Jos kesällä märehdin naamavärkkiä kärsiessäni jonkinsorttisesta hormonisekoilusta ja tunsin palanneeni puberteettiaikaan (vieläkin keräilen itseäni tästä vaiheesta takaisin normaalien kirjaan) ja rasvapurkkia ja tuubia kului ja hermot olivat kireällä nähdä näppyä näpyn jälkeen jo reippaasti kolmikymppisellä ihollani.
Mutta juu, nyt kun naamavärkki alkaa taas olemaan edes jollain tapaa normaalissa tilassa ja toivon mukaan nyt siinä pysyykin, se paino taas alkaa kummittelemaan.
Mikä hitto siinä on, että kun yksi asia alkaa helpottamaan, niin tilalle pitää aina keksiä uusi?
Ja nyt huomaan vaatehuoneessani ähiseväni ja puhisevani vaatteita kokeillessani. Äh, ei hyvä, ei mallaa, ihan kamala, korostaa persusta, korostaa käsivarsia, korostaa reisiä, korostaa vatsaa... Apuaaah! Mulla ei oo mitään puettavaaa! Mä oon LÄSKI!!!
Vaikka jos olen ihan realistinen, niin en ole kuitenkaan lihava, jollen ole nyt laihakaan. Olen siitä väliltä ja pituuteni on pelastukseni, kun olen aika pitkä, mutta silti... Ahdistaa!!!
Eikä sitä lisää se, että lehdistössä jaksetaan aina jauhaa julkkisten painoista ja esimerkiksi Lacey Burke on liian tuhdissa kunnossa ollakseen hyvänä esimerkkinä Dancing with the Stars-ohjelmassa. Samoin Eva Longorian paino (nyt hän on taas jollain ihmedieetillä ja uusimmassa kuvassa langanlaiha) viimeisten kuukausien aikana nostatti raskaushuhuja, joihin hän vastasi järjestään: C'moon, olen vain lihonut!
Tietty jos verrataan tähän aiempaan kuvaan, ilkeämieliset osaavat kyllä verrata mm. vatsanseutua, lantiota, käsivarsia ja reisiä, mutta eiköhän aika moni muukin nainen elävässä elämässä kärsi juuri samoista ongelmista, samoilla alueilla? Ainakin minä....
Ja tuo pieni kumpu Longorian vatsanseutuvilla jokunen aika sitten aloitti hirmuisen huhumyllyn Hollywoodissa ja lehdistössä... Huoh, kuinka monta kertaa naisilla pömpöttääkään vatsat tällä lailla... Mutta julkkisten kohdalla osataan olla armottomia. Heti ollaan sormella osoittamassa ja arvailemassa sitä ja tätä...
Joku hyvä puoli siinäkin, ettei ole millään muotoa julkisuuden henkilö, ei ainakaan tarvitse koko aikaa vaakaa tuijottaa ja pelätä lehtien otsikoita painonsa tähden. Johan se muutenkin stressaa ihan tarpeeksi... Mutta se meille sallittakoon, olemmehan vain naisia ;-)
8 comments:
Niin se vaan on, mediasta me naiset saadaan komplekseja, ollaan me sitten minka nakoisia hyvansa, kun ei kuitenkaan olla taydellisia. Tai olemme, kun pitaisi oppia hyvaksymaan itsensa sellaisena kuin on. Tietyssa rajoissa sita voi tietysti itseaan muuttaa/parantaa, mutta lahinna kai se lahtee itsensa hyvaksymisesta. Meneeko liian syvalliseksi...
Ihon muuttumisesta sen verran, etta me naiset kaymme lapi esivaihdevuosia n.10 v. ennen varsinaisten vaihdevuosien alkua. Minulla on ollut aina akneen taipuva iho, mutta viime vuonna se meni huonompaan pain yhtakkia. Muitakin muutoksia oli, esim. mielen ailahtelua enemman kuin ennen. Ystavani kertoi minulle kirjasta, jonka nimea en nyt muista, mutta voin etsia sen, ja pistaa tiedot tanne, jos kiinnostaa. Olen saanut apua kirjan suosittelemista vitamiineista yms. Itse lahestyn neljaakymppia huimalla vauhdilla. ;-)
Hei Jaki. Ja kiitos sinulle mielenkiintoisesta kommentistasi. Näin se menee, että media kyllä antaa lisää stressaamisen aihetta oman ulkomuodon suhteen... Huoh... Mielestäni olen kuiteskin pääpirteittäin alkanut hyväksyä itseni naisena, äitinä ja vaimona, mutta sitten tällaiset turhamaiset piirteet vaan joskus nousevat pintaan, kuten tuo ulkonäköpuoli... Niin turhaa...
Hei, mielelläni ottaisin tuon kirjavinkin vastaan, sillä minulla taitaa olla juuri tuo ns. esivaihdevuosikausi meneillään ja niin lääkärinikin arveli näiden iho-oireiluiden perusteella. Minulla ei nimittäin ole vuosiin ollut mitään iho-ongelmia, vaikka ihoni on samoin rasvaisuuteen taipuvainen. Mutta viime kesänä olin aivan järkkynä, kun yhtäkkiä naamavärkki muuttui ihan puberteetti-asteelle. Olin tosi shokissa ja stressaantunut asiasta... Mutta tosiaan, mielelläni ottaisin vastaan vinkkejä vitamiineista tms. tuotteista, jotka helpottaisivat oireita. Pakko kai se on myöntää, että sitä vaan alkaa hissukseen kroppakin vanheta ja nämä kaikki oireilut ovat vain esimakua tulevasta... ;-0
Kuulostaa tutulle :-)
Kyllä minun kroppani saisi kyytiä julkisuudessa raskauksien jälkeen. Olisin varmaan niin masentunut, että makaisin psykiatrisella, tai sitten olisin saanut itseäni niskasta kiinni ja liikkumaan ;-D
Nina. Juu, ja ihan sama juttu täällä. Onneksi ei sentään tarvitse ajatella tuollaisia, saa olla kuitenkin suht rauhassa (jollei omaa vaihtelevaa vitutusta mukaan lueta) oma itsensä, oli niitä kiloja nyt sitten muutama extra tai ei...
Totta puhut! Ne paivat milloin pystyi syoda mita vain eika koskaan lihonnut, painvastoin saattoi laihtua, ovat ohi! Nyt syon yhden suklaapatukan lihoan kolme puntaa!
Mutta toisaalta lohdutetaan itseamme silla etta ei se enaa nayta niin hyvalta "meidan iassa" olla langan laiha, ainakaan jos naamaa katsoo ;D
Ja tosta etta mika on kun aina tulee uusi huoli. Siis just sita makin mietin tanaan. Kaikki pitais vihdoinkin olla menossa oikeaan suuntaan, niin eikos meilla hajonnut uuni tanaan!!!! Grrrrr!!!! Se digitaalijuttu, en saanut pois uunia paalta! Vaikka kuinka painoin sita nappia! Piti menna ulos ja laittaa kaikki sahkot pois paalta. Vaikka se on kaasuhella, mutta nain neuvoi nainen puhelimessa. Saa nahda onko se nyt sitten rikki.
Ajattelin vaan mielessani, etta joo meinas jo ollakin asiat vahan liian hyvin!
Media on usein MIEHET. He tarkkailevat kyllä naisia suurennuslasilla, mutta itse saavat olla kaljamahoinensa ihan rauhassa, siis nämä miehet, jotka tekevät kuvia ja juttuja mediaan..photoshoppaavat uumaa epärealistisen kapeaksi jne..
Ennen (60-, 70- ja vielä 80-luvullakin) sai olla normaalipainoinen, mutta nyt normaalipainoinen on lihava median silmissä.
Tämä asia, median luomat vääristyneet kauneusihanteet, saavat yleensä lähes suuni vaahtoamaan, niin vihaiseksi tulen, varsinkin lihava-sanan käytöstä. Itse kun olen kahden herkässä iässä olevan tytttären äiti niin haluaisin suojella heitä kaikilta mahdollisilta syömishäiriöiltä ja ainaiselta laihuusihannoinnilta.
Juu...mutta itse olen lyhyt ja pyöreä. Ollut aina. Enkä hyväksy sitä vieläkään.En ehkä koskaan.
Niin, en mahdu enaan Kiinassa raatalin tekemiin vaatteisiin, peffasta ottaa kiinni.
Ma en jaksa nyt edes katsoa peiliin, olen ihan Zombie.
Kun haen tytot koulusta, vilaisen peiliin ja pistan lippiksen paahani ja isot aurinkolasit, enka tule autosta ulos. Onneksi autossani on tummennetut ikkunat:-)
Mieheni kylla jaksaa marmattaa, kuinka paljon painoin, kun menimme naimisiin. Han kylla voisi itse katsoa peiliin (tai puntariin) ja siita olen kylla huomauttanutkin.
Susa. Niin se vaan on, että kroppa muuttuu, vaikka mieli on vielä parikymppisen tasolla, jos vielä silläkään asteella... ;-) Mutta kyllä sitä saa jo vähän katsoa mitä suuhunsa pistää, kun kilot näkyvät tässä kropassa ihan eri tavalla kuin siinä parikymppisessä varressa. Ja kyllä vaan, ongelmia näyttää aina piisaavan, eikä pelkästään omaan olomuotoon liittyviä, vaan kaikenlaisia muitakin. Toivottavasti teillä pian uuni toimii, minä taas toivon, että meidän tukkiintunut jätemyllymme (on se siinäkin keksintö, ¤#%R#K#e#l#e, kun eihän sinne periaatteessa juuri mitään voi ikinä laittaa, jottei menisi tukkoon...) pian taas toimisi ja järjestelmäkamerani automaattitarkennus (vielä pahempi päänsärky valokuvaushullulle), muutaman muun tämänhetkisen ongelman ohella...
Sooloilija. Olet niin oikeassa! Miehet ne usein asettaa niitä rajoja ja standardeja naisten ulkonäölle. Voi että, mua kans ottaa tää asia usein päähän ja jaksan toki tästä omalle siipallenikin aina marmattaa. Ja sitten tämä julkkishahmojen painosta puhelu ja arvostelu, se on jo ihan mautonta. Antaisivat olla ihmisten rauhassa ja elää omaa elämäänsä, vaan ei, joka helekatin asiasta pitää koettaa vääntää juttua ja painohan nyt tietty on yksi niistä herkullisimmista, syrjähyppyjen, avioerojen ja muiden ihanuuksien rinnalla... Huoh! Itse katselen asioita myös (niinkuin sinäkin selvästi teet) siinä mielessä huolestuneena, että tyttäreni on jo pian siinä iässä, että nämä paino- yms. asiat tulevat esille, enkä tosiaankaan halua hänestä liian pinnallista, painoonsa ja ulkonäköönsä liikaa huomiota kiinnittävää pikkudiivaa, vaikka toki yleisellä tasolla saa ja pitääkin pitää itsestään huolta. Mutta ei överiksi saakka... Enkä malta olla vielä kommentoimatta tuohon kohtaan miehet saavat olla rauhassa kaljamahoinensa, että miehillä se paino tosiaan kertyy usein siihen vatsanseudulle, ja kaljamahat ne vasta kamalilta näyttävätkin, niin että kenenkähän tässä pitäisi kiinnittää huomiota painoonsa, meidän naisten vai kaljamahaisten miesten? Naisilla se paino kuitenkin jakaantuu usein tasaisemmin, eikä meillä ole sellaista kamaa kumpua vaikka takalistossa (jollei sitä erikseen plastiikkakirurgilta tilata JLO:n kuvat silmissä).
Kirsi. Niin tuttua tuokin, että joku vaate vähän pingottaa, jos sun mistäkin... ;-) Meillä ei mies juuri huomauttele mun painosta tai ulkonäöstä, mutta vaatteista usein tulee jotain tosi järkevää kommenttia, kuten joku aika sitten se navettatakki kommentti mun hienosta neulemekosta...
Post a Comment