Wednesday, September 2, 2009

Leffoja - siis blogitauko on vihdoin ohitse!

Hei vaan!

Pitkä tauko on ollut tässä blogissa, mutta nyt ajattelin vihdoin vähän skraapustaa jotakin muutamasta viimeksi nähdystä elokuvasta.

Olemme siis kotiutuneet jo Suomesta joitain viikkoja sitten ja pikkuneiti aloitti jo koulutiensäkin reilu viikko sitten. Hyvin on kaikki alkanut, ja neiti on niin innoissaan koulutiestään, että hyvä kun malttaa aamuisin aamupalansa hotkaista, kun on jo reppu selässä ovella kyselemässä, että joko mennään?

Ja vaikka taukoa on täällä blogissa ollutkin, ei se tarkoita sitä, ettenkö olisi edelleen katsellut elokuvia. Kyllä vaan, niitä edelleen tuijottelen omaksi ilokseni ja joskus jopa miehenikin, vaikkei hän niin fanaattinen leffaihminen olekaan.

Ensimmäisenä haluan kirjoittaa hiukan Ponyosta (Suomessa Ponyo rantakalliolla), jonka kävin katsomassa teatterissa reilu viikko sitten. Monelle tutun Miyazakin animaatiot ovat aina yhtä upeaa katseltavaa niin visuaalisesti kuin tarinankerronnaltaankin, eikä Ponyo ollut siinä suhteessa poikkeus.

Ponyon tarina on kiehtova ja perustuu löyhästi Hans Christian Anderssenin satuun Pieni merenneito. Ponyon merenneito sen sijaan onkin pieni utelias kultakalaprinsessa, joka ajautuu 5-vuotiaan Sosuken haltuun.

Sosuke ihastuu heti tähän iloisen punaiseen kultakalaan ja nimeää hänet Ponyoksi. Ponyo joutuu kuitenkin pian merten uumeniin, hänen velhoisänsä napatessa tytön takaisin luokseen, mutta Sosuken murhe ja huoli Ponyosta on turha, sillä tämä kultakalaprinsessa ei olekaan kuka tahansa, vaan hurjat voimat omaava pikkukala, joka tuossa lyhyessä ajassa rakastuu Sosukeen ja muuttaa itsensä lopulta ihmiseksi päästääkseen takaisin Sosuken maailmaan.

Ja sieltä Ponyo saapuu aaltojen harjoilla juosten ystävänsä Sosuken luokse aiheuttaen samalla melkoisen luonnonkatastrofin ympäröiväänsä maailmaan. Ponyon omatessa hurjat voimat hän saa koko maailman tasapainon järkkymään ja näin saadaan myös katsoja pohtimaan, kuinka jo pieni kultakala voi saada luonnonvoimat sekaisin, poistuessaan omasta elinympäristöstään.

Mutta lopulta kaikki kääntyy hyväksi ja nämä kaksi, Sosuke ja Ponyo saavat toisensa, tässä erilaisessa fantasia-rakkaustarinassa.

Englanninkielisen elokuvan äänirooleista löytyy muuten hyvin tunnettujakin nimiä, kuten Liam Neeson ja Cate Blanchett, sekä Ponyon roolin takaa Miley Cyruksen pikkusisar, Noah Cyrus.

Tästä elokuvasta sain tilaisuuden kirjoittaa arvostelun myös viimeisimpään Episodi-lehteen, joka taitaakin jo ilmestyä tällä viikolla. Käyhän kurkkamassa!

-----------------------------------

Muutama päivä sitten sain vihdoin katsottua jo pitkään haluamani Kite Runner-elokuvan. Kirjan olen lukenut jo aikaa sitten ja tarina liikutti minua syvästi. Niinpä odotin melko paljon tältä elokuvalta eikä tämä leffaversiokaan jättänyt minua kylmäksi.

Kyyneleet silmissä katselin elokuvan viimeisiä kohtauksia ja voisin miltei sanoa, että yksi parhaita katsomiani leffoja pitkiin aikoihin. Minuun nämä draamat tuntuvat kyllä uppoavan ehdottomasti kaikkein parhaiten.

Kite Runnerissa kerrotaan kahdesta afgaanipojasta, Amirista (Zekeria Ebrahimi) ja Hassanista (Ahmad Khan Ahmodzada), jotka ovat parhaat ystävät, vaikkakin toinen on toisen palvelija. Amir on pojista se, joka asuu hienossa talossa isänsä kanssa ja Hassan asuu heidän pihapiirissään isänsä kanssa, ollen Amirin ja hänen perheensä uskollinen palvelija.

Niin uskollinen, että hän lupautuu tekemään mitä tahansa Amirin puolesta ja niin tapahtuukin. Hassan saa kokea väkivaltaa, jota Amir on salaa todistamassa, muttei kaikessa arkuudessaan uskalla puuttua tuohon väkivallantekoon, vaan livistää tiehensä.

Tuo tapahtuma vainoaa Amiria siinä määrin, että hän lopulta ajautuu itse tekemään vääryttää Hassania kohtaan ajaen Hassanin isänsä kanssa lopulta siihen pisteeseen, että he muuttavat pois.

Aika kuluu ja maailma muuttuu ja pian koittaa hetki, kun Amirin on isänsä kanssa muutettava Yhdysvaltoihin levottomuuksia ja sotaa pakoon. Amirin (Khalid Abdalla) elämä on täysin erilaista ja hän on saavuttamassa elämässään sen, mitä on haaveillutkin. Hän on onnellisesti naimisissa ja hänen ensimmäinen kirjansa on juuri julkaistu.

Kuinka ollakaan hän saa kuitenkin yllättäen puhelun, joka johtaa takaisin lapsuuteen ja noihin vanhoihin muistoihin. Amirille olisi nyt tarjoutumassa tilaisuus olla taas hyvä. Hän matkustaa takaisin Afganistaniin ja kohtaa vanhan kotimaansa nykyisessä tilassaan.

Amirilla on edessään vaativa missio. Hänen lapsuudenystävänsä Hassan on kuollut, mutta hänellä on poika, joka on päätynyt paikalliseen lastenkotiin. Amirin elämä saa uuden käänteen, sillä hänelle paljastuu lopulta, miksi hänen isänsä rakasti myös Hassania ja suosi häntä usein miltei Amirin ylitse. Hassan, hänen uskollinen ystävänsä, jonka hän omassa huonossa omassatunnossaan rypiessään petti, onkin hänen veljensä ja tämä saa Amirin aivan uuden päätteliäisyyden valtaan.

Hän aikoo pelastaa Hassanin pojan ja tuoda hänet turvaan Yhdysvaltoihin. Edessä on mutkikas ja vaikea taival, mutta Amirin vaikeudet palkitaan ja hän saa pojan turvaan uuteen kotipaikkaansa, San Franciscoon.

Amir Agha, ja hänen vaimonsa Soraya ottavat avosylin Hassanin pojan vastaan ja pian nämä kolme jo kirmaavat leijojen kanssa San Franciscon rannoilla samalla tavoin kuin Amir ja Hassankin nuoruudessaan. Näin Amir saa osoittaa hyvyyttään tälle viattomalle, jo paljon pahaa nähneelle pojalle. Vaikka tuhat kertaa ja takaisin...

----------------------------------------

Eilen illalla vuokrasin juuri DVD:lle ilmestyneen Sin Nombre-elokuvan, joka kertoo hondurasilaisen Soraya-tytön (Paulina Gaiton) ja meksikolaisen jengin jäsenen Willyn (Edgar M. Floeres) kohtaamisesta matkalla kohti parempaa elämää, kohti Yhdysvaltoja.

Soraya lähtee matkaan jo huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa, isänsä ja setänsä seurassa, kun he sattumalta kohtaavat Willyn/El Casperin, hänen ollessaan jenginsä johtajan ja kaikkein nuorimman jengin jäsenen kanssa ryöstömatkalla tässä salamatkustajia täynnä olevassa tavarajunassa. Jengin johtaja on raiskaamaisillaan Sorayan, kun Willyn kaikki patoutumat tuota väkivaltaista johtajaa kohtaan purkautuvat ja hän surmaa johtajan, pelastaen Sorayan varmalta väkivallalta ja mahdollisesti myös kuolemalta.

Nämä kaksi ystävystyvät, Sorayan isän ja sedän sekä itse Willynkin estelyistä huolimatta. Sorayan isä ja setä eivät halua Sorayan olevan väkivaltaisen jengiläisen seurassa ja Willy itse ei pidä tätä hyvänä ideana, sillä hän tietää jo olevansa jengin tappolistalla.

Mutta Soraya pitää pintansa ja sanoo, että hän uskoo heidän pääsevän Yhdysvaltoihin. Hän kertoo myös käyneensä ennustajalla ennen tätä pitkää matkaansa ja ennustajan kertoneen hänen pääsevän turvallisesti Yhdysvaltoihin, ei niinkään jumalan, vaan paholaisen avulla.

Liekö paholainen ollut viittaus Willyyn, sitä voi vain arvailla...

Lopulta jengiläiset saavat Willyn kiinni ja hänen kohtalonsa on arvattavissa. Mutta Soraya, hän pääsee kuin pääseekin Yhdysvaltoihin, sydän ehkä murtuneena Willyn puolesta, mutta täynnä uutta toivoa paremmasta elämästä.

-----------------------------------

Eilen vuokrasin myös To Catch a Thief-klassikon, jonka olen kyllä nähnyt muutamaan kertaan, mutta jotenkin se taas tarttui käsiini Blockbusterin hyllystä. Nyt heitämmekin toistaiseksi hyvästit Blockbusterille, sillä liityimme VIHDOIN JA VIIMEIN Netflixiin ja nyt sitten alkaa armoton leffavuokraus sitä kautta. Katsotaan, osoittautuuko kilpailijaansa Blockbusteria paremmaksi ja toimivammaksi systeemiksi. Netflixin kautta kun voi joko tilata leffat kotiin postitse tai katsoa suoraan tietokoneelta (tietty television kautta katsoen).

7 comments:

Yaelian said...

Kiva kun bloggaat tässäkin blogissa taas! Tuon Kite Runner elokuvan olen nähnyt,ja tosi vaikuttava elokuva olikin. Mikä tuo Episodilehti on?

Sooloilija said...

Hei, tervetuloa takaisin kertomaan mm. elokuvista.

Minuunkin tuo Kite Runner - Leijapoika teki vahvan vaikutuksen. Koin sen välillä aika ahdistavaksikin. Afganistanin kulttuuri ja Talebanit näyttäytyvät pelottavina, synkkinä.. Parrakkaita, väkivaltaisia miehiä. Naisia ei näy missään!

En voi käsittää, että jossain eletään sellaista elämää kuin Afganistanissa. Onneksi sieltä aina joku pääsee poiskin. Tyttölapsilla ei sielläkään ole mitään arvoa.

Sari said...

Moi Yaelian. Ja kiva, kun tulit käymään kylässä täällä. Tässä olen jo arvellut, että näinköhän tänne enää kukaan tulee kurkkailemaankaan, kun olen ollut täältä niin kauan poissa.

Episodi-lehti on kuukausittain ilmestyvä suomalainen elokuva-alan lehti, johon saatan aina satunnaisesti kirjoitella.. ;-)

Moi Sooloilija ja kiva kun sinäkin tulit täällä käymään. Minä olen ollut niin saamaton näiden blogien suhteen, että ihan hävettää. Mutta jospa se tästä taasen.

Kite Runner oli tosiaan myös jollain tapaa ahdistava elokuva, mutta toisaalta myös jotenkin kaunis tarina ystävyydestä, sen rikkoontumisesta ja mahdollisuudesta hyvittää menneet teot ja virheet, joihin me kaikki taidamme jollain tasolla enempi tai vähempi syyllistyä elämämme aikana. Kosketti minua kyllä tosi paljon ja itkeä tuhhuutinkin lopputeksteille saakka.

Paivi said...

Tervetuloa vaan takaisin, on täällä jo odoteltukin sinua ;-)

Huomasinkin Episodissa Ponyo-juttusi (lehti tulee tietääkseni myyntiin huomenna), ja kävin myös itse kyseisen leffan katsomassa eilen. Ja se on taattua Miyazakia - aivan ihana Merenneito-tarina. Kirjoittelen omiakin kommentteja lähiaikoina enemmän.

Leijapoika oli myös minun mielestäni hieno ja vaikuttava elokuva. On mielenkiintoista nähdä edes pieni katsaus noiden melkoisen suljettujen kulttuureiden verhojen taakse.

Sari said...

Moi Päivi, täällä sitä tosiaan taas ollaan, hiukan on ollut kaikenlaista muuta häslinkiä tässä alkusyksystä, kun tuon perheen pienimmänkin koulutie nyt alkoi. Mutta jospa sitä nyt taas hiljakseen olisi enempi aikaa tännekin kirjoitella. Vaikkakin kirjoittaja-opinnotkin on mulla nyt periaatteessa alkaneet ja vähän muunkinlaista kirjoittelua pitäisi kohta starttailla, jos muistat, mistä sulle jo aiemmin kertoilinkin... ;-)

Ponyo oli kyllä taas kerran ihku leffa Miyazakilta ja tykästyin kovasti tuohon hassunhauskaan kultakalaprinsessaan. Onkin kiva kuulla sinunkin ajatuksiasi tästä elokuvasta!

Leijapoika oli kyllä koskettava tarina ja hyvin todentuntuinen tarina, mikä teki siitä vielä vaikuttavamman. Ja niinkuin olet ehkä huomannut, tällainen herkkis on heti tippa linssissä tällaisia leffoja katsellessaan.

Tuija said...

Hauska sattuma, ostin juuri muutama päivä sitten kirppikseltä ko. kirjan Leijapoika. En ole vielä kyllä ehtinyt lukemista aloittamaan. Vaikuttaa kiinnostavalta.

Sari said...

Moi Tuija. Leijapoika on tosi hyvä kirjana, leffakin on päässyt ihmeen lähelle kirjan tunnelmaa. Suosittelen kyllä!