Hui!

Alkuviikosta sain kutsun amerikkalaisen ystävättäreni luokse iltapäivää viettämään. Meitä kokoontui kolme äitiä ja lapsemme leikkivät yläkerrassa, sillä aikaa kun äidit juttelivat niitä näitä. Oli oikein kiva ja piristävä iltapäivä kaiken maanantain harmauden keskellä.

Meillä oli oikein mielenkiintoisia keskusteluja aina kulttuurieroista aseenkantolupiin saakka, enkä enää edes oikein muista, miten juttumme luiskahti jossain vaiheessa aseisiin. Taisi olla puhetta siitä, kuinka toisen vierailulla olleen äidin mies haluaa kovasti itselleen käsiasetta ja siitä ovat käyneet nyt kotona kovaa keskustelua. Mies puolesta, nainen vastaan.

Ja kuten varmasti moni tietää, täällä monesta perheestä löytyy ase. Jotkut hankkivat aseensa omaa turvallisuuttaan ajatellen, osalla on isompia aseita metsästysharrastuksen vuoksi, osalla on käsiaseita ampumarata-harrastuksesta johtuen, osalla taas työhön liittyen ja sitten on niitä, joilla on ase mitä epämääräisimmistä syistä...

------------------------------------

Olen myös kertonut, kuinka käyn usein illalla leffassa itsekseni.

Ajan yhteen kolmesta leffateatterista, jotka ovat kaikki yhteydessä lähi-malleihin (eli paikallisiin ostareihin).

Kävelen itsekseni pimeällä parkkipaikalla ja joka kerta on vähän sellainen epämukava olo. Kun olen yksin, pimeässä, naisena, jättisuurella parkkipaikalla...

Mutta en ole koskaan erityisesti pelännyt. Ollut vain tarkkana, auton avaimet valmiina kädessä ja koettanut yleensä jättää auton katulampun alle tai mahdollisimman lähelle sisääkäyntiä.

Vaan nyt olen vieläkin varovaisempi, ja syystä.

Toinen äideistä nimittäin kertoi, että läheisellä mallilla, yhdestä niissä, jossa käyn aina aika ajoin elokuvissa. Yksikseni, ilta-aikaan, oli sattunut pieni välikohtaus.

Tässä ihan vähän aikaa sitten.

Yksinäinen nainen, illalla, klo 6:45 oli kävellyt kohti autooan ja yhtäkkiä hänen kimppuunsa oli hyökätty. Nuori mies, aseella uhaten, oli pakottanut naisen autoon, mielessään ties mitä.

Mutta mitä teki tämä nainen?

Kertomansa mukaan hänellä ei ole selitystä omalle käytökselleen, mutta joku naksahti hänen päässään ja nainen oli saanut ihan mahdottoman raivonpuuskan. Hän oli hermostunut totaalisesti tälle aseella uhkailevalle nuorelle miehelle, tarrautunut aseen piippuun ja lukinnut sen autonratin väliin. Siinä oli pyssy sojottanut kohti auton moottoria ja nuori (huumehöyryissä oleva) mies oli aivan ällikällä lyötynä. Nainen oli kiihdyspäissään alkanut vielä potkimaan uhkaajaansa jalkoihin ja niinpä mies oli saanut jalat allensa ja lähtenyt lopulta karkuun.

Tämän päätteeksi nainen oli vielä lähtenyt seuraamaan miestä omalla autollaan, kunnes oli lopulta todennut, että tämä ei taida olla hyvä idea ja oli kääntynyt takaisin ja ilmoittanut asiasta viranomaisille.

Mutta siis. Rohkea teko tältä naiselta, ja ihailtavaa toimintaa vaaratilanteessa kaikenkaikkiaan, vaan ei minulla tuo seikka jäänyt asiasta päällimmäisenä mieleen.

Ei todellakaan, vaan se, että: Hui kamalaa! Olen taas päästänyt itseni unohtamaan, että asumme miljoonakaupungin tuntumassa.

Olen unohtanut sen, että vaikka itse asumme rauhallisessa pikkukaupungissa, hiljaisessa ympäristössä, turvallisella kadulla, voi lähistöltä löytyä myös ihmisiä, joilla asiat eivät ole niin hyvin. Ihmisiä, jotka ovat sotkeutuneet rikoksiin, huumeisiin ja jotka saattavat liikkua iltaisin samoissa paikoissa kuin minäkin, vaikkapa käsiase mukanaan.

Pisti taas vähän miettimään...

Mutta silti kävin eilenkin leffassa, itsekseni. Enkä pelännyt, ainakaan kovin paljoa...