Thursday, November 26, 2009

Näitä odotellessa

Olenpa ollut tosi laiska tämän blogin päivittämisessä. Olen itse asiassa ruvennut harkitsemaan, josko jotenkin koettaisin yhdistää sekä tämän että Pink Pionies-blogin. Tuntuu vaan kerta kaikkiaan liian työläältä päivittää montaa blogia, joten tämä Teksasin taivaan alla- blogini on jäänyt hiukan retuperälle.

Leffoja olen kuitenkin katsellut kaiken aikaa, en ole vain saanut niistä tänne mitään kirjoitettua. Koetan joka tapauksessa parantaa tapani ja laitella tänne taas enemmän leffa-arvosteluja ja fiilistelyjä elokuvista.

Oletteko muuten huomanneet, että vuoden loppua kohden ensi-illat täyttyvät toinen toistaan mielenkiintoisemmista elokuvista? Erityisesti muutama traileri on kiinnittänyt viime viikkoina huomioni ja niistä erityisesti nämä kaksi leffaa olisi tosi kiva päästä näkemään jo heti ensi-illassa.

Nine musikaali tulee ensi-iltaan Yhdysvalloissa 25.12., eli joulupäivänä. Trailerin perusteella elokuvasta ei puutu dramatiikkaa, glamouria ja upeita naisia rohkeissa asusteissaan.

Rooleissa on useita nimekkäitä naisia, kuten Penelope Cruz, Judi Dench, Sophia Loren, Nicole Kidman, Marion Cotillard, Kate Hudson ja yllätys, yllätys Fergie, eli Stacy Ferguson.

Traileri löytyy täältä.

Mikähän siinäkin muuten on, että jos Penelope Cruz on näyttelijänä yhdessäkään ensi-iltaan tulevassa leffassa, alkaa itse leffakin heti kiinnostamaan minua. Joku tuossa espanjalaisessa naisessa vain on niin karismaattista ja säteilevää, että nykyisin pyrin katsomaan hänen kaikki roolisuorituksensa. Ja yleensä hän myös osaa valita varsin mielenkiintoisia rooleja.

Kuten myös tämän Almodovarin uutuus-elokuvan Broken Embraces (Las abrazos rotos) , joka tulee ensi-iltaan täällä Yhdysvalloissa myös joulukuussa. Tässä leffassa Penelopen sanotaan olevan säteilevä, seksikäs ja vakava ja trailerin perusteella luvassa on varsin erikoinen tarina.

Itse en ole nähnyt läheskään kaikkia Almodovarin leffoja, päällimmäisenä hänen elokuvistaan minulle tulee mieleen Talk to her sekä viimeksi katsomani Volver, joka oli varsin mielenkiintoinen kokemus ja siinäkin pääosassa yllättäen Penelope Cruz.

Almodovarin elokuvat ovat omaperäisiä, ja niihin liittyy aina jotain mystistä ja ennakoimatonta. Ne tuovat ainakin omalla kohdallani kaivattua vaihtelua Hollywood-leffojen joukossa. Siispä onkin mielenkiintoista katsoa nämä kaksi elokuvaa, joista toinen on täynnä glamouria ja upeita lavasteita, toinen taas täysin erilainen tarina, vaikkakin luulen, että myös tässä roolissaan Penelope huumaa katsojansa upealla roolisuorituksellaan.

Traileri löytyy täältä.

6 comments:

Anonymous said...

Mukavaa kiitospäivän myöhäisiltaa teille! Meilläkään ei kalkkunaa syöty, porsaankyljyksiä ja juureksia söimme kiitospäivän aterialla. Kohtahan ne kaupatkin taas aukeaa ja kiihkeä shoppailu alkaa joka puolella :). Kävin keskiviikkona kaupoissa ja silloin jo oli oikein hyviä tarjouksia, onkohan ne huomenna vielä parempia?

Minä odotan James Cameronin Avatar-elokuvaa, sekin tulee joulukuussa. Muuten on ollut aika vähän elokuvia katsottavana näin "kotiteatterissa". Angels & Demons oli super hyper tylsä, The Ugly Truth oli sitä peruskevyttä viihdettä. Woody Allenin Whatever Works oli erikoisen vangitseva ja hauska. Larry David oli roolissaan taitava ja ne jutut veivät kyllä mukanaan.

Vastasin tähän blogiisi vaikka kirjoititkin noita ruoka- ym. asioita toiseen blogiin. Mut haitanneeko tuo mitään :).

t. Imeldalla ei ole enää kenkiä :(

Helinä Laajalahti said...

Se että loppuvuodesta tulee paljon mielenkiintoisia elokuvia johtuu tietenkin siitä, että Oscarit ovat alkuvuodesta :) Potentiaaliset elokuvat halutaan julkistaa juuri suuren juhlan alla, jotta olisivat tuomariston tuoreessa muistissa!

Tuo Nine kuulostaa tähtikaartinsa kanssa huiman hienolta teokselta. Mielellään sen varmasti näkee!

Minua harmittaa kun en vieläkään tuota Särkyneitä syleilyjä ole nähnyt. Se meni teatterikierroksella ohi ja nyt vaan sitten odotan, että dvd ilmestyisi ja pääsisin sen vihdoin näkemään...

Sooloilija said...

Ajatteles, täällä oli tuo Penelopen/Almodovarin uusin elokuva ja syksyllä ensi-illassa, ja se pyöri teatterissa niin vähän aikaa, etten ehtinyt sitä katsomaan, vaikka kovasti aioin. Nyt odotan dvd-julkaisua. Sillä minäkin pyrin näkemään kaikki Penélopen elokuvat, on hän vain niin ihana ja karismaattinen.

Kuka muuten on tuon Nine-elokuvan julisteen MIES? Näyttää Jude Lawlta, mutta onko joku muu?

Ja blogipohdintoja täälläkin.. Kuvablogini on uinunut jo taas pitkän aikaa. Mietin sen tulevaisuutta, yhdistämistä jne.. Kovin montaa blogia ei pysty aktiivisesti pitämään.

Suvi said...

Eilen juuri Penelopea katselin Vicki Christina Barcelonassa. Hän on kyllä lahjakas ja erittäin kaunis.

Tuo musikaali kuulostaa oikein hyvältä. Minähän pidän musikaaleista lähes aina.

Helinä Laajalahti said...

Sooloilija, se mies on Daniel Day-Lewis ;-)

Sari said...

Moi Anonymous ystäväni. Ja kiitos kommentistasi. Eilen kävin shoppailemassa Black Fridayn alennuksissa ja tarttuihan sieltä mukaan taas vaikka mitä... ;-)

Mä muuten ajattelin myös vuokrata tuon Whatever Works, kiva kuulla, että se oli mukaansatempaavaa katseltavaa.

Ja mikäs siinä, vaikka vastailet tähän blogiin.

Mitäs ihmettä, ei Imeldalla enää kenkiä? Nyt pitää tehdä muutos asiaan!!!

Moi Päivi. Niinpä juuri. Oscareilla on kumma vaikutus loppuvuoden leffatarjontaan... ;-)

Nine leffaa odotan innolla ja nyt listaan on tullut jo muutama uusikin elokuva. Luulenpa, että Meryl Streepin ja Alec Baldwinin tähdittämä It's Complicated on myös hauska leffakokemus, tosin minun on vaikea nähdä näitä kahta vastanäyttelijöinä romanttisessa komediassa. Noh, saas nähdä kuin heillä homma toimii ja kemiat menee yhteen...

Se on kyllä hauska juttu, et eurooppalaiset leffat tulee Suomen ensi-iltaan ennen Jenkkilää. Mä odotan tätä leffaa kyllä varsin jännittyneenä!

Moi Sooloilija. Eurooppalaiset leffat näyttävät tosiaan pääsevän Suomi ensi-iltaan aiemmin kuin tänne rapakon taakse. Kyllä tuo leffa on ehdottomasti nähtävä ja mä nyt toivon, että tulee täällä joulukuussa ihan maanlaajuiseen ensi-iltaan. Se jäi hiukan hämärän peittoon noita Jenkkilän julkaisupäiviä katsellessani. Elokuvahan on ollut täällä jo aiemmin leffaviikoilla, mutta ei maanlaajuisessa ensi-illassa.

Ja Nine julkan mies ei tosiaankaan ole Jude Law, vaan Daniel Day-Lewis kuten Päivi jo tuossa kertoikin... ;-)

Moi Suvi. Siis sinäkin olet katsonut viime aikoina Vicky Cristina Barcelonan. Hitsi, pitääköhän se nyt sitten itsekin katsoa toistamiseen. Ehkä aukenisi uudella tavalla. Ekalla katsomalla kun jäi hiukan sekavat fiilarit. Tyyliin, tykkäsinkö vai enkö tykännyt?

Sama juttu täällä, musikaalit toimii. Ja tämähän on Rob Marshallin ohjaama musikaali, mies joka löytyy myös Chicago-musikaalin takaa, joten minulla ainakin odotukset on aika korkealla, sillä tykkäsin myös Chicagosta.