Thursday, January 29, 2009

Revolutionary Road

No niin, elokuvaraportaasia tulee taas, ja vielä pohtivaa sellaista, joten koettakaa kestää...

Kävin nimittäin eilen leffassa ja hirmuisen pähkäilyn jälkeen päädyin katsomaan Revolutionary Roadin. Pähkäilyn siksi, että samaan aikaan alkoi myös The Wrestlerin ja Defiancen näytökset, ja hyvänen aika, kun näitä uutuusleffoja nyt olisi tarjolla katsottavaksi vaikka millä mitalla! Vaan teinpä kyllä hyvän päätöksen, kun menin katsomaan tämän elokuvan!

Itse asiassa olin leffasta poistuessani sanaton. Täysin ajatuksissani, mietteissäni pohdiskelin selvästi omaakin avioliittoani, menneisyyttä, tulevaa, kaikkia toiveitamme ja tavoitteitamme, joista osa on toteutunut, osa ei ja osa vielä toteutumassa, jonakin päivänä, mahdollisesti. Mietin mielessäni, kuinka onnellinen saan olla siitä, että suhteemme on tasapainoinen ja vaikka niitä alamäkiäkin on vuosien saatossa ollut, olemme niistä päässeet yli ja iän myötä ne mäet ovat ikäänkuin loiventuneet ja asiat pystyy jo näkemään vähän avoimemmin silmin kuin joskus nuorempana. Ja jos joku mahdollisuus menee ohitsemme, se ei enää ole maailmanloppu, sillä toisen oven takana voi olla uusi tilaisuus, vielä parempi ja meille sopivampi.

Ajatuksia herättävä elokuva siis. Perustuu muuten Richard Yatesin novelliin, jonka nyt haluaisin ehdottomasti lukea. Pääosissa Leonardo DiCaprio (Frank) sekä Kate Winslet (April), jotka näyttelevät 1950-luvun Connecticutissa elävää, kaksilapsista avioparia.

Heidän sirpaleista elämäänsä, toteutumattomia tavoitteita, itsensä etsimistä, ahdistusta ja tyytymättömyyttä seuratessaan ei voinut olla ajattelematta, että tämä tarina voisi hyvinkin olla totta.

Mikään avioliitto kun ei ole täydellinen, jokainen liitto antaa, mutta myös ottaa ja uskaltaisin sanoa, että jokaisessa liitossa joudumme jostain luopumaan. Jokaisessa liitossa on hyvät hetkensä, mutta myös ne huononsa, jokaisessa liitossa tulee luultavasti ainakin kerran eteen se hetki, kun tekisi mieli juosta niin lujaa kuin jaloistaan pääsee, karkuun, kaikkea sitä, mitä joskus nuorempana katseli pitsireunaisin ajatuksin. Tulee suunnaton halu kääntyä takaisin lähtöpisteeseen, tilanteeseen, kun voi vielä valita, ja olla vapaa kuin taivaanlintu.

Ensihuuma, siitä se tarina usein alkaa...

Uusi mahdollisuus, raollaan oleva ovi uuteen alkuun, se saa Frankin ja Aprilin hymyilemään.

Se viimeinen katse... Kun April tietää jo sisimmässään, ettei paluuta entiseen enää ole...

--------------------------------------

Huh! Kylmät väreet menevät selässäni Katen ja Leonardon roolisuorituksia ajatellessani. Aivan upea suoritus molemmilta!

Nyt täytyy kyllä sanoa, että Winslet on kipaissut omien naisnäyttelijäsuosikkieni kärkisijoille!

Olen jo aiemminkin puhellut siitä, että Kate Winslet on aina niin aito ja luonteva näyttelijä. Ja sitä hän on tässäkin roolissaan, siinä määrin, että itku pääsi elokuvan aikana, etenkin loppumetreille mentässä.

Ja entäs Leonardo? Hei, missä on se nuori poika, joka vuosia sitten näytteli Romeo & Julietissa tai Titanicissa? Ei enää poika vaan mies! Johan sen sai Aviatorissa, Blood Diamondissa ja Catch me if you can leffojenkin rooleissa huomata, mutta jotenkin Katen parina tämä vielä korostui. Hän eli roolinsa niin tunteella, että puistattaa!

Tämä oli kyllä hyvin toteutettu, tunnepitoinen ja koskettava tarina, joka voi aiheuttaa loppua kohden mentäessä kyyneltulvan, joten kannattaa ottaa ne nessut taas mukaan...

Hui!

Alkuviikosta sain kutsun amerikkalaisen ystävättäreni luokse iltapäivää viettämään. Meitä kokoontui kolme äitiä ja lapsemme leikkivät yläkerrassa, sillä aikaa kun äidit juttelivat niitä näitä. Oli oikein kiva ja piristävä iltapäivä kaiken maanantain harmauden keskellä.

Meillä oli oikein mielenkiintoisia keskusteluja aina kulttuurieroista aseenkantolupiin saakka, enkä enää edes oikein muista, miten juttumme luiskahti jossain vaiheessa aseisiin. Taisi olla puhetta siitä, kuinka toisen vierailulla olleen äidin mies haluaa kovasti itselleen käsiasetta ja siitä ovat käyneet nyt kotona kovaa keskustelua. Mies puolesta, nainen vastaan.

Ja kuten varmasti moni tietää, täällä monesta perheestä löytyy ase. Jotkut hankkivat aseensa omaa turvallisuuttaan ajatellen, osalla on isompia aseita metsästysharrastuksen vuoksi, osalla on käsiaseita ampumarata-harrastuksesta johtuen, osalla taas työhön liittyen ja sitten on niitä, joilla on ase mitä epämääräisimmistä syistä...

------------------------------------

Olen myös kertonut, kuinka käyn usein illalla leffassa itsekseni.

Ajan yhteen kolmesta leffateatterista, jotka ovat kaikki yhteydessä lähi-malleihin (eli paikallisiin ostareihin).

Kävelen itsekseni pimeällä parkkipaikalla ja joka kerta on vähän sellainen epämukava olo. Kun olen yksin, pimeässä, naisena, jättisuurella parkkipaikalla...

Mutta en ole koskaan erityisesti pelännyt. Ollut vain tarkkana, auton avaimet valmiina kädessä ja koettanut yleensä jättää auton katulampun alle tai mahdollisimman lähelle sisääkäyntiä.

Vaan nyt olen vieläkin varovaisempi, ja syystä.

Toinen äideistä nimittäin kertoi, että läheisellä mallilla, yhdestä niissä, jossa käyn aina aika ajoin elokuvissa. Yksikseni, ilta-aikaan, oli sattunut pieni välikohtaus.

Tässä ihan vähän aikaa sitten.

Yksinäinen nainen, illalla, klo 6:45 oli kävellyt kohti autooan ja yhtäkkiä hänen kimppuunsa oli hyökätty. Nuori mies, aseella uhaten, oli pakottanut naisen autoon, mielessään ties mitä.

Mutta mitä teki tämä nainen?

Kertomansa mukaan hänellä ei ole selitystä omalle käytökselleen, mutta joku naksahti hänen päässään ja nainen oli saanut ihan mahdottoman raivonpuuskan. Hän oli hermostunut totaalisesti tälle aseella uhkailevalle nuorelle miehelle, tarrautunut aseen piippuun ja lukinnut sen autonratin väliin. Siinä oli pyssy sojottanut kohti auton moottoria ja nuori (huumehöyryissä oleva) mies oli aivan ällikällä lyötynä. Nainen oli kiihdyspäissään alkanut vielä potkimaan uhkaajaansa jalkoihin ja niinpä mies oli saanut jalat allensa ja lähtenyt lopulta karkuun.

Tämän päätteeksi nainen oli vielä lähtenyt seuraamaan miestä omalla autollaan, kunnes oli lopulta todennut, että tämä ei taida olla hyvä idea ja oli kääntynyt takaisin ja ilmoittanut asiasta viranomaisille.

Mutta siis. Rohkea teko tältä naiselta, ja ihailtavaa toimintaa vaaratilanteessa kaikenkaikkiaan, vaan ei minulla tuo seikka jäänyt asiasta päällimmäisenä mieleen.

Ei todellakaan, vaan se, että: Hui kamalaa! Olen taas päästänyt itseni unohtamaan, että asumme miljoonakaupungin tuntumassa.

Olen unohtanut sen, että vaikka itse asumme rauhallisessa pikkukaupungissa, hiljaisessa ympäristössä, turvallisella kadulla, voi lähistöltä löytyä myös ihmisiä, joilla asiat eivät ole niin hyvin. Ihmisiä, jotka ovat sotkeutuneet rikoksiin, huumeisiin ja jotka saattavat liikkua iltaisin samoissa paikoissa kuin minäkin, vaikkapa käsiase mukanaan.

Pisti taas vähän miettimään...

Mutta silti kävin eilenkin leffassa, itsekseni. Enkä pelännyt, ainakaan kovin paljoa...

Wednesday, January 28, 2009

Koukussa taas...

Taas koukuttaa pari sarjaa, ihan vähän vaan, mutta silti.

Tänään on taas pakko katsoa...
Ensinnäkin American Idols esikarsinnat.
Monennesko vuosi mahtaa jo olla meneillään, ei aavistustakaan, mutta kummasti vaan jaksaa taas kiinnostaa.

Katsella noita tuhansia ja tuhansia ihmisiä, eri puolilla Yhdysvaltoja valmiina koitokseen, niin varmoina itsestään ja laulutaidoistaan.

Ja siis... Ihan oikeasti. Kuinka jotkut noista kiekujista voivat kuvitella olevansa luotuja laulamaan? Auts! Aivan kamaliakin ilmestyksiä mahtuu mukaan ja kun tuomarit pudistelevat päitään kysellen: Are you joking? You must be joking, right? Nämä purskahtavat itkuun ja kyllä vaan, ovat ihan tosissaan...

Voi pojat!

Tässä uusi tuomaristo, jossa nyt siis kaikkiaan neljä tuomaria. Välillä kyllä väkisinkin pistää miettimään, että kuinka nämä neljä ihan oikeasti jaksavat kuunnella alkukarsintojen aikaan tuhansia ja tuhansia ihmisiä ja heidän erittäin vaihtelevia laulunäytteitään.

Ja kuten ylemmästä kuvasta huomasitte, tuomaristoon on tullut uusi jäsen. Grammy-palkittu sanoittaja Kara DioGuardi on nyt neljäntenä tuomarina ja arvelisin, että ihan tarpeellisena tukena aiemmin ainoalle naistuomarille Paula Abdulille. Persoonallinen ja upean lauluäänen omaava DioGuardi tuo oman värinsä tuomaristoon ja lisää ehkä mukanaolollaan myös mieskatsojien lukumäärää... ;-)

Ja Simon, hän se jaksaa olla edelleen yhtä "charmantti" ja "empaattinen" tuomari. OMG! Mutta jollain tapaa olen kyllä aina pitänyt hänen suorasanaisuudestaan ja rehellisyydestään. Mitä sitä suotta kiertelemään, jos jonkun suoritus on kertakaikkiaan kammottava. Miten mulla nyt tuli jotenkin mieleen Dr. House, en tiedä... Pakko vielä lisätä tämä, mutta katsokaapa herran valkoista hammasrivistöä. Yllättävän valkeat on hampaat miehellä, jonka olen niin useissa kuvissa nähnyt polttavan tupakkaa. Kaikkea se hampaidenvalkaisu saakaan aikaan... ;-)

Niinpä illalla katsomme taas Idolsien keskiviikkolähetyksen.

------------------------------------

Ja heti Idolsien jälkeen katselemme uutta draamasarjaa Lie To Me.

Sarjan avausjakso tuli viime viikolla ja herätti heti kiinnostuksen niin minussa kuin miehessänikin. Idea tässä sarjassa on aivan uusi ja raikas, sekä varsin kiehtova.

Tässä lainaus sarjan kuvauksesta Foxin sivuilta:

LIE TO ME, the compelling new drama from the producers of 24, stars Tim Roth ("The Incredible Hulk," "Reservoir Dogs") as DR. CAL LIGHTMAN, the world's leading deception expert who studies facial expressions and involuntary body language to discover not only if someone is lying, but why. When someone shrugs one shoulder, rotates a hand or raises the lower lip, Lightman knows he's lying. Based on the real-life scientific discoveries of Paul Ekman, the series follows Lightman and his team of deception experts as they assist law enforcement and government agencies to expose the truth behind the lies.

Noh, tänään nähdään, millaista kasvojenliikkeiden tulkintaa on tiedossa ja onko tämä idea pitkälle kantavaa laatua, vai alkaako jo puuduttamaan toisen jakson jälkeen.

Dr. Lightmanin osassa näyttelee Tim Roth, joka vaikutti ainakin minusta omaksuneen roolinsa erittäin luontevasti ja minulla kyllä vaikuttaa katsomisvalintoihin huimasti se, kuinka näyttelijät suoriutuvat rooleistaan. Jos pääosan esittäjän rooli ei herätä minussa kiinnostusta, ei pelkkä tarina riitä. Mutta Roth on minusta tähän rooliin nappi valinta.

Siis tänään, ja aina keskiviikkoisin Foxilla, kello 9/8c. Suosittelen ainakin kokeilemaan tätä sarjaa, mutta varoitus, voi myös koukuttaa...

Tuesday, January 27, 2009

Elokuvia omalta kankaalta...

Viikonloppuna tuli katseltua elokuvia myös omalta kankaalta.

Meillä on ollut projektori kotona jo vuosia, mutta sen käyttö on ollut ihan naurettavan vähäistä.

Aina on ollut joku tekosyy (miehellä nimittäin) sille, ettei sitä nyt voi taas sieltä kaapista kaivaa.

Ei ole kunnollista projektorikangasta, ei ole sitä ja tätä johtoa, ei jaksa alkaa virittelemään vehkeitä jne. jne.

Eikä ole myöskään mitään erillistä leffahuonetta, niinkuin monilla on (juu, kadetan teitä onnellisia, joilla on huone, jossa saa uppoutua leffojen maailmaan ihan omassa rauhassa, olematta kenellekään häiriöksi jne.). Mutta lisättäköön leffahuone leikkimielellä sinne ikuisten haaveiden (täytettävissä ja täyttämättömissä olevien) listaan... ;-)

Joku aika sitten mies sai kuitenkin inspiksen ja tilasi kankaan. Ja oli intoa täynnä, kun sitä ensimmäistä kertaa viritteli asemiinsa. Eihän tuo mikään järin suuri ole, mutta ihan riittävä meidän tiloihin ja koska meillä ei tule kyseeseen seinäkiinnitteinen kangas, osti mies tällaisen vähän koulutyylisen jalallisen kankaan.

Eli nyt on kaikki tarvittavat vehkeet elokuvaillan järjestämiseen, mutta vieläkin käy yllättävän usein niin, ettei sitä kangasta jaksa virittää eikä projektoria kaivaa kaapista.

Mutta lauantaina ne kyllä viriteltiin...

Ensin popparit mikroon ja pop ja pop... Pian oli iso kulho täynnä rapsakkaa popsittavaa, eikä mennyt kauaakaan, kun oli kulho tyhjentynyt.

Ja siellä jo näkyy prinsessainen linna. Eli arvatenkin katselimme lastenelokuvaa...

Ja neidin lemppari Pieni merenneito ja sen jatko-osa lähti kohta käyntiin. Huone oli leffan alkaessa ihan pimeänä, vaalensin vähän kuvaa jälkikäteen, kun oli niin kamalan pimeä koko kuva...

Ja siinä jo kohta istuivat, nuo kaksi, isä ja tytär kainalokkain sohvalla. Ja olivat kyllä hellyttävä näky, kun köllöttelivät rennosti rinnatusten poppareita mutustellen, naureskellen ja elokuvaa katsellen.

Minun perheessäni taitavat kaikki olla enemmän tai vähemmän hurahtaneita elokuvien maailmaan... ;-)

Rakastavaiset oikeassa elämässäkin?

Eilen kuntosalilla ollessani lueskelin tarjolla olevia naistenlehtiä ja silmiini osui tämä uutinen.

Juorusellainen...

Hollywoodista...

Lehden mukaan Golden Globesien after-partyissa oli näillä kahdella näyttelijällä sparkannut kipinät. Ja läheisyyttä oli riittänyt siihen saakka, että herätti heti lehdistön keskuudessa seuraavan kysymyksen.

Ovatko nämä kaksi rakastavaisia?

Colin Farrell ja Salma Hayek.

Olivathan rakastavaisia elokuvassa Ask The Dust, jonka muuten katsoin joskus viime vuoden alussa ja jonka jälkeen huomasin etsiväni käsiin kaikki mahdolliset Farrelin leffat. Irlantilainen näyttelijä toisinsanoen herätti kiinnostukseni.

Mutta nyt kysymys kuuluu, että onko heidän välillään jotain muutakin?

Colin Farrellin sanotaan olleen erittäin kiinnostunut Salmasta heidän näytellessään tässä elokuvassa, mutta tuolloin Colin oli itse niin syvällä suossa, takertuneena päihteisiin ja huumeisiin, ettei suhteesta tullut mitään. Salma sen sijaan on aina arvostanut Colinia ja nyt, kun Colin on päässyt eroon niin alkoholista kuin huumeista, huhutaan, että pari olisi ihan oikeasti kiinnostunut toisistaan ja että heidän välillään saattaisi olla jotain muutakin kuin ystävyyttä.

No, kuka tietää?

Vaan todella kaunis pari he kyllä olisivat.

Mutta olisiko Colin valmis ottamaan vastuun Salman lapsesta? Ja uskaltautuisiko Salma hyppäämään uuteen suhteeseen niin pian oman eronsa jälkeen?

Hmm, mielenkiinnolla seuraan, että onko tämä tarina nyt totta vai tarua?

Sunday, January 25, 2009

SAG Awardsitkin jaettiin

Alkuvuosi on yhtä juhlaa, ainakin täällä Yhdysvalloissa ja elokuvapiireissä.

Muutama tunti sitten jaettiin Screen Actors Awardsit, eli lyhyesti SAG-Awardsit ja taas piti silmä tarkkana tuijottaa, että kuka saa pystin mistäkin roolisuorituksesta.

Tässä lyhykäisesti voittajat näyttelijäsuoritusten osalta (leffat). Osa jo tuttuja nimiä, mutta mukana myös pari yllättäjää ;-)

Outstandin Performance by a Male Actor in a Leading Role - Sean Penn roolistaan Milk-leffassa. Vielä on tämä elokuva näkemättä minulta, mutta on varmasti mielenkiintoinen ja kantaaottava elokuva. Enkä epäile yhtään, etteikö olisi hyvä suoritus Sean Penniltä. Mutta yllätyin silti vähän...

Outstanding Performance by a Female Actor in a Leading Role - Meryl Streep, Doubt-leffasta. Tämä oli minulle kyllä yllätys, itse en välttämättä pitänyt tätä roolia Meryl Streepin parhaimpina, vaikka olikin hyvin vahva ja vakava rooli häneltä. Mutta niin taisi olla palkinto yllätys myös itselleen Meryl Streepille.

Erittäin hämmästyneenä tämä upean uran luonut näyttelijätär nousi lavalle, mutta jo erittäin kokeneena näyttelijänä halusi jakaa hetken kaikkien naisnäyttelijöiden kesken ja jakoi suosionosoituksiaan myös muille ehdokkaille sekä yleensä kaikille viimeaikaisille, upeille naisten tekemille näyttelijäsuorituksille.

Outstandin Performance by a Male Actor in a Supporting Role - Heath Ledger, The Dark Knight. Ei taatusti mikään yllätys kenellekään meistä! Voisin jo 99%:n varmuudella veikata, että Heathille tulee myös Oscar-patsas tästä roolistaan. Ei kahta ilman kolmatta, vai miten se nyt meni...

Outstanding Performance by a Female Actor in a Supporting Role - Kate Winslet - The Reader. Golden Globe ja SAG-Award Katella nyt tästä suorituksesta. Miltei uskallan arvata, että Oscar-valinta on naissivuosan kohdalta tässä ;-)

Niin että taas on uudet palkinnot jaettu ja enää vajaa kuukausi, niin sitten ei enää tarvitse jännätä niitä Oscareitakaan.

Aitko sinä muuten katsoa Oscarit?

Arvatenkin täällä on jo merkattu päivämäärä tarkasti kalenteriin! Taatusti istun nenä ruudussa taas ;-)

----------------------------------

Eilisestä leffa-illasta muuten pakko sanoa, että kävin itse asiassa katsomassa juuri tämän The Reader-leffan ja Kate Winsletin rooli teki minuun kyllä vaikutuksen.

Tarina oli sävyltään melko tumma ja vakava ja minua jo etukäteen vähän hirvitti, että onko ehkä liiankin vakava ja ehkä jopa vähän pitkäveteinen (oikeudenkäyntikohtauksineen trailerin mukaan) omaan makuuni. Kaikki alkupuolen kiihkeys kahden rakastuneen ihmisen välillä muuttui nimittäin melko pian vakavaksi, natsi-Saksaan liittyvän oikeudenkäynnin keskellä kulkevaksi tapahtumasarjaksi, jossa jo keski-iän saavuttanut nainen on syytettyjen penkillä SS:n riveissä vartijana toimimisesta, ja tuon saman oikeussalin lehtereillä hänen edelleen niin kovin nuori, lakia lukeva ex-rakastajansa todistaa tätä murhenäytelmää ja kokee suunnatonta tuskaa ja empatiaa entistä rakastajatartaan kohtaan.

Tarina etenee edelleeen naisen, Hanna Schmitzin vankilavuosiin, aina mahdolliseen vapautumiseen saakka, ja tuo tarinan loppuosa oli ehkä hivenen pitkähkö ja menetti jo hitusen mielenkiintoaan loppumetreillä, muttei silti heikennä Katen hohtoa roolisuorituksensa osalta.

Erittäin mielenkiintoinen ja erilainen tapa lähestyä vakavaa ja murheellista aihetta, natsiajan Saksaa ja sen jättämiä jälkiä Saksan historiassa sekä paikallisten ihmisten elämässä, vuosikymmenienkin jälkeen noista järkyttävistä ajoista.

Pienenä lisänä on myös eräs yksityiskohta, josta elokuva on saanut nimensäkin. Tarinan naishenkilö, Hanna rakasti nimittäin suuresti kirjallisuutta ja ahmi kirjoja, muttei suinkaan lukemalla itse, vaan toisten lukemana. Hän itse oppi lukemisen taidon vasta elämänsä viimeisinä vuosina, vankilassa ollessaan, etäisenä apunaan hänellä oli yllättäen vuosikymmenien takainen rakastajansa, se nuori poika: Michael Berg.

Erittäin hyvä elokuva, suosittelen kyllä kaikille!

----------------------------

P.S. Leffan alkuosan nakukohtaukset saivat muuten paikallisen (ja aivan täyden!) elokuvasalin hiiren hiljaiseksi ja ilmapiiri muuttui ilmiselvästi jännittyneeksi. Leffasta poistuessamme naureskelimmekin ystävättäreni kanssa, että kuinkahan moni paikallinen joutui tilaamaan heti seuraavaksi päiväksi ajan shrinkilleen... Liikaa alastonkohtauksia nimittäin, voi olla vähän traumaattinen kokemus alastomuuteen tottumattomille...

No joo, huono vitsi. Mut silti, hi hii... ;-)

Saturday, January 24, 2009

Punainen kiihottaa ruokahalua(kin)

Olin viime viikolla hauskoilla lounaskutsuilla ranskalaisen ystävättäreni kutsumana (taisin tästä jo kertoa jotain toisessa blogissani) ja meitä oli yhteensä viisi naista oppimassa muutamia simppeleitä ranskalaisen keittiön ohjeita.

Lounasmenu koostui quiche lorrainesta, kevyestä salaatista itse tehdyllä vinaigrettella maustettuna sekä päätteeksi napostelimme vielä ihania crepesejä, njam!

Mutta mitä muuta opin tuolta lounastapaamiselta kuin nämä herkulliset ohjeet, oli värien käyttö ruokapöydän kattauksessa.

Kun olimme käymässä lounaspöytään seurueemme eräs jäsenistä tokaisi, että: Hmm, miksi punainen kattaus tänään?

Kyselimme häneltä, että miten niin, eikös tämä punainen vain ole ihan kiva väri pöydässä, niin hän kertoi, että tottakai, mutta tiesimmekö, että punainen väri kattauksessa kiihottaa myös ruokahaluamme?

Ei kai... Mitä? Moni kysyi, mutta näin kuulema on. Kun istut punaisessa pöydässä, syöt myös enemmän ja ruokahalusi kasvaa.

Ihan uutta minulle. En sitten malttanut olla kysymättä (dieetillä kun olen), että mikäs väri sitten hillitsisi sitä ruokahalua ruokapöydässä ja vastaus oli, viiileä vihreä.

Siis arvatkaapa, kuka täällä koettaa nyt löytää jotain viileää vihreää keittiön kattaukseen ;-)

Ja vielä yksi seikka syömisen suhteen. Jos syönnin aikana taustalla soi rauhallinen musiikki, syöt hitaammin ja rauhallisemmin. Jos taas taustalla pauhaa televisio tai musiikki on nopeatempoista, syöt myös hätäisemmin ja nopeasti.

Ja siis ihan tosi, mä olen huomannut tämän ihan käytännössä. Jos satun syömään silloin, kun tytär katsoo lastenohjelmaa tai kuuntelee nopeita lastenrallatuksia, huomaan pistäväni ruokaa suuhun hillitöntä vauhtia ja neitikin mutustaa välipalaa ihan turhan nopealla tempolla.

Kaikkea sitä oppii lounastaessa...



Ja siinä se nyt on, ruokahaluumme vaikuttanut, kaunis punasävyinen kattaus ;-) Ja pöydässä näkyy myös alkusalaatti, raikkaalla vinaigrettella höystettynä.

Sitten maistelimme ihanaa Quiche Lorrainea, joka muistutti hivenen myös suomalaistyylistä kinkku-sipulipiirasta.


Ja lopuksi ihanat crepesit. Ohjeen taikinassa on noin desin verran appelsiinimehua, siitä väri ja kiva maku. Ja kuvasta puuttuu muuten Nutella-suklaakastike, joka oli taivaallisen hyvää crepesien seurana.

Ja pakko myöntää, tuli vähän herkuteltua liiaksikin. Niin että kysymys kuului, syyttäisinkö tästä herkuttelusta nyt kattausta, vai omaa itseäni?


On se ihanaa, kun tulppaanitkin ovat tulleet jo kauppoihin. Ne ovat lempikukkiani ja ovat minulle se ensimmäinen kevään merkki. Nämä kuvieni tulppaanit olivat myös osa kaunista kattaustamme ;-)

Mukavaa lauantai-iltaa!

Meillä onkin täällä elokuvankatselu-ilta tiedossa, niin lapsella kotona isukin kainalossa kuin äidilläkin ystävättären seurassa.

Siitä lisää huomenissa,

Sari

Friday, January 23, 2009

Kevätilmettä...


Hups! Mä vaihdoin blogin taustavärin vaaleankeltaiseksi. Minusta alkoi vain näin kevään korvilla tuntumaan hiukan synkältä tuo musta blogini pohjaväri, eli katsotaan, josko tuo keltainen pysyisi ainakin hetken taustavärinä...

Kevättä on ilmassa muutenkin. Täällä meillä alkaa jo nurmi vihertää ja ihan totta, puiden lehdetkin ovat jo pienillä silmuilla.

Mutta ei tämä tarkoita sitä, että täällä jo mennä viiletettäisiin teeppareissa, kyllä kelit edelleen sahaa lämpimän ja kylmän väliä, joten ei vielä arvaa heittää kesävaatteille.

Vaikka eilen oli jo ihanan lämmintä, reilusti yli kaksikymmentä astetta auringossa ja tuntui oikein mukavalta. Tosin, tänään on jo vähän harmaanpaa... Eli päivä kerrallaan.

Ja niinkuin tuossa heti vuoden alussa tuli todettua, kevään tavoitehan oli saada kilojakin karisemaan. Ja miehellä sama tavoite, eli kilpaa ollaan joka maanantai aamu hypätty puntarilla vertailemassa omaa pudotustulosta, ja onhan noita kiloja jo karissut, jippii 4 kiloa!!!

Vaan onhan tuota tavoitettakin yli kymmenen kiloa, joten matkaa on vielä. Ja oikeesti, minussa ei edes näy tämä neljän kilon katoaminen, miehessä kylläkin on muutos jo heti nähtävissä.

Mikähän siinäkin sitten on? Miehille laihdutus tarkoittaa lähinnä sitä, että tuosta mahanseudulta lähtee se ylimääräinen. Naisilla taas sitä, että saat kyllä laihduttaa ja laihduttaa ja jumpata ja liikkua ja silti se paino, se lähtee mistä? Ja näkyy missä? Rintaliiveissä?

Siis ihan totta. Mun takamus on samaa kokoa, reidet samaa kokoa, massu ehkä hivenen littanampi, mutta kauhukseni olen havaitsevinani, et mun rintsikat, nehän alkaa olla kohta väljät...

YÄÄH! Mutta noh, mä luotan siihen, et jossain vaiheessa tämä muutos näkyy myös jossain muualla kuin rintaliiviostoksissa... ;-)

Perjantaita vaan kaikille!

Sari

Thursday, January 22, 2009

Oscar-ehdokkaat vuodelle 2009

Tämä uutinen olisi mennyt kyllä multa tänään ohitse, jollen olisi sattunut piipahtamaan Sooloilijan blogissa. Kiitos taas ajan tasalla olevalle, ihanan blogin pitäjälle sinne Suomeen!!!

Mutta siis, nyt vaan jännäämään, kuinka Oscareiden suhteen käy.

Tässä ehdokkaita kategorioittain:

Best Picture

* The Curious Case of Benjamin Button
* Frost/Nixon
* Milk
* The Reader
* Slumdog Millionaire

Veikkaan omalta osaltani voittajaksi tätä kiehtovaa ja erilaista tarinaa:

Mutta kuka tietää, vaikka pystin saisi Slumdog Millionaire, jos Golden Globesit antavat mitään osviittaa. Tai leffa Milk, joka käsittelee sisällöllään aihetta, jota muutama vuosikymmen sitten ei olisi taatusti saatu valkokankaalle saakka, saatika Oscar-ehdokkaaksi asti.

Best Original Screenplay

* Frozen River
* Happy-Go-Lucky
* In Bruges
* Milk
* WALL-E

Oma suosikkini tässä sarjassa tämä:

Best Adapted Screenplay

* The Curious Case of Benjamin Button
* Doubt
* Frost/Nixon
* The Reader
* Slumdog Millionaire

Oma suosikkini tässä sarjassa sama kuin tuossa ensimmäisessäkin kategoriassa:


Best Animated Feature Film

* Bolt
* Kung Fu Panda
* WALL-E

Ja oma suosikkini tässä kategoriassa tämä hervoton animaatio:


Best Actor

* Richard Jenkins, The Visitor
* Frank Langella, Frost/Nixon
* Sean Penn, Milk
* Brad Pitt, The Curious Case of Benjamin Button
* Mickey Rourke, The Wrestler

Jaa, tämä onkin jo vaikeampi kategoria valita omaa suosikkiaan. Brad Pitt on varmasti yksi kova ehdokas, samoin Mickey Rourke, mutta yllättäjä voi olla myös Sean Penn, paljon puhutusta roolistaan Milk-leffassa. Hmm, saas nähdä, kuka pystin saa?

Best Actress
* Anne Hathaway, Rachel Getting Married
* Angelina Jolie, Changeling
* Melissa Leo, Frozen River
* Meryl Streep, Doubt
* Kate Winslet, The Reader

Tästä kategoriasta veikkaan Kate Winsletia, vaikken ole The Readeriä vielä nähnytkään kuin trailerin verran. Mutta jo sen perusteella uskallan näin veikata. Meryl Streep ja Angelina Jolie ovat kovia vastustajia, mutta minut nuo roolit jättivät vähän kylmiksi, odotin heiltä paljon enemmän. Niin Jolielta lapsensa menettäneenä äitinä kuin Streepiltä ahdistuneena ja epäluuloisena, kiihkouskoisena nunnana. Mutta Kate Winslet yleensä on niin luonteva ja uskottava näyttelijätär, että hänelle saattaisi hyvinkin pysti tulla Oscareistakin ;-)

Best Supporting Actor

* Josh Brolin, Milk
* Robert Downey, Jr., Tropic Thunder
* Philip Seymour Hoffman, Doubt
* Heath Ledger, The Dark Knight
* Michael Shannon, Revolutionary Road

Oma suosikkini on ehdottomasti Heath Ledger!!!

Best Supporting Actress

* Amy Adams, Doubt
* Penelope Cruz, Vicky Cristina Barcelona
* Viola Davis, Doubt
* Taraji P. Henson, The Curious Case of Benjamin Button
* Marisa Tomei, The Wrestler

Tässä sarjassa veikkaan voittajaksi Penelopea, hänen roolinsa Vickyssa pelasti koko elokuvan. Mutta myös Marisa Tomei voi olla kova kilpailija The Wrestler-leffasta.

Huh, johan oli lista. Nyt onkin sitten jännää odottaa, että ketkä ovat voittajia missäkin kategoriassa ;-)

Tuesday, January 20, 2009

Nokka turisee ja pää hajoaa...

No niin, siis flunssassa taas!

Moneskohan kerta lie tänä talvena, kun on pää ja nenä aivan tukkoinen ja turta ja olo mitä mahtavin??

Huoh, mutta ei se mitään, jospa se olo tästä taas hissukseen muuttuisi paremmaksi.

Viikonloppuna kävimme pienellä autoreissulla perheen kesken ja siinä jo huomasin kotiin ajellessamme, että jasso, alkaapa olemaan olo taas aika auvoinen.

Ja tämä päivä onkin mennyt sitten hohhaillessa, ensin neidin baletissa, sen jälkeen neidin balettikaverin luona kyläillessä (oli muuten ihan iloinen yllätys, että tyttären amerikkalaisen balettikaverin äiti kutsui heille lounastamaan), kaupungilla asioilla käydessä ja sitten tässä kotona.

Olin kyllä ihan töttöröö-kunnossa sohvan reunalla miehen tullessa kotiin, ja hänen käskystään sainkin heti tilaisuuden livahtaa makkarin puolelle pienille päikkäreille, ja olin sitten kuorsaa turissut useamman tunnin sängyn pohjalla.

Ja hoh, olo ei kyllä ole sen auvoisempi...

Eli tällä hetkellä on seuranani kupponen kuumaa teetä ja silmissäni kuvat jostain ihanasta, tulisesta, nenän avaavasta keitosta.




Kuten vaikka tästä omasta lempparistani, läheisen aasialaisravintolan Thai-chicken keitosta.

Aaah! Tulista kookospohjaista lientä, punasipulia, tomaattilohkoja, cilantroa, vihersipulia, kanaa ja runsaasti thai-mausteita. Voi kun saisi kupposen tätä ihanuutta!

Mutta jaa, nyt taitaa olla paras vain mennä pehkuihin ja toivoa, että huomenna olisi parempi päivä ja parempi olo!

Heipä hei!

Friday, January 16, 2009

Eilinen ihme Hudson joella...

Minä en niin hirveästi välitä lentämisestä.

Se on minulle ns. välttämätön pakko päästä paikasta A paikkaan B nopeasti.

Nuorempana kärsin jopa jonkinasteisesta lentopelosta.

Tunsin todellista ahdistusta lentokoneessa istuessani, laskien tunteja toivoen, että pääsemme ehjänä määränpäähän...

Eikä lentäminen edelleenkään ole tosiaan mitenkään mielekästä, mutta kyllä sen kestää, kun koettaa hillitä mielikuvitustaan ja niitä negatiivisia ajatuksia pääsemästä valloilleen...

--------------------------------------------

Joten... Kun mieheni eilen illalla kertoi minulle juuri lukeneensa internetistä U.S. Airwaysin Hudson Riverillä tapahtuneesta lentoturmasta, kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni ja huomasin kysyväni: Kuolivatko kaikki? (yltiö-optimistinen luonne kun olen... heh)

Mutta ei, Hudson joella tapahtui ihme.

U.S. Airwaysin lento 1549 oli juuri hetkeä aiemmin noussut La Guardian kentältä New Yorkista ja törmännyt oletettavasti isoon lintuparveen. Jonka seurauksena molemmat moottorit sammuivat ja lentokone teki hätälaskun Hudson jokeen. Airbus 320 mallinen lentokone teki kuitenkin hätälaskun veteen erittäin onnistuneesti.

Ja kaikki 155 matkustajaa selvisivät turmasta hengissä. Muutama vakavampi loukkaantuminen oli sattunut, eräältä matkustajalta oli mm. murtuneet molemmat jalat, mutta isoilta henkilövahingoilta säästyttiin.

Uutiskuvat lainattu Reutersilta.


Turmakone jäi ns. kellumaan joen pinnalle ja ihmiset seisoivat koneen siivillä pelastuslauttoja odotellen.


Siellä lentokone kellui vapaudenpatsas taustallaan. Jotenkin kammottava näkymä.


Koneen matkustajat olivat jostain syystä rynnänneet kohti koneen takaosaa nousten penkkien ylitse ja siitä johtuen koneen takaosa alkoi vajota veden alle. Mutta tilanne koneessa oli kuitenkin ollut erään matkustajan mukaan hallitun kaoottinen. Ihmiset keskustelivat tilanteesta suht rauhallisesti eikä kukaan ollut hysteerinen.


Tässä matkustajia pelastetaan ulos koneesta hätäuloskäyntien kautta. Vesi oli hyisen kylmää, ja veden varassa olevat ihmiset oli saatava ylös vedestä mahdollisimman pian. Veden varassa ei tosin useita matkustajia ollutkaan, vain muutama matkustaja oli joko joutunut tai itse hypännyt hyiseen veteen.


Ja hän on tämän turman sankari. Pilotti Chelsey B. Sullenberger III, joka on toiminut U.S. Airwaysin pilottina vuodesta 1980 lähtien ja joka on toiminut viimeiset pari vuotta myös turvallisuuskonsulttina konsultoiden mm. juuri lentoturmiin liittyvistä turva- ja pelastustoimenpiteistä. Joten tämä varmasti lisäsi hänen uskottavuuttaan myös tuolla saralla.

Matkustajien mukaan kapteenin ripeä ja varma ote pakkolaskutilanteessa pelasti heidän henkensä. Laskeutuminen veteen oli sujunut erittäin hyvin ja isku veteen oli vastannut lähinnä rajua pysähdystä liikenteessä.

Tämä tarina on kyllä todellinen, iloinen ihme. Ja uskomaton osoitus siitä, että lentoturmastakin voi selvitä ehjin nahoin.

Alla olevasta linkistä löytyy lisää dokumenttia ja turmasta pelastuneiden matkustajien haastatteluja ABC-newsin sivuilta.

http://abcnews.go.com/Video/playerIndex?id=6661975

Tuesday, January 13, 2009

Alcatraz

Vihdoin viimein sain vähän kuvia kasaan, että voin aloittaa pienen valokuvakierroksen joululoman aikaiselta matkaltamme.

Ja se nyt sitten alkaa meidän ensimmäisen päivän retkeltämme.

Jouluaattona meidän perhe vietti vähän erilaisen päivän Alcatrazin vankilasaarella.



Tällaisella Alcatraz-Cruises paatilla sinne ajoimme satojen muiden turistien kanssa. Ja me kun luultiin, ettei jouluaattona olisi juuri ketään liikenteessä. Mutta ei, kyllä riitti turisteja. Eli vinkkinä, kannattaa mennä ajoissa aamulla ja ostaa liput suoraan Alcatraz-cruisesista, ei keneltäkään välittäjältä (jollei halua maksaa ylimääräistä).

Ja siellähän se jo sitten näkyy... Alcatraz...

Jotenkin oli jo kaukaa hivenen pahaenteisen näköinen paikka...

Vankilasaari aina vuoteen 1963 saakka.


Ja saaren rannassa tällainen kyltti. Ihan vain muistin virkistykseksi niille, jotka ovat joskus vuosikymmeniä sitten ajatelleet pelastaa kaverin hädästä...


Tämä näky kohtasi meidät ensimmäisenä. Ei niin kovin juhlavaa katseltavaa. Takana saaren vartiotorni/majakka ja edessä vankilanjohtajan entinen asuintalo, joka tuhoutui tulipalossa muutama vuosikymmen sitten.


Minulle oli uutta, että loppuaikoinaan Alcatraz oli intiaanien valtaamana. Vuosina 1969-1971.


Ja tässä sitten pari muuta turistia matkalla kohti päävankilaa...


Mitähän lie tällä kujalla tapahtuu? Tai on tapahtunut aikoinaan?


Kovin oli karua ja sammaloitunutta...


Niinkuin tässäkin... Ja taustalla häämöttää vapaus...


Tässä kuva päävankilan ns. Broadwaysta. Tästä alkoi vankilakundin tie. Ensin majailivat Broadwaylla ja sitten ajan myötä siirryttiin eri "kaduille".

Sisällä vankilassa saa halutessaan ilmaisen audio-tourin ja kannattaa kyllä! Ex-vankilakundit kertovat tarinaa Alcatrazista ja se tuo tähän kierrokseen kyllä ihan oman lisänsä, kun viskibassoiset vanhat miehet kertovat, mitä missäkin päin vankilaa on sattunut ja tapahtunut.


Eristyssellit niille, jotka eivät uskoneet puhetta. Noiden ovien takana kalteriovet ja noin metrin päästä sitä vielä umpiovet. Ja vankilakundi kertoi nauhalta, että tuonne joutuessa ei selliin päässyt yksi ainoa valonsäde, joten on siellä varmasti ollut oltavat... Huh!



Ei edes tätä vastapäisen seinän pientä valonlähdettä... Auts!



Ja sitten siihen tunnetuimpaan tarinaan. Elokuvaksi saakka pääseeseen mysteeriin.

Pako Alcatrazista.

Kuinka se tapahtui?

Kolme miestä, kolmesta eri sellistä, lusikoiden avulla, kaivoivat itselleen tiensä ulos vapauteen. Uskomatonta mutta totta!


Sellien takana olevasta ilmastointikanavakäytävästä pääsivät ylös katolle ja sieltä edelleen vapauteen...


Tässä vielä reitti katolle kuvitettuna.


Ja tässä yksi selleistä. Vällyjen välissä tuo itse taiteiltu, paperimassasta tehty miehen pää.

Vartija kertoo: Tulin aamulla sellin luokse ja huutelin kaveria hereille. Huutelen uudelleen eikä mitään reaktiota. Pyydän toista vartijaa luokseni ja avaamme sellin oven. Menen sisälle ja ravistelen sänkyä, jolloin pää tipahtaa lattialle. Huudan säikähdyksestä ja tajuan, että hemmetti, tämähän on tehty paperista! Puhallus pilliin ja huutoa: Vartijat, vanki on karannut!!!

Ja siellä, toisenkin sellin lavuaarin alla, ilmastointihormin takana miehen mentävät reiät seinässä. Voi pojat, on heillä ollut aikaa kaivaa lusikoilla reikää seinään.

Edelleen on mysteeri se, että selvisivätkö miehet hengissä pakomatkaltaan? Osa arvioi heidän hukkuneen, osa ex-sellikavereista taas veikkaa, että nämä kaverit elelevät leveästi jossain lämpimällä etelän saarella. Kuka tietää?


Vielä pari kuvaa. Tämä on ruokasalin (lempinimeltään muuten gas chamberin) takaisesta, kalterein suljetusta keittiöstä. Minua kummastutti nuo veitsien hahmot tuossa veitsitelineessä. Kunnes tarina kertoo nauhalta että sillekin oli oma selityksensä. Puukkojen ja veitsien ääriviivat olivat sitä varten, että voitiin aina tarkistaa, että kaikki teräaseet ovat tallella ruokailun jälkeen. Ja siitä huolimatta puukko saattoi joutua joskus vääriin käsiin sillä seurauksella, että ruokasalissa tapahtui ikäviä puukotuksia... Huh heijaa!


Ja tällaiset oli näkymät ns. halutuimman ja viihtyisimmän vankilasiiven pikkuikkunoista. On siinä varmasti moni mies haikeana tiiraillut kohti San Franciscoa ja vapautta...


Mutta tämä se jäi vähän vielä vaivaamaan... Kun kävelimme vankilan piha-alueella, mieheni huomasi tämän aikalaatikon. Upotettu maahan 1973 ja saa avata 2073, hautaajana Steven Dogue, vuosi Alcatrazissa... Mielenkiintoista! Mitähän tuolla boxissa mahtaa olla? Vai onko joku jo uskaltautunut sen ulos kaivamaan? Yksi mysteeri tämäkin...

Tällainen oli siis kierroksemme Alcatrazissa pääpiirteittäin. Otin myös muutamia kauniita kukkakuvia tältä saarelta, sillä pojillapa oli oma puutarhansa täällä ja upea Agave-puisto myöskin....

Vaikka paikka oli vähän kolkko ja karu, joku tässä saaressa kuitenkin viehätti minua. En osaa sanoa mikä oli syynä, mutta joku kumma tässä vaan kiehtoi ja kiehtoo edelleenkin...

Olenkohan vähän outo tapaus?
Mutta suosittelen Alcatrazin kierrosta, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos joskus tiesi suuntaan kohti San Franciscoa.