Leffoja

Viime päivinä on tullut tuijoteltua useampiakin leffoja ja tässä taas niistä muutamia.

Katsoin toissa iltana elokuvan Goodbye Solo. Tarinan senegalilaisesta taksikuski Solosta (Soyleymane Su Savane), joka asuu Yhdysvalloissa ja haaveilee paremmasta elämästä uudessa maailmassa.

Solo tutustuu eräällä taksimatkalla katkeroituneen oloiseen ja iäkkäseen amerikkalaismieheen, Williamiin (Red West). Solo aistii, ettei miehellä ole kaikki asiat hyvin ja haluaa olla tämän ystävä. Nämä kaksi varsin erilaista miestä kohtaavat toisiaan useaan otteeseen, mutta mistään syvästä ystävyydestä ei heidän välillään voi kuitenkaan puhua.

Siinä missä Solo haaveilee paremmasta elämästä ja on elämää kohtaan positiivinen ja toiveikas, on Williamin elämä ollut selvästi rosoinen ja raskas eikä hänellä ole juuri elämänhalua jäljellä.

Juoni kulkee aika junnaavasti eteenpäin ja elokuvan loppu on ennalta arvattavissa, vaikka itse tarina onkin hyvin puhutteleva.

The Answer Man kertoo Me and God kirjasarjan takaa paljastuvasta kirjailijasta Arlen Faberista (Jeff Daniels), joka hengellisestä tuotannostaan huolimatta osoittautuu hyvin epämiellyttäväksi, oikukkaaksi ja ihmiskontakteja vältteleväksi mieheksi. Hän ei anna haastatteluja eikä juuri poistu edes kotoaan, jollei ole ihan pakko.

Hän ajautuu kuitenkin rajujen selkävaivojensa vuoksi paikallisen kiropraktikon Elizabethin (Lauren Graham) luokse ja näiden kahden välille syntyy heti jotain. Arlenin selkävaivat tuntuvatkin selvästi lisääntyvän, eikä Elizabethkaan pistä pahakseen viettää aikaansa tämän omalaatuisen miehen seurassa.

Lopulta paljastuu, että kaikkitietävä ja vastauksen joka kysymykseen omaava Arlen onkin ihan tavallinen mies, jolla ei itse asiassa olekaan yliluonnollisia kykyjä keskustella jumalan kanssa. Me and God-kirjasarja paljastuukin siis pienimuotoiseksi petkutukseksi.

Arlen ja Elizabeth ovat varsin hauska pari tässä hiukan erilaisessa komediassa ja minä henkilökohtaisesti olen aina pitänyt Lauren Grahamista näyttelijättärenä. Hän teki minuun vaikutuksen jo Gilmore Girlseissa näytellessään.

The Accidental Husband on normi romantiikalla ja huumorilla sävytettyä komedia-kamaa. Tämäntyyppisiä leffoja on ihan kiva katsella silloin tällöin, vaikka juonenkulku on aina hyvin samankaltaista ihastumisineen, tulisine eroamisineen ja hellyttävine jälleenkohtaamisineen.

Uma Thurmania en olekaan nähnyt aikoihin valkokankaalla, joten oli ihan piristävää nähdä hänet tällaisessa roolissa. Niin ja Jeffrey Dean Morganista tykkään kyllä aina, eikä Colin Firthiäkään ole paha katsella.

Kevyttä lauantai-illan katseltavaa.

Whatever Works

Katsoin eilen mieheni kanssa Woody Allenin ohjaaman elokuvan Whatever Works.

Leffa kertoo New Yorkilaisesta Boris Yellnikofista (Larry David), varsin sarkastisesta ja kyynisestäkin, keski-iän paremmalle puolen ylittäneestä miehestä, jolla on tapana olla hyvin suorasanainen. Eikä Boriksella arvatenkaan ole juuri koskaan mitään kovin positiivista sanottavaa kenestäkään kohtaamastaan ihmisestä.

Mutta eräänä iltana hänen kotinsa portailla istuu nuori nainen. Karkumatkalla kotoaan oleva mississippiläinen Melodie on nälissään ja kylmissään kaivaten kipeästi yösijaa. Boris suostuu hyvin vastahakoisesti ottamaan tytön kotiinsa, mutta tekee heti selväksi, ettei tämä tyhmän oloinen nuori naikkonen voi oleilla hänen nurkissaan muutamaa päivää pidempään.

Mutta niin vaan kuluu kuukausi jos toinenkin, ja Melodie asuu yhä edelleen Boriksen luona.Melodie kertoo avoimesti olevansa ihastunut Borikseen ja lopulta nämä kaksi päätyvät huikeasta ikäerostaan ja täysin erilaisista luonteistaan huolimatta avioon. Boris on edelleen se sama sarkastinen "genius" ja maailman negatiivisin silmin näkevä suupaltti mies, kun taas Melodie on täynnä kuplivaa nuoren naisen iloa ja uteliaisuutta.

Siis varsin erikoinen pari nämä kaksi!

Melodie (Evan Rachel Wood) on kuitenkin myös varsin kaunis nuori nainen ja lopulta hän törmää tähän komistukseen, Randy Jamesiin (Henry Cavil), nuoreen näyttelijään, joka on ihastunut Melodieen ensisilmäyksellä. Melodyn äidillä Mariettalla (Patricia Clarkson) on tosin hiukan osuutta asiaan. Hänen saapuessaan New Yorkiin tytärtään etsimään ja kohdatessaan Boriksen ensi kertaa, hän on heti sitä mieltä, ettei Boris ole Melodielle sopiva aviomies. Niinpä hän kujeilee Melodien tietämättä Randyn kanssa asiat niin, että nämä kaksi törmäävät toisiinsa tämän tästä.

Ja äidin vaistot ovat oikeassa, sillä pian Melodie huomaa ihastuneensa Randyyn ja tilanne riistäytyy käsistä. Ja nämä kaksi nuorta kyyhkyläistä rakastuvat toisiinsa, Boriksesta huolimatta, tai ehkä juurikin siitä syystä...

Melodien äiti Marietta sen sijaan löytää itsensä New Yorkissa ja päättää jäädä sinne itsekin asumaan. Hän elää kahden rakastajan kanssa taiteilijaelämää ja nauttii suunnattomasti uudesta elämäntyylistään. Siis varsin erikoinen nainen tämä Mariettakin, täytyy sanoa.

Myös Melodien isä John (Ed Begley Jr.) päätyy lopulta New Yorkiin tytärtään etsimään ja kas kummaa, hänkin huomaa eläneensä valheessa ja paljastuu, että hän onkin loppujen lopuksi kiinnostunut enemmän oman sukupuolensa edustajista kuin vaimostaan Mariettasta tai ylipäätään naisista.

Siis varsin hauskoja tilanteita on tässä elokuvassa luvassa ja lopuksi voikin vain todeta jokaisen henkilöhahmon suhteen, että: Whatever Works!

Varsin viihdyttävä komedia Woody Allenilta taas kerran, kiitos vielä vinkistä rouva R:lle! Joko muuten kohta ollaan miltei naapureita rouva R?

Näitä odotellessa

Olenpa ollut tosi laiska tämän blogin päivittämisessä. Olen itse asiassa ruvennut harkitsemaan, josko jotenkin koettaisin yhdistää sekä tämän että Pink Pionies-blogin. Tuntuu vaan kerta kaikkiaan liian työläältä päivittää montaa blogia, joten tämä Teksasin taivaan alla- blogini on jäänyt hiukan retuperälle.

Leffoja olen kuitenkin katsellut kaiken aikaa, en ole vain saanut niistä tänne mitään kirjoitettua. Koetan joka tapauksessa parantaa tapani ja laitella tänne taas enemmän leffa-arvosteluja ja fiilistelyjä elokuvista.

Oletteko muuten huomanneet, että vuoden loppua kohden ensi-illat täyttyvät toinen toistaan mielenkiintoisemmista elokuvista? Erityisesti muutama traileri on kiinnittänyt viime viikkoina huomioni ja niistä erityisesti nämä kaksi leffaa olisi tosi kiva päästä näkemään jo heti ensi-illassa.

Nine musikaali tulee ensi-iltaan Yhdysvalloissa 25.12., eli joulupäivänä. Trailerin perusteella elokuvasta ei puutu dramatiikkaa, glamouria ja upeita naisia rohkeissa asusteissaan.

Rooleissa on useita nimekkäitä naisia, kuten Penelope Cruz, Judi Dench, Sophia Loren, Nicole Kidman, Marion Cotillard, Kate Hudson ja yllätys, yllätys Fergie, eli Stacy Ferguson.

Traileri löytyy täältä.

Mikähän siinäkin muuten on, että jos Penelope Cruz on näyttelijänä yhdessäkään ensi-iltaan tulevassa leffassa, alkaa itse leffakin heti kiinnostamaan minua. Joku tuossa espanjalaisessa naisessa vain on niin karismaattista ja säteilevää, että nykyisin pyrin katsomaan hänen kaikki roolisuorituksensa. Ja yleensä hän myös osaa valita varsin mielenkiintoisia rooleja.

Kuten myös tämän Almodovarin uutuus-elokuvan Broken Embraces (Las abrazos rotos) , joka tulee ensi-iltaan täällä Yhdysvalloissa myös joulukuussa. Tässä leffassa Penelopen sanotaan olevan säteilevä, seksikäs ja vakava ja trailerin perusteella luvassa on varsin erikoinen tarina.

Itse en ole nähnyt läheskään kaikkia Almodovarin leffoja, päällimmäisenä hänen elokuvistaan minulle tulee mieleen Talk to her sekä viimeksi katsomani Volver, joka oli varsin mielenkiintoinen kokemus ja siinäkin pääosassa yllättäen Penelope Cruz.

Almodovarin elokuvat ovat omaperäisiä, ja niihin liittyy aina jotain mystistä ja ennakoimatonta. Ne tuovat ainakin omalla kohdallani kaivattua vaihtelua Hollywood-leffojen joukossa. Siispä onkin mielenkiintoista katsoa nämä kaksi elokuvaa, joista toinen on täynnä glamouria ja upeita lavasteita, toinen taas täysin erilainen tarina, vaikkakin luulen, että myös tässä roolissaan Penelope huumaa katsojansa upealla roolisuorituksellaan.

Traileri löytyy täältä.