Wednesday, June 10, 2009

Suomeen ja Kaliforniaan

Enää kaksi viikkoa ja sitten tämä perhe matkaa jälleen kerran kesäksi Suomeen!

Joka keväthän tätä Suomeen matkustamisen järkevyyttä punnitaan, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Onko järkeä lähteä joka ikinen vuosi kesäksi Suomeen, kun voisimme matkustella täälläkin. Noh, on täällä toki ennätetty matkustellakin (etenkin ennen lapsen syntymää, nyt tosin vähän harvempaan tahtiin), mutta aina olemme saman kysymyksen edessä, mennäkö vai eikö mennä?

Ja mihin sitten joka kesä päädymme? Lähtemään Suomeen, näihin maisemiin...

Hiljaiseen mökkirantaan, rentoutumaan ja nauttimaan Suomen kesästä. Lapselle kesä on vuoden parasta aikaa. On ehkä vaikea ymmärtää sitä ikävän ja kaipuun määrää, mitä pieni lapsi voi sisällään tuntea. Äidin on usein sydäntä särkevää kuunnella pienen lapsensa murhetta siitä, kun mummilaan pääsee niin harvoin.

Siis olisiko minulla sydäntä jättää lapsi viemättä Suomeen? No eipä ole. Ja niinpä sinne taas pian suuntaamme!

Mies pirhana vaan ei osaa pysyä erossa työstään ja niinpä matkamme alkaakin heti hänen työmatkansa innoittamana kohti Oulua ja olenkin jo saanut mukavia vinkkejä, (kiitos Sooloilijan), missä meidän kannattaisi Oulun suunnalla piipahtaa.

Ja nyt on sitten jo ainakin mökki varattu, yllä olevista maisemista, Nallikarilta. Siellä on kiva asustella viisi päivää, kun on omat keittiötarvikkeet, hellat ja jääkaapit.

Toki Suomen matkaamme sisältyy myös kaikkea muuta, sukujuhlista ystävien tapaamisiin (toivottavasti mahdollisimman monia teistä nyt pystymme/ennätämme näkemään!!!) ja pieniin maakuntamatkoihin. Mutta sen ihmeempää matkailua emme varmaan Suomesta käsin harrasta, sillä heti takaisin Teksasiin palattuamme lähdemme isukin matkassa jälleen kerran hänen työmatkansa innoittamana Kaliforniaan!

Tämä matka tuli aivan yllättäen, mutta eilen illalla jo varasimme Santa Clarasta hotellin ja tältä tämä näyttää! Olemme ihan innoissamme, loma ikäänkuin jatkuu (ainakin minulla ja pikkuneidillä, isukkihan on tälläkin reissulla kolme päivää koulutuksessa) tänne takaisin tultuamme. Ja hyvä niin, sillä isukin Suomi-lomahan on vain kaksi viikkoa, hänen ollessaan heti alussa viikon verran työssä ja loman lopullakin muutaman päivän työmatkan tehden, joten on hänkin ansainnut pari ylimääräistä lomapäivää, yllättäen tuon tulevan Kalifornian työmatkansa päätteeksi... ;-)

Tältä hotlamme näyttää! Pikkuneitihän on muuten perheemme hotellidiiva ja tykkää hotellielämästä ihan hirmuisesti. Ei mitään ymmärrystä miksi, mutta neiti rakastaa pehmeitä petivaatteita, jättisuuria sänkyjä (on meillä kotonakin king size sänky, mutta nämä hotlan sängyt on kuulema vielä isompia, okei!), isoja ravintoloita ja auloja, sekä uima-allasalueita...

Hotellin sisäpihalla on tällainen trooppinen puutarhamainen sydeemi ja tästä pikkuneiti oli aivan tohkeissaan.

Melkoinen kiljuminen alkoi tästä vesiputouksesta. Hmm, kunhan nyt ei päättäisi sitten paikan päällä lähteä tuohon enempää tutustumaan...

Ja arvatenkin nämä kuvat saivat riemunkiljahduksia aikaan...

Mutta kun isi on päivät koulutuksessa, en aio kyllä koko aikaa istua neidi kanssa hotellilla, vaikka kuinka neiti niistä pitääkin. Hotellin läheltä löytyi onneksemme suuri outlet-mall, jonka yhteydessä yllättäen... Ta daa!!! Leffateatteri! Sinne siis suuntaamme...

Jollemme ajele näissä maisemissa, jotka Santa Clarasta avautuvat. Kyllä osaakin olla verheää!

Koska mieheni ottaa pari vapaapäivää koulutussession jatkeeksi ja viikonloppukin osuu siihen väliin, on meillä on aikaa vihdoin käydä Yosemiten kansallispuistossa. Saas nähdä, miltä maisemat näyttävät elokuussa.

Luultavasti hivenen kesäisemmältä kuin tässä kuvassa. Mutta upeat on maisemat!

Ja mahdollisesti käymme myös Sequoia-puita ihailemassa Sequoia-kansallispuistossa, mutta ennen kaikkea mamma haluaa suunnata kohti Sonomaa...

Ja elokuisessa auringossa kylpeviä viinitiloja.

Haa, kerrankin sellainen olo, että kesäloman jälkeen on kiva tulla takaisin Teksasiin. Usein tänne syksyllä paluu on vähän kankeaa, koko kesän Suomessa lomailun jälkeen. Tällä kertaa ei tunnu siltä, vaan odotan takaisinpaluuta suurella innolla ja uutta matkaa sitäkin suuremmalla ;-)

11 comments:

Karo said...

Vau kuulostaapa ihanalta teidän kesä, pääsette suomeen ja sit vielä upealle reissulle Kaliforniaan...kyllä kelpais meillekin ;) Jussi haluaisi todella paljon uudestaan Texasiin, tykkäsi niin paljon, mutta kyllä ajattelin että kalifornia olisi paikka johon haluaisin sen viedä sitten jos ja kun joskus vielä usassa käymme...ihania vehreitä maisemia jne. mitä täälläkin niin kovasti kaipaa.
Onko tuo hotelli muuten samaa sarjaa kun gaylord??? Niin samalta näyttää se sisäpiha ja kaikki...
Terkkuja kovasti koko perheelle:)

Jael said...

Tosi hyvältä kuulostavat kesäsuunnitelmat! Itsekin matkaan ensi viikolla Suomeen:-)
Ihanan näköinen hotelli Kaliforniassa ja muutenkin kaikki näyttää hyvältä noissa kuvissa.Hienoissa hotelleissa on kyllä jotain;kai sen takia aikoinaan halusin alalla ja olin sen parissa yli 10 vuotta...

Sari said...

Moi Karo. Suomeen on kyllä ihanaa mennä kesäksi. Neidin kanssa ollaan kuusi viikkoa, isukki vain kolme, josta siitäkin ajasta osan töistä (en jupise yhtään... ;-)) Noh, sentään päästään isukin matkassa tuonne Ouluun, jossa ei itse asiassa ole tullut koskaan edes käytyä... Nolotus! Kalifornian matka tuli suunnitelmiin ihan yllättäen ja vaikka talvella tuolla vasta olimme, nyt on ihan kiva mennä sinne kesäaikaan ja päästä katselemaan vähän eri maisemia. Viimeksi kun ei ennätetty olleskaan Sonoman alueelle eikä noihin isoihin kansallispuistoihin. Mutta edelleen jää Legoland väliin, noh, ehkä sitten toisen kerran.

Ei ole Gaylord kyseessä, vaan Embassy Suites, samaa sarjaa kuin se vaaleanpunainen sydeemi täällä meidän lähistöllä, muistatko? Terkut myös sinne suuntaan ja jos olette vaan tänne Teksasiin uudestaan tulossa, niin aina olette meillekin tervetulleita! Myös majoittumaan! Oli viimeksikin tosi kiva tavata ja kiva, kun pojillakin synkkasi heti ensi tapaamisella!

Yaelian. Juu, nämä suunnitelmat saivat tosiaan vähän uutta potkua, kun yhtäkkiä ilmaantui myös tuo Kalifornian matkakin kuvioihin ;-) Mutta päällimmäisenä on nyt mielessä tuleva Suomen matka ja kovasti toivotaan, että kelit lämpenisivät jo pian! Vaikka kivaahan se on sinne päästä, vaikkei nyt niin lämmintä olisikaan. Kunhan ei satelisi vettä ihan koko loman ajan. Kauanko itse olet Suomessa? Ja minnepäin Suomea matkaat? Me menemme Keski-Suomeen, mutta käymme myös pohjoisemmassa ja sitten Helsingin seudulle myös, jos vain suinkin ennätetään.

Hienot hotellit on kyllä ihkuja, ja meidän neiti se tykkää erityisesti niistä pehmeistä sängyistä, aika hauskaa diivailua 5-veeltä! Sinä olet kyllä työskennellyt ihan mielenkiintoisella alalla. Siinä on varmasti tullut nähtyä kaikenlaista ;-) Mieheni veljen vaimo on myös työskennellyt samalla alalla ja olen kuullut, että työ on haasteellista, mutta toisaalta myös tosi mukavaa, yksikään päivä kun ei taida olla samanlainen. Työvuoroissa vaan taitaisi olla vähän petraamista tuolla alalla.

Tuija said...

Aika ihanan näköinen hotelli! Ja vielä kerran tervetuloa Suomeen. Muuten vanha opiskelukaverimme Sari K. (nykyinen I.) asuu nykyään Oulussa.
Laitatko muuten vähän kuvia/tietoa tänne blogiin siitä teidän eilisestä myräkästä? Toivottavasti paikat ovat kunnossa.

Helinä Laajalahti said...

Ihanan näköinen hotelli teillä. Hotelleista pitävä pikkuneiti on varmasti haltioissaan :) Voi kun meilläkin on se Kalifornia vielä käymättä... jospa joskus! Sitä ennen käydään nyt ensin teillä :)

kirsi said...

Hyva matkaa teille! Ja viela Kalifornian matka SUomi loman jalkeen!! Hienoa!

Sari said...

Moi Tuija ja kiitos, Suomen lomaa jo tässä kovasti odotellaan, vaikka nyt mielessä jo pyörii tuo Kalifornian reissukin. Tuo hotsku näyttää kyllä melko lupaavalta, vaikkei sinne nyt hotelliin mennäkään koko ajaksi istumaan.

Eilinen myräkkä muuttui tämän aamuiseksi myräkäksi. Koko yö on mennyt ukkosta pidellessä, mutta mikä on todennäköisyys että Teksasin osavaltion kokoisessa paikassa tornado tekee touchdownin 500 metrin päähän meidän kadusta??? Varovaisesti olemme kurkkailleet etupihalle ja katonpalasia on kaikkialla. Siitä ei ole vielä tietoa, kenen kattoa ne ovat, mutta eiköhän tuo selvinne päivän valjetessa ja myrskyn laantuessa. Ei vaan ota tuo myrsky nyt laantuakseen. Tuntuu kuin trooppisen myräkän keskelle olisimme jääneet loukkuun.

En muuten tiennytkään, että Sarikin asustaa Oulussa.

Päivi, juu, meidän hotellidiiva malttaa tuskin odottaa tulevaa Kalifornian matkaa. On jo pikkuinen ihan sekaisin tästä matkaamisesta ja kyselee, että mennäänkö me nyt seuraavaksi Kaliforniaan vai mummilaan?

Kyllä tekin vielä taatusti Kaliforniaan suuntaatte! Ja täältä saa aina vinkkeliä, jos/kun sinne matkaatte.

Hei Kirsi ja kiitos. Oletteko itse menossa Suomeen tänä kesänä? Meillä pitäisi vielä jaksaa kaksi viikkoa odottaa ja tällä hetkellä täällä myrskyn silmässä tuntuu, että voisinpa jo pakata laukkuni ja lähteä...

Anonymous said...

Mukavaa kesalomaa Suomeen!! Toivottavasti viihdytte kotikaupungissani :)

-TX

Sari said...

Kiitos sinulle anonymous. Voihan kiesi, kun mua nyt vaivaa, että kuka tämän salaperäisen TX-anonymous nimimerkin takana lymyilee... ;-)

kirsi said...

Sari, mies just vaihtaa lentolippujamme, meillahan on nyt niita koiranpentuja 8 kpl.Tyttaret lentavat 7.7 ja mina 31.7 ja mies viikon aiemmin,kuin mina.
Ja mokkimme on Kemion suunnalla.

Sari said...

Moi Kirsi ja oikein ihanaa Suomi-lomaa sinulle!!!