Tuesday, February 10, 2009

Nami nami...

Laihduttamisen myötä olen totuttautunut täysin uudenlaiseen ruokavalioon.

Paljon vettä, paljon kasviksia, vihanneksia, marjoja ja vielä kerran marjoja.

Myös pavut, linssit ja herneet ovat nyt enenevässä määrin ruokavaliossamme ja niistä erityisesti japanilaiset Edamamet (baby soybeans) ovat meidän herkkua!

Jopa perheen pienin napsii niitä lautaselta minkä ehtii ja huokailee vaan, että: Nami nami!

Minusta Edamamet ovat parhaimmillaan, kun ne ottaa pakastimesta (ostamme aina ison laatikollisen näitä pakasteena), ripottelee päälle vähän Kosher-suolaa ja sitten mikroon hetkeksi sulamaan (sulatuksen jälkeen saavat olla vielä rapsakkoja ja raikkaita, siis älä kuumenna).

Näitä voit syödä ihan tällaisenaan tai vaikkapa raikkaana lisukkeena salaateissa.

Ja osan laitoinkin kevyeen lohisalaattiin, jossa oli aineksina salaattia (baby spring mix), lohta, sitruunamehua ja edamamea. Tosi helppo ja kevyt ruoka ja maistuu!

Sunday, February 8, 2009

Uutisotsikoissa tänään...

Meille tulee paikallinen sanomalehti, tosin vain sunnuntainumero, sillä siinä on yleensä ne tärkeimmät uutisoinnit metropleximme alueelta.

Mutta olin silti varsin yllättynyt, kun kahlasin tänä aamuna läpi etusivua ja silmiini osui uutinen etusivun alalaidassa, joka alkoi näin...

Texas school reformers try to learn lessons from Finland.

Teacher authonomy, emphasis on individuals, high goals created system that outscores most others.

Wow!

Olemme uutisotsikoissa jälleen!

Vastahan viime vuoden puolella Wall Street Journal ylisti suomalaista koulusysteemiä ja koulutuksen tasoa. Ja samoissa merkeissä olemme otsikoissa jälleen ja tällä paikallisella lehdellämmekin on levikki miljoonia.

Hyvä me!

En taida malttaa olla ensi viikolla tytärtä kerhoon viedessäni mainitsematta tästä ohikulkijoille ja ehkä jopa kerhon rehtorille.

Tyyliin, satuitko huomaamaan ne kaksi artikkelia sunnuntain lehdessä?

Etusivun juttu jatkui edelleen koko sivun mittaisena selontekona suomalaisesta koulusysteemistä sisäsivuilla. Ja Business-osiosta löytyi yllätyksekseni vielä toinen, suomalaiseen koulutukseen ja asiantuntijoihin liittyvä artikkeli, jossa vilahtelee myös suuria firmojen nimiä, kuten Nokia, Wärtsilä ja Vaisala Corp.

Enkä malttanut olla hymyilemättä, kun Business-osion otsikko jatkui sisäsivuilla näin: U.S. might take lesson from Finland... ;-)

Mielenkiintoista luettavaa ja te kaikki, jotka asustatte tällä alueella, käykäähän jo viimeistään nyt ostamassa tämä DMN:n sunnuntai-numero!

Saturday, February 7, 2009

Tätä leffaa jo odotan...

Eilen leffassa ollessani näin trailerin elokuvasta Harry Potter and the Half-Blood Prince, eli Harry Potter ja puoliverinen prinssi.

Luin tämän kuudennen Potter-sarjan kirjan vasta joku aika sitten ja mielenkiinnolla odotan tätä leffaa, sanottiin näistä Potter-leffoista sitten mitä tahansa. Minua ne kuitenkin kiehtovat, enkä voi kuin ihastella elokuvien upeasti toteutettuja visuaalisia yksityiskohtia, jännittäviä tilanteita ja juonenkäänteitä, roolihahmojen kehittymistä ja varttumista ja yleisesti tapahtuminen etenemistä kirjojen tarinankulkua mukaillen.

Vaikkeivat leffat koskaan pääsekään aivan samalle tasolle kuin kirjat, ovat Potter-elokuvat olleet mielestäni erittäin katsottavia, viihdyttäviä, jopa pelottaviakin. Ainakin jos ajatellaan, että aika moni kouluikäinen lapsikin näitä katsoo.

Leffa tulee ensi-iltaan vasta heinäkuussa, eli pitkään saan vielä odotella, niinkuin varmasti moni muukin... Pääosin teini-ikäinen Potter-fani... ;-)

Harryn ja Hermionen ystävyys on ollut useaan otteeseen koetuksella, mutta silti se on säilynyt yhtä vahvana vaaratilanteesta toiseen. Rohkeasti ja päättäväisinä nämä ystävykset ja kuvasta puuttuva Ron ovat olleet mukana mitä uskomattomimmissa seikkailuissa ja selviytyneet monista vaaran hetkistä aina kuin ihmeen kaupalla, vahingoittumattomina. Ja rohkeutta nämä ystävykset kyllä tarvitsevatkin, sillä Harryllä ja hänen lähimmillä ystävillään on vastassaan vielä useita koettelemuksia.

Joista yksi suurimmista liittyy Albus Dumbledoreen, viisaaseen Tylypahkan rehtoriin, velhoon, jonka taidot ovat velhomaailmassa mittaamattomat, mutta joka hänkään, ei valitettavasti ole kuolematon.

Joku minua on aina kiehtonut Dumbledoressa. Tuo valkopartainen, viisaan katseen omaava, poikkeuksellisen kyvykäs ja omalaatuinen velho on jollain tapaa tuttu, mutta toisaalta mystinen. Mies joka tietää niin paljon, mutta joka myös ikäänkuin kätkee osan itsestään viittansa alle.

Ja suurimmista koettelumuksista tietenkin vastaa se toinen kiehtova ja toisaalta karmiva hahmo, eli tietenkin Lord Voldemort. Kaiken pahan alkuunsaaja, pahanruhtinas, joka haluaa hallita velhomaailmaa, vallata kaiken itselleen ja tuhota kuraveriset, ja ennen kaikkea, saada Harry Potterin pois elävien kirjoista.

Ralph Fiennesiä oli mielenkiintoista katsella tässä roolissa, minulla meni itse asiassa hetken aikaa, että edes tunnistin hänet, tämä siis leffasta Harry Potter and The Order of The Phoenix.

--------------------------------------

Joku tässä tarinoiden sarjassa minua kiehtoo. Ja minun on miltei mahdotonta ajatella, että joudun odottamaan sarjan uusinta elokuvaa heinäkuulle saakka. C'moon!!!

Silkkaa kiusaamista minultakin laittaa tänne traileria jo nyt, mutta jos tämä tarina kiehtoo myös sinua elokuvana, käy kurkkaamassa traileri täältä: http://www.imdb.com/video/imdb/vi1236534041/

Friday, February 6, 2009

He's just NOT that into you

Tänään löysin itseni leffateatterista (yllättäen taas näin pääsi käymään...). Tein aika pikaisen päätöksen (kymmenen minuuttia ennen leffan alkua) lähteä katsomaan juuri ensi-iltaan tullutta ihmissuhde-komediaa: He's just not that into you.

Kun näin tämän leffan trailerin viime syksynä päätin heti, että tämä on nähtävä, jo pelkästään leffassa olevien näyttelijöiden vuoksi. Elokuvan tuottajana on muuten suomalaiset sukujuuret omaava, Drew Barrymoren yhteistyökumppani Nancy Juvonen, jonka kanssa Drew omistaa tuotantoyhtiön Flower Films.

Mutta siis, kuten trailerikin lupailee, elokuva on täynnä ihmissuhdekiekuroita, draamaa ja komediaa, rakkautta ja romantiikkaa. Ja oli mielestäni oikein kiva perjantai-illan leffavalinta.

Elokuvassa on monta eri tarinaa. On epätoivoisia sinkkuja, on onnellisia tai onnettomia pareja, on eroja ja taas uutta rakkautta, on surua, mutta myös toivoa. Kaikki toisen ihmisen tulkitsemiseen ja ymmärtämiseen, sekä väärinymmärtämiseen liittyen, ja kaikki tarinat toisiinsa jollain tapaa nivoutuen.

Voi ehkä kuulostaa hivenen sekavaltakin juonelta, mutta tämä kyllä toimii ihan kivasti, vaikka myönnetään, että jonkun verran oli jo ennenkin nähtyjä tilanteita ja kliseitäkin havaittavissa. Mutta plussana se, että elokuvasta löytyy myös hyvin oivallettuja hetkiä, osuvaa sananvaihtoa ja koomisia tilanteita.

Leffassa vilahtelee paljon tuttuja nimiä: Ben Affleck, Drew Barrymore, Jennifer Aniston, Jennifer Connelly sekä Scarlet Johansson. Lisäksi Justin Long, Ginnifer Goodman, Kevin Connolly sekä uusi suosikkini tämän leffan jälkeen, eli Bradley Cooper. Minulle aiemmin tuntematon näyttelijä, mutta ihastuin jostain syystä heti hänen roolihahmoonsa, vaikka olikin se vaimoaan pettävä, paha paha aviomies... ;-)

Tarina lähtee Gigin (Ginnifer Goodman) alituisesta tavasta tulkita miehiä väärin. Odottaa sitä puhelinsoittoa, jota ei koskaan tule. Mieheltä, joka ei ehkä olekaan niin kovin kiinnostunut hänestä.

Mutta sitten Gigi tapaa Alexin (Justin Long), pelastavan enkelin, joka osaa miehenä (siis ihan heteromies tämä Alex kuitennii) tulkita toisia miehiä ja tarjoutuu auttamaan häntä miesten sanojen ja niiden oikean merkityksen tulkitsemisessa. Nyt on Gigillä mahdollisuus käyttää tilaisuutta hyväkseen ja onkia tietoonsa mitä kukin mies ja treffikaveri ihan oikeasti sanoillaan tarkoittaa.

Kaikki meneekin hyvin siihen saakka, kunnes Gigi rupeaa tulkitsemaan Alexia, ja huomaa elättelevänsä turhia toiveita, vai onko asia sittenkään niin?

Myös Gigin ystävällä Maryllä (Drew Barrymore) on miesongelmia ja hän tuntee tulevansa dumpatuksi joka ikisen nykytekniikkamuodon välityksellä. Vaan sitten hän uskoo kohdanneensa sen oikean ja haluaa jakaa hetken ja odottamansa voice-mailin työkavereidensa kanssa...

Voice-mail (miehen laulua): Oh Mary Mary Mary... (kuvan hymyilevät ilmeet tämän pienen pätkän kohdalla) ja sitten jatkuu... Oh Jenny Jenny Jenny... Oh! What number I just called?
Upsiih...

Kun mies ja nainen päättävät olla vain ystäviä.. Niinpä niin...
Ben (Bradley Cooper) on luullut olevansa onnellisessa avioliitossa vaimonsa Janinen (Jennifer Connelly) kanssa, kunnes kohtaa aivan sattumalta ruokakaupassa naisen, joka saa hänet pian toisiin ajatuksiin. Ja kukapa ei menisi sekaisin Scarletista... tai siis Annasta... ;-)

Entä jos olet ollut kimpassa jonkun kanssa jo vuosia, sanotaanko vaikka seitsemän sellaista eikä toinen tee elettäkään kosiakseen tai edes ajatellakseen mahdollisuutta avioliitosta? Beth (Jennifer Aniston) ja Neil (Ben Affleck) ovat tällainen pari, mutta Neil on avioliittoa vastaan pitäen koko avioliittoon astumista surkuhupaisena eleenä, jota ilmankin mies ja nainen voivat elää yhdessä tasapainoista elämää. Mutta arvatenkin Beth on asiasta eri mieltä, kokien heidän olevan se luonnonvastainen poikkeus. Pari, joka ei koskaan pääse alttarille asti.


Ja näitä kaikkia ihmissuhdekiemuroitahan auttaa aina se, että puhutaan nainen naiselle, jakaen murheet, epäilykset ja tulkinnat miehistä ja heidän tarkoitusperistään.

Kuten Anna ja Mary. Tai Gigi, Beth ja Janine... Sillä tapaa, nainen naiselle... Yhdessä analysoiden...

Luvassa siis monenlaisia käänteitä ja kiemuroita, mutta myös naurua ja muutama kyynelkin, ehkä. Ei ehkä kauhean syvällinen, mutta kuitenkin erittäin viihdyttävä elokuva, jota on mukava katsella vaikka naisporukalla ;-)

Jos kiinnostuit, niin traileri löytyy täältä: http://www.imdb.com/video/imdb/vi1239875865/

Thursday, February 5, 2009

Lounastelua sushin merkeissä...

Olen herkkusuu, enkä sille mitään mahda, laihdutuskuurista huolimatta...

Ja viime viikolla sain taas mahdollisuuden herkutella, sillä korealainen ystävättäreni järjesti oikein kivat lounaskutsut sillä aikaa, kun lapsemme olivat kerhoilemassa ja valmisti meille ihanan sushitarjottimen.

Alkupalaksi oli maistuvaa Miso-keittoa ja ohella söimme myös Korealaista Barbeque-lihaa, joista toinen oli niin tulista, että tytöt katselivat minua kauhun sekaisilla ilmeillä, kun vesi tippui silmistä ja sain yhtäkkisen yskänpuuskan (taas kerran, en opi koskaan...)

-----------------------------

Saimme ihan itse tehdä sushimme, California Rollsin mallin mukaan.

Ystävättäreni oli leikannut isot merilevä-levyt siroiksi neliöiksi ja niihin oli huomattavasti helpompi tehdä ruokapöydän ääressä omat annokset.

Ensin sticky-ricea tuon merilevä-levyn päälle, sitten vähän kalanmäti-majoneesitahnaa (jota ilman California Roll ei kuulema ole California Roll), sitten Imitation Grabia (joka on tietääkseni kalaa??? ja josta tykkään ihan mahdottomasti sushissa), todella ohueksi paistettua ja leikattua kananmunaa (Koreassa kuulema hyvän kokin tuntee siitä, jos osaa paistaa kananmunan tosi ohueksi), kurkkua ja avocadoa, kaikkea oman maun mukaan.

Kaikki ainekset olivat siis esillä pöydässä ja siitä sitten kokosimme haluamamme ainekset rullan sisään. Ja tätä rullaa ei erikseen leikattu pieniksi levyiksi, vaan söimme sen koko rullan pienin haukuin, soija-wasabikastikkeeseen dippaillen.

Ja hyvää oli!

Mä nimittäin rakastan sushia!!! Ja toivon samalla, ettei näissä herkuissa ole ihan kamalasti kaloreita...

Tässä pöydän antimia. Etualalla näkyy Miso-soup, oma sticky-rice lautaseni ja keiton vieressä mäti-majoneesitahna sekä pieneksi leikatut merilevä-levyt. Ja taaempana vielä nuo kaikki kauniisti leikatut, ohuesti siivutetut muut täytteet.

Lopuksi maistelimme aivan ihanaa teetä. Ystävättäreni oli saanut tämän kauniin teepannun lahjaksi ja oli mielestäni todella kaunis esine. Muodostuu kahdesta osasta. Päällä on ns. kannuosa, jossa pieni reikä kannessa, johon laitetaan tuo siro teepussukka. Kun tee näyttää valmiilta tuo kannu nostetaan ylös ja alta paljastuu siro teekupponen, johon valmis tee kaadetaan.

Niin ihana ja siro astia, etten voinut olla huokailematta...

Niin ja... Sorruin myös yhteen leivokseen ja marja-jogurttijälkiruokaan, jotka olivat myös taivaallisen hyviä.

-------------------------------

Laihdutuskuurini on siis koko ajan koetuksella, mutta siitä huolimatta koin eilen aamulla iloisen yllätyksen vaa'alle uskaltauduttuani, sillä painoa on pudonnut nyt reilut 5 kiloa!!!! Jee-eeee-eeeeeh!!!

Mutta tarkennukseksi vielä, tämä painonlasku ei edelleenkään näy minussa mitenkään radikaalisti, (vaikka massu on nyt jo alkanut katoamaan johonkin ja peppu ehkä aavistuksen pienentynyt), sillä painonpudotustavoitteenihan on noin 10 kilon luokkaa, mielellään vaikka hivenen enemmänkin.

Joten taistelua on tämän painonhallinnan kanssa joka päivä ja välillä cravingsit ovat ihan kohtuuttomat. Varsinkin iltaisin.... Tekisi mieli kurkata jääkaappiin tai ruokakaappiin, jos vaikka jotain hyvää löytyisi... Ihan vain jotain pientä... ;-)

Siis toivoton tapaus...

Monday, February 2, 2009

Kirjoja

Perjantaina kävimme perheen kanssa kirjakaupassa.

Ja sielläpä hurahti taas tunti jos toinenkin.

Koko perheemme jo kohta seikkailee kirjahyllyjen välissä, käyden välillä lastenkirjaosastolla, sitten tarjoushyllyjä koplaten, sitten jo uutuuskirjoja hiplaten, ja jossain vaiheessa mies aina häviää sinne tieteis- tai talouskirjallisuuden pariin.

Mutta minä seikkailin nyt pääosin alehyllyillä. Niillä kolmen päivän alehyllyillä, hyllyillä, jossa joka ikinen kirja maksoi taalan.

Enkä ollut tosiaankaan ainoa taalan kirjoja plaraileva henkilö.

Matkaani lähti useampikin teos, jotka odottavat nyt vuoroaan kiltisti työhuoneen kirjahyllyssä, sillä luettavien lista on piiiitkääää!


Tällaisia kirjoja matkaani tarttui.

Ylimmäinen, punakantinen novelli Casanova in Bolzano on mielenkiintoiselta vaikuttava tarina, jossa Casanova vihdoin kohtaa voittajansa, naisen, joka vie hänen sydämensä. Mielenkiinnolla odotan tuota kirjaelämystä.

Dogs of Babel kertoo erään naisen äkillisestä kuolemasta, jossa ainoana todistajana tälle murhenäytelmälle on naisen koira.

An Altered Light on tanskalaisen kirjailijan teos, jossa nuori tanskalaisnainen elää täydellistä elämää, kunnes hänen miehensä eräänä aamuna kertoo jättävänsä hänet ja pian tämän jälkeen hän saa kuulla myös totuuden isästään. Nainen ei enää olekaan se vaimo tai tytär, joka kuvitteli olevansa. Tuttu tarina, mutta jännä lukea tanskalaiskirjailin tapaa kirjoittaa asiasta.

Everlasting on puolestaan romanttinen tarina salatusta rakkaudesta, ja sen tuomista vastoinkäymisistä 1100-luvun Englannissa.

Face to Face-kirjan nappasin ihan ensimmäisenä. Kirja perustuu tositarinaan, jossa pääosissa ovat rattijuoppo, sureva äiti ja heidän kohtaamisensa, kasvokkain. Varmasti surullinen, mutta myös kiinnostava aihe, jonka lukemista odotan osittain mielenkiinnolla, osittain kauhulla. Miltä tuntuu, kun menettää lapsensa ja miehensä rattijuopon kaahailusta johtuen ja miltä tuntuu lopulta kohdata ihminen, joka aiheutti tämän tuskan.

One Dangerous Lady tarttui käteeni kirjahyllystä viime hetkellä ja tämäkin tarina vaikutti mielenkiintoiselta. Kirjailija Jane Stantonin tyyliä on verrattu Hitchcockiin ja mielenkiinnolla luen tätä Barbadoksen ja New Yorkin välillä tapahtuvaa salaperäistä tarinaa.

Ja pinon alimpana vielä piirustustaitoja kehittävä kirja Drawing course 101. Näitä kirjoja löytyy minulta jo useita, mutta ei näitä koskaan ole liikaa, etenkään tällä hintaa ostettuna...

--------------------------------

Eli luettavaa piisaa taas joksikin aikaa ja vasta viikko sitten sain Suomesta tämän kirjan.



Viikkoja, kuukausia.

Koskettava tarina menestyvästä elokuvaohjaaja/kirjailija Akista, jolla todetaan yllättäen pahalaatuinen aivokasvain ja hänen elämänsä musertuu tästä uutisesta täysin.

Kirja lähestyy asiaa mielenkiintoisella tavalla.

Ikäänkuin vuoropuheluna Akin ja tämän vaimon Minnan näkökulmasta. Molemmat käyvät läpi samoja asioita, kuten sairauden edistymistä, hoitovaiheita, sen aiheuttamaa pelkoa, surua ja epätoivoa, ehkä toivoakin.

Mielenpainuva kirja, jota suosittelen kyllä luettavaksi. On erittäin nopea- ja helppolukuinen teos, jonka itse luin yhdessä illassa, kun en vaan pystynyt lopettamaan.

Olisi muuten kiva tietää, että perustuuko tämä kirja tositapahtumiin? Onko kellään tietoa? Kirjoittajina kun on selvästi aviopari, Reko ja Tina Lundán.

Sain kirjan anopiltani, ja hän kertoi, että tämä kirja on ollut viime aikoina otsikoissa, mutta itselle jäi hämärän peittoon se, että onko tämä tarina ihan tosielämästä vai fiktiivinen?

Jos sinä tiedät, niin kerrothan minulle. Jäi vaivaamaan mieltäni...

Sunday, February 1, 2009

Sellainen sunnuntai...

Sunnuntaimme alkoi surullisissa merkeissä.

Jostain syystä halusin aamulla herätessäni katsoa ensimmäisenä mailiboxini. Yleensä en niin tee, sillä blogit houkuttavat enemmän, mutta jostain syystä halusin katsoa ensin mailit.

Ja siellä se minua jo odotti. Suru-uutinen. Suomesta.

Kissavanhuksemme Misu, joka on asustanut viimeiset vuodet vanhempieni luona maaseudun rauhassa, oli nukkunut pois.

Itkuhan siinä pääsi ja lämpimästi muistelimme Misua, tuota eläväistä ja persoonallista kissaherraa, joka toi meille niin paljon iloa.

Ja sytytimme kissavanhuksen kunniaksi kynttilän.


Nyt on sinun hyvä olla Misu, ilman kipua ja tuskaa. Olet aina mielessämme, kissaherramme vallaton ;-)

Mieli on siis ollut koko päivän vähän apeana, ja koetimme ensin salata asian tyttäreltä, mutta eihän siihen pystynyt, kun itketti itseäkin niin hemmetisti. Niinpä pikkuneitimmekin kantoi tuota kuvassa näkyvää, jo vuosia sitten ottamaani, kehystettyä Misun kuvaa sylissään ja itki niin lohduttomasti, että äidillä rintaa kouristi katsella lapsen syvää surua.

Niin siis päätimme, että on aika lähteä johonkin tuulettumaan ja saada ajatukset edes vähän toisiin asioihin. Lähdimme ajelemaan läheiselle mallille ja pitkään seurasimme mm. näitä nuoria jääkiekon pelaajia. Ja tyttärellä oli selvästi pelisilmää, niin silmä kovana seurasi poikien menoa... Vai liekö vain noita poikia?

Ja mallilta ajoimme vielä kotimme lähellä sijaitsevaan Thai-ravintolaan, jossa nautimme kupposet kuumaa keittoa, Thom Kha Chicken on oma lempparini ja kylläpä maistui taas oikein hyvältä.

Illalla täällä onkin tullut telkun täydeltä SuperBowlia, ja jonkun aikaa sitä seurasimme, mutta ei, ei se nyt oikein jaksanut kiinnostaa, edes miestä. Puoliajan shown katsoimme toisella silmällä iltapalaa laittaessamme, mutta eipä se tuo Bruce Springsteen ole ollut koskaan oma suosikkini, joten ei oikein säväyttänyt.

Huoh... Siis vähän erilainen, surullinen oli sunnuntaimme, mutta jospa se jo huomenna olisi olo parempi, eikä itkuakaan enää tulisi.

Mukavaa maanantainta kaikille,

Sari