Cameron Diaz - My Sister's Keeper

Hups. Pientä taukoa on ollut täällä blogimaailmassa, sillä tässä on ollut kaikenlaista kiirusta ja pientä huolenaihettakin, kun alkoi tuo nielu/kurkku temppuamaan ja olen tässä nyt sitten ravannut yhdellä sun toisella specialistilla koko viime viikon ja nyt on sitten koettu ensimmäinen varjoainekuvaus, nukutus ja ruokatorven ja vatsalaukun tähystyskin. Auts!

Mutta kaiken pelon ja ja jännityksen päätteeksi oli helpottavaa kuulla, ettei mitään kovin vakavaa ole onneksi meneillään, kärsin ns. refluksitaudista, jossa ruokatorven ja vatsalaukun välissä oleva sulkijalihas on vähän laiskistunut ja aiheuttaa ikäviä oireita erityisesti ruokatorvessa. Sen lisäksi kilpirauhasessani havaittiin pieni muutos, mutta muut arvot olivat ok, joten mitään operaatioita ei ole edessä. Lääkitys refluksitautiin lieventää luultavasti jo melko nopeasti nielemisongelmiani ja painon tunnetta kurkussa. Näillä eväillä nyt mennään ja vihreää valoa näytettiin myös keskiviikkoista Suomen matkaa koskien.

Sekin kun oli jo tässä vähän vaakalaudalla, lääkärini todettua, ettei matka tule luultavimmin kysymykseen, jos jotain hälyttävää löydetään. Mutta phiuh, syy ongelmiin on selviämässä ja nyt voi hengitellä hivenen rauhallisemmin ja rauhoittaa mielensä. Kyllä tässä jo kieltämättä tuli läpikäytyä alitajunnassaan vaikka mitä vaihtoehtoja... :-(

---------------------------------------

Mutta se näistä minun omista jupinoista. Yleisesti en edes hirmusti halua näin henkilökohtaisista asioista täällä höpötellä, mutta tässä sitä nyt ollaan. Höpisty on ja tässä syy siihen, että pientä taukoa on ollut kirjoittelun ja kommentoinninkin suhteen. Ajatukset ovat olleet ns. vähän muualla... ;-)

Jeps, mutta sitten vähän kevyempää?, tai noh... eräästä tulevasta elokuvasta. Katsottavien ensi-iltojen listaltani löytyy tämän hetken kärkisijoilta elokuva My Sister's Keeper-leffa, jonka yhdessä merkittävässä roolissa on hän...

Cameron Diaz, varsin tunnettu, 36-vuotias näyttelijätär, joka osui ensimmäisiä kertoja silmiini leffoissa The Mask ja There is Something About Mary. Näiden leffojen jälkeen Diaz onkin vilahdellut useissa nimekkäissä leffoissa, kuten Charlie's Angels, The Gangs of New York, Shrek, My Best Friend's Wedding sekä In her Shoes.

Tällä kertaa Cameron Diazilla on kuitenkin aivan erilainen rooli edessään. Tässä koskettavassa draama-elokuvassa, My Sister's Keeper hän näyttelee perheenäitiä, jonka perheessä on paljon iloa, rakkautta ja läheisyyttä, mutta myös surua ja menetyksen pelkoa.

Tämä on tarina perheestä, jossa vanhempi sisar sairastaa parantumatonta syöpää ja jossa nuorempi sisar on syntymästään saakka läpikäynyt useita kivuliaita toimenpiteitä, sisarensa hyväksi.

Tämä on tarina äidin ja tyttären/tytärten välisestä rakkaudesta.

Samoin kuin sisarten välisistä suhteista.

Mutta tämä on tarina myös siitä, kuinka meistä jokaisella on oikeus omaan ruumiiseensa ja tässä tapauksessa sisaruksista nuorempi, terveenä syntynyt Anna (Abigail Breslin) on tullut siihen lopputulokseen, ettei hän enää jaksa olla se, jonka oletetaan olemaan aina valmiina kivuliaisiin operaatioihin ja jatkuvaan avunantoon, oman ruumiinsa kustannuksella.

Raskas aihe, joka varmasti pistää mietteliääksi.

Tarkoituksenani onkin hankkia kyseinen, Jodin Picoultin kirjoittama novelli lentokonelukemiseksi, sillä haluan ensin lukea tämän tarinan, ennenkuin näen sen valkokankaalta. Yhdysvalloissa elokuva tulee teattereihin jo ensi viikolla, Suomen ensi-illasta en ole selvillä. Luultavasti viimeistään syksyllä tämä tulee myös Suomeen.

Melko varmaa nessukamaa tämä leffa on, joten siinäkin mielessä hyvä, että luen kirjan ensin. Osaanpahan henkisesti varautua tulevaan...

Myrskyn jälkeen...

... on poutasää... Ainakin toivon niin.

Kaikki alkoi eilen illalla, kun olimme tuttavaperheen luona toisessa kaupungissa juhlistamassa heidän tyttärensä 5-vee juhlia. Ilta meni oikein kivasti ja lapsilla oli hauskaa, kunnes aloimme katselemaan kohti vihertävää taivasta ja näitä varsin mielenkiintoiselta näyttäviä tutkakuvia...

Olimme jo lähdössä ajamaan kotia kohti, mutta päätimme jäädä tuttavien luokse odottamaan, kunnes pahin myrsky on takana.

Alueemme yli oli nimittäin pyyhkäisemässä tosi ärhäkkä myrsky ja siinä mielessä vaarallinen tapaus, että alueellemme annettiin tällä kertaa tornado warning, yleisen tornado watchin sijaan. Warninghan jo tarkoittaa sitä, että tornado on jossain päin aluetta havaittu.

Ja olipa hyvä, ettemme lähteneet keskelle myrskyä ajamaan. Kuinka ollakaan se pahin myrskyalue oli nimittäin pyyhkäissyt juuri meidän pienen kotikaupunkimme yli. Kun sitten illan hämyssä ajoimme kotiin, oli meitä ensimmäisenä vastassa tällaiset röykkiöt ympäri katuamme. Nämä ovat katon palasia, huopaa ja muuta kattomateriaalia. Jes! Tästä se riemu alkoi!

Takapihallamme olisi voinut kuvitella riehuneen humalaisen jengijoukon. Vaan ei, myrskyä se vaan oli...

Kukkapurkitkin olivat komiasti kenollaan ja muutamat koriste-esineet aivan päreinä... Mutta tämä on kyllä pientä verrattuna siihen, mitä monelle muulle täällä tapahtui.

Kun aamu alkoi sarastamaan??? oli näky aika ankea...

Mutta pian keli hetkeksi kirkastui ja silloin mamma nappasi kameran ja lähti ajelemaan lähikatuja. Tällaista sotkua oli teillä. Puiden oksia, lehtiä ja kaatuneita puita.

Näitä kaatuneita puita on lähes joka pihalla. Yllättävän moni puu on kuitenkin päättänyt kellahtaa kadun suuntaan eikä kohti taloja, onneksi.

Aitavahinkoja on aivan suunnaton määrä. Tässä naapurimme aita.

Ja tässä lähikadun naapurusten aitoja, kaikki nurin. Kyllä fencing firmat nyt hierovat käsiään...

Kävinpä myös pikaisesti toisella uima-allasalueellamme ja kovin oli hiljaista. Tästä kuvasta näyttäisi, ettei täällä ole juuri mitään tapahtunutkaan.

Mutta näin karulta näyttää mm. toddler allas, joka on tarkoitettu ihan pienille muksuille. Jaa-a, huomenissa oli tarkoitus mennä lotraamaan tuonne altaalle, vaan taitaapi jäädä nyt väliin.

Tämä sorsaherrra sen sijaan oli aikeissa mennä pulaamaan ja nautti selvästi siitä, että sai olla altailla ihan yksiksensä, siihen saakka kunnes minä tulin häiriköimään kameroineni. Tyyppiä otti selvästi päähän läsnäoloni ja lentää liihottikin jo kohta tiehensä.

Sorsan vieressä, altaan pohjalla keikkui tämä puutarhatuoli. Nice!

Ja luultavasti vielä eilisiltana jonkun lapsen vesileikeissä ollut herra rapu... Oli aika märkä kaveri!

Eipä taida olla leikkipuistoonkaan asiaa pariin päivään...

Saattaisi nimittäin peppu kastua tuota liukkarimäkeä alas huristellessa. Epäilen...

Yleensä näihin samoihin aikoihin aamulenkillä käydessäni nämä tenniskentät ovat täynnä iloisia tenniksen pelaajia opettajineen kaikkineen. Tänä aamuna oli kovin hiljaista.

Ja kentän laidalta oli yllättäen katkennut puu.

Clubitalomme viereisen lastenhoitopaikan viereltäkin oli kaatunut useita puita ja tässä jo kaupungin miehet korjaamassa tilannetta. Kaupungin autoja onkin körötellyt alueellamme koko aamun.

Samoin kuin kattokorjaajien autoja. Tässä naapurin rouvamme katsastelemassa heidän kattotilannettaan. Kertoili, että pojan huoneen katto oli yläkerrasta romahtanut alas ja olohuoneeseen satelee tällä hetkellä vettä. Tosi ikävä tilanne, onneksi heillä on hyvä vakuutus ja kattokorjaaja jo täydessä työn touhussa.

Tosin täällä on taas kova ukkonen ja sataa kaatamalla, joten saapa nähdä, miten tuo katonkorjaus tällä hetkellä etenee.

Alueellamme ei yleensä enää kesäkuukausina ole tornadovaaraa, mutta poikkeuksia riittää ja tornado havaittiin vain 500 metrin päästä kadultamme. Touchdownia nyt epäillään ja naapurimme kertoilivat myös nähneensä tornadon alun meidän talojemme päällä. Huh heijaa, pistipä taas luonnonvoimat hiljaiseksi.

Tällainen on yleensä Teksasin kevät, nyt tornadomyrsky yllätti meidät kesäkuun puolella.

Suomeen ja Kaliforniaan

Enää kaksi viikkoa ja sitten tämä perhe matkaa jälleen kerran kesäksi Suomeen!

Joka keväthän tätä Suomeen matkustamisen järkevyyttä punnitaan, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Onko järkeä lähteä joka ikinen vuosi kesäksi Suomeen, kun voisimme matkustella täälläkin. Noh, on täällä toki ennätetty matkustellakin (etenkin ennen lapsen syntymää, nyt tosin vähän harvempaan tahtiin), mutta aina olemme saman kysymyksen edessä, mennäkö vai eikö mennä?

Ja mihin sitten joka kesä päädymme? Lähtemään Suomeen, näihin maisemiin...

Hiljaiseen mökkirantaan, rentoutumaan ja nauttimaan Suomen kesästä. Lapselle kesä on vuoden parasta aikaa. On ehkä vaikea ymmärtää sitä ikävän ja kaipuun määrää, mitä pieni lapsi voi sisällään tuntea. Äidin on usein sydäntä särkevää kuunnella pienen lapsensa murhetta siitä, kun mummilaan pääsee niin harvoin.

Siis olisiko minulla sydäntä jättää lapsi viemättä Suomeen? No eipä ole. Ja niinpä sinne taas pian suuntaamme!

Mies pirhana vaan ei osaa pysyä erossa työstään ja niinpä matkamme alkaakin heti hänen työmatkansa innoittamana kohti Oulua ja olenkin jo saanut mukavia vinkkejä, (kiitos Sooloilijan), missä meidän kannattaisi Oulun suunnalla piipahtaa.

Ja nyt on sitten jo ainakin mökki varattu, yllä olevista maisemista, Nallikarilta. Siellä on kiva asustella viisi päivää, kun on omat keittiötarvikkeet, hellat ja jääkaapit.

Toki Suomen matkaamme sisältyy myös kaikkea muuta, sukujuhlista ystävien tapaamisiin (toivottavasti mahdollisimman monia teistä nyt pystymme/ennätämme näkemään!!!) ja pieniin maakuntamatkoihin. Mutta sen ihmeempää matkailua emme varmaan Suomesta käsin harrasta, sillä heti takaisin Teksasiin palattuamme lähdemme isukin matkassa jälleen kerran hänen työmatkansa innoittamana Kaliforniaan!

Tämä matka tuli aivan yllättäen, mutta eilen illalla jo varasimme Santa Clarasta hotellin ja tältä tämä näyttää! Olemme ihan innoissamme, loma ikäänkuin jatkuu (ainakin minulla ja pikkuneidillä, isukkihan on tälläkin reissulla kolme päivää koulutuksessa) tänne takaisin tultuamme. Ja hyvä niin, sillä isukin Suomi-lomahan on vain kaksi viikkoa, hänen ollessaan heti alussa viikon verran työssä ja loman lopullakin muutaman päivän työmatkan tehden, joten on hänkin ansainnut pari ylimääräistä lomapäivää, yllättäen tuon tulevan Kalifornian työmatkansa päätteeksi... ;-)

Tältä hotlamme näyttää! Pikkuneitihän on muuten perheemme hotellidiiva ja tykkää hotellielämästä ihan hirmuisesti. Ei mitään ymmärrystä miksi, mutta neiti rakastaa pehmeitä petivaatteita, jättisuuria sänkyjä (on meillä kotonakin king size sänky, mutta nämä hotlan sängyt on kuulema vielä isompia, okei!), isoja ravintoloita ja auloja, sekä uima-allasalueita...

Hotellin sisäpihalla on tällainen trooppinen puutarhamainen sydeemi ja tästä pikkuneiti oli aivan tohkeissaan.

Melkoinen kiljuminen alkoi tästä vesiputouksesta. Hmm, kunhan nyt ei päättäisi sitten paikan päällä lähteä tuohon enempää tutustumaan...

Ja arvatenkin nämä kuvat saivat riemunkiljahduksia aikaan...

Mutta kun isi on päivät koulutuksessa, en aio kyllä koko aikaa istua neidi kanssa hotellilla, vaikka kuinka neiti niistä pitääkin. Hotellin läheltä löytyi onneksemme suuri outlet-mall, jonka yhteydessä yllättäen... Ta daa!!! Leffateatteri! Sinne siis suuntaamme...

Jollemme ajele näissä maisemissa, jotka Santa Clarasta avautuvat. Kyllä osaakin olla verheää!

Koska mieheni ottaa pari vapaapäivää koulutussession jatkeeksi ja viikonloppukin osuu siihen väliin, on meillä on aikaa vihdoin käydä Yosemiten kansallispuistossa. Saas nähdä, miltä maisemat näyttävät elokuussa.

Luultavasti hivenen kesäisemmältä kuin tässä kuvassa. Mutta upeat on maisemat!

Ja mahdollisesti käymme myös Sequoia-puita ihailemassa Sequoia-kansallispuistossa, mutta ennen kaikkea mamma haluaa suunnata kohti Sonomaa...

Ja elokuisessa auringossa kylpeviä viinitiloja.

Haa, kerrankin sellainen olo, että kesäloman jälkeen on kiva tulla takaisin Teksasiin. Usein tänne syksyllä paluu on vähän kankeaa, koko kesän Suomessa lomailun jälkeen. Tällä kertaa ei tunnu siltä, vaan odotan takaisinpaluuta suurella innolla ja uutta matkaa sitäkin suuremmalla ;-)

The Hangover

Tarkennettakoon nyt vielä, että kyseessä on perjantaina Yhdysvaltojen ensi-iltansa saanut crazy-komedia The Hangover, jonka päätin tänään käydä katsomassa.

Pari päivää sitten US Weeklyn sivuilta osui leffan kovasti kehuja antava arvostelu (kolme ja puoli tähtöstä neljästä) elokuvaa koskien ja tämä sivun mittainen artikkeli sai minut tänään hurauttamaan läheiseen leffateatteriin.

Pakko todeta heti alkuun, että tämä komedia on kyllä ehdottomasti paras kokemus pitkään aikaan! Aivan päätöntä menoa ja yliampuvaa huumoria, mutta toimii!

En ole nauranut aikoihin näin makeasti leffateatterissa istuessani, enkä tosiaankaan ollut ainoa nauruhermojaan harjoittanut henkilö. Vaikka leffa kertookin neljästä bachelor-partyissä koheltavasta äijästä keskellä Sin Cityä, Las Vegasia, tämä kyllä tavoittaa myös naiskatselijat.

Noh, en tiedä, josko huumori toimii ihan tiukkapipoisimmille, mutta siis c'moon tämä leffa on kyllä järkyn hauska!

Kaikki alkaa siitä, kun muutaman päivän sisällä avioituva Doug (Justin Bartha) lähtee viettämään polttareitaan Las Vegasiin. Hän ajaa Losista Vegasiin tulevan appensa klassikko-avomersulla ja mukaan matkaan lähtee ymmärrettävästi myös pari kaveria. Dougin paras ystävä Phil (Bradley Cooper, yes indeed!!!), heidän hammaslääkäri-ystävänsä Stu (Ed Helms) sekä Dougin tuleva käly, Alan (Zach Galifianakis).

Automatka Vegasiin sujuu hyvin ja pian nämä neljä jo skoolaavat Ceasar's Palacen katolla tulevalle illalle tyyliin: "To a night the four of us will never forget!"

Niinpä niin... Those famous last words... Tai jotain sinne suuntaan...

Seuraavana aamuna miehet nimittäin heräävät täyteen kaaokseen, muistamatta edellisyön tapahtumista yhtikäs mitään!

Ensimmäisenä krapulansa keskeltä avaa silmänsä Stu, tuo sangen rauhallinen, naisystävänsä tossun alla oleva hammaslääkäri ja huomaa kanan tassuttelevan keskellä hotellin sviittiä. Kohta nousee ylös Alan, joka suoriutuu vaivalla helpotushuoneeseen tarpeillensa ja siinä toimituksen keskellä kuulee syvän murahduksen. Hiukan silmiään hieraisten hän huomaa kylpyhuoneessa olevan siperiantiikerin, ja rynnii kauhuissaan ulos kylpyhuoneesta kompastuen keskellä aulan lattiaa makavaan Philiin.

Stu huomaa pian, että häneltä puuttuu etuhammas (hammaslääkärin painajainen, oletan...) ja kaiken kukkuraksi Doug, tuleva sulhanen on kadonnut. Tässä jo luulisi olevan pojilla nieltävää ihan tarpeeksi, mutta arvatenkaan miesten vastoinkäymiset eivät lopu tähän. Sviitin vaatehuoneesta löytyy pieni itkevä yllätys ja niinpä matkaseurueeseen liittyy myös vauvaikäinen miehen alku. Ja tästä se varsinainen riemu vasta alkaa!

Nämä neljä lähtevät etsimään niin Dougia, kuin miehenalun äitiä ja siinä samalla edellisyö alkaa avautumaan näille koheltajille. Itsellä nousi pintaan aivan päättömän koominen fiilis seurata, mitä kaikkea nämä äijät ovat saaneet aikaan ja kaikki tämä soheltaminen vain kumuloituu elokuvan edetessä.

Eipä siis ihme, että miehet löytävät itsensä jossain vaiheessa myös Las Vegasin poliisiasemalta. Onneksi sentään miesjoukon nuorin on jo tässä vaiheessa löytänyt äitinsä, joka osoittautuu yllättäen myös hammaslääkäri Stun uudeksi vaimoksi. Kyllä vaan, klassinen What happens in Vegas stays in Vegas-tilanne. Mies, nainen ja hivenen liikaa alkomahoolia. Ja sitten jo ollaan naimisissa, Vegasin Drive-thru tyyliin. Jaigs!

Loppua kohden leffan tunnelma ehkä hivenen latistuu, mutta leffan alkupuoli on niin crazyä ja viihdyttävää tilannekomiikkaa täynnä, että lopun pieni latistuminen annettakoon anteeksi. Aivan must-leffa kaikille crazy-komedian ystäville! Tarjolla paljon yliammuntaa, nasevaa sananvaihtoa, koomisia tilanteita ja täyttä kaaosta!

I enjoyed!

Jason Statham & Transporter 3

Joskus vaan tulee sellainen olo, et okei, nyt on pakko katsoa joku hyvä toimintaleffa-pläjäys. Transporter leffat ovat tässä suhteessa olleet aina osuva valinta, eikä toissailtana katsomamme Transporter 3 kyllä eronnut tässä suhteessa edeltäjistään.


Vaikka Transportereissa viljelläänkin väkivaltaa (yllätys...) ja meno on melkoisen miehekästä, adrenaliinin virratessa suonissa ja testosteronin hajun miltei yltäessä katsojan nenuun saakka, ovat Transporter-leffat kyllä aikas monen naisenkin makuun!!! Ainakin tämän mamman! Pakko myöntää.

Ja onhan tarjolla myös silmäniloa, Jason Stathamin muodossa! Ja huh, olihan mies taas melkoinen lihaskimppu.

Oma mieheni tiesi heti kertoa, että Stathamia treenaa ex-armeijan kundi, Logan Hood ja minä jäin ällistyksestä suu auki tuijottamaan miestäni. Siis mtääh? Kuin sä tällaista tiedät, oli ensimmäinen reaktioni.

No niin, mies oli kuullut asiasta jossain radio-ohjelmassa ja olipa oikein tyytyväisenä, kun yllätti minut tällä tiedolla. Noh, heti uteliaana menin nettiin etsimään tästä personal traineristä lisää tietoa ja oikeassa tuo miekkulaiseni taisi olla.

Jason Stathamilla on tosiaan oma personal trainerinsä ja nimeltään juurikin Logan Hood, joka on teettänyt miehellä aikas hurjiakin lihas- ja muita treenejä juuri tätä elokuvaa varten.


Ja tulokset ovat näkyvissä valkokankaalla.

Mutta ei leffa tietty jäänyt pelkäksi Stathamin lihasten tuijotteluksi (tai noh.. öööh...), sillä juonikin oli varsin mielenkiintoinen ja jännittävä. Mutta ainahan näissä elokuvissa korostuu se toiminta ja meno olikin taas todella vauhdikasta, lukuisia taistelukohtauksia unohtamatta.

Kuvaustyylissä pidin erityisesti syvästä kontrastista ja taistelukohtauksien osittain hidastetusta, osittain nopeutetusta kuvaustyylistä. Aika nannaa oli katsella taistelua, kun välillä oli pientä hidastusta ja välillä taas ikäänkuin pikakelattiin pieni pätkä eteenpäin.

Eli juu-u, olipa taas pitkästä aikaa kiva katsella ihan kunnon actionia, ilman sen ihmeempää "syvällistä" tarinaa.

Tori & Dean

Siis ihan tosi! Olen koukussa!

Joku tässä Tori Spellingin, hänen miehensä Dean McDermottin ja heidän nelihenkisen perheensä elämään liittyvässä reality-sarjassa vaan jaksaa kiinnostaa ja nyt saan taas joka tiistai-ilta seurata heidän elämäänsä Oxygen-kanavalta.

Tämä pari (kuvassa Dean ja lapset Liam sekä Stella) on julkisuudestaan huolimatta kuin kuka tahansa lapsiensa kanssa arjen seassa räpiköivä pariskunta, ja mikä minua tässä sarjassa eniten naurattaa ja viihdyttää, on se letkeä, arkipäivän huumori, jota Tori ja Dean taidokkaasti viljelevät.

Ja Dean, joka on mielestäni komea, huumorintajuinen ja sarjan perusteella ihan ehdottoman hyvä aviomies, saa omalta osaltaan minut kääntämään kanavan tiistai-iltaisin Oxygenille. Tori sen sijaan on työnarkomaani businessnainen, joka on mm. juuri lanseerannut uuden, omaa nimeään kantavan lastenvaatesarjan, kirjoittanut jo toisen kirjansa Mommywood ja siinä sivussa kuvaa uutta 90210-sarjaa ja on mukana hyväntekeväisyystoiminnassa ja erilaisissa julkkiksille pakollisissa tilaisuuksissa.

Tämän vauhdikkaan ja huumorintajuisen parin kommelluksia on viihdyttävää seurata ja jotenkin heidän elämäänsä voi kaikesta Hollywood-säkenöinnistä huolimatta ainakin jollain tasolla samaistua. Se kaikki arkinen höslääminen lasten kanssa sekä ne ainaiset miehen ja naisen väliset erot ajatusmaailman suhteen (miehillä mielessä aina se yksi ja sama... ai mikä? No joo... ja naisilla sata rautaa tulessa...), ne vaan jotenkin kolahtaa, ainakin omalla kohdalla.

Tori Spellingin muistaa ehkä parhaiten Beverly Hills 90210-sarjasta, joka itse asiassa ei edes kuulunut omiin nuoruuden suosikkeihini, minä itse pidin enemmän Melrose Placesta.

Tori on myös edesmenneen TV-sarja/leffamogulin, Aaron Spellingin tytär ja se paljon puhuttu, vauhdikkaan nuoruuden omaava tuhlaajatytär, jonka muistan olleen tiiviseen tahtiin juorulehtien sivuilla 90210-sarjan aikoihin. Yhdysvalloissa kohuttiin myös Torin perinnöstä, hänen saatuaan vain??? 800 000 taalan perinnön äitinsä Candyn omistaessa miljoonien arvosta kiinteistöjä, muusta omaisuudesta puhumattakaan. Torilla on ollut jo vuosia tulehtuneet välit äitiinsä Candyyn ja välit ovat yhä edelleen erittäin tulehtuneet, jos heillä voi sanoa minkäänlaisia välejä olevankaan.

Dean McDermott sen sijaan on kanadalainen näyttelijä, joka avioitui Torin kanssa 2006. Torilla ja Deanilla on kaksi lasta, Liam ja Stella. Deanilla on myös 10-vuotias poika aiemmasta avioliitostaan TV kokki Mary-Jo Eustacen kanssa.