Kaupoissa

Tänään tuli maili Barnes & Noblelilta. Tämä olis nyt sitten myynnissä, ja jo heti -40% alessa. Niin että pitäiskö vai eikö pitäis...???

Pitäis!

Siispä uusinta Dan Brownin kirjaa ostamaan!

Patrick Swayze 18.8.1952-14.9.2009

Huomasin tänä aamuna Mikaelan ja Sooloilijan blogeissa suru-uutisen.

Patrick Swayze menetti lopulta kamppailunsa haimasyöpää vastaan ja poistui keskuudestamme maanantaiyönä, 14.9.2009, 57-vuoden iässä.

Patrick Swayze liittyy vahvasti omaan nuoruuteeni, jolloin olin jo täysin koukussa elokuvien värikkääseen maailmaan. Ghost tuli valkokankaalle vuonna 1990, ollessani 18-vuotias, nuori tytönheitukka, lukiolainen, romantikko ja nälkäinen tämäntyyppisille elokuville. Vaikka itse tarina voi vaikuttaa hiukan lapselliselta, minuun tämä tehosi ja olen nähnyt Ghostin taatusti ihan liiankin moneen kertaan. Jokunen vuosi sitten katsoin elokuvan taas kerran ja huomasin, että aikuisen naisen silmin havaitsin siinä paljon huvittaviakin piirteitä, mutta silti, on se mulle ns. klassikkoleffa, johon liittyy paljon muistoja nuoruudesta.

Point Break on kuitenkin SE elokuva, josta muistan Patrick Swayzen parhaiten. Olin tuolloin 19-vuotias ja ollut jo kimpassa muutaman vuoden tuolloisen poikakaverini, nykyisen mieheni kanssa. Minä 90-luvun pörröpää heavytyttö ja pitkätukkainen miehenalkuni katselimme tätä elokuvaa kainalokkain useampaankin otteeseen ja sen sanoma ja kaikki ne coolit surfer dudet upposivat meihin, 90-luvun "kapinallisiin" (vaikkei me mitään kapinallisia oltu, kunhan kuviteltiin...). Pitkätukkiin, rebeleihin, omaa itseään etsiskeleviin nuoriin.

Nämä kaksi elokuvaa kulkevat aina mukanani ja niin kulkee myös Patrick Swayze...

Patrick Swayze oli naimisissa (34 vuoden ajan) suomalaissyntyisen Lisa Niemen kanssa ja he pysyttelivät poissa julkisuuden valokiilasta, asustaen ranchillaan hevostensa ja koiriensa ympäröiminä.

"I would be happy if he's around for a long time, and I am being whatever I need to be to help him do that," Lisa totesi People lehden haastattelussa huhtikuussa 2009.

Patrick oli vielä keväällä televisioidussa Barbara Waltersin haastattelussa toiveikas ja pohti tilannettaan tähän tapaan:

"I want to last until they find a cure . . . I keep my heart and soul and my spirit open to miracles."

Read more: http://www.nydailynews.com/entertainment/galleries/patrick_swayzes_career/patrick_swayzes_career.html#ph3#ixzz0RBgiw4JE

Sydämeni oli murtua, kun katselin keväällä tuota haastattelua ja kun näin sen syvän rakkauden, mikä näiden kahden ihmisen välillä oli. Itkultakaan ei voinut välttyä, kun katseli noita kahta ihmistä, toinen jo niin kuihtunut ja silti täynnä toivoa ja rakkautta, toinen vielä vahvasti kiinni elämässä ja henkisesti ehkä vielä hivenen valmistautumaton kohtaamaan elämänsä suurimman surun....

Patrick Swayze 18.8.1952-14.9.2009

Tämä mamma on ainakin ihan aidosti surullinen tämän sympaattisen näyttelijän kuolemasta. Tuntuu kuin osa omaa nuoruuttakin olisi yhtäkkiä kadonnut jonnekin... Pystynköhän sittenkään katsomaan tänään Point Breakia, harkintaan menee...

Where The Wild Things Are

Muistaako kukaan lapsuudestaan tällaista kirjaa? Tai onko joku teistä ehkä kuullut tästä kirjasta tai lukenut omalle lapselleen? Itse en muista tätä kirjaa omasta lapsuudestani, mutta oman tyttären kirjavalikoimista tämä ihastuttava teos kyllä löytyy.


Where The Wild Things Are on Maurice Sendakin kirjoittama ja kuvittama kirja, joka on voittanut mm. Caldecott mitalin. Where The Wild Things Are on Yhdysvalloissa ehkä yksi luetuimmista ja rakastetuimmista lastenkirjoista ja itse olen erityisen ihastunut kirjan kuvitukseen, itse tarinankin ollessa varsin hyvin oivallettu ja omalaatuinen.

Kirja kertoo pienestä Max-pojasta, jolla on takanaan enemmän tai vähemmän villi ilta, sillä susipukuunsa pukeutuneena ja huonosti käyttäytyneenä hän jää ilman iltaruokaansa ja seisoo närkästyneenä omassa huoneessaan. Yhtäkkiä hänen huoneensa alkaa kuitenkin elämään ja hän päätyy mielikuvituksessaan suureen seikkailuun, kauas merten taakse, salaperäiselle saarelle, jossa kaikki villit asustavat.

Nuo hurjat, villit otukset eivät Maxia juuri hetkauta ja hän lumoaa tomeralla olemuksellaan kaikki pelottavannäköiset hirviöt ja onkin pian koko mörkölauman kuningas! Hän ja kaikki jättiläismäiset hirviöt kirmaavat, temuavat, riehuvat ja tekevät mitä hurjimpia juttuja, kunnes Max toteaa lyhyesti: Now Stop! Ja pian koko mörkölauma on unten mailla ja Max huomaa olevansa yksin.

Yksin ja makoisan ruoan tuoksun leijaillessa hänen sieraimiinsa, hän huomaa kyllästyneensä kuninkuuteen tuolla kaukaisella villien otusten saarella ja kaipaa takaisin kotiin.

Niinpä hän palaa saarelta pitkän matkan tehneenä ja paljon kokeneena omaan huoneeseensa ja kas, siellähän se on illallinenkin häntä odottamassa - ja ihme ja kumma, ruoka on vielä lämmintä ;-)

Olen erityisen ihastunut kirjan kuvitukseen. Persoonallisesti toteutetut villit oliot, hassunkurisine varpaineen, nenineen, korvineen, hampaineen ja sarvineen ovat virittäneet useita keskusteluja 5-veeni kanssa ja juuri tänäänkin pohdimme, millaiseksi tytär omissa silmissään näkee esimerkiksi vasemmanpuoleisen hirviön liskomaiset jalat, kun taas oikeanpuoleisella hirviön totesimme hetimiten omistavan ihan ihmislapsen kaltaiset, viidellä varpaalla ja kynsillä varustetut jalat.

Innostuimmepa jopa maalaamaan omat villit otuksemme ja täytyy heti myöntää, että tyttäreni onnistui taiteilussa huomattavasti äitiään paremmin. Hänen mörkönsä kun olivat aivan ilmiömäisen hassuja kaikkine sarvineen, hampaineen ja erikoisine jalkoineen.

Tämä kirja saa tosiaankin pienen lapsen mielikuvituksen vauhtiin, jos vaan annat sille luvan ja tartut itsekin mukaan hauskaan keskusteluun ja puuhasteluun.

Niinpä olin pyllähtää tuoliltani, kun tässä jokunen viikko sitten elokuvasalissa istuessani näin trailerin tästä ihanasta elokuvasta. Ajattelin mielessäni, että jes! Tämä on aivan pakko nähdä! Ja mikä kiehtovinta Where the wild things are-leffa ei ole animaatio, vaan aivan oikein ihmisin ja "möröin" varusteltu tarina, joka nappaa taatusti syliinsä niin lapset kuin aikuisetkin, myös minut, 37-vuotiaan kotiäidin.

Tuskin maltan odottaa, että tämä elokuva tulee ensi-iltaan. Näen jo itseni kurvaamassa täyttä kyytiä läheiselle mallille, seisoskellen lippuluukulla ensimmäisten joukossa.

Harkinnassa on vielä, arvaanko ottaa mukaani 5-veen tyttäreni. Elokuvassa esiintyvät isot villit otukset kun voivat näinkin realistisesti toteutettuna saada mielikuvituksen liiaksikin villiintymään. Joten voi olla, että äiti menee katsomaan elokuvan yksin.


Luulenpa, että tämä elokuva on myös visuaalisesti upeaa taiturointia ja odotan tätä elokuvakokemusta myös siltä osin erittäin suurella mielenkiinnolla!

Yhdysvaltojen ensi-ilta tälle ihanuudelle on 16.10., Suomen ensi-ilta puolestaan 6.11.

Jos elämästäni tehtäisiin elokuva...

Tämä hauska haaste on pyörinyt jo useammassakin blogissa (ks. Sooloilija, Päivi, Mikaela), enkä malttanut olla tähän osallistumatta.

Eli siis, jos elämästäni tehtäisiin elokuva, nämä henkilöt esittäisivät:

1. minua,
2. rakkauden kohdettani,
3. parasta ystävääni,
4. vanhempiani/äitiäni,
5. pahinta vihollistani

1. Gwyneth Paltrow esittäisi minua. Gwyneth on vaalea ja rauhallisen oloinen nainen, joka on samanikäinen kuin minä. Hän rakastaa ruoanlaittoa, matkustelua, liikkuu paljon eikä ole liiaksi julkisuudessa. Gwyneth on perheenäiti ja vaimo, jonka menneisyydestä löytyy myös pientä draamaa, villejä vuosia ja itsensä etsimistä. Nämä asiat tunnistan myös itsestäni.

2. Bradley Cooper olisi rakkauteni kohde. Tämä oli muuten yllättävän vaikea valinta, sillä minulla näitä ns. rakkauden kohteita olisi tainnut olla enemmänkin... huih... ;-) Mutta pakko myöntää, että nuo silmät ja miehen olemus vetoavat minuun. Niin ja blondi on aina blondi, myös miesten kohdalla ;-) Bradley vaikuttaa elämänmyönteiseltä ja huumorintajuiselta mieheltä, se on kaikki plussaa se!

3. Kate Winslet olisi paras ystäväni. Hän vaikuttaa kaikesta glamourista huolimatta jalat maassa olevalta naiselta, vaikka hänellä olisi takuulla varaa kävellä myös pää pilvissä. Luonnonläheisen, rauhallisen ja fiksun oloinen äiti ja vaimo, jollaisten naisten seurassa huomaan viihtyväni parhaiten.

4. Meryl Streep olisi äitini. Merylistä olen pitänyt aina ja hän on elokuvamaailmassakin kuin koko näyttelijätär-naiskatraan äiti. Ihana, sädehtivä ja lahjakas nainen, joka on olemukseltaan edelleen nuorekas ja täynnä elämäniloa ja voimaa! Ollapa itsekin näin upea ilmestys vielä vanhoilla päivillään!

5. Scarlett Johansson olisi viholliseni. Tuo vaalea vamppi vaan jotenkin saa aina niskakarvani pystyyn. Taidokas näyttelijä, mutta hänen olemuksessaan on näin naisnäkökulmasta katsottuna jotain epäluotettavaa. Jos tämä nainen kuuluisi ystäväpiiriini, saattaisin hivenen karttaa häntä, enkä ehkä ihan ensimmäisenä esittelisi häntä ainakaan miehelleni... ha haa... ;-)

Hauska yhtymäkohta tässä on nyt kyllä väkisinkin He's not that into you leffan kanssa, jossa Bradleylla ja Scarlettilla oli vähän pientä säpinää...

--------------------------------------

Nyt vaan listaamaan oman elokuvan päätähtiä!

P.S. Huomasinpa tässä, että leffani kaikki päätähdet olisivat sitten blondeja... Hmm... Aika yksitoikkoista...

Leffoja - siis blogitauko on vihdoin ohitse!

Hei vaan!

Pitkä tauko on ollut tässä blogissa, mutta nyt ajattelin vihdoin vähän skraapustaa jotakin muutamasta viimeksi nähdystä elokuvasta.

Olemme siis kotiutuneet jo Suomesta joitain viikkoja sitten ja pikkuneiti aloitti jo koulutiensäkin reilu viikko sitten. Hyvin on kaikki alkanut, ja neiti on niin innoissaan koulutiestään, että hyvä kun malttaa aamuisin aamupalansa hotkaista, kun on jo reppu selässä ovella kyselemässä, että joko mennään?

Ja vaikka taukoa on täällä blogissa ollutkin, ei se tarkoita sitä, ettenkö olisi edelleen katsellut elokuvia. Kyllä vaan, niitä edelleen tuijottelen omaksi ilokseni ja joskus jopa miehenikin, vaikkei hän niin fanaattinen leffaihminen olekaan.

Ensimmäisenä haluan kirjoittaa hiukan Ponyosta (Suomessa Ponyo rantakalliolla), jonka kävin katsomassa teatterissa reilu viikko sitten. Monelle tutun Miyazakin animaatiot ovat aina yhtä upeaa katseltavaa niin visuaalisesti kuin tarinankerronnaltaankin, eikä Ponyo ollut siinä suhteessa poikkeus.

Ponyon tarina on kiehtova ja perustuu löyhästi Hans Christian Anderssenin satuun Pieni merenneito. Ponyon merenneito sen sijaan onkin pieni utelias kultakalaprinsessa, joka ajautuu 5-vuotiaan Sosuken haltuun.

Sosuke ihastuu heti tähän iloisen punaiseen kultakalaan ja nimeää hänet Ponyoksi. Ponyo joutuu kuitenkin pian merten uumeniin, hänen velhoisänsä napatessa tytön takaisin luokseen, mutta Sosuken murhe ja huoli Ponyosta on turha, sillä tämä kultakalaprinsessa ei olekaan kuka tahansa, vaan hurjat voimat omaava pikkukala, joka tuossa lyhyessä ajassa rakastuu Sosukeen ja muuttaa itsensä lopulta ihmiseksi päästääkseen takaisin Sosuken maailmaan.

Ja sieltä Ponyo saapuu aaltojen harjoilla juosten ystävänsä Sosuken luokse aiheuttaen samalla melkoisen luonnonkatastrofin ympäröiväänsä maailmaan. Ponyon omatessa hurjat voimat hän saa koko maailman tasapainon järkkymään ja näin saadaan myös katsoja pohtimaan, kuinka jo pieni kultakala voi saada luonnonvoimat sekaisin, poistuessaan omasta elinympäristöstään.

Mutta lopulta kaikki kääntyy hyväksi ja nämä kaksi, Sosuke ja Ponyo saavat toisensa, tässä erilaisessa fantasia-rakkaustarinassa.

Englanninkielisen elokuvan äänirooleista löytyy muuten hyvin tunnettujakin nimiä, kuten Liam Neeson ja Cate Blanchett, sekä Ponyon roolin takaa Miley Cyruksen pikkusisar, Noah Cyrus.

Tästä elokuvasta sain tilaisuuden kirjoittaa arvostelun myös viimeisimpään Episodi-lehteen, joka taitaakin jo ilmestyä tällä viikolla. Käyhän kurkkamassa!

-----------------------------------

Muutama päivä sitten sain vihdoin katsottua jo pitkään haluamani Kite Runner-elokuvan. Kirjan olen lukenut jo aikaa sitten ja tarina liikutti minua syvästi. Niinpä odotin melko paljon tältä elokuvalta eikä tämä leffaversiokaan jättänyt minua kylmäksi.

Kyyneleet silmissä katselin elokuvan viimeisiä kohtauksia ja voisin miltei sanoa, että yksi parhaita katsomiani leffoja pitkiin aikoihin. Minuun nämä draamat tuntuvat kyllä uppoavan ehdottomasti kaikkein parhaiten.

Kite Runnerissa kerrotaan kahdesta afgaanipojasta, Amirista (Zekeria Ebrahimi) ja Hassanista (Ahmad Khan Ahmodzada), jotka ovat parhaat ystävät, vaikkakin toinen on toisen palvelija. Amir on pojista se, joka asuu hienossa talossa isänsä kanssa ja Hassan asuu heidän pihapiirissään isänsä kanssa, ollen Amirin ja hänen perheensä uskollinen palvelija.

Niin uskollinen, että hän lupautuu tekemään mitä tahansa Amirin puolesta ja niin tapahtuukin. Hassan saa kokea väkivaltaa, jota Amir on salaa todistamassa, muttei kaikessa arkuudessaan uskalla puuttua tuohon väkivallantekoon, vaan livistää tiehensä.

Tuo tapahtuma vainoaa Amiria siinä määrin, että hän lopulta ajautuu itse tekemään vääryttää Hassania kohtaan ajaen Hassanin isänsä kanssa lopulta siihen pisteeseen, että he muuttavat pois.

Aika kuluu ja maailma muuttuu ja pian koittaa hetki, kun Amirin on isänsä kanssa muutettava Yhdysvaltoihin levottomuuksia ja sotaa pakoon. Amirin (Khalid Abdalla) elämä on täysin erilaista ja hän on saavuttamassa elämässään sen, mitä on haaveillutkin. Hän on onnellisesti naimisissa ja hänen ensimmäinen kirjansa on juuri julkaistu.

Kuinka ollakaan hän saa kuitenkin yllättäen puhelun, joka johtaa takaisin lapsuuteen ja noihin vanhoihin muistoihin. Amirille olisi nyt tarjoutumassa tilaisuus olla taas hyvä. Hän matkustaa takaisin Afganistaniin ja kohtaa vanhan kotimaansa nykyisessä tilassaan.

Amirilla on edessään vaativa missio. Hänen lapsuudenystävänsä Hassan on kuollut, mutta hänellä on poika, joka on päätynyt paikalliseen lastenkotiin. Amirin elämä saa uuden käänteen, sillä hänelle paljastuu lopulta, miksi hänen isänsä rakasti myös Hassania ja suosi häntä usein miltei Amirin ylitse. Hassan, hänen uskollinen ystävänsä, jonka hän omassa huonossa omassatunnossaan rypiessään petti, onkin hänen veljensä ja tämä saa Amirin aivan uuden päätteliäisyyden valtaan.

Hän aikoo pelastaa Hassanin pojan ja tuoda hänet turvaan Yhdysvaltoihin. Edessä on mutkikas ja vaikea taival, mutta Amirin vaikeudet palkitaan ja hän saa pojan turvaan uuteen kotipaikkaansa, San Franciscoon.

Amir Agha, ja hänen vaimonsa Soraya ottavat avosylin Hassanin pojan vastaan ja pian nämä kolme jo kirmaavat leijojen kanssa San Franciscon rannoilla samalla tavoin kuin Amir ja Hassankin nuoruudessaan. Näin Amir saa osoittaa hyvyyttään tälle viattomalle, jo paljon pahaa nähneelle pojalle. Vaikka tuhat kertaa ja takaisin...

----------------------------------------

Eilen illalla vuokrasin juuri DVD:lle ilmestyneen Sin Nombre-elokuvan, joka kertoo hondurasilaisen Soraya-tytön (Paulina Gaiton) ja meksikolaisen jengin jäsenen Willyn (Edgar M. Floeres) kohtaamisesta matkalla kohti parempaa elämää, kohti Yhdysvaltoja.

Soraya lähtee matkaan jo huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa, isänsä ja setänsä seurassa, kun he sattumalta kohtaavat Willyn/El Casperin, hänen ollessaan jenginsä johtajan ja kaikkein nuorimman jengin jäsenen kanssa ryöstömatkalla tässä salamatkustajia täynnä olevassa tavarajunassa. Jengin johtaja on raiskaamaisillaan Sorayan, kun Willyn kaikki patoutumat tuota väkivaltaista johtajaa kohtaan purkautuvat ja hän surmaa johtajan, pelastaen Sorayan varmalta väkivallalta ja mahdollisesti myös kuolemalta.

Nämä kaksi ystävystyvät, Sorayan isän ja sedän sekä itse Willynkin estelyistä huolimatta. Sorayan isä ja setä eivät halua Sorayan olevan väkivaltaisen jengiläisen seurassa ja Willy itse ei pidä tätä hyvänä ideana, sillä hän tietää jo olevansa jengin tappolistalla.

Mutta Soraya pitää pintansa ja sanoo, että hän uskoo heidän pääsevän Yhdysvaltoihin. Hän kertoo myös käyneensä ennustajalla ennen tätä pitkää matkaansa ja ennustajan kertoneen hänen pääsevän turvallisesti Yhdysvaltoihin, ei niinkään jumalan, vaan paholaisen avulla.

Liekö paholainen ollut viittaus Willyyn, sitä voi vain arvailla...

Lopulta jengiläiset saavat Willyn kiinni ja hänen kohtalonsa on arvattavissa. Mutta Soraya, hän pääsee kuin pääseekin Yhdysvaltoihin, sydän ehkä murtuneena Willyn puolesta, mutta täynnä uutta toivoa paremmasta elämästä.

-----------------------------------

Eilen vuokrasin myös To Catch a Thief-klassikon, jonka olen kyllä nähnyt muutamaan kertaan, mutta jotenkin se taas tarttui käsiini Blockbusterin hyllystä. Nyt heitämmekin toistaiseksi hyvästit Blockbusterille, sillä liityimme VIHDOIN JA VIIMEIN Netflixiin ja nyt sitten alkaa armoton leffavuokraus sitä kautta. Katsotaan, osoittautuuko kilpailijaansa Blockbusteria paremmaksi ja toimivammaksi systeemiksi. Netflixin kautta kun voi joko tilata leffat kotiin postitse tai katsoa suoraan tietokoneelta (tietty television kautta katsoen).