Monday, April 27, 2009

Muutamia leffoja sekä tuntomerkkejä itsestäni

Kävin perjantaina leffateatterissa katsomassa vastikään ensi-iltaan tulleen elokuvan State of Play.

Trailerin mukaan luvassa oli paljon vauhtia ja jännittäviä tilanteita, mutta vähän aikaa elokuvaa katsottuani huomasin, että leffa oli paljon muutakin kuin jännitystä tai takaa-ajoa.

Russell Crowen, Ben Affleckin, Helen Mirrenin ja Rachel McAdamsin tähdittämässä elokuvassa mennään paljon syvemmälle rikosten tutkintaan ja elokuvassa niin tutkivaa journalistia harjoittavat reportterit kuin poliisietsivätkin koettavat ratkaista mysteeristä murhatapausta, jossa nuori poliittinen assistentti saa surmansa ja on pian linkitettynä sikäläiseen poliitikkoon, jonka kanssa hänellä uskotaan olevan seksisuhde.

Mielenkiintoisia tapahtumia siis luvassa ja pidin tämän elokuvan tyylistä, sillä sitä vastoin, että tässä olisi ollut ihan hirmuisesti toimintaa tai väkivaltaa, tässä leffassa keskityttiin enemmän tutkinnalliseen ja journalistiseen näkökulmaan ja tämä oli mielestäni erinomainen elokuvakokemus, vaikka myönnänkin heti perään fanittavani Russell Crowea aika tavalla ;-)

Mutta tämä leffa oli mielestäni taas kerran osoitus hänen taiturimaisista näyttelijänlahjoistaan, enkä voinut kuin ihailla hänen suoritustaan tässä karkean ja vanhanaikaisen reportterin roolissa, miehenä, joka ei juuri piittaa nykytekniikasta tai hörhö-bloggailuista (hehe), vaan haluaa keskittyä olennaiseen ja on periksiantamaton saadakseen työnsä päätökseen.

Tästä leffasta kirjoitin enemmän englanniksi tänne. Suosittelen tätä leffaa kaikille rikoselokuvien ystäville.

--------------------------------------

Katsoin tässä muutama päivä sitten myös elokuvan The Boy in the Striped Pajamas ja tämä elokuva liittyy myös edellisessä postauksessani olevan The Courageous Heart of Irena Sendler-leffan tavoin Holocaustiin ja toisen maailmansodan aikaan.

Tarinassa pieni saksalaispoika Bruno (Asa Butterfield) muuttaa maaseudulle ja asettuu perheineen isoon kartanoon, jonka lähettyvillä sijaitsee myös sodan aikainen juutalaisleiri. Pojan isä on korkeassa virassa oleva saksalaisarmeijan päällikkö, joka on vastuussa kyseisestä juutalaisleiristä ja sen sisällä tapahtuvista murhenäytelmistä.

Poika karkailee tämän tästä pihapiiristä ja löytää pian tiensä juutalaisleiriin ja tuon leirin reunalla, piikkiaidan takana, hän tutustuu toiseen pikkupoikaan, Shmueliin (Jack Scanlon), jonka kanssa hän ystävystyy tällä kummalla tavalla, piikkilanka-aidan heidät toisistaan erottaen.

Brunolla on oma lapsenomainen käsityksensä Shmuelin leiristä eikä hänellä ole aavistustakaan siitä, millaisissa olosuhteissa Shmuel ja hänen perheensä leirillä asuvat.

Vahvin rooli elokuvassa lienee juutalaispojalla, joka elokuvan lopussa houkuttelee saksalaispojan leiriinsä kohtalokkain seurauksin ja elokuvan karmaiseva loppu tuntui minusta itsestäni miltei oikeutetulta. Saipahan paha palkkansa, vaikka viaton lapsi olikin tässä se uhri, monien muiden viattomien ihmisten ohella.

Aiheena karmaiseva ja tässä olisi voinut olla kovastikin potentiaalia koskettavaan elokuvakokemukseen, mutta oli mielestäni hivenen epäonnistunut yritys. Tarina on vähän kankeasti toteutettu ja näyttelijäsuoritukset ovat lievä pettymys.

---------------------------------

Ja eilen illalla katsoimme sitten tämän.

Marley & Me-leffa, joka oli ensi-illassa jo joskus joulun aikoihin. Nauruhermoja kutkutteleva komedia/draama Marley-koirasta, joka elävöittää nuoren parin elämää ja sittemmin myös kolmilapsisen perheen arkea. Pääosissa Marleyn roolissa olevien nelijalkaisten lisäksi Jennifer Aniston ja Owen Wilson.

Elämänmakuinen ja hauska elokuva, joka saa hyvälle mielelle. Lopussa pääsi sitten jo pieni itkunpyrähdys, sillä Marleyn elämää seurataan elokuvassa pentuiästä vanhuuteen ja lopussa on tiedossa hyvästien jättäminen uskolliselle ystävälle, Marleylle, tuolle energiselle nelijalkaiselle ystävälle, joka sekä ihastutti että vihastutti omalla räiskyvällä ja eläväisellä olemuksellaan.

Mukava leffaelämys, vaikka koko perheelle!

------------------------------------

Lopuksi vielä hauska haaste, jonka sain Mikaelalta.

Tuntomerkit itsestäni haasteessa paljastan muutamia tuntomerkkejä, joista minusta ehkä saattaapi ulkopuolinenkin tunnistaa... ;-)

1. Minulla on pitkät, vaaleat hiukset (ollut aina), jotka peijakas vie, koettavat aina käpristyä hivenen kikkuralle ja minulla on tätä hiuskuontaloani kohtaan ikuinen viha-rakkaussuhde.

2. Pitkät kynnet ovat olleet sormissani aina ja ikuisesti. Ne vaan kasvavat niin hurjaa vauhtia, etteivät kynsisakset oikein perässä pysy ja niinpä ovat aina olleet melko pitkät.

3. Olen farkkutyttö henkeen ja vereen. Siispä farkut jalassa minut yleensä näkee, missä ikinä liikunkin. Oli ne sitten stretchit, pillit, leveämmät, caprit tai mitkä vaan, mut juu, shortseja mä en jalkaani laita!

4. Tatuointi nilkan sisäosassa on muutaman vuoden takainen, jo kauan haaveissa ollut toteutus. Itse väkerretty tribaalikuvio, joita olisi ehkä kiva saada lisääkin, jokunen... Ainakin niskaan tai yläselkään...

5. Olen vasenkätinen ja ravintoloissa käydessä tuppaamme aina istumaan miehen kanssa niin, että tökimme toisiamme kyynärpäillä...

6. Luonteenpiirteiltäni olen edelleen hivenen perfektionisti ja itsekriittinen, siinäpä vasta mukava pari, joka varsinkin nuorempana aiheutti vähän ongelmia käytännön tasolla. Yhä edelleen taistelen näiden luonteenpiirteiden kanssa, mutta alan jo elämään niiden kanssa, sulassa sovussa...

7. Pituutta minulle on luotu 173cm ja painokin on tätä nykyä ihan normilukemissa, toivon mukaan vielä muutama kilo nykylukemista tipahtaa... ;-)

Tähän haasteeseen voit sinäkin osallistua, jos haluat. En nyt lähde ketään sen kummemmin erikseen tähän haastamaan. Mutta nappaa tästä, jos haluat osallistua ;-)

Terkuin Sari

8 comments:

Saara said...

Katsoin kanssa tuon Boy in striped pyjamas. Jotain jai puuttumaan ja kuten sanoit, tarinalla olisi ollut potentiaalia enempaakin.
Mua aina hairitsee naissa Saksaan sijoittuvissa leffoissa se, etta niissa puhutaan englantia. Pikkujuttu, mutta niin arsyttavaa;).

Luin tuon kirjan taannoin, se oli suoraan sanottuna outo! Kirja oli yritetty kirjoittaa Brunon sanoin eli lapsen nakokulmasta mutta minusta siina oltiin epaonnistuttu ja minulle jai hyvin kylma ja kolkko kuva koko kirjasta.

Sari said...

Hei Saara. Ihan samat ajatukset siis sinullakin tuosta elokuvasta. Eikä taida olla tarvetta tuohon kirjaankaan tarttua, kertomasi perusteella. Sana outo kuvaa muuten aika osuvasti myös tuota elokuvaa, joku siinä oli ihan vinksallaan ja herätti ihan epätavallisia fiiliksiä, erityisesti loppua kohden mentäessä.

Yaelian said...

Ensimmäistä leffaa tekee mieli katsoa, tuon toisen leffan aihe mielenkiintoinen, tekisi mieli nähdä vaikka ei taida kauhean hyvin olla toteutettu.Perustuuko se tositapahtumaan?Marley&Me mulla on koneella just nyt, varmaan piakkoin katson.

Kiva oli lukea sun tuntomerkkejä!

Sooloilija said...

Erikoisia ja toisistaan hyvin erilaisia elokuvia olet nyt katsonut. Jokaisen voisin noista katsoa. Juutalaisaiheisia elokuvia on tullut viimevuosina niin paljon, että osa niistä epäonnistuukin. Ei taida olla The Readerin voittanutta, mitä nyt Sophien valinta 80-luvun alusta!

Marley ja minä on ollut täälläkin hyvin suosittu ja pyörii yhä leffateatterissa. Olen miettinyt, että sopisiko se myös tyttärille, varsinkin 9-vuotiaalle?

Hui, oletpa sinä pitkä, minä olen 13 sinua lyhyempi! Sinulla taitaa ollakin oikein hyvä ja sopiva farkkuvartalo, silloin farkut näyttävät aina hyvältä!
Ja pikkuisen kadehdin tuota kynsiasiaa; mun kynnet kuin ei kasva millään, eivät ole koskaan pitkät. Aina katkeavat..

Sooloilija said...

Unohtui laittaa 13 perään cm.

Mikaela said...

Toi Marley & Me on mulla dvd-listalla eli vuokraan heti kun tulee! nimittäin trailerin perusteella meidän Ysi on juuri tällainen koira, tuo ei ole keksittyä legendaa noi leffan tapahtumat vaan ihan meidän omasta elämästä...

Paivi said...

Olen kuullut vähän ristiriitaisia kommentteja tuosta Marley & Me'stä, mutta koiraihmisenä sen kyllä haluan katsoa kun vielä en ole nähnyt. Jos ei teatterissa niin sitten kotona joskus.

PS. Aloin kirjoittelemaan nyt myös suomeksi omia höpinöitäni blogiin ja niitä löytyy vastaisuudessa osoitteesta http://thehangmansjoke.blogspot.com/

Tämä on Sari kuule ihan sinun syytä, sinä minut tähän bloggaushommaan sait innostumaan ;-)

Sari said...

Moi Yaelian. Juu, suosittelen kyllä State of Playta, raitapyjamaista poikaa en niinkään, oli itselleni ainakin pettymys. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka kolahtaisikin johonkin toiseen, vaikkei minun kohdallani toiminutkaan. En muuten tiedä tuon leffan kohdalta, perustuuko tositapahtumiin. Arvelisin, että ei.

Moi Sooloilija. Kaikki noista on katsottavia, ensimmäinen ehdottomasti oma suosikkini. Holocaustiin liittyvät leffat ovat kaikki mieleenpainuvia, omia suosikkejani ovat myös Schindlerin lista ja Anne Frank. Marley & Me toimii varmasti myös tyttärellesi. Meidänkin 4-vee jaksoi osittain elokuvaa seurata.

Ja kyllä vaan, farkkutyttö olen henkeen ja vereen. Minä en ymmärrä, mikä siinä on, mutta farkuissa olo on aina kotoisin. Pitkät kynnet voi olla myös rasite, mutta kun ne ovat aina olleet tällaiset, niin ovat jo vähän niinkuin osa mua.

Mikaela. Marley & Me oli ihan hauska kokemus, eihän tuo nyt mikään elokuvista parhain toki ole, mutta Marley tekee leffasta tosi eläväisen ja viihdyttävän. Muutamat kohtaukset on kyllä tosi mainioita ja elokuvan loppu saa ainakin minut kyyneliin.

Päivi. En ihmettele yhtään, jos kommentit Marleysta on ristiriitaisia. Itse en niinkään ollut vakuuttunut näyttelijäsuorituksista ja välillä tuntui, että leffalla oli ehkä hiukan liikaa pituutta ja se alkoi jo toistamaan itseään, mutta Marley oli hauskaa katseltavaa ja koiraihmisille ihan mainio elokuva!

Vai että uutta blogia taas pukkaa... Hehe, sitä se teettää!