Monday, November 30, 2009

Leffoja

Viime päivinä on tullut tuijoteltua useampiakin leffoja ja tässä taas niistä muutamia.

Katsoin toissa iltana elokuvan Goodbye Solo. Tarinan senegalilaisesta taksikuski Solosta (Soyleymane Su Savane), joka asuu Yhdysvalloissa ja haaveilee paremmasta elämästä uudessa maailmassa.

Solo tutustuu eräällä taksimatkalla katkeroituneen oloiseen ja iäkkäseen amerikkalaismieheen, Williamiin (Red West). Solo aistii, ettei miehellä ole kaikki asiat hyvin ja haluaa olla tämän ystävä. Nämä kaksi varsin erilaista miestä kohtaavat toisiaan useaan otteeseen, mutta mistään syvästä ystävyydestä ei heidän välillään voi kuitenkaan puhua.

Siinä missä Solo haaveilee paremmasta elämästä ja on elämää kohtaan positiivinen ja toiveikas, on Williamin elämä ollut selvästi rosoinen ja raskas eikä hänellä ole juuri elämänhalua jäljellä.

Juoni kulkee aika junnaavasti eteenpäin ja elokuvan loppu on ennalta arvattavissa, vaikka itse tarina onkin hyvin puhutteleva.

The Answer Man kertoo Me and God kirjasarjan takaa paljastuvasta kirjailijasta Arlen Faberista (Jeff Daniels), joka hengellisestä tuotannostaan huolimatta osoittautuu hyvin epämiellyttäväksi, oikukkaaksi ja ihmiskontakteja vältteleväksi mieheksi. Hän ei anna haastatteluja eikä juuri poistu edes kotoaan, jollei ole ihan pakko.

Hän ajautuu kuitenkin rajujen selkävaivojensa vuoksi paikallisen kiropraktikon Elizabethin (Lauren Graham) luokse ja näiden kahden välille syntyy heti jotain. Arlenin selkävaivat tuntuvatkin selvästi lisääntyvän, eikä Elizabethkaan pistä pahakseen viettää aikaansa tämän omalaatuisen miehen seurassa.

Lopulta paljastuu, että kaikkitietävä ja vastauksen joka kysymykseen omaava Arlen onkin ihan tavallinen mies, jolla ei itse asiassa olekaan yliluonnollisia kykyjä keskustella jumalan kanssa. Me and God-kirjasarja paljastuukin siis pienimuotoiseksi petkutukseksi.

Arlen ja Elizabeth ovat varsin hauska pari tässä hiukan erilaisessa komediassa ja minä henkilökohtaisesti olen aina pitänyt Lauren Grahamista näyttelijättärenä. Hän teki minuun vaikutuksen jo Gilmore Girlseissa näytellessään.

The Accidental Husband on normi romantiikalla ja huumorilla sävytettyä komedia-kamaa. Tämäntyyppisiä leffoja on ihan kiva katsella silloin tällöin, vaikka juonenkulku on aina hyvin samankaltaista ihastumisineen, tulisine eroamisineen ja hellyttävine jälleenkohtaamisineen.

Uma Thurmania en olekaan nähnyt aikoihin valkokankaalla, joten oli ihan piristävää nähdä hänet tällaisessa roolissa. Niin ja Jeffrey Dean Morganista tykkään kyllä aina, eikä Colin Firthiäkään ole paha katsella.

Kevyttä lauantai-illan katseltavaa.

4 comments:

Sooloilija said...

Noista kahdesta ensimmäisestä en ole kuullutkaan. Tulevatkohan dvd-levitykseen täällä jossain vaiheessa..

Accidental Husbandin katsoin jokin aika sitten. Aika hömppäkamaa, mutta jotain hirveän viehättävää on Jeffrey Dean Morganissa. Ohitti tällä kertaa kyllä ihan Colin Firthin, vaikka yleensä liputan ihan Colinin puolesta!

Sari said...

Goodbye Solo osui silmiini lähikaupan uutuuksissa ja oli saanut muutaman filmifestivaali-palkinnon, jonka vuoksi leffan valitsin. Ihan mielenkiintoinen, vaikka juonenkulku oli aavistuksen hidastempoista.

The Answer Man oli minusta aika kiva leffa, mä kun vielä tykkään tosi paljon naispääosassa olleesta Lauren Grahamista.

Luulisi näiden tulevan Suomeenkin jossain vaiheessa.

Helinä Laajalahti said...

Kahdesta ekasta en minäkään ole kuullut aikaisemmin.

Accidental husband oli juuri tuollainen harmiton, muutamia hyviä hetkiä sisältävä hömppäleffa, jollaisia pitää katsoa aina välillä :)

Sari said...

Päivi, nuo kaksi ylimmäistä leffaa ei nyt ole mitään kauhean merkittäviä elokuvia, mutta ihan katseltavia kuitenkin. En tiedä alkaisiko sua ahdistamaan The Answer Manissa tuo ns. "pintahengellisyys".