Friday, July 24, 2009

Kirjoja

Kesälomakin on jo hujahtanut yli puolenvälin ja loma on ollut juuri sitä mitä odotinkin. Rentoa olemista, ei hirveää sohellusta joka suuntaan, vaan suunniteltua liikehdintää paikasta toiseen nähtävyyksiä katsellen ja ystäviä ja sukulaisia tapaillen, sen minkä nyt tässä ajassa pystyy näkemään ja tapaamaan.

Olemme olleet paljon ulkona, mökillä, kierrelleet maakunnissa ja lähialueilla, joten sisätiloissa emme ole viettäneet hirmuisesti aikaa. Tästä johtuen on myös bloggailu jäänyt tosi vähäiselle, samoin television tai elokuvien katselu (olen tosin muutamia leffoja katsellut, niistä lisää lähipäivinä). Mutta toki katsottavien listalta löytyy mm. se viimeisin Harry Potter-leffa, miltei nolottaa myöntää, etten ole tosiaan ennättänyt sitä edelleenkään mennä katsomaan. Myös Bruno houkuttelisi katsomoon, mutta saas nähdä ennätänkö leffaan täällä Suomessa, vai menenkö katsomaan elokuvan sitten palattuamme takaisin Teksasiin.

Kesäloman aikana olen kuitenkin lueskellut kirjoja ja tässä niistä muutamia.
Himoshoppaajan sisko on itse asiassa edelleenkin yöpöydälläni ja olen lukenut kirjaa noin puoleenväliin, aina myöhäisillan lukemisena. Erittäin viihdyttävä ja keveä, hauskasti kerronnaltaan toteutettua luettavaa, josta jokainen shoppailusta pitävä nainen voi jollain tapaa tunnistaa itsensä. Saas nähdä missä vaiheessa sisko tulee kuvioihin, vielä en ole edennyt kirjassa niin pitkälle.

Eilen tarrauduin lähikaupassa kulkiessani myös kirjaan Himoshoppaajan vauva, mutta laitoin kirjan takaisin hyllyyn, sillä tunnistin itsessäni jo liiaksi himoshoppaajan vikaa ja ajattelin, että kirjasarjan lumous saattaisi jo vauva-osiossa alkaa latistumaan. Etenkin jos tunnistaisin omat shoppailumaniani oman lapseni syntymän ajoilta... :-)


Jodi Picoultin My Sister's Keeper oli minulla lentokonelukemisena tänne Suomeen saapuessani ja luin kirjan lennon aikana. Niin mukaansatempaava ja mielenkiintoinen tämä tarina oli.

Kirja kertoo Annasta, nuoresta tytöstä, joka kieltäytyy luovuttamasta munuaistaan leukemiaa sairastavalle isosiskolleen Katelle. Hän tiedostaa myös vahvasti sen hämmentävän seikan, että Anna on geneettisesti manipuloitu yksilö ja syntynyt tähän maailmaan nimenomaan olemaan ns. varaosapankki sairastuneelle sisarelleen. Nopeaälyinen ja hämmästyttävän sitkeä nuori tyttö päättää pitää päänsä ja hankkii itselleen lakimiehen ajamaan asiaansa.

Tarinassa on muutama yllättävä käänne ja kirjassa tuodaan kiinnostavalla tavalla esille eri osapuolien näkökulmat tässä vakavaluonteisessa tarinassa. Kirjan loppu on yllättävä ja kääntää koko tarinan ylösalaisin.

Varsin mielenkiintoinen, koskettava ja erilainen lukukokemus.

Katja Kallion Elokuvamuisti osui silmiini erään kirjakaupan poistohyllystä ja leffafriikkinä en voinut vastustaa sen ostamista. Kallio kertoo oivallisella tavalla omista elokuvakokemuksistaan nivoen noihin kokemuksiin osan omasta elämästään. Pidän Kallion tavasta kirjoittaa. Hän osaa sanataituroinnin nerokkaalla tavalla ja sivuilla vilisee hulvattomalla tavalla toteutettuja vertauskuvia, jotka saavat hymyn huulille. Elokuvamuisti on erittäin helppolukuinen ja miellyttävä kokemus.

Mukaan mahtui monta uuttakin elokuvatuttavuutta, joten kirjan sivujen välistä löytyy monta paperilappusta ja merkintää tyyliin, katso tämä!

Suosittelen kirjaa kaikille elokuvista kiinnostuneille.

5 comments:

Jael said...

Kiva että loma sujuu rennosti! Tuosta Sister's keeper-leffasta olen minäkin lukenut, kiinnostava aihe.

Sooloilija said...

Lukeminen kesällä on kivaa jos saa vielä ulkona lukea. Se ei vain aina onnistu. Ulkona ei ehkä jaksa niin hyvin keskittyä..

Tuo Elokuvamuisti löytyy minunkin hyllystä. Pidän myös Kallion tavasta kirjoittaa. (Uusimmassa Sara-lehdessä hän on kannessa ja sisäsivuilla haastattelussa). Mutta tuo kirja oli hieman liian lyhyt ja suppea. Lisää tarinoita olisin kaivannut.

Sari said...

Hei Yaelian ja kiitos kommentista. Loma on mennyt aikalailla leppoisissa merkeissä ja sen ihmeemmittä aikatauluitta. Sister's Keeper on katsottavien listalla heti kotiin palattuani.

Sooloilija. Juu, ulkona lukemisessa on oma haasteensa, etenkin jos ajatuksena olisi lueskella mökkimaisemissa, järven rannalla, jossa saa juosta pikkuneidin perässä ja keskittyminen tosiaan sitä sun tätä. Elokuvamuisti oli helppo luettava, mutta nyt kun mainitsit, niin olihan se vähän lyhykäinen. Kallion kirjoitustyylistä tykkään kyllä kovasti ja ostin juuri kirpparilta Kuutamolla kirjankin, jonka olen nähnyt leffana, mutta itse kirja on jäänyt lukematta. Pitääpä kurkata tuo Kallion haastattelu.

Helinä Laajalahti said...

Ihanan leppoisan oloisia lomakirjoja sinulla Sari :)

My sister's keeper kuulostaa mielenkiintoiselta ja sen ajattelin itsekin lukaista jossain vaiheessa.

Kallion kirjan luin (ja jotain jorisinkin siitä blogissani) jokin aika sitten ja tykkäsin siitä. Sinun tavoin pidän Kallion tavasta kirjoittaa. Kuutamolla -kirjaa jaettiin täällä aikanaan teatterissa elokuvan yhteydessä ihan ilmaiseksi ja lukaisin sen silloin. Tykkäsin sekä kirjasta että leffasta (ehkä leffasta sen suuren Tähtien sota-viittausten määrän takia... ;-)

Sari said...

Moi Päivi. Nyt vasta hoksasin tämän kommenttisi, niin pitkään olen ollut pois täältä blogista. Huih!

Mutta taas hissukseen palailen tännekin välillä jotain kirjoittelemaan.

My sister's keeper kirjaa suosittelen kyllä. Leffan odotan pian tulevan DVD:lle, ei ole enää leffateattereissa ja kovasti haluaisin tämän jo nähdä leffanakin.