Sunday, November 29, 2009

Whatever Works

Katsoin eilen mieheni kanssa Woody Allenin ohjaaman elokuvan Whatever Works.

Leffa kertoo New Yorkilaisesta Boris Yellnikofista (Larry David), varsin sarkastisesta ja kyynisestäkin, keski-iän paremmalle puolen ylittäneestä miehestä, jolla on tapana olla hyvin suorasanainen. Eikä Boriksella arvatenkaan ole juuri koskaan mitään kovin positiivista sanottavaa kenestäkään kohtaamastaan ihmisestä.

Mutta eräänä iltana hänen kotinsa portailla istuu nuori nainen. Karkumatkalla kotoaan oleva mississippiläinen Melodie on nälissään ja kylmissään kaivaten kipeästi yösijaa. Boris suostuu hyvin vastahakoisesti ottamaan tytön kotiinsa, mutta tekee heti selväksi, ettei tämä tyhmän oloinen nuori naikkonen voi oleilla hänen nurkissaan muutamaa päivää pidempään.

Mutta niin vaan kuluu kuukausi jos toinenkin, ja Melodie asuu yhä edelleen Boriksen luona.Melodie kertoo avoimesti olevansa ihastunut Borikseen ja lopulta nämä kaksi päätyvät huikeasta ikäerostaan ja täysin erilaisista luonteistaan huolimatta avioon. Boris on edelleen se sama sarkastinen "genius" ja maailman negatiivisin silmin näkevä suupaltti mies, kun taas Melodie on täynnä kuplivaa nuoren naisen iloa ja uteliaisuutta.

Siis varsin erikoinen pari nämä kaksi!

Melodie (Evan Rachel Wood) on kuitenkin myös varsin kaunis nuori nainen ja lopulta hän törmää tähän komistukseen, Randy Jamesiin (Henry Cavil), nuoreen näyttelijään, joka on ihastunut Melodieen ensisilmäyksellä. Melodyn äidillä Mariettalla (Patricia Clarkson) on tosin hiukan osuutta asiaan. Hänen saapuessaan New Yorkiin tytärtään etsimään ja kohdatessaan Boriksen ensi kertaa, hän on heti sitä mieltä, ettei Boris ole Melodielle sopiva aviomies. Niinpä hän kujeilee Melodien tietämättä Randyn kanssa asiat niin, että nämä kaksi törmäävät toisiinsa tämän tästä.

Ja äidin vaistot ovat oikeassa, sillä pian Melodie huomaa ihastuneensa Randyyn ja tilanne riistäytyy käsistä. Ja nämä kaksi nuorta kyyhkyläistä rakastuvat toisiinsa, Boriksesta huolimatta, tai ehkä juurikin siitä syystä...

Melodien äiti Marietta sen sijaan löytää itsensä New Yorkissa ja päättää jäädä sinne itsekin asumaan. Hän elää kahden rakastajan kanssa taiteilijaelämää ja nauttii suunnattomasti uudesta elämäntyylistään. Siis varsin erikoinen nainen tämä Mariettakin, täytyy sanoa.

Myös Melodien isä John (Ed Begley Jr.) päätyy lopulta New Yorkiin tytärtään etsimään ja kas kummaa, hänkin huomaa eläneensä valheessa ja paljastuu, että hän onkin loppujen lopuksi kiinnostunut enemmän oman sukupuolensa edustajista kuin vaimostaan Mariettasta tai ylipäätään naisista.

Siis varsin hauskoja tilanteita on tässä elokuvassa luvassa ja lopuksi voikin vain todeta jokaisen henkilöhahmon suhteen, että: Whatever Works!

Varsin viihdyttävä komedia Woody Allenilta taas kerran, kiitos vielä vinkistä rouva R:lle! Joko muuten kohta ollaan miltei naapureita rouva R?

9 comments:

Yaelian said...

Näin tuon noin kuukausi sitten ja pidin;se oli sen verran humoristinen ja sarkastinenkin Woody-leffa:-)

Sari said...

Mä tykkäsin kanssa tästä. Woody Allenin leffat alkavat toimimaan mun kohdalla vain paremmin ja paremmin. Mukavaa maanantaita sinulle!

Anonymous said...

Ajattelinkin sinun pitävän tästä elokuvasta.

Juu, kohta ollaan naapureita,ihan jännältä tuntuu :).

-R-

Sari said...

Oli tosiaan ihan hyvä leffa. Ha haa, montako päivää vielä muuttoon? Ja ihan oikeasti, soitelkaa, jos tarvitsette muuttoapua!

Sooloilija said...

Ja minäkin näin tämä parisen viikkoa sitten. Pidin. Se mietityttikin vielä jälkeenpäin. Jotain oli mitä olisin tehnyt toisin, mutta hyvä se oli tuollaisenaankin.

Pidin erityisesti, kuten aina, Patricia Clarksonin roolista!

Sari said...

Moi Sooloilija, nyt jäi vaivaamaan, että mitä olisit tehnyt toisin? Itseäni hiukan huvitti leffan lopussa se, että Melodien isä hoksasi olevansa homoseksuaali. Ei siinä siis sinällään mitään, mutta yhdistelmä; äiti kahden rakastajan kanssa ja isä nuoren miehen kanssa oli jo hiukan koominen...

Muistelinkin, että Patricia Clarkson on suosikkisi.

Paivi said...

Minäkin olen alkanut viime aikoina tykätä Allenin leffoista. Olenkin joskus maininnut, että ne leffat, joissa Allen ei itse näyttele, ovat katsottavimpia ;-) en nimittäin voi sietää Allenia henkilönä.

Minulle Whatever works ei workannut ihan täysillä. Se tuntui vähän liikaa tekemällä tehdyltä ja noiden hahmojen muutokset tuntuivat lähes kliseiseltä. Lisäksi inhosin sitä pääosaukkelia ;-) Mutta Sooloilijan kanssa olen samaa mieltä että Patricia Clarkson oli varmaankin parasta tässä!

Sari said...

Päivi, mä taas tykkäsin leffan huumorista ja juuri tuosta pääosaukkelista kaikessa epämiellyttävyydessäänkin.

Patricia Clarkson oli kyllä taas kerran aika ylväs näky ikäisekseen naiseksi ja hyvin veti boheemiksi "kääntyneen" taiteilijanaisen roolin loppuun saakka. Samaa ei voinut sanoa oman itsensä löytäneestä Ed Begley Jr:sta.

disa said...

I love it ! Very creative ! That's actually really cool Thanks.