Katsottuja ja katsottavia elokuvia

Pieni tauko on ollut kirjoittelussa, mutta siihen on ihan hyvä syy. Meillä on täällä meneillään nyt ns. Spring Break, eli vapaasti suomennettuna kait jotain kevätloman suuntaistahan tämä on. Mutta äidille, hömmm... Se on sitten kaikkea muuta kuin lomaa.

Joka päivä jotain ohjelmaa ja tukka putkella mennään sinne ja tänne. Ja kotona ei viihdyttäisi yhtään ja jos, niin sitten soi ainakin se sama vanha virsi: Äi-tiii! Äiti sitä, äiti tätä. Äi-tiiiih!!!

Noh, ei pitäisi valittaa. Kohta on jo edessä ne vuodet, kun äitiä ei juuri huudella ja ovia vain paiskotaan päin näköä, mutta silti mammalla on vauhdissa pysymistä.

Onneksi sää on ollut muutaman viime päivän ajan mitä ihanin, joten mukavaahan se on lomaa viettää vaikkapa ihan ulkoilun merkeissä, kuten tänäänkin, kiitos vaan mukavasta seurasta useammallekin mammalle ja muksulle. Joten eiköhän tämä viikko taas vierähdä omalla painollaan ja nopsasti ihan lomaillessakin.

Vaan lomailusta huolimatta olen taas katsellut muutamia leffoja. Vuokrasin fiksusti kaksi leffaa yhden päivän vuokralle ja olikin jo pientä kiirusta saada ne palautettua ajoissa, mutta onnistui sentään, eikä tarvinnut turvautua pikakelaukseen (se olisikin ollut oikein leffan katselua se...).

Ensimmäinen katsomani leffa oli Choke, jonka nappasin käteeni kannen tekstin perusteella. Mutta elokuvan tarjoama huumori ei oikein auennut, ja vaikka olikin Fight Clubin kirjoittajan käsialaa, ei seksiaddiktiosta kärsivä, Jeesuksen mahdollinen jälkeläinen jaksanut niin hirmuisesti innostaa. Mutta parit hyvät naurut kyllä saatiin leffan ansiosta miehen kanssa aikaan, joten piste siitä. Sen enempää mulla ei tästä leffasta sitten olekaan sanottavaa.

--------------------------------------------------

Sitä vastoin toista katsomaani leffaa olin jo osannut odottaa ja joku päivä sitten bongasin sen viimein Blockbusterissa. Elokuva on ranskankielinen ja alkuperäiseltä nimeltään: Il y a longtemps que je t'aime, englanniksi siis I've loved you so long.

Koskettava tarina kahden sisaren suhteesta ja sisaruksista vanhemman, Julietten (Kristin Scott Thomas) paluusta sisarensa Lean (Elsa Zylberstein) ja hänen nykyisen perheensä luokse.

Kristin Scott Thomas on mielestäni upea näyttelijätär ja Englantilaisen potilaan ollessa yksi elokuvasuosikeistani, voitte arvata, että Kristin teki minuun jo tuolla roolillaan suuren ja unohtumattoman vaikutuksen. Ja tässä elokuvassa näen hänet taas eri silmin. Tässä elokuvassa hän näyttelee ranskaksi, joka jo itsessään oli minulle jonkinasteinen yllätys ja ihaillen seurasin hänen työtään ja kuuntelin hänen sulavasti soljuvaa ranskaansa (minä en edes juuri huomannut mitään aksenttia, jonka ehkä ranskalaisena heti erottaa...).

Tarina kertoo siis näiden kahden sisaren suhteesta ja heidän katkeransuloisesta yhteenpaluustaan. Sekä menneisyydestä, joka jätetään tumman, perhesuhteita varjostavan verhon taakse. Siitä vaieten, siihen juuri palaamatta. Juliette on pidättyväinen ja hänelle on muodostunut poissaollessaan kylmä kuori, jonka taakse hän ei halua päästää ketään, ei edes herttaista ja rakastavaa sisartaan.

Lea itse on puolestaan kahden tulen välissä. Hän on toisaalta onnellinen rakkaan sisarensa paluusta ja siitä, että voi tätä auttaa, toisaalta hän ymmärtää aviomiehensä huolen siitä, että heidän kotiinsa ja kahden lapsensa läheisyyteen tulee ihminen, jota he tuskin tuntevat ja jonka menneisyys tuo mukanaan oman painolastinsa.

Kaiken tämän lisäksi Juliette herättää Lean tuttavapiirissä kummastusta. Kuka oikeastaan on tämä mystinen, salattu, takaisin perheen pariin palannnut nainen, josta kukaan ei ole edes kuullut koskaan aiemmin. Kuka on Juliette? Missä hän on ollut? Miksi hän tuli takaisin?

Lea perheineen kuitenkin tietää, että Juliette on ollut vankilassa viimeiset 15 vuotta murhasta ja että murhan kohteena on ollut hänen oma 6-vuotias poikansa. Tämä seikka saa monen ulkopuolisen ihmisen suhtautumaan Julietteen vihamielisesti, mutta Juliette vaikenee kuin muuri ja nielee kaiken.

Elokuvan viime metreille asti huomasin kysyväni jatkuvasti itseltäni, miksi Juliette teki sen? Miksi hän murhasi oman pienen lapsensa? Kuinka kukaan äiti voi tehdä mitään sellaista, oli kyseessä millainen elämäntilanne tai millaiset henkiset ongelmat tahansa. En voinut käsittää syytä tuohon murhenäytelmään.

Kunnes, aivan elokuvan lopussa Juliette vihdoin avautuu sisarelleen (tämän jo saadessa tietoon muutamia asioita tapahtumien kulusta puolivahingossa) ja kertoo kaiken. Ja niin palaset loksahtavat paikalleen, tarina saa päätöksensä ja minä vastauksen kysymykseeni.

Kaunis ja koskettava tarina. Jälleen kerran.

--------------------------------

Ja tänään aion sitten vuokrata tämän elokuvan.

Elegy. Pääosissa Penelope Cruz ja Ben Kingsley. Molemmat todella ihailtavia näyttelijöitä! Tämän leffan trailerin näin viime viikolla ja herätti kiinnostukseni saman tien.

Tarina kahdesta hyvin eri ikäisestä ihmisestä, jotka löytävät toisensa. Eihän tätä siis voi olla katsomatta. Näin vahvat näyttelijät pääosissa, tämä leffa ei nyt vaan kerta kaikkiaan voi mennä mönkään!

Tästä lisää tarinaa tämän viikon aikana. Jännittyneenä alan tätä illalla katsomaan (jos nyt vaan tosiaan löytyy vielä Blockbusterista illalla ja saan tämän vuokrattua, kun tuli juuri tänään uutuutena vuokraamoihin... ups!).

Mukavaa viikon jatkoa!

Sari