Uusi vuosi ja uudet kujeet

Hei vaan kaikille ja oikein mukavaa alkanutta uutta vuotta 2010!

Niinkuin olet ehkä huomannut, tämä blogi on ollut jo pidemmän aikaa talviunilla ja tämä johtuu osittain siitä, että olen tässä harkinnut tekeväni pieniä muutoksia blogin suhteen. Ensinnäkin blogin nimi Teksasin taivaan alla voisi mielestäni jo pian vaihtua uuteen, sillä tämä blogihan on viime aikoina keskittynyt täysin elokuvien maailmaan eikä Teksas tai elämämme täällä Teksasissa juuri esiinny teksteissäni lainkaan.

Siispä nimen muutos on mielessä päällimmäisenä, mutta muutenkin tekisi hiukan mieli tehdä kevätsiivousta ja olisipa hauskaa vaihtaa hiukan blogin värimaailmaa, kuvia yms. kivaa. Mietin jo yhdistäväni tämän ja Pink Pioniesin toisiinsa, mutta Pink Pionies on taas hyvin erilainen blogi ja keskittyy jo nykyisellään aika moneen eri aiheeseen, kuten sisustamiseen, ruoanlaittoon, matkusteluun ym. sellaiseen, joten enpä tiedä, haluanko ympätä tuohon soppaan enää elokuvia.

---------------------------------

Vaikka blogini onkin ollut pienellä katkolla, ei se tarkoita sitä, ettenkö olisi katsellut taas vinon pinon elokuvia.

Viime viikonloppuna kävin vihdoin katsomassa Avatarin 3D-versiona ja WOW! Olipa upea kokemus! Tässä jo harkitsen, että josko menisin katsomaan elokuvan vielä kertaalleen. Nautin elokuvasta täysin rinnoin sekä visuaalisesti, henkilöhahmoiltaan että juonen kulultaankin, vaikka mielipiteitä taitaa olla tämänkin leffan suhteen monia.

Olen ehkä sen verran naiivi, että minuun yleensä aina uppoaa tällaiset fantasiamaiset tarinat ja osasin löytää elokuvasta paljon syvällistäkin annettavaa, vaikka itse juoni on hiukan ennalta arvattavissa ja nii-in, ehkä jopa hivenen naiivikin. Joka tapauksessa olin laffasta kotiin ajellessani miltei liikutuksen vallassa ajatellessani ihmisen ahneuden rajattomuutta.

Avatar sai minut myös pohtimaan omaa tulevaisuuttamme ja sitä, miten ahneus ja vallanhimo menevät usein monien paljon tärkeämpien ja syvällisempien asioiden ohi. Mikä myös tässä elokuvassa tulee erittäin hyvin esille. Arvokkaan mineraalin nimissä ollaan valmiina tuhoamaan Pandoran planeetan uskomattoman kaunis ja yliluonnollisia voimia kätkevä luonto.

Menkää hyvät ihmiset katsomaan tämä elokuva! Jos ei muuten, niin edes upean visuaalisen ilmeen vuoksi! Hopi, hopi!

Kävin myös katsomassa Heath Ledgeriltä kesken jääneen elokuvan The Imaginarium of Doctor Parnassus ja tämä myös oli varsin mielenkiintoinen ja erilainen elokuva. Tässä sai totisesti uppoutua ihmismielen, mielikuvien ja mielikuvituksen maailmaan ja pisteet leffalle siitä. Minäkin voisin hetkeksi loikata Dr. Parnassuksen peilin läpi mielikuvitukseni maailmaan, tai noh, mitenkähän olisi? Mielikuvitukseni kun on usein hyvin, hyvin likainen... Joten, hmm...

Mutta pitää vielä mainita, että tarina oli kurottu hyvin umpeen, vaikkei Heathia enää elokuvan loppumetreillä nähtykään :-( Muita nimekkäitä tähtiähän tässä elokuvassa ovat mm. Johnny Depp ja Jude Law, sekä tietenkin Christopher Plummer Dr. Parnassuksen roolissa.

Minun pitääkin heti myöntää, että olen ihaillut Plummeria jo Captain Von Trappin rooliajoista lähtien. Hänellä oli myös lämminhenkinen rooli vastikään katsomassani Closing the Ring-elokuvassa. Onkin mielestäni hienoa, ettei lahjakkaita, iäkkäitä näyttelijöitä unohdeta, vaan rooleja löytyy myös heille.

--------------------------------

Katsottavien elokuvienkin listalla on jo taas monta uutta elokuvaa, joista menen huomenna katsomaan tämän.

Leap Year on Amy Adamsin tähdittämä romanttinen komedia, jonka traileri on pyörinyt televisiossa viime viikkoina sen verran ahkeraan, että onhan tämä nyt sitten pakko mennä katsomaan.

Vaikuttaa keveältä ja hauskalta elokuvalta, jollaisia itse ainakin huomaan välillä kaipaavani. Ja Amyssa, hänessä on jotain kiehtovaa. Tuo nuori näyttelijätär on samalla viattoman, suloisen, hiukan naiivinkin, mutta kuitenkin naisellisen oloinen nainen, josta olen alkanut pitämään aika tavalla.

Oletko huomannut, että Amyn nimi esiintyy yhä useammassa nimekkäässä elokuvassa? Vai mitä sanot näistä? Doubt, Sunshine Cleaning (edelleen yksi suosikeistani), Julie & Julia (aivan mahtava elokuva!), Miss Pettigrew lives for a Day, Enchanted jne.

Ajattelin mennä lähipäivinä katsomaan myös elokuvan Precious. Olen kuullut, että tämä elokuva on koskettava ja kiehtova tarina Harlemissa kasvaneesta nuoresta naisen alusta, joka odottaa toista lastaan ja toivoo elämälleen uutta suuntaa. Tämä elokuva saattaa olla tosin niin koskettava, että joudun varustautumaan elokuviin mennessäni usein nenäliinoin.

Mutta hei, sehän tarkoittaa vain sitä, että leffa toimii! Siis nenäliinat kassiiin ja menoksi!

Mitä leffoja sinä olet jo tämän vuoden puolella katsonut ja mikä on niistä numero uno?

It's Complicated

Joulun välipäivillekin on jo ohjelmaa. Kun vain saisimme jostain lastenvahdin. Vapaaehtoisia? Päätettiin tässä jo nimittäin, että tämän leffan menemme jouluna katsomaan.

It's Complicated on romanttinen komedia, jossa on exää, ehkä tulevaa ja nykyistä rakasta ja siinä sitten sekoillaan näiden vaihtoehtojen välillä.

Leffan ohjauksesta vastaa The Holiday ja Somethings Gotta Give-leffoistakin tuttu Nancy Meyers. Noista molemmat kuuluvat omiin lemppareihini romanttisten komedioiden osalta, joten arvatkaapa vaan, odotanko mielenkiinnolla tätä tulevaa elokuvaa.

Etenkin kun naispääosassa on oma lempparini Meryl Streep. Vastanäyttelijänä Merylillä Alec Baldwin ja jeps, Steve Martin. No niin ja pakko heti sanoa, että olen hiukan ennakkoluuloinen siitä, kuinka Alecin ja Merylin kemiat menevät tässä leffassa yksiin, mutta vielä enemmän jännitän Merylin ja Stevenin kemioita.

Ja pakko vielä todeta sekin, etten ole koskaan osannut oikein ottaa Steve Martinia vakavasti, Alec Baldwin puolestaan on näyttelijänä ihan ok, mutta silti tuntuu, että Merylin rinnalla ei kuka tahansa mies pääse oikeuksiinsa. Mutta eihän sitä tiedä, jos vaikka nämä kaksi miestä tekevät vielä vaikutuksenkin. Muistuu vaan väkisinkin mieleen Mamma Mia ja tuolloiset miespääosanäyttelijät Colin Firth, Pierce Brosnan ja Stellan Skarsgård, joista kaikki ehkä astetta kovempia näyttelijöitä kuin nämä kaksi. No mutta, nähtäväksi jää.

Siitä voin ainakin olla jo etukäteen varma, että Meryl tulee taas viemään sukat jalasta, jo pelkän trailerin perusteella.

Tässä vielä juoni lyhyesti. Jane (Meryl Streep) ja Jake (Alec Baldwin) ovat eronneet ja Jake on itse asiassa avioitunut rakastajatterensa kanssa, sen saman naisen, jonka kanssa hän oli Janelle uskoton ja tuhosi 20-vuotta kestäneen avioliiton. Ups!

Jane ei voi ymmärrettävästi sietää tuota nuorta hupakkoa, mutta pian paljastuu, ettei Jake olekaan niin kovin onnellinen uudessa avioliitossaan ja hupsista heijaa, Jane ja Jake huomaavat pian olevansa rakastajia. Jane uhkuu säkenöivää energiaa tuntien itsensä jopa hivenen pahaksi naiseksi. Onhan hän nyt puolestaan se "toinen nainen".

Janella on Jaken lisäksi myös ihan oikea sulhasehdokas, hänen arkkitehtinsa Adam (Steve Martin), joka on viehtynyt Janeen. Luulenpa, että tässä ihmissuhdesotkussa on jo melkoinen soppa kasassa ja hulvattomia tilanteita on takuulla luvassa.

Varsin hupaisaa leffakokemusta lupaileva traileri löytyy täältä.

Leffoja

Viime päivinä on tullut tuijoteltua useampiakin leffoja ja tässä taas niistä muutamia.

Katsoin toissa iltana elokuvan Goodbye Solo. Tarinan senegalilaisesta taksikuski Solosta (Soyleymane Su Savane), joka asuu Yhdysvalloissa ja haaveilee paremmasta elämästä uudessa maailmassa.

Solo tutustuu eräällä taksimatkalla katkeroituneen oloiseen ja iäkkäseen amerikkalaismieheen, Williamiin (Red West). Solo aistii, ettei miehellä ole kaikki asiat hyvin ja haluaa olla tämän ystävä. Nämä kaksi varsin erilaista miestä kohtaavat toisiaan useaan otteeseen, mutta mistään syvästä ystävyydestä ei heidän välillään voi kuitenkaan puhua.

Siinä missä Solo haaveilee paremmasta elämästä ja on elämää kohtaan positiivinen ja toiveikas, on Williamin elämä ollut selvästi rosoinen ja raskas eikä hänellä ole juuri elämänhalua jäljellä.

Juoni kulkee aika junnaavasti eteenpäin ja elokuvan loppu on ennalta arvattavissa, vaikka itse tarina onkin hyvin puhutteleva.

The Answer Man kertoo Me and God kirjasarjan takaa paljastuvasta kirjailijasta Arlen Faberista (Jeff Daniels), joka hengellisestä tuotannostaan huolimatta osoittautuu hyvin epämiellyttäväksi, oikukkaaksi ja ihmiskontakteja vältteleväksi mieheksi. Hän ei anna haastatteluja eikä juuri poistu edes kotoaan, jollei ole ihan pakko.

Hän ajautuu kuitenkin rajujen selkävaivojensa vuoksi paikallisen kiropraktikon Elizabethin (Lauren Graham) luokse ja näiden kahden välille syntyy heti jotain. Arlenin selkävaivat tuntuvatkin selvästi lisääntyvän, eikä Elizabethkaan pistä pahakseen viettää aikaansa tämän omalaatuisen miehen seurassa.

Lopulta paljastuu, että kaikkitietävä ja vastauksen joka kysymykseen omaava Arlen onkin ihan tavallinen mies, jolla ei itse asiassa olekaan yliluonnollisia kykyjä keskustella jumalan kanssa. Me and God-kirjasarja paljastuukin siis pienimuotoiseksi petkutukseksi.

Arlen ja Elizabeth ovat varsin hauska pari tässä hiukan erilaisessa komediassa ja minä henkilökohtaisesti olen aina pitänyt Lauren Grahamista näyttelijättärenä. Hän teki minuun vaikutuksen jo Gilmore Girlseissa näytellessään.

The Accidental Husband on normi romantiikalla ja huumorilla sävytettyä komedia-kamaa. Tämäntyyppisiä leffoja on ihan kiva katsella silloin tällöin, vaikka juonenkulku on aina hyvin samankaltaista ihastumisineen, tulisine eroamisineen ja hellyttävine jälleenkohtaamisineen.

Uma Thurmania en olekaan nähnyt aikoihin valkokankaalla, joten oli ihan piristävää nähdä hänet tällaisessa roolissa. Niin ja Jeffrey Dean Morganista tykkään kyllä aina, eikä Colin Firthiäkään ole paha katsella.

Kevyttä lauantai-illan katseltavaa.

Whatever Works

Katsoin eilen mieheni kanssa Woody Allenin ohjaaman elokuvan Whatever Works.

Leffa kertoo New Yorkilaisesta Boris Yellnikofista (Larry David), varsin sarkastisesta ja kyynisestäkin, keski-iän paremmalle puolen ylittäneestä miehestä, jolla on tapana olla hyvin suorasanainen. Eikä Boriksella arvatenkaan ole juuri koskaan mitään kovin positiivista sanottavaa kenestäkään kohtaamastaan ihmisestä.

Mutta eräänä iltana hänen kotinsa portailla istuu nuori nainen. Karkumatkalla kotoaan oleva mississippiläinen Melodie on nälissään ja kylmissään kaivaten kipeästi yösijaa. Boris suostuu hyvin vastahakoisesti ottamaan tytön kotiinsa, mutta tekee heti selväksi, ettei tämä tyhmän oloinen nuori naikkonen voi oleilla hänen nurkissaan muutamaa päivää pidempään.

Mutta niin vaan kuluu kuukausi jos toinenkin, ja Melodie asuu yhä edelleen Boriksen luona.Melodie kertoo avoimesti olevansa ihastunut Borikseen ja lopulta nämä kaksi päätyvät huikeasta ikäerostaan ja täysin erilaisista luonteistaan huolimatta avioon. Boris on edelleen se sama sarkastinen "genius" ja maailman negatiivisin silmin näkevä suupaltti mies, kun taas Melodie on täynnä kuplivaa nuoren naisen iloa ja uteliaisuutta.

Siis varsin erikoinen pari nämä kaksi!

Melodie (Evan Rachel Wood) on kuitenkin myös varsin kaunis nuori nainen ja lopulta hän törmää tähän komistukseen, Randy Jamesiin (Henry Cavil), nuoreen näyttelijään, joka on ihastunut Melodieen ensisilmäyksellä. Melodyn äidillä Mariettalla (Patricia Clarkson) on tosin hiukan osuutta asiaan. Hänen saapuessaan New Yorkiin tytärtään etsimään ja kohdatessaan Boriksen ensi kertaa, hän on heti sitä mieltä, ettei Boris ole Melodielle sopiva aviomies. Niinpä hän kujeilee Melodien tietämättä Randyn kanssa asiat niin, että nämä kaksi törmäävät toisiinsa tämän tästä.

Ja äidin vaistot ovat oikeassa, sillä pian Melodie huomaa ihastuneensa Randyyn ja tilanne riistäytyy käsistä. Ja nämä kaksi nuorta kyyhkyläistä rakastuvat toisiinsa, Boriksesta huolimatta, tai ehkä juurikin siitä syystä...

Melodien äiti Marietta sen sijaan löytää itsensä New Yorkissa ja päättää jäädä sinne itsekin asumaan. Hän elää kahden rakastajan kanssa taiteilijaelämää ja nauttii suunnattomasti uudesta elämäntyylistään. Siis varsin erikoinen nainen tämä Mariettakin, täytyy sanoa.

Myös Melodien isä John (Ed Begley Jr.) päätyy lopulta New Yorkiin tytärtään etsimään ja kas kummaa, hänkin huomaa eläneensä valheessa ja paljastuu, että hän onkin loppujen lopuksi kiinnostunut enemmän oman sukupuolensa edustajista kuin vaimostaan Mariettasta tai ylipäätään naisista.

Siis varsin hauskoja tilanteita on tässä elokuvassa luvassa ja lopuksi voikin vain todeta jokaisen henkilöhahmon suhteen, että: Whatever Works!

Varsin viihdyttävä komedia Woody Allenilta taas kerran, kiitos vielä vinkistä rouva R:lle! Joko muuten kohta ollaan miltei naapureita rouva R?

Näitä odotellessa

Olenpa ollut tosi laiska tämän blogin päivittämisessä. Olen itse asiassa ruvennut harkitsemaan, josko jotenkin koettaisin yhdistää sekä tämän että Pink Pionies-blogin. Tuntuu vaan kerta kaikkiaan liian työläältä päivittää montaa blogia, joten tämä Teksasin taivaan alla- blogini on jäänyt hiukan retuperälle.

Leffoja olen kuitenkin katsellut kaiken aikaa, en ole vain saanut niistä tänne mitään kirjoitettua. Koetan joka tapauksessa parantaa tapani ja laitella tänne taas enemmän leffa-arvosteluja ja fiilistelyjä elokuvista.

Oletteko muuten huomanneet, että vuoden loppua kohden ensi-illat täyttyvät toinen toistaan mielenkiintoisemmista elokuvista? Erityisesti muutama traileri on kiinnittänyt viime viikkoina huomioni ja niistä erityisesti nämä kaksi leffaa olisi tosi kiva päästä näkemään jo heti ensi-illassa.

Nine musikaali tulee ensi-iltaan Yhdysvalloissa 25.12., eli joulupäivänä. Trailerin perusteella elokuvasta ei puutu dramatiikkaa, glamouria ja upeita naisia rohkeissa asusteissaan.

Rooleissa on useita nimekkäitä naisia, kuten Penelope Cruz, Judi Dench, Sophia Loren, Nicole Kidman, Marion Cotillard, Kate Hudson ja yllätys, yllätys Fergie, eli Stacy Ferguson.

Traileri löytyy täältä.

Mikähän siinäkin muuten on, että jos Penelope Cruz on näyttelijänä yhdessäkään ensi-iltaan tulevassa leffassa, alkaa itse leffakin heti kiinnostamaan minua. Joku tuossa espanjalaisessa naisessa vain on niin karismaattista ja säteilevää, että nykyisin pyrin katsomaan hänen kaikki roolisuorituksensa. Ja yleensä hän myös osaa valita varsin mielenkiintoisia rooleja.

Kuten myös tämän Almodovarin uutuus-elokuvan Broken Embraces (Las abrazos rotos) , joka tulee ensi-iltaan täällä Yhdysvalloissa myös joulukuussa. Tässä leffassa Penelopen sanotaan olevan säteilevä, seksikäs ja vakava ja trailerin perusteella luvassa on varsin erikoinen tarina.

Itse en ole nähnyt läheskään kaikkia Almodovarin leffoja, päällimmäisenä hänen elokuvistaan minulle tulee mieleen Talk to her sekä viimeksi katsomani Volver, joka oli varsin mielenkiintoinen kokemus ja siinäkin pääosassa yllättäen Penelope Cruz.

Almodovarin elokuvat ovat omaperäisiä, ja niihin liittyy aina jotain mystistä ja ennakoimatonta. Ne tuovat ainakin omalla kohdallani kaivattua vaihtelua Hollywood-leffojen joukossa. Siispä onkin mielenkiintoista katsoa nämä kaksi elokuvaa, joista toinen on täynnä glamouria ja upeita lavasteita, toinen taas täysin erilainen tarina, vaikkakin luulen, että myös tässä roolissaan Penelope huumaa katsojansa upealla roolisuorituksellaan.

Traileri löytyy täältä.

Where the Wild Things are

Viime viikolla kävin viimein katsomassa ensi-iltaan tulleen Where the Wild Things are-elokuvan. Tarina etenee hiukan eri tavalla kuin kirjassa, jossa keskitytään värikkääseen kuvitukseen, tarinan itsessään jäädessä melko lyhykäiseksi.

Olikin siis arvattavissa, että juonta on hiukan rikastettu tässä elokuvaversiossa.

Elokuvassa lähdetään liikkeelle ihan normaalista arjesta. Pienen Max-pojan näkökulmasta, joka kärsii isosiskonsa ja yksinhuoltajaäitinsä saamattomasta huomiosta ja on ymmärrettävästi asiasta turhautunut ja vihainen.

Eräänä iltana Max on taas kerran kiukkuinen, tällä kertaa uuden poikaystävänsä kanssa kikattelevan äidin piittaamattomuudesta ja järjestää keittiössä pienen kohtauksen, josta äiti on häpeissään ja selvästi raivoissaan.

Mutta niin on Maxkin ja yhteenoton jälkeen tuo sudeksi pukeutunut poika pinkaisee ulos kotoa ja juoksee kuin henkensä kaupalla kohti pimeitä kujia ja läheistä synkkää ja pimeää metsää, kunnes mielikuvitus saa hänestä otteen.

Ja hän huomaa rannalla veneen ja lähtee seikkailuun, kohti tummanpuhuvaa ulappaa, ja tuolla pimeässä, keskellä vaahtopäiden hän seilaa yli yön ja yli päivän, kunnes saapuu autiolle saarelle, myrskyn ja pauhaavien vesin uuvuttamana.

Saaren huipulla kajastaa valoa ja sinne Max kulkunsa suuntaa. Siellä hän kohtaa omituisen näyn. Valon kajossa hurjat suurikokoiset hirviöt ovat kokoontuneet nuotioiden äärelle ja yksi hirviöistä näyttää olevan vähintäänkin yhtä kiukkuinen kuin Max.

Maxin uteliaisuus voittaa ja hän päättää mennä tutustumaan näihin hurjiin, pelottavan näköisiin ja oloisiin hirviöihin.

Hirviöt ovat myös uteliaita ja tuumaavat ensin, josko hotkisivat Maxin kitaansa, kunnes Max omalla nokkeluudellaan osoittaakin olevansa ihan kuningasainesta ja niin hänestä kruunataan hirviöiden kuningas.

Max ystävystyy hirviöistä surumielisimmän, Carolin kanssa ja nämä kaksi viettävät paljon aikaa yhdessä.

Max hallitsee hirviöitään jonkun aikaa, kunnes paljastuu, ettei Max olekaan oikea kuningas, vaan ihan tavallinen pieni poika ja tästä tuohtuneena Carol on syödä Maxin suihinsa.

Lopussa ystävyys kuitenkin voittaa ja Max voi hyvillä mielin seilata pienellä laivallaan takaisin kotiin.

Ja pian Max jo kurkistaakin keittiön oven raosta ja päätyy väsyneen ja helpottuneen äitinsä syleilyyn. Ja kellokin lyö jo miltei puoltayötä.

---------------------------------------

Elokuvasta kotiin lähdettyäni en oikein tiennyt, pidinkö tästä elokuvasta vai en. Elokuva oli visuaalisesti todella upeasti toteutettu, mutta itse tarina oli melko synkkä ja melankolinen.

Tarina, jossa korostettiin pienen pojan yksinäisyyttä ja ahdistusta ja joka jatkui surumielisten, vihaisten ja turhautuneiden hirviöiden maailmassa.

Ei siis ollenkaan tyypillinen lastenelokuva, jostä lähdetään hymyillen kotiin pientä lasta kädestä pitäen ja iloisesti elokuvasta puhellen. Pohdin, haluaisinko edes lapseni katsovan tätä elokuvaa. En tiedä, minun pitää ehkä vielä edelleen sulatella tätä elokuvakokemusta ja ehkä katsoa tämä lähiaikoina uudestaan.

Ehkä tuolloin osaan nähdä elokuvan jo hiukan toisenlaisin silmin. Nyt kun minulle jäi käteen tästä kokemuksesta lähinnä vain melankolinen ja surumielinen fiilis.

Devdas

Eilen illalla suoritin pienimuotoisen leffa-maratoonin ja katsoin intialaiselta ystävättäreltäni lainaksi saadun Devdas-elokuvan. Olimme heillä viikonloppuna kylässä, kun Bollywood-leffat tulivat puheeksi ja kun näin tästä leffasta pienen pätkän, oli minun saatava tämä elokuva samantien lainaksi.

Ystävättäreni varoitti, että tämä elokuva on kestoltaan melko pitkä (noin 3 h) ja sisältää myös paljon tanssi- ja laulukohtauksia, jotka voivat meitä länsimaalaisia pitkästyttää, vaan eikö mitä, minusta ne olivat tosi kiehtova ja värikäs osa tätä elokuvaa!


Olin itse asiassa erittäin positiivisesti yllättynyt tästä elokuvasta ja kerroinkin tänään ystävättärelleni, että minusta taisikin kerta heitolla tulla Bollywood-leffojen ystävä. Tämä tarina perustuu intialaisen Sharat Chandra Chattopahdyayn novelliin ja kertoo intialaisesta nuorukaisesta Devdasista, joka palaa kymmenen Lontoon vuoden jälkeen vastavalmistuneena juristina takaisin kotikyläänsä.

Devdasia vastassa on hänen nuoruuden rakkautensa Paro. Tuo henkeäsalpaavan kaunis nainen on kaivannut häntä syvästi kaikki nämä vuodet. Aluksi näyttää siltä, että nämä kaksi ovat luotuja yhteen ja että heidän suhteensa solmitaan avioliitolla, mutta yllättäen Devdasin perhe ei hyväksykään Paroa perheeseensä eikä Devdas ole tarpeeksi voimakas noustakseen vahvaa ja auktoritaarista isäänsä vastaan puolustaakseen omaa rakkauttaan Paroa kohtaan.

Niinpä Devdas saa lopulta huomata, ettei Paro jää häntä ikuisesti odottamaan, vaan suostuu äitinsä toiveisiin ja menee naimisiin itseään vanhemman, varakkaan aristokraatin kanssa.

Paro ei kuitenkaan missään vaiheessa lakkaa rakastamasta Davdasia ja kärsii syvällä sisimmässään heidän erostaan aivan yhtä paljon kuin Devdaskin.

Kun Paron ja Devdasin tiet erkanevat, on Devdas surusta sekaisin ja joutuu alkoholikierteeseen päätyen lopulta kauniin kurtisaanin, Chandramukhin luo. Devdas ei kuitenkaan voi sallia itsensä rakastua Chandramukhiin, sillä muistot Parosta ovat liian vahvoina hänen sisimmässään.

Kahden naisen välissä, surun ja muistojen runtelemana Devdas vajoaa alas synkkyyteen, josta ei ole enää paluuta entiseen.

-------------------------------------

Surullinen ja puhutteleva, myös kulttuurillisesti erittäin värikäs ja mielenkiintoinen elokuva, joka sai useassa kohtaa minut kyyneliin.

Tämän elokuvan voisin kyllä katsoa uudelleenkin, sen verran erilainen ja mieleenpainuva tämä tarina oli!