Thursday, April 9, 2009

Pizzaa!

Viikonloppuna alkoi tekemään ihan hirmuisesti mieli pizzaa. Ihan sitä itse tehtyä ja kahdenlaista sorttia.

Ei siinä sitten auttanut, kun ruveta leipomaan ja taikinastahan se homma lähti käyntiin...

Aikuisten pizzan aineksia. Itse marinoitua ja grillattua kanaa, vuohenjuustoa ja tomaattia, sekä itse tehtyä tomaatti-BBQ-kastikesekoitusta.

Ja tässä sitten jo isin ja äitin pizza lähdössä uuniin.

Perheen pienin täytti itse oman pizzansa.

Eli lapsen mieleen on ihan peruspizza, johon tulee kinkkua, ananasta ja tonnikalaa sekä mozzarellaa että swizz-juustoa. Alle laitan aina itse tekemää tomaattikastiketta, johon tulee tomaattisosetta, basilikaa, oreganoa, suolaa ja ripaus sokeria.

Ja tässä jo toinen pizza pellillä valmiina syötäväksi.

Ja meillä on muuten miehen ihan omituinen tapa laittaa pizzan päälle Smoked Tabascoa. Se tuo vähän lisäpotkua pizzan makuun ja on niin maan perusteellisen hyvää!

Niin että taas on ollut laihis koetuksella. Mutta edelleen olen saanut pudotettua painoa, vaikka pudotus on tietty hidastunut, eikä niitä nyt enää karise siihen tahtiin kuin vuoden alussa. Mutta maanantaina varovasti puntariin tirkistettyäni (viikonlopun herkuttelun jälkeen) sain huomata, että kiloja on karissut tähän mennessä 11,5 kiloa sitten joulukuun.

Mutta vielä voin helposti pudottaa ainakin viisi kiloa ;-) Sen verran on tuota ylimääräistä kertynyt tässä muutaman vuoden sisällä, ettei sitä ihan hetkessä päästäkään vanhoihin mittoihin... Huoh...

9 comments:

Nina said...

Siis voih... Ollappa pizzaa nyt tässä nenän edessä!
Tai sitten ei... kello on kohta puolen yön, pitäisi lähteä nukkumaan ;-)

Mari said...

Voi ei, tuli hirveä nälkä :-O Ja varovainen laihis on täälläkin aloitettu... Hienosti olet saanut tippumaan painoasi! Mulla tavoite olisi 5 kg... Saas nähä ;)

Jael said...

nami onpa hyvän näköisiä pizzoja tuli NÄLKÄ!

Sari said...

Moi Nina. Pizzahimo kun iskee, niin se on kyllä menoa. Mutta ei tosiaan ehkä ihan puoliltaöin... kannata... ;-)

Moi Mari ja onnea laihikselle. Sulla ei onneksi ole juuri tuota laihdutettavaa, minä olen jo itsekin miltei voiton puolella, mutta silti toivoisin, että jokunen kilo vielä katoaisi.

Yaelian, eikun tekemään pizzaa! Kyllä se vaan maistuu aina silloin tällöin ja täällä omatekemä on parempaa kuin pizzerioista saatu, kun ei täällä oikein tehdä sellaista ohutpohjaista pizzaa eikä sellaisilla omilla lempparitäytteillä...

.. said...

Wowww, the pizza looks great!!! Congratulations♥♥

Hanni said...

Moikka! Piti tulla kurkkimaan; tänään olen sattumalta juuri kuunnellut sellaista levyä, jota kuuntelin usein sielläpäin asuessamme! Olispa kiva käydä Teksasissa...asuttiin Irvingissä, atrkoitus oli olla 2v, mutta oltiinkin siellä vain 2kk, sieltä mentiin Coloradoon. Nyt siitä on jo 7 vuotta (hui miten vuodet kuluu)! Missäpäin asutte?
Terveisiä vaan :)

Sari said...

Hi Sandra and thank you. Pizza is one of my favorites, every now and then...

Hei Hanni ja kiva nähdä uusi kasvo täällä. Minäkin olen itse asustanut Irvingissä useamman vuoden, muutama vuosi sitten muutettiin vähän rauhallisempaan pikkukaupunkiin, ei kuiteskaan kauhean kauas Irvingistä ;-) Mekin olemme asustaneet täällä kohta yhdeksän vuotta ja aika on livahtanut käsistä ihan liian nopeasti. Minäpä piipahdan katsomaan, josko sinulta löyty oma blogi.

Helinä Laajalahti said...

11,5kg! Vau! Itsellä loman jälkeen niitä kiloja taas parisen kappaletta tuli takaisin, joten nyt on sitten salaattia eväänä töissä ;-)

Ihanan näköistä pizzaa kuvissa... pizza on mun lempparia :)

Sari said...

Moi Päivi, nyt on kiloja lähtenyt jo 13, kun olen ollut sairaana tämän viikkoa, eikä ole juuri ruoka maistanut. Blaah! Eilen kävin jo läkyrissä ja sain kunnon antibiootit, joten jospa se tästä.

Pizza maistuu juu, ja välillä tulee sellainen himo, että pakko on ruveta pizzanpaistajaksi, kun täällä ei oikein kunnon pizzerioita ole kuin muutama hassu tapaus. Ja itse tehtynä saa juuri sellaiset täytteet, jotka itse haluaa.