Wednesday, March 11, 2009

Rachel Getting Married... osa II

No niin, nyt on sulateltu eilistä elokuvakokemusta ja ajatukset yöllisen leffan katselun jäljiltä ovat taas hiukan selkeämmät. Ja varoitus, tätä sepostusta nyt sitten piisaaaaaah!

Minä yllätyin tästä elokuvasta totaalisesti, positiivisessa mielessä!

Ihastuin tapaan, jolla elokuva oli toteutettu. Ihastuin Anne Hathawayn rosoiseen rooliin, ihastuin kuvaustyyliin ja ohjaukseen ja ihastuin elokuvan tummaan ja puhuttelevaan sävyyn.

Ihastuin jopa siihen, ettei kaiken tarvitse olla aina niin kiiltokuvamaista, edes niinkään aurinkoisina hetkinä kuin häitä valmistellessa tai itse hääpäivänä. Mutta ennen kaikkea ihastuin siihen, että tämä aihe tuntui minulle jostain syystä niin hirmuisen tutulta.

Josta aiheesta olisi itsellänikin monta (ainakin näin jälkikäteen) nauruhermoja kutkuttavaa tarinaa kerrottavana sivustaseuraajan roolissa (muutamaan otteeseen myös miltei pääosassa...), mutta jotka nyt jääkööt omaksi tiedokseni. Leffan jälkeen palasinkin ajatuksissani useisiin tilanteisiin, erilaisten perhetapahtumien keskelle. Tapahtumiin, joiden kulkua ja merkitystä olen etenkin vähän varttuneempana ja itsekin äitinä usein ihmetellyt.

------------------------------------------------

Mutta jotten nyt ihan luiskahda sivuraiteille aiheesta, niin Rachel getting married on siis nimensä mukaan elokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat Rachelin (Rosemarie DeWitt) tuleviin häihin ja niiden edelliseen päivään ja iltaan, Rehealsal Dinneriin ja itse H-hetkeen, eli tietenkin hääpäivään. Puitteet tälle muistorikkaalle päivälle ovatkin mitä mainioimmat. Morsiamen vanha kotitalo on idyllinen ja lämminhenkinen ja häätapahtuman tyyli on etninen ja värikäs, suorastaan yltäkylläinen mausteiden ja upean musiikkilajitelman seos.

Mutta tämä elokuva on kuitenkin niin paljon enemmän kuin pelkkää kaunista kuvausta tai kauniita perhepotretteja tästä kauniista perhetapahtumasta. Tämän tarinan taustalle kätkeytyy myös paljon muuta, jotain paljon syvällisempää ja myös raadollisempaa.

Suuri paino elokuvasta on nimittäin Rachelin sisaren Kymin (Anne Hathaway) roolissa. Kym saapuu paikalle päivää ennen häitä ja on toisaalta odotettu, toisaalta ei niin toivottu häävieras. Hänen menneisyytensä erilaisissa päihdelaitoksissa ja -hoidoissa on tuoreena lähiomaisten mielissä ja hänen tummanpuhuva olemuksensa ja dramaattiset elkeensä aiheuttavat heti kitkaa perheen sisällä. Niinpä kohtaus siellä, kohtaus täällä käsittelee häiden rinnalla myös Kymin taistelua elämänsä ja läheisimpien perheenjäsentensä kanssa tuossakin lyhyessä hetkessä, juuri tuon viikonlopun aikana, häävalmisteluiden ja häiden keskellä. Hänen ollessa aina se, joka joutuu selittelemään lähiomaisilleen tekemisiään, se, jolla menee aina jossain vaiheessa asiat kohti alamäkeä ja jonka on vaikea löytää elämälleen suuntaa.

Taustalla kytee myös suru ja kaipuu perheen nuorinta lasta, Ethania kohtaan, joka menehtyi vuosia aiemmin tapaturmaisesti, Kymin ollessa osasyynä hänen kuolemalleen. Tämä tuska painaa edelleen niin Kymiä itseään, kuin hänen sisartaan Rachelia, mutta erityisesti heidän isäänsä Paulia (Bill Irwin), jolle tuo kipeä muisto on vieläkin erittäin arka ja vaikea kohdata.

Oli myös jollain tapaa surkuhupaisaa ja toisaalta niin arkipäiväisen tuttua seurata Rachelin ja Kymin yhteenottoja ja sitä kaunaa ja katkeruutta, jota etenkin Rachel tunsi sisartaan kohtaan. Toisaalta taas tuntui äärettömän raskaalta todistaa Kymin jatkuvaa kamppailua oman itsensä ja oman identiteettinsä suhteen. Hänen jatkuvasti vielä itse itselleen syöttäen sitä ajatusmaailmaa, että hän on aina se suvun paljon puhuttu, ei kaivattu, hulluja suustaan päästelevä, sosiopaatti, sekopää-sisar.

Mutta kaikkein surullisinta oli elokuvan loppupuolella huomata sisarusten äidin Abbyn (Debra Winger) henkinen kylmyys ja halu paeta menneisyyttään ja jopa omia tyttäriään. Elokuvan lopussa katsojalle hiipiikin mieleen pieni aavistus siitä, ettei Abby ole ollut läsnä tyttäriensä lapsuudessa heidän tarvitsemallaan tavalla ja on osasyynä Kymin nuoruusvuosina alkaneisiin päihde- ja huumeongelmiin.

------------------------------------

Elokuva herätti minussa monenlaisia tunteita, mutta etenkin perhesiteet, sisarten keskenäiset suhteet, ihmiselämän raadollisuus ja itse itsellemme ja läheisillemme aiheuttettu tuska, anteeksianto sekä vanhemmuuden tärkeä rooli lasten hyvinvointia ajatellen korostuivat mielessäni. Tämä elokuva sai minut jälleen kerran pysähtymään ja miettimään myös omaa äitiyttäni.

Enkä malta olla vielä mainitsematta muutamia yksityistkohtia kuvaustyylistä ja ohjauksesta. Leffan kuvaustyyli on perinteinen ilman mitään kikkailuja ja osittain ikäänkuin jonkun perheenjäsenen tai kutsuvieraan kuvaamana toteutettu, ajoittain jopa melko amatöörimäisen oloinen ja tämä jakaakin selvästi mielipiteet kahtia. Osa kritisoikin kuvaustekniikkaa ja pitää sitä suorastaan tökerönä, osa taas on sitä mieltä (samoin kuin minä), että juuri tällä tapaa toteutettu kuvaustyyli tuo katsojan lähemmäs tarinaa. Saa samaistumaan kyseiseen hetkeen ja eri tilanteisiin niin tutunomaisesti, että saatat tuntea seuraavasi sinulle jo entuudestaan tutun perheen häävalmisteluja ja itse häätapahtumaa.

Ohjaus on mielestäni myös samalla tapaa katsojan tarinaa lähemmäs tuovaa ja arkipäiväisen kauniisti toteutettua, joka kosketti ainakin minua ihan eri tavalla kuin ne useat Hollywood-loistokkaat ohjaustyöt, joissa suorastaan läpihuokuu se kaikki viimeiseen asti hiominen ja kohtausten viimeistely. Tätä leffaa katsellessa tuli sellainen olo, että näyttelijöillä on ehkä ollut hivenen vapaammat kädet lähteä kohtauksiin mukaan ja ehkä jopa saada mahdollisuus improvisoida ja tuoda esiin sitä hullua luovuutta! Ainakin Hathawayn roolin kohdalla ;-)

Loppua kohden tarina alkoi kuitenkin paikoitellen tuntumaan puuduttavalta ja ehkä muutaman kohtauksen elokuvan lopusta olisi voinut leikata pois.

Mutta silti, kaikesta draamasta ja turhautumisista, väittelyistä ja kaunasta huolimatta perhe on kuitenkin aina perhe ja sisar on aina sisar, jonka elokuvan loppu kiteyttääkin hyvin kauniilla tavalla.

Kaiken kaikkiaan tämä elokuva oli omalla persoonallisella tavallaan kaunis ja erilainen, toisaalta tummasävyinen ja puhutteleva.

Ja ehdottomasti katsomisen arvoinen, ja omalla kohdallani yksi mieleenpainuvimmista draama-elokuvista!

6 comments:

Yaelian said...

Hyvä arvostelu;nyt haluan nähdä tämän vielä enemmän!

Sooloilija said...

Voi että minä odotan tätä nyt vielä enemmän tämän ihanan kirjoituksesi jälkeen!

Monia oivalluksia tuli tässä 'matkan varrella' kun luin hörpin samalla maitokahvia. Ensimmäisenä tuli mieleen, että 'jess, vihdoin näkee Debra Wingeriä vuosien tauon jälkeen'.

Tuli mieleeni myös mainita eräs toinen häitä sivuava elokuva, joka voisi olla hieman tämän Rachel Getting Married-tyylinen: Nicole Kidmanin ja Jennifer Jason Leighn tähdittämä Margot at the Wedding. Oletko nähnyt?

Pohdituttamaan jäi myös tuo kuvailemasi sisarteema. Minulla ei ole siskoa ja olen aina kaivannut siskoa elämääni. (Pikkuveljiä on kaksi kappaletta, mutta ovat rutkasti nuorempia kuin minä)..

Nyt kun itselläni on kaksi tytärtä, mietin joskus miten he tulevat aikuisina toimeen. Nyt ovat luonteiltaan kuin yö ja päivä, kinaavat koko ajan ym. Toinen on teini, toinen vielä ei. Siinä on se isoin ero, vaikka ikäeroa on vain 3 vuotta.

Kiitos tästä elokuva-arvostelusta, herätti mietiskelemään kaikenlaista.

Mikaela said...

No johan nyt on suitsutusta ;O) Pitänee siis vuokrata tämäkin elokuva! Sooloilijaa täytyy kompata että tulee mieleen tosiaan tuo Margot at the Wedding, tosin tämä ei kuulosta yhtä hauskalta kuin se...

Sari said...

Kiitos Yaelian. Olisipa kiva tietää, mitä tästä leffasta olit mieltä sen nähtyäsi. Ehkä palaat kertomaan...???

Siis tiedätkö, mulla on sellainen olo, että sä tulet kans pitämään tästä. Miten se voikin olla, että näitä upeita draamoja on nyt näin paljon tarjolla? Pää ihan sekoaa...

Debra Wingerin rooli on tässä leffassa aika pieni, mutta mieleenpainuva kylläkin.

En ole nähnyt Margot at the Wedding-leffaa. Nyt kun sanoit, niin olisiko syytä lisätä katsottavien loputtomalle listalle?

Siis hei, mullahan ei itsellä ole sisaruksia lainkaan, mutta olen lähisukulaisten kautta saanut kyllä seurata sisarkateutta ja sisarten välistä kitkaa siinä määrin, että tunnistin kyllä monia asioita tästä leffasta.

Oletan, että sinäkin tulet tästä leffasta varmasti jotain ajatuksia kirjaamaan sen katsottuasi, eli odotan täällä mielenkiinnolla!

Suitsutusta tosiaankin ;-) Mulla on nyt joku hemmetin draamavillitys meneillään ja tällaiset tarinat uppoaa mulla kuin veitsi pehmeään voihin... Eli juu, kipinkapin katsomaan! Ja toi Margot at the Wedding alkoi nyt tosissaan kiinnostamaan, kun säkin siit mainitsit.

Elisa said...

Kiitos tästä, olin ajatellut jo aikaisemmin että leffa pitää nähdä. Leffateatteriin en ehtinyt mutta dvdltä sitten.

Minä en ole ollut mikään Anne Hathaway fani mutta uskon että tykkäisin hänestä tässä roolissa.

Sari said...

Moi Elisa. Juu, kannattaa katsoa, jos draamat yleensäkin aiheena kiinnostavat. Niin ja täytyy myöntää, etten itsekään ole niin hirmuisesti aiemmin Hathawaystä lämmennyt, mutta tämä rooli yllätti minut täysin!