Thursday, February 5, 2009

Lounastelua sushin merkeissä...

Olen herkkusuu, enkä sille mitään mahda, laihdutuskuurista huolimatta...

Ja viime viikolla sain taas mahdollisuuden herkutella, sillä korealainen ystävättäreni järjesti oikein kivat lounaskutsut sillä aikaa, kun lapsemme olivat kerhoilemassa ja valmisti meille ihanan sushitarjottimen.

Alkupalaksi oli maistuvaa Miso-keittoa ja ohella söimme myös Korealaista Barbeque-lihaa, joista toinen oli niin tulista, että tytöt katselivat minua kauhun sekaisilla ilmeillä, kun vesi tippui silmistä ja sain yhtäkkisen yskänpuuskan (taas kerran, en opi koskaan...)

-----------------------------

Saimme ihan itse tehdä sushimme, California Rollsin mallin mukaan.

Ystävättäreni oli leikannut isot merilevä-levyt siroiksi neliöiksi ja niihin oli huomattavasti helpompi tehdä ruokapöydän ääressä omat annokset.

Ensin sticky-ricea tuon merilevä-levyn päälle, sitten vähän kalanmäti-majoneesitahnaa (jota ilman California Roll ei kuulema ole California Roll), sitten Imitation Grabia (joka on tietääkseni kalaa??? ja josta tykkään ihan mahdottomasti sushissa), todella ohueksi paistettua ja leikattua kananmunaa (Koreassa kuulema hyvän kokin tuntee siitä, jos osaa paistaa kananmunan tosi ohueksi), kurkkua ja avocadoa, kaikkea oman maun mukaan.

Kaikki ainekset olivat siis esillä pöydässä ja siitä sitten kokosimme haluamamme ainekset rullan sisään. Ja tätä rullaa ei erikseen leikattu pieniksi levyiksi, vaan söimme sen koko rullan pienin haukuin, soija-wasabikastikkeeseen dippaillen.

Ja hyvää oli!

Mä nimittäin rakastan sushia!!! Ja toivon samalla, ettei näissä herkuissa ole ihan kamalasti kaloreita...

Tässä pöydän antimia. Etualalla näkyy Miso-soup, oma sticky-rice lautaseni ja keiton vieressä mäti-majoneesitahna sekä pieneksi leikatut merilevä-levyt. Ja taaempana vielä nuo kaikki kauniisti leikatut, ohuesti siivutetut muut täytteet.

Lopuksi maistelimme aivan ihanaa teetä. Ystävättäreni oli saanut tämän kauniin teepannun lahjaksi ja oli mielestäni todella kaunis esine. Muodostuu kahdesta osasta. Päällä on ns. kannuosa, jossa pieni reikä kannessa, johon laitetaan tuo siro teepussukka. Kun tee näyttää valmiilta tuo kannu nostetaan ylös ja alta paljastuu siro teekupponen, johon valmis tee kaadetaan.

Niin ihana ja siro astia, etten voinut olla huokailematta...

Niin ja... Sorruin myös yhteen leivokseen ja marja-jogurttijälkiruokaan, jotka olivat myös taivaallisen hyviä.

-------------------------------

Laihdutuskuurini on siis koko ajan koetuksella, mutta siitä huolimatta koin eilen aamulla iloisen yllätyksen vaa'alle uskaltauduttuani, sillä painoa on pudonnut nyt reilut 5 kiloa!!!! Jee-eeee-eeeeeh!!!

Mutta tarkennukseksi vielä, tämä painonlasku ei edelleenkään näy minussa mitenkään radikaalisti, (vaikka massu on nyt jo alkanut katoamaan johonkin ja peppu ehkä aavistuksen pienentynyt), sillä painonpudotustavoitteenihan on noin 10 kilon luokkaa, mielellään vaikka hivenen enemmänkin.

Joten taistelua on tämän painonhallinnan kanssa joka päivä ja välillä cravingsit ovat ihan kohtuuttomat. Varsinkin iltaisin.... Tekisi mieli kurkata jääkaappiin tai ruokakaappiin, jos vaikka jotain hyvää löytyisi... Ihan vain jotain pientä... ;-)

Siis toivoton tapaus...

9 comments:

Jael said...

Upeata että olet onnistunut laihtumaan 5 kiloa, hieno saavutus! Voi kun mäkin nyt laihtuisin, 90% vaatteistani ei nyt mahdu päälle....
Ihanalta kuulostavat/näyttävät lounaskutsut! Minä kanssa rakastan sushia ja misokeitostakin tykkään!

Sooloilija said...

Wautsi, tosi hieno painonpudotus! Se on paljon. Painonvartijoissa opin, että kannattaa aina verrata pudotettua painoa johonkin konkreettiseen ja kantaa sitä käsissään vähän aikaa. Eli esim. tuo 5kg on sama kuin 5kpl kilon sokeripusseja tai tosi iso 5kg:n perunapussi! Kova homma on niitäkin kantaa..

Jaki said...

Sushi on minunkin lemppari, olisipa kiva paasta tekemaan sita noin hyvin jarjestettyna.

Onneksi olkoon laihdutuksen kanssa, 5 kiloahan on hyva saavutus! Mina olen kuntoillut saannollisesti syksysta lahtien (3/vko n. tunti) ja yrittanyt vahan hillita, mita syon (olen tosi perso makealle). Painoni ei ole varsinaisesti pudonnut, mutta huomaan, etta vaatteet ovat huomattavasti loysemmat, itse asiassa saan ostaa usein kokoa pienempaa, eika maha enaa pursu farkuista ulos. On kiva, kun huomaa eron, se motivoi jatkamaan.

Asiasta kolmanteen: oletko katsonut Oprah viime aikoina? Siella on ollut paljon juttua perimenopause asiasta, mista mekin jossain vaiheessa kirjoiteltiin. Esivaihdevuodet(?) ja hormoonimuutoksethan vaikuttaa myos painoon, eli mielenkiintoista ja tarkeaa asiaa monelle meista, ainakin minulle. ;-)

Sari said...

Kiitos Yaelian, mutta tämä on kuten sanoinkin, yhtä taistelua. Koko ajan saa olla itseään vahtimassa, ettei vaan tule sorruttua. Eli mä täällä pelkään, että eräänä päivänä huomaan istuvani hirmuisen herkkuröykkiön äärellä ahmien herkkuja kaksin käsin...

Sooloilija, olen tosiaan ihan yllättynyt tästä kadonneesta kilomäärästä, mutta toisaalta, olisipa kiva, jos se sitten myös näkyisi jossain... Siis jotain eroa jo huomaan vaatteita pukiessani ja vatsanseutua katsellesani, mutta kun olen päärynä, niin olen päärynä... Nuo koivet, ne ei kapene vaikka päällään seisois... Joo, mä olen kuullutkin ton vertauksen. Mä vertaan painon pudostustani 10 voipakettiin... ;-) Ja tuntuu jo hyvältä sekin, että olen sen verran jo saanut pois elimistöni ylimääräistä painoa.

Jaki, sushi on vaan niin hyvää!!! ja mun on nyt tarkoitus tehdä samanalainen systeemi kotona, sillä mies oli aivan kateellinen ja katseli näit kuvia ihan kuola suupielestä valuen, eli pitää kokeilla kotona. Ja tosi helppo toteuttaa ja maistuu ihanalta, joten mielelläni teen kotona samanalaiset lounaat.

Kyllä se kannustaa, että edes jotain eroa itsessään huomaa ja olokin on jotenkin kevyempi ja liikunta maittaa paremmin. Lähinnä itselläni liikunta tarkoittaa nyt kävelylenkkejä, joskus löydän myös itseni salilta, mutta koetan ottaa siellä vähän rauhallisemmin, ettei pulssi heilahtele ihan hurjasti, kun pääsi jo säikäyttämään tuossa joku aika sitten, kun voin suorastaan pahoin salilta tullessani... Ei hyvä!

Oprahia ei ole tullut seurattua, kun ei tule päivisin juuri muuteskaan katseltua televisiota. Mutta kuulostaa mielenkiintoiselta ja nyt harmittaa. Pitääpä katsoa, jos vielä ottaisivat aiheen esille. Ja mä muistan meidän keskustelut tässä aiemmin. Kyllä toi sama koskee myös mua, ja jos hormoneilla on painonhallintaankin vaikutusta, niin hitsi, mun tarttis ehdottomasti saada asiasta lisää infoa. Kiitos vinkistä!

Jaki said...

Mina taas. ;-) Paljon noita Oprah juttuja loytyy myos sen nettisivuilta. Mina rupesin aanittaamaan niita ohjelmia DVRla, kun en katso myoskaan paivalla telkkaa. Katson niista sitten ne, mitka kiinnostaa ajan riittaessa. Mutta nettisivuilta tosiaan luulen loytyvan paljon infoa.

Oletko muuten koittanut sauvakavelya? Mina harrastin sita viime vuoden, ja tykkasin kovasti, vaikka paikallisethan katseli minua suu pyoreana. ;-) Tana vuonna siirryin salikuntoiluun, kun ei tarvitse enaa ajaa yhtaan lasta kouluun, mutta kivat kavelymaisemat jaivat myos sille tielle. Sali on lahempana, ja juoksumatolla jostain syysta minulla sujuu juokseminenkin, mista en muuten kylla tykkaa ollenkaan. Tarkeintahan on se, etta loytaa liikunnan, mista itse pitaa ja sen kautta harrastaa saannollisesti.

Sari said...

Hei Jaki!

Mun pitää kurkata myös noi nettisivut, olisi varmasti tärkeää infoa itselle ajankohtaisesta asiasta.

En ole kokeillut sauvakävelyä, eikä ole sauvojakaan, mutta voisi olla hyvä vaihtoehto. Kävely raikkaassa ilmassa on selvästi mun juttu ja tykkään siitä tällä hetkellä enemmän kuin salilla käymisestä. Juoksumatolla juokseminen ei multa onnistu, kun mulla alkaa heti akilles-jänne oirehtimaan. Mutta kävely menee ja sit käytän kuntopyörää tai spinneriä tai niit muita vimputtimia, joiden nimii en edes tiedä. Mut mulla on paha tapa ottaa tuo salilla käyminen aina liian rajusti ja sit olen ihan rikkipoikki, kun lopetan...

haooyun said...

it is good~~~~~

Sari said...

Hey, is it you? Yumi? If it is, thank you once again for this delicious lunch! And I'm sorry I wrote this in finnish :-(

Helinä Laajalahti said...

Drool... Vähän nälkäisenä ei kannattaisi lueskella tällaisia juttuja! Sait kuolan valumaan ihan tosissaan, kun lueskelin noita sushi-juttuja ja vaan ajattelinkin wasabia... ;-)

Pitääpä varmaan tässä taas joku päivä itsekin pyöritellä noita!