Teksasin taivaan alla

Blogi muuttaa

2010-01-21T11:09:00.000-08:00

Hei vaan!

Nyt on aika tullut jättää jäähyväiset Teksasin taivaan alla-blogille ja siirtyä uuteen osoitteeseen. Uusi blogini keskittyy pääosin elokuvien maailmaan ja on nimeltään leffataivas.

Tämä blogi siis hiljenee, mutta toivottavasti siirryt lukijaksi uuteen osoitteeseen, erityisesti, jos elokuvat ovat lähellä sydäntäsi.

Teksasin elämästämme ja arjesta muutenkin kirjoitan tätä nykyä enemmän blogissani Pink Pionies.

Kiitos teille kaikille ahkerille lukijoille ja kommentoijille!

Toivottavasti näen teitä näissä kahdessa muussa blogissani myös jatkossa!

Sari

Critics choice award 2010

2010-01-16T15:13:00.000-08:00

Eilen illalla mies vinkkasi minut olohuoneeseen mainiten, että täällä alkaisi sitten Critics choice awards 2010-lähetys. Minä ihan puulla päähän lyötynä lysähdän istumaan olohuoneen sohvalle ja siinäpä sitten olikin lauantai-iltamme ohjelma. Olisipa menneet nämäkin pystin jaot ohitse minulta, jollei mies olisi ollut tarkkana. Siis kiitos mieskolaiseni, että pidit mamman ajan tasalla ;-)

Tässä muutamia kriitikkojen valintoja. Onkohan näissä mitään vinkkejä huomista Golden Globes-tilaisuutta ajatellen, sen näkee viimeistään huomenna. Golden Globesit jaetaan siis sunnuntaina 17.1. ja televisiointi NBC5-kanavalla.

Pieni kohu syntyi naispääosan pystistä, sillä sen jakoivat keskenään Meryl Streep ja Sandra Bullock. Meryl osastaan elokuvassa Julie & Julia. Yes! My favorite! ja Sandra osastaan elokuvassa The Blind Side, joka minulta on itseltäni vielä näkemättä. Meryl ja Sandra järjestivät muuten pienen kuohahduksen katsomossa, päätyessään tekemään näin ;-) Katsokaas muuten, kuka siellä takana hymyilee tyttösten kepposelle. No, Bradley Cooper tietty! Nimimerkillä kuolaa täällä... ;-)

Jeff Bridges oli hyvin yllättynyt omasta paras miespääosa-pystistään, mutta trailerin mukaan Crazy Heart on varmasti mielenkiintoinen elokuva, jossa Bridges on vahvoilla.

Itse kävin vasta katsomassa elokuvan Precious, enkä ollut siis lainkaan yllättynyt siitä, että Mo'Nique sai pystin sivuroolistaan. Hänen roolinsa oli puistattavan kova, väkivaltainen, vastenmielinen ja välinpitämätön ja kaikki pisteet tästä roolisuorituksesta Mo'niquelle. Minulla ainakin nostatti niskakarvat pystyyn.

Miessivuosa pysti meni sen sijaan Christopher Waltzille elokuvasta Inglourious Basterds. Ei olisi voinut osua paremmin. Minä ainakin suorastaan vihasin tuota leffan natsi-haukkaa, joka oli kaikin puolin kavalan oloinen, kylmäsydäminen mies. Olikin jollain tapaa huvittavaa kuunnella varsin liikuttunutta ja herkän oloista Waltzia pitämässä puhettaan, kun muistissa oli vielä tuoreena hänen vaikuttava roolisuorituksensa.

Tässä vielä eiliset voittajat kategorioittain:

Best Film: The Hurt Locker.
Best Actor: Jeff Bridges for Crazy Heart.
Best Actress: Sandra Bullock and Meryl Streep for ‘The Blind Side’ and ‘Julie and Julia’.
Best Supporting Actor: Christopher Waltz for ‘Inglourious Basterds’.
Best Supporting Actress: Mo’Nique for ‘Precious’.
Best Cast: Inglourious Basterds.
Best Adapted Screenplay: Jason Reitman and Sheldon Turner for ‘Up in the Air’.
Best Original Screenplay: Quentin Tarantino for ‘Inglourious Basterds’.
Best Comedy Film: The Hangover.
Best Action Movie: Avatar.
Best Director: Kathryn Bigelow of ‘The Hurt Locker’.
Best Costume Design: Sandy Powell for ‘The Young Victoria.’
Best Art Direction: Rick Carter and Robert Stromberg for ‘Avatar.’
Best Foreign Language Film: Broken Embraces from Spain.
Best Editing: Stephen Rivkin, John Refoua and James Cameron for Avatar.
Best Make up: District 9.
Best Young Actor/Actress: Saoirse Ronan for ‘The Lovely Bones.’
Best Documentary Feature: The Cove.
Best Song: The Weary Kind by T Bone Burnett and Ryan Bingham for Crazy Heart.
Best Sound: Avatar.
Best Television Film: ‘Grey Gardens.’
Best Cinematography: Mauro Fiore for ‘Avatar.’
Best Score: Michael Giacchino for Up.

Tästä onkin sitten hyvä jatkaa ja odottaa huomisia Golden Globes tuloksia! Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Uusi vuosi ja uudet kujeet

2010-01-12T06:59:00.000-08:00

Hei vaan kaikille ja oikein mukavaa alkanutta uutta vuotta 2010!

Niinkuin olet ehkä huomannut, tämä blogi on ollut jo pidemmän aikaa talviunilla ja tämä johtuu osittain siitä, että olen tässä harkinnut tekeväni pieniä muutoksia blogin suhteen. Ensinnäkin blogin nimi Teksasin taivaan alla voisi mielestäni jo pian vaihtua uuteen, sillä tämä blogihan on viime aikoina keskittynyt täysin elokuvien maailmaan eikä Teksas tai elämämme täällä Teksasissa juuri esiinny teksteissäni lainkaan.

Siispä nimen muutos on mielessä päällimmäisenä, mutta muutenkin tekisi hiukan mieli tehdä kevätsiivousta ja olisipa hauskaa vaihtaa hiukan blogin värimaailmaa, kuvia yms. kivaa. Mietin jo yhdistäväni tämän ja Pink Pioniesin toisiinsa, mutta Pink Pionies on taas hyvin erilainen blogi ja keskittyy jo nykyisellään aika moneen eri aiheeseen, kuten sisustamiseen, ruoanlaittoon, matkusteluun ym. sellaiseen, joten enpä tiedä, haluanko ympätä tuohon soppaan enää elokuvia.

---------------------------------

Vaikka blogini onkin ollut pienellä katkolla, ei se tarkoita sitä, ettenkö olisi katsellut taas vinon pinon elokuvia.

Viime viikonloppuna kävin vihdoin katsomassa Avatarin 3D-versiona ja WOW! Olipa upea kokemus! Tässä jo harkitsen, että josko menisin katsomaan elokuvan vielä kertaalleen. Nautin elokuvasta täysin rinnoin sekä visuaalisesti, henkilöhahmoiltaan että juonen kulultaankin, vaikka mielipiteitä taitaa olla tämänkin leffan suhteen monia.

Olen ehkä sen verran naiivi, että minuun yleensä aina uppoaa tällaiset fantasiamaiset tarinat ja osasin löytää elokuvasta paljon syvällistäkin annettavaa, vaikka itse juoni on hiukan ennalta arvattavissa ja nii-in, ehkä jopa hivenen naiivikin. Joka tapauksessa olin laffasta kotiin ajellessani miltei liikutuksen vallassa ajatellessani ihmisen ahneuden rajattomuutta.

Avatar sai minut myös pohtimaan omaa tulevaisuuttamme ja sitä, miten ahneus ja vallanhimo menevät usein monien paljon tärkeämpien ja syvällisempien asioiden ohi. Mikä myös tässä elokuvassa tulee erittäin hyvin esille. Arvokkaan mineraalin nimissä ollaan valmiina tuhoamaan Pandoran planeetan uskomattoman kaunis ja yliluonnollisia voimia kätkevä luonto.

Menkää hyvät ihmiset katsomaan tämä elokuva! Jos ei muuten, niin edes upean visuaalisen ilmeen vuoksi! Hopi, hopi!

Kävin myös katsomassa Heath Ledgeriltä kesken jääneen elokuvan The Imaginarium of Doctor Parnassus ja tämä myös oli varsin mielenkiintoinen ja erilainen elokuva. Tässä sai totisesti uppoutua ihmismielen, mielikuvien ja mielikuvituksen maailmaan ja pisteet leffalle siitä. Minäkin voisin hetkeksi loikata Dr. Parnassuksen peilin läpi mielikuvitukseni maailmaan, tai noh, mitenkähän olisi? Mielikuvitukseni kun on usein hyvin, hyvin likainen... Joten, hmm...

Mutta pitää vielä mainita, että tarina oli kurottu hyvin umpeen, vaikkei Heathia enää elokuvan loppumetreillä nähtykään :-( Muita nimekkäitä tähtiähän tässä elokuvassa ovat mm. Johnny Depp ja Jude Law, sekä tietenkin Christopher Plummer Dr. Parnassuksen roolissa.

Minun pitääkin heti myöntää, että olen ihaillut Plummeria jo Captain Von Trappin rooliajoista lähtien. Hänellä oli myös lämminhenkinen rooli vastikään katsomassani Closing the Ring-elokuvassa. Onkin mielestäni hienoa, ettei lahjakkaita, iäkkäitä näyttelijöitä unohdeta, vaan rooleja löytyy myös heille.

--------------------------------

Katsottavien elokuvienkin listalla on jo taas monta uutta elokuvaa, joista menen huomenna katsomaan tämän.

Leap Year on Amy Adamsin tähdittämä romanttinen komedia, jonka traileri on pyörinyt televisiossa viime viikkoina sen verran ahkeraan, että onhan tämä nyt sitten pakko mennä katsomaan.

Vaikuttaa keveältä ja hauskalta elokuvalta, jollaisia itse ainakin huomaan välillä kaipaavani. Ja Amyssa, hänessä on jotain kiehtovaa. Tuo nuori näyttelijätär on samalla viattoman, suloisen, hiukan naiivinkin, mutta kuitenkin naisellisen oloinen nainen, josta olen alkanut pitämään aika tavalla.

Oletko huomannut, että Amyn nimi esiintyy yhä useammassa nimekkäässä elokuvassa? Vai mitä sanot näistä? Doubt, Sunshine Cleaning (edelleen yksi suosikeistani), Julie & Julia (aivan mahtava elokuva!), Miss Pettigrew lives for a Day, Enchanted jne.

Ajattelin mennä lähipäivinä katsomaan myös elokuvan Precious. Olen kuullut, että tämä elokuva on koskettava ja kiehtova tarina Harlemissa kasvaneesta nuoresta naisen alusta, joka odottaa toista lastaan ja toivoo elämälleen uutta suuntaa. Tämä elokuva saattaa olla tosin niin koskettava, että joudun varustautumaan elokuviin mennessäni usein nenäliinoin.

Mutta hei, sehän tarkoittaa vain sitä, että leffa toimii! Siis nenäliinat kassiiin ja menoksi!

Mitä leffoja sinä olet jo tämän vuoden puolella katsonut ja mikä on niistä numero uno?

It's Complicated

2009-12-01T14:00:00.000-08:00

Joulun välipäivillekin on jo ohjelmaa. Kun vain saisimme jostain lastenvahdin. Vapaaehtoisia? Päätettiin tässä jo nimittäin, että tämän leffan menemme jouluna katsomaan.

It's Complicated on romanttinen komedia, jossa on exää, ehkä tulevaa ja nykyistä rakasta ja siinä sitten sekoillaan näiden vaihtoehtojen välillä.

Leffan ohjauksesta vastaa The Holiday ja Somethings Gotta Give-leffoistakin tuttu Nancy Meyers. Noista molemmat kuuluvat omiin lemppareihini romanttisten komedioiden osalta, joten arvatkaapa vaan, odotanko mielenkiinnolla tätä tulevaa elokuvaa.

Etenkin kun naispääosassa on oma lempparini Meryl Streep. Vastanäyttelijänä Merylillä Alec Baldwin ja jeps, Steve Martin. No niin ja pakko heti sanoa, että olen hiukan ennakkoluuloinen siitä, kuinka Alecin ja Merylin kemiat menevät tässä leffassa yksiin, mutta vielä enemmän jännitän Merylin ja Stevenin kemioita.

Ja pakko vielä todeta sekin, etten ole koskaan osannut oikein ottaa Steve Martinia vakavasti, Alec Baldwin puolestaan on näyttelijänä ihan ok, mutta silti tuntuu, että Merylin rinnalla ei kuka tahansa mies pääse oikeuksiinsa. Mutta eihän sitä tiedä, jos vaikka nämä kaksi miestä tekevät vielä vaikutuksenkin. Muistuu vaan väkisinkin mieleen Mamma Mia ja tuolloiset miespääosanäyttelijät Colin Firth, Pierce Brosnan ja Stellan Skarsgård, joista kaikki ehkä astetta kovempia näyttelijöitä kuin nämä kaksi. No mutta, nähtäväksi jää.

Siitä voin ainakin olla jo etukäteen varma, että Meryl tulee taas viemään sukat jalasta, jo pelkän trailerin perusteella.

Tässä vielä juoni lyhyesti. Jane (Meryl Streep) ja Jake (Alec Baldwin) ovat eronneet ja Jake on itse asiassa avioitunut rakastajatterensa kanssa, sen saman naisen, jonka kanssa hän oli Janelle uskoton ja tuhosi 20-vuotta kestäneen avioliiton. Ups!

Jane ei voi ymmärrettävästi sietää tuota nuorta hupakkoa, mutta pian paljastuu, ettei Jake olekaan niin kovin onnellinen uudessa avioliitossaan ja hupsista heijaa, Jane ja Jake huomaavat pian olevansa rakastajia. Jane uhkuu säkenöivää energiaa tuntien itsensä jopa hivenen pahaksi naiseksi. Onhan hän nyt puolestaan se "toinen nainen".

Janella on Jaken lisäksi myös ihan oikea sulhasehdokas, hänen arkkitehtinsa Adam (Steve Martin), joka on viehtynyt Janeen. Luulenpa, että tässä ihmissuhdesotkussa on jo melkoinen soppa kasassa ja hulvattomia tilanteita on takuulla luvassa.

Varsin hupaisaa leffakokemusta lupaileva traileri löytyy täältä.

Leffoja

2009-11-30T09:48:00.001-08:00

Viime päivinä on tullut tuijoteltua useampiakin leffoja ja tässä taas niistä muutamia.

Katsoin toissa iltana elokuvan Goodbye Solo. Tarinan senegalilaisesta taksikuski Solosta (Soyleymane Su Savane), joka asuu Yhdysvalloissa ja haaveilee paremmasta elämästä uudessa maailmassa.

Solo tutustuu eräällä taksimatkalla katkeroituneen oloiseen ja iäkkäseen amerikkalaismieheen, Williamiin (Red West). Solo aistii, ettei miehellä ole kaikki asiat hyvin ja haluaa olla tämän ystävä. Nämä kaksi varsin erilaista miestä kohtaavat toisiaan useaan otteeseen, mutta mistään syvästä ystävyydestä ei heidän välillään voi kuitenkaan puhua.

Siinä missä Solo haaveilee paremmasta elämästä ja on elämää kohtaan positiivinen ja toiveikas, on Williamin elämä ollut selvästi rosoinen ja raskas eikä hänellä ole juuri elämänhalua jäljellä.

Juoni kulkee aika junnaavasti eteenpäin ja elokuvan loppu on ennalta arvattavissa, vaikka itse tarina onkin hyvin puhutteleva.

The Answer Man kertoo Me and God kirjasarjan takaa paljastuvasta kirjailijasta Arlen Faberista (Jeff Daniels), joka hengellisestä tuotannostaan huolimatta osoittautuu hyvin epämiellyttäväksi, oikukkaaksi ja ihmiskontakteja vältteleväksi mieheksi. Hän ei anna haastatteluja eikä juuri poistu edes kotoaan, jollei ole ihan pakko.

Hän ajautuu kuitenkin rajujen selkävaivojensa vuoksi paikallisen kiropraktikon Elizabethin (Lauren Graham) luokse ja näiden kahden välille syntyy heti jotain. Arlenin selkävaivat tuntuvatkin selvästi lisääntyvän, eikä Elizabethkaan pistä pahakseen viettää aikaansa tämän omalaatuisen miehen seurassa.

Lopulta paljastuu, että kaikkitietävä ja vastauksen joka kysymykseen omaava Arlen onkin ihan tavallinen mies, jolla ei itse asiassa olekaan yliluonnollisia kykyjä keskustella jumalan kanssa. Me and God-kirjasarja paljastuukin siis pienimuotoiseksi petkutukseksi.

Arlen ja Elizabeth ovat varsin hauska pari tässä hiukan erilaisessa komediassa ja minä henkilökohtaisesti olen aina pitänyt Lauren Grahamista näyttelijättärenä. Hän teki minuun vaikutuksen jo Gilmore Girlseissa näytellessään.

The Accidental Husband on normi romantiikalla ja huumorilla sävytettyä komedia-kamaa. Tämäntyyppisiä leffoja on ihan kiva katsella silloin tällöin, vaikka juonenkulku on aina hyvin samankaltaista ihastumisineen, tulisine eroamisineen ja hellyttävine jälleenkohtaamisineen.

Uma Thurmania en olekaan nähnyt aikoihin valkokankaalla, joten oli ihan piristävää nähdä hänet tällaisessa roolissa. Niin ja Jeffrey Dean Morganista tykkään kyllä aina, eikä Colin Firthiäkään ole paha katsella.

Kevyttä lauantai-illan katseltavaa.

Whatever Works

2009-11-29T17:27:00.000-08:00

Katsoin eilen mieheni kanssa Woody Allenin ohjaaman elokuvan Whatever Works.

Leffa kertoo New Yorkilaisesta Boris Yellnikofista (Larry David), varsin sarkastisesta ja kyynisestäkin, keski-iän paremmalle puolen ylittäneestä miehestä, jolla on tapana olla hyvin suorasanainen. Eikä Boriksella arvatenkaan ole juuri koskaan mitään kovin positiivista sanottavaa kenestäkään kohtaamastaan ihmisestä.

Mutta eräänä iltana hänen kotinsa portailla istuu nuori nainen. Karkumatkalla kotoaan oleva mississippiläinen Melodie on nälissään ja kylmissään kaivaten kipeästi yösijaa. Boris suostuu hyvin vastahakoisesti ottamaan tytön kotiinsa, mutta tekee heti selväksi, ettei tämä tyhmän oloinen nuori naikkonen voi oleilla hänen nurkissaan muutamaa päivää pidempään.

Mutta niin vaan kuluu kuukausi jos toinenkin, ja Melodie asuu yhä edelleen Boriksen luona.Melodie kertoo avoimesti olevansa ihastunut Borikseen ja lopulta nämä kaksi päätyvät huikeasta ikäerostaan ja täysin erilaisista luonteistaan huolimatta avioon. Boris on edelleen se sama sarkastinen "genius" ja maailman negatiivisin silmin näkevä suupaltti mies, kun taas Melodie on täynnä kuplivaa nuoren naisen iloa ja uteliaisuutta.

Siis varsin erikoinen pari nämä kaksi!

Melodie (Evan Rachel Wood) on kuitenkin myös varsin kaunis nuori nainen ja lopulta hän törmää tähän komistukseen, Randy Jamesiin (Henry Cavil), nuoreen näyttelijään, joka on ihastunut Melodieen ensisilmäyksellä. Melodyn äidillä Mariettalla (Patricia Clarkson) on tosin hiukan osuutta asiaan. Hänen saapuessaan New Yorkiin tytärtään etsimään ja kohdatessaan Boriksen ensi kertaa, hän on heti sitä mieltä, ettei Boris ole Melodielle sopiva aviomies. Niinpä hän kujeilee Melodien tietämättä Randyn kanssa asiat niin, että nämä kaksi törmäävät toisiinsa tämän tästä.

Ja äidin vaistot ovat oikeassa, sillä pian Melodie huomaa ihastuneensa Randyyn ja tilanne riistäytyy käsistä. Ja nämä kaksi nuorta kyyhkyläistä rakastuvat toisiinsa, Boriksesta huolimatta, tai ehkä juurikin siitä syystä...

Melodien äiti Marietta sen sijaan löytää itsensä New Yorkissa ja päättää jäädä sinne itsekin asumaan. Hän elää kahden rakastajan kanssa taiteilijaelämää ja nauttii suunnattomasti uudesta elämäntyylistään. Siis varsin erikoinen nainen tämä Mariettakin, täytyy sanoa.

Myös Melodien isä John (Ed Begley Jr.) päätyy lopulta New Yorkiin tytärtään etsimään ja kas kummaa, hänkin huomaa eläneensä valheessa ja paljastuu, että hän onkin loppujen lopuksi kiinnostunut enemmän oman sukupuolensa edustajista kuin vaimostaan Mariettasta tai ylipäätään naisista.

Siis varsin hauskoja tilanteita on tässä elokuvassa luvassa ja lopuksi voikin vain todeta jokaisen henkilöhahmon suhteen, että: Whatever Works!

Varsin viihdyttävä komedia Woody Allenilta taas kerran, kiitos vielä vinkistä rouva R:lle! Joko muuten kohta ollaan miltei naapureita rouva R?

Näitä odotellessa

2009-11-26T11:51:00.000-08:00

Olenpa ollut tosi laiska tämän blogin päivittämisessä. Olen itse asiassa ruvennut harkitsemaan, josko jotenkin koettaisin yhdistää sekä tämän että Pink Pionies-blogin. Tuntuu vaan kerta kaikkiaan liian työläältä päivittää montaa blogia, joten tämä Teksasin taivaan alla- blogini on jäänyt hiukan retuperälle.

Leffoja olen kuitenkin katsellut kaiken aikaa, en ole vain saanut niistä tänne mitään kirjoitettua. Koetan joka tapauksessa parantaa tapani ja laitella tänne taas enemmän leffa-arvosteluja ja fiilistelyjä elokuvista.

Oletteko muuten huomanneet, että vuoden loppua kohden ensi-illat täyttyvät toinen toistaan mielenkiintoisemmista elokuvista? Erityisesti muutama traileri on kiinnittänyt viime viikkoina huomioni ja niistä erityisesti nämä kaksi leffaa olisi tosi kiva päästä näkemään jo heti ensi-illassa.

Nine musikaali tulee ensi-iltaan Yhdysvalloissa 25.12., eli joulupäivänä. Trailerin perusteella elokuvasta ei puutu dramatiikkaa, glamouria ja upeita naisia rohkeissa asusteissaan.

Rooleissa on useita nimekkäitä naisia, kuten Penelope Cruz, Judi Dench, Sophia Loren, Nicole Kidman, Marion Cotillard, Kate Hudson ja yllätys, yllätys Fergie, eli Stacy Ferguson.

Traileri löytyy täältä.

Mikähän siinäkin muuten on, että jos Penelope Cruz on näyttelijänä yhdessäkään ensi-iltaan tulevassa leffassa, alkaa itse leffakin heti kiinnostamaan minua. Joku tuossa espanjalaisessa naisessa vain on niin karismaattista ja säteilevää, että nykyisin pyrin katsomaan hänen kaikki roolisuorituksensa. Ja yleensä hän myös osaa valita varsin mielenkiintoisia rooleja.

Kuten myös tämän Almodovarin uutuus-elokuvan Broken Embraces (Las abrazos rotos) , joka tulee ensi-iltaan täällä Yhdysvalloissa myös joulukuussa. Tässä leffassa Penelopen sanotaan olevan säteilevä, seksikäs ja vakava ja trailerin perusteella luvassa on varsin erikoinen tarina.

Itse en ole nähnyt läheskään kaikkia Almodovarin leffoja, päällimmäisenä hänen elokuvistaan minulle tulee mieleen Talk to her sekä viimeksi katsomani Volver, joka oli varsin mielenkiintoinen kokemus ja siinäkin pääosassa yllättäen Penelope Cruz.

Almodovarin elokuvat ovat omaperäisiä, ja niihin liittyy aina jotain mystistä ja ennakoimatonta. Ne tuovat ainakin omalla kohdallani kaivattua vaihtelua Hollywood-leffojen joukossa. Siispä onkin mielenkiintoista katsoa nämä kaksi elokuvaa, joista toinen on täynnä glamouria ja upeita lavasteita, toinen taas täysin erilainen tarina, vaikkakin luulen, että myös tässä roolissaan Penelope huumaa katsojansa upealla roolisuorituksellaan.

Traileri löytyy täältä.

Where the Wild Things are

2009-10-28T08:03:00.000-07:00

Viime viikolla kävin viimein katsomassa ensi-iltaan tulleen Where the Wild Things are-elokuvan. Tarina etenee hiukan eri tavalla kuin kirjassa, jossa keskitytään värikkääseen kuvitukseen, tarinan itsessään jäädessä melko lyhykäiseksi.

Olikin siis arvattavissa, että juonta on hiukan rikastettu tässä elokuvaversiossa.

Elokuvassa lähdetään liikkeelle ihan normaalista arjesta. Pienen Max-pojan näkökulmasta, joka kärsii isosiskonsa ja yksinhuoltajaäitinsä saamattomasta huomiosta ja on ymmärrettävästi asiasta turhautunut ja vihainen.

Eräänä iltana Max on taas kerran kiukkuinen, tällä kertaa uuden poikaystävänsä kanssa kikattelevan äidin piittaamattomuudesta ja järjestää keittiössä pienen kohtauksen, josta äiti on häpeissään ja selvästi raivoissaan.

Mutta niin on Maxkin ja yhteenoton jälkeen tuo sudeksi pukeutunut poika pinkaisee ulos kotoa ja juoksee kuin henkensä kaupalla kohti pimeitä kujia ja läheistä synkkää ja pimeää metsää, kunnes mielikuvitus saa hänestä otteen.

Ja hän huomaa rannalla veneen ja lähtee seikkailuun, kohti tummanpuhuvaa ulappaa, ja tuolla pimeässä, keskellä vaahtopäiden hän seilaa yli yön ja yli päivän, kunnes saapuu autiolle saarelle, myrskyn ja pauhaavien vesin uuvuttamana.

Saaren huipulla kajastaa valoa ja sinne Max kulkunsa suuntaa. Siellä hän kohtaa omituisen näyn. Valon kajossa hurjat suurikokoiset hirviöt ovat kokoontuneet nuotioiden äärelle ja yksi hirviöistä näyttää olevan vähintäänkin yhtä kiukkuinen kuin Max.

Maxin uteliaisuus voittaa ja hän päättää mennä tutustumaan näihin hurjiin, pelottavan näköisiin ja oloisiin hirviöihin.

Hirviöt ovat myös uteliaita ja tuumaavat ensin, josko hotkisivat Maxin kitaansa, kunnes Max omalla nokkeluudellaan osoittaakin olevansa ihan kuningasainesta ja niin hänestä kruunataan hirviöiden kuningas.

Max ystävystyy hirviöistä surumielisimmän, Carolin kanssa ja nämä kaksi viettävät paljon aikaa yhdessä.

Max hallitsee hirviöitään jonkun aikaa, kunnes paljastuu, ettei Max olekaan oikea kuningas, vaan ihan tavallinen pieni poika ja tästä tuohtuneena Carol on syödä Maxin suihinsa.

Lopussa ystävyys kuitenkin voittaa ja Max voi hyvillä mielin seilata pienellä laivallaan takaisin kotiin.

Ja pian Max jo kurkistaakin keittiön oven raosta ja päätyy väsyneen ja helpottuneen äitinsä syleilyyn. Ja kellokin lyö jo miltei puoltayötä.

---------------------------------------

Elokuvasta kotiin lähdettyäni en oikein tiennyt, pidinkö tästä elokuvasta vai en. Elokuva oli visuaalisesti todella upeasti toteutettu, mutta itse tarina oli melko synkkä ja melankolinen.

Tarina, jossa korostettiin pienen pojan yksinäisyyttä ja ahdistusta ja joka jatkui surumielisten, vihaisten ja turhautuneiden hirviöiden maailmassa.

Ei siis ollenkaan tyypillinen lastenelokuva, jostä lähdetään hymyillen kotiin pientä lasta kädestä pitäen ja iloisesti elokuvasta puhellen. Pohdin, haluaisinko edes lapseni katsovan tätä elokuvaa. En tiedä, minun pitää ehkä vielä edelleen sulatella tätä elokuvakokemusta ja ehkä katsoa tämä lähiaikoina uudestaan.

Ehkä tuolloin osaan nähdä elokuvan jo hiukan toisenlaisin silmin. Nyt kun minulle jäi käteen tästä kokemuksesta lähinnä vain melankolinen ja surumielinen fiilis.

Devdas

2009-10-27T19:47:00.000-07:00

Eilen illalla suoritin pienimuotoisen leffa-maratoonin ja katsoin intialaiselta ystävättäreltäni lainaksi saadun Devdas-elokuvan. Olimme heillä viikonloppuna kylässä, kun Bollywood-leffat tulivat puheeksi ja kun näin tästä leffasta pienen pätkän, oli minun saatava tämä elokuva samantien lainaksi.

Ystävättäreni varoitti, että tämä elokuva on kestoltaan melko pitkä (noin 3 h) ja sisältää myös paljon tanssi- ja laulukohtauksia, jotka voivat meitä länsimaalaisia pitkästyttää, vaan eikö mitä, minusta ne olivat tosi kiehtova ja värikäs osa tätä elokuvaa!

Olin itse asiassa erittäin positiivisesti yllättynyt tästä elokuvasta ja kerroinkin tänään ystävättärelleni, että minusta taisikin kerta heitolla tulla Bollywood-leffojen ystävä. Tämä tarina perustuu intialaisen Sharat Chandra Chattopahdyayn novelliin ja kertoo intialaisesta nuorukaisesta Devdasista, joka palaa kymmenen Lontoon vuoden jälkeen vastavalmistuneena juristina takaisin kotikyläänsä.

Devdasia vastassa on hänen nuoruuden rakkautensa Paro. Tuo henkeäsalpaavan kaunis nainen on kaivannut häntä syvästi kaikki nämä vuodet. Aluksi näyttää siltä, että nämä kaksi ovat luotuja yhteen ja että heidän suhteensa solmitaan avioliitolla, mutta yllättäen Devdasin perhe ei hyväksykään Paroa perheeseensä eikä Devdas ole tarpeeksi voimakas noustakseen vahvaa ja auktoritaarista isäänsä vastaan puolustaakseen omaa rakkauttaan Paroa kohtaan.

Niinpä Devdas saa lopulta huomata, ettei Paro jää häntä ikuisesti odottamaan, vaan suostuu äitinsä toiveisiin ja menee naimisiin itseään vanhemman, varakkaan aristokraatin kanssa.

Paro ei kuitenkaan missään vaiheessa lakkaa rakastamasta Davdasia ja kärsii syvällä sisimmässään heidän erostaan aivan yhtä paljon kuin Devdaskin.

Kun Paron ja Devdasin tiet erkanevat, on Devdas surusta sekaisin ja joutuu alkoholikierteeseen päätyen lopulta kauniin kurtisaanin, Chandramukhin luo. Devdas ei kuitenkaan voi sallia itsensä rakastua Chandramukhiin, sillä muistot Parosta ovat liian vahvoina hänen sisimmässään.

Kahden naisen välissä, surun ja muistojen runtelemana Devdas vajoaa alas synkkyyteen, josta ei ole enää paluuta entiseen.

-------------------------------------

Surullinen ja puhutteleva, myös kulttuurillisesti erittäin värikäs ja mielenkiintoinen elokuva, joka sai useassa kohtaa minut kyyneliin.

Tämän elokuvan voisin kyllä katsoa uudelleenkin, sen verran erilainen ja mieleenpainuva tämä tarina oli!

Modern Family TV-sarja

2009-10-21T05:42:00.000-07:00

Pitää heti myöntää, etten nykyisin juuri katso televisiota tai TV-sarjoja, mutta olenpa kuitenkin varsin iloinen siitä, että tässä eräänä keskiviikkona satuin avaamaan töllöttimen juuri kun tämän TV-sarjan tuorein jakso pyöri ruudussa.

Modern Family on ABC-kanavalla pyörivä komedia ja tykästyin tähän hulvattomaan sarjaan heti ensi näkemältäni. Tämä onkin nyt sitten tällä hetkellä ainoa varsinaisesti seurattavien listallani oleva TV-sarja.
Kuten bannerikin sen kertoo: One big (straight, gay, multi-cultural, traditional) happy family!

Sarjassa siis oivallettu erilaisten perheiden muodot. On tavallinen hetero-perhe, gay-perhe, monikulttuurinen sekä perinteinen? perhe.

Erityisesti pidän sarjan humoristisesta, miltei reality-sarjamaisesta otteesta. Sarjassa kuvataan ikäänkuin pieniä hetkiä kunkin perheen arjesta ja nämä perheet ovat kaikki jollain tapaa kosketuksissa toisiinsa. On sisaruksia, vävyjä, lankoja jne.

Ja hiukan kieroutuneella huumorilla varustettuja tilanteita, joista tämä tykkää!

Olen ehkä hiukan omituinen huumorini suhteen, mutta minulle vaan toimii tällainen tyyli tehdä komedioita.

Sarjan hauskin perhe on mielestäni gay-pari Mitchell ja Cameron vauvoineen. He vain yksinkertaisesti ovat aivan hulvattoman hauska pari, eikä heidän kommelluksilleen voi kuin nauraa!

Tässä kohtauksessa Mitchell on sitä mieltä, ettei hänen tyttärensä voi olla sen huonompi motorisilta kyvyiltään kuin musaryhmän muutkaan muksut ja päättää hiukan avittaa tytärtään. Liu'uttamalla pieneltä vieruskaverilta anastamansa palikat toisten huomaamatta oman tyttärensä eteen voi hänkin nyt ylpeänä kehuskella pikkuneidin motorisilla taidoilla ;-)

Harmi vaan, että turvakamera pirhana tallensi tämänkin tilanteen. Se hiukan loivensi isäpapan ylpeyttä tyttärensä "kyvyistä".

Modern Family näkyy TV-ruudussa täällä Yhdysvalloissa ABC-kanavalla keskiviikkoisin klo 9/8pm central.

Toivon mukaan tämä sarja tavoittaa myös Suomen, tai ehkä jo näkyykin siellä?

Kannattaa katsoa!

Joulublogi

2009-10-19T08:39:00.000-07:00

Pieni mainos tännekin blogiini. Aloitin tänään joulublogin Kotilieden webbisivuilla ja seuraavan kymmenen viikon ajan voit käydä lukemassa jouluvalmisteluistamme
Kotilieden jouluosiosta.

Siis tervetuloa kaikki joulusta ja perheemme jouluvalmisteluistamme kiinnostuneet kurkkaamaan, mitä kaikkea tuonne blogiin kirjoitan ja kertoilen. Joka maanantai ilmestyy uusi blogikirjoitus ja olisi mukava saada myös tämän blogin lukijoita sinne kommentoimaan ;-)

Mukavaa maanantaita toivotellen,

Sari

Kaupoissa

2009-09-16T17:44:00.000-07:00

Tänään tuli maili Barnes & Noblelilta. Tämä olis nyt sitten myynnissä, ja jo heti -40% alessa. Niin että pitäiskö vai eikö pitäis...???

Pitäis!

Siispä uusinta Dan Brownin kirjaa ostamaan!

Patrick Swayze 18.8.1952-14.9.2009

2009-09-15T07:52:00.000-07:00

Huomasin tänä aamuna Mikaelan ja Sooloilijan blogeissa suru-uutisen.

Patrick Swayze menetti lopulta kamppailunsa haimasyöpää vastaan ja poistui keskuudestamme maanantaiyönä, 14.9.2009, 57-vuoden iässä.

Patrick Swayze liittyy vahvasti omaan nuoruuteeni, jolloin olin jo täysin koukussa elokuvien värikkääseen maailmaan. Ghost tuli valkokankaalle vuonna 1990, ollessani 18-vuotias, nuori tytönheitukka, lukiolainen, romantikko ja nälkäinen tämäntyyppisille elokuville. Vaikka itse tarina voi vaikuttaa hiukan lapselliselta, minuun tämä tehosi ja olen nähnyt Ghostin taatusti ihan liiankin moneen kertaan. Jokunen vuosi sitten katsoin elokuvan taas kerran ja huomasin, että aikuisen naisen silmin havaitsin siinä paljon huvittaviakin piirteitä, mutta silti, on se mulle ns. klassikkoleffa, johon liittyy paljon muistoja nuoruudesta.

Point Break on kuitenkin SE elokuva, josta muistan Patrick Swayzen parhaiten. Olin tuolloin 19-vuotias ja ollut jo kimpassa muutaman vuoden tuolloisen poikakaverini, nykyisen mieheni kanssa. Minä 90-luvun pörröpää heavytyttö ja pitkätukkainen miehenalkuni katselimme tätä elokuvaa kainalokkain useampaankin otteeseen ja sen sanoma ja kaikki ne coolit surfer dudet upposivat meihin, 90-luvun "kapinallisiin" (vaikkei me mitään kapinallisia oltu, kunhan kuviteltiin...). Pitkätukkiin, rebeleihin, omaa itseään etsiskeleviin nuoriin.

Nämä kaksi elokuvaa kulkevat aina mukanani ja niin kulkee myös Patrick Swayze...

Patrick Swayze oli naimisissa (34 vuoden ajan) suomalaissyntyisen Lisa Niemen kanssa ja he pysyttelivät poissa julkisuuden valokiilasta, asustaen ranchillaan hevostensa ja koiriensa ympäröiminä.

"I would be happy if he's around for a long time, and I am being whatever I need to be to help him do that," Lisa totesi People lehden haastattelussa huhtikuussa 2009.

Patrick oli vielä keväällä televisioidussa Barbara Waltersin haastattelussa toiveikas ja pohti tilannettaan tähän tapaan:

"I want to last until they find a cure . . . I keep my heart and soul and my spirit open to miracles."

Read more: http://www.nydailynews.com/entertainment/galleries/patrick_swayzes_career/patrick_swayzes_career.html#ph3#ixzz0RBgiw4JE

Sydämeni oli murtua, kun katselin keväällä tuota haastattelua ja kun näin sen syvän rakkauden, mikä näiden kahden ihmisen välillä oli. Itkultakaan ei voinut välttyä, kun katseli noita kahta ihmistä, toinen jo niin kuihtunut ja silti täynnä toivoa ja rakkautta, toinen vielä vahvasti kiinni elämässä ja henkisesti ehkä vielä hivenen valmistautumaton kohtaamaan elämänsä suurimman surun....

Patrick Swayze 18.8.1952-14.9.2009

Tämä mamma on ainakin ihan aidosti surullinen tämän sympaattisen näyttelijän kuolemasta. Tuntuu kuin osa omaa nuoruuttakin olisi yhtäkkiä kadonnut jonnekin... Pystynköhän sittenkään katsomaan tänään Point Breakia, harkintaan menee...

Where The Wild Things Are

2009-09-05T12:08:00.000-07:00

Muistaako kukaan lapsuudestaan tällaista kirjaa? Tai onko joku teistä ehkä kuullut tästä kirjasta tai lukenut omalle lapselleen? Itse en muista tätä kirjaa omasta lapsuudestani, mutta oman tyttären kirjavalikoimista tämä ihastuttava teos kyllä löytyy.

Where The Wild Things Are on Maurice Sendakin kirjoittama ja kuvittama kirja, joka on voittanut mm. Caldecott mitalin. Where The Wild Things Are on Yhdysvalloissa ehkä yksi luetuimmista ja rakastetuimmista lastenkirjoista ja itse olen erityisen ihastunut kirjan kuvitukseen, itse tarinankin ollessa varsin hyvin oivallettu ja omalaatuinen.

Kirja kertoo pienestä Max-pojasta, jolla on takanaan enemmän tai vähemmän villi ilta, sillä susipukuunsa pukeutuneena ja huonosti käyttäytyneenä hän jää ilman iltaruokaansa ja seisoo närkästyneenä omassa huoneessaan. Yhtäkkiä hänen huoneensa alkaa kuitenkin elämään ja hän päätyy mielikuvituksessaan suureen seikkailuun, kauas merten taakse, salaperäiselle saarelle, jossa kaikki villit asustavat.

Nuo hurjat, villit otukset eivät Maxia juuri hetkauta ja hän lumoaa tomeralla olemuksellaan kaikki pelottavannäköiset hirviöt ja onkin pian koko mörkölauman kuningas! Hän ja kaikki jättiläismäiset hirviöt kirmaavat, temuavat, riehuvat ja tekevät mitä hurjimpia juttuja, kunnes Max toteaa lyhyesti: Now Stop! Ja pian koko mörkölauma on unten mailla ja Max huomaa olevansa yksin.

Yksin ja makoisan ruoan tuoksun leijaillessa hänen sieraimiinsa, hän huomaa kyllästyneensä kuninkuuteen tuolla kaukaisella villien otusten saarella ja kaipaa takaisin kotiin.

Niinpä hän palaa saarelta pitkän matkan tehneenä ja paljon kokeneena omaan huoneeseensa ja kas, siellähän se on illallinenkin häntä odottamassa - ja ihme ja kumma, ruoka on vielä lämmintä ;-)

Olen erityisen ihastunut kirjan kuvitukseen. Persoonallisesti toteutetut villit oliot, hassunkurisine varpaineen, nenineen, korvineen, hampaineen ja sarvineen ovat virittäneet useita keskusteluja 5-veeni kanssa ja juuri tänäänkin pohdimme, millaiseksi tytär omissa silmissään näkee esimerkiksi vasemmanpuoleisen hirviön liskomaiset jalat, kun taas oikeanpuoleisella hirviön totesimme hetimiten omistavan ihan ihmislapsen kaltaiset, viidellä varpaalla ja kynsillä varustetut jalat.

Innostuimmepa jopa maalaamaan omat villit otuksemme ja täytyy heti myöntää, että tyttäreni onnistui taiteilussa huomattavasti äitiään paremmin. Hänen mörkönsä kun olivat aivan ilmiömäisen hassuja kaikkine sarvineen, hampaineen ja erikoisine jalkoineen.

Tämä kirja saa tosiaankin pienen lapsen mielikuvituksen vauhtiin, jos vaan annat sille luvan ja tartut itsekin mukaan hauskaan keskusteluun ja puuhasteluun.

Niinpä olin pyllähtää tuoliltani, kun tässä jokunen viikko sitten elokuvasalissa istuessani näin trailerin tästä ihanasta elokuvasta. Ajattelin mielessäni, että jes! Tämä on aivan pakko nähdä! Ja mikä kiehtovinta Where the wild things are-leffa ei ole animaatio, vaan aivan oikein ihmisin ja "möröin" varusteltu tarina, joka nappaa taatusti syliinsä niin lapset kuin aikuisetkin, myös minut, 37-vuotiaan kotiäidin.

Tuskin maltan odottaa, että tämä elokuva tulee ensi-iltaan. Näen jo itseni kurvaamassa täyttä kyytiä läheiselle mallille, seisoskellen lippuluukulla ensimmäisten joukossa.

Harkinnassa on vielä, arvaanko ottaa mukaani 5-veen tyttäreni. Elokuvassa esiintyvät isot villit otukset kun voivat näinkin realistisesti toteutettuna saada mielikuvituksen liiaksikin villiintymään. Joten voi olla, että äiti menee katsomaan elokuvan yksin.

Luulenpa, että tämä elokuva on myös visuaalisesti upeaa taiturointia ja odotan tätä elokuvakokemusta myös siltä osin erittäin suurella mielenkiinnolla!

Yhdysvaltojen ensi-ilta tälle ihanuudelle on 16.10., Suomen ensi-ilta puolestaan 6.11.

Jos elämästäni tehtäisiin elokuva...

2009-09-03T06:37:00.000-07:00

Tämä hauska haaste on pyörinyt jo useammassakin blogissa (ks. Sooloilija, Päivi, Mikaela), enkä malttanut olla tähän osallistumatta.

Eli siis, jos elämästäni tehtäisiin elokuva, nämä henkilöt esittäisivät:

1. minua,
2. rakkauden kohdettani,
3. parasta ystävääni,
4. vanhempiani/äitiäni,
5. pahinta vihollistani

1. Gwyneth Paltrow esittäisi minua. Gwyneth on vaalea ja rauhallisen oloinen nainen, joka on samanikäinen kuin minä. Hän rakastaa ruoanlaittoa, matkustelua, liikkuu paljon eikä ole liiaksi julkisuudessa. Gwyneth on perheenäiti ja vaimo, jonka menneisyydestä löytyy myös pientä draamaa, villejä vuosia ja itsensä etsimistä. Nämä asiat tunnistan myös itsestäni.

2. Bradley Cooper olisi rakkauteni kohde. Tämä oli muuten yllättävän vaikea valinta, sillä minulla näitä ns. rakkauden kohteita olisi tainnut olla enemmänkin... huih... ;-) Mutta pakko myöntää, että nuo silmät ja miehen olemus vetoavat minuun. Niin ja blondi on aina blondi, myös miesten kohdalla ;-) Bradley vaikuttaa elämänmyönteiseltä ja huumorintajuiselta mieheltä, se on kaikki plussaa se!

3. Kate Winslet olisi paras ystäväni. Hän vaikuttaa kaikesta glamourista huolimatta jalat maassa olevalta naiselta, vaikka hänellä olisi takuulla varaa kävellä myös pää pilvissä. Luonnonläheisen, rauhallisen ja fiksun oloinen äiti ja vaimo, jollaisten naisten seurassa huomaan viihtyväni parhaiten.

4. Meryl Streep olisi äitini. Merylistä olen pitänyt aina ja hän on elokuvamaailmassakin kuin koko näyttelijätär-naiskatraan äiti. Ihana, sädehtivä ja lahjakas nainen, joka on olemukseltaan edelleen nuorekas ja täynnä elämäniloa ja voimaa! Ollapa itsekin näin upea ilmestys vielä vanhoilla päivillään!

5. Scarlett Johansson olisi viholliseni. Tuo vaalea vamppi vaan jotenkin saa aina niskakarvani pystyyn. Taidokas näyttelijä, mutta hänen olemuksessaan on näin naisnäkökulmasta katsottuna jotain epäluotettavaa. Jos tämä nainen kuuluisi ystäväpiiriini, saattaisin hivenen karttaa häntä, enkä ehkä ihan ensimmäisenä esittelisi häntä ainakaan miehelleni... ha haa... ;-)

Hauska yhtymäkohta tässä on nyt kyllä väkisinkin He's not that into you leffan kanssa, jossa Bradleylla ja Scarlettilla oli vähän pientä säpinää...

--------------------------------------

Nyt vaan listaamaan oman elokuvan päätähtiä!

P.S. Huomasinpa tässä, että leffani kaikki päätähdet olisivat sitten blondeja... Hmm... Aika yksitoikkoista...

Leffoja - siis blogitauko on vihdoin ohitse!

2009-09-02T07:19:00.000-07:00

Hei vaan!

Pitkä tauko on ollut tässä blogissa, mutta nyt ajattelin vihdoin vähän skraapustaa jotakin muutamasta viimeksi nähdystä elokuvasta.

Olemme siis kotiutuneet jo Suomesta joitain viikkoja sitten ja pikkuneiti aloitti jo koulutiensäkin reilu viikko sitten. Hyvin on kaikki alkanut, ja neiti on niin innoissaan koulutiestään, että hyvä kun malttaa aamuisin aamupalansa hotkaista, kun on jo reppu selässä ovella kyselemässä, että joko mennään?

Ja vaikka taukoa on täällä blogissa ollutkin, ei se tarkoita sitä, ettenkö olisi edelleen katsellut elokuvia. Kyllä vaan, niitä edelleen tuijottelen omaksi ilokseni ja joskus jopa miehenikin, vaikkei hän niin fanaattinen leffaihminen olekaan.

Ensimmäisenä haluan kirjoittaa hiukan Ponyosta (Suomessa Ponyo rantakalliolla), jonka kävin katsomassa teatterissa reilu viikko sitten. Monelle tutun Miyazakin animaatiot ovat aina yhtä upeaa katseltavaa niin visuaalisesti kuin tarinankerronnaltaankin, eikä Ponyo ollut siinä suhteessa poikkeus.

Ponyon tarina on kiehtova ja perustuu löyhästi Hans Christian Anderssenin satuun Pieni merenneito. Ponyon merenneito sen sijaan onkin pieni utelias kultakalaprinsessa, joka ajautuu 5-vuotiaan Sosuken haltuun.

Sosuke ihastuu heti tähän iloisen punaiseen kultakalaan ja nimeää hänet Ponyoksi. Ponyo joutuu kuitenkin pian merten uumeniin, hänen velhoisänsä napatessa tytön takaisin luokseen, mutta Sosuken murhe ja huoli Ponyosta on turha, sillä tämä kultakalaprinsessa ei olekaan kuka tahansa, vaan hurjat voimat omaava pikkukala, joka tuossa lyhyessä ajassa rakastuu Sosukeen ja muuttaa itsensä lopulta ihmiseksi päästääkseen takaisin Sosuken maailmaan.

Ja sieltä Ponyo saapuu aaltojen harjoilla juosten ystävänsä Sosuken luokse aiheuttaen samalla melkoisen luonnonkatastrofin ympäröiväänsä maailmaan. Ponyon omatessa hurjat voimat hän saa koko maailman tasapainon järkkymään ja näin saadaan myös katsoja pohtimaan, kuinka jo pieni kultakala voi saada luonnonvoimat sekaisin, poistuessaan omasta elinympäristöstään.

Mutta lopulta kaikki kääntyy hyväksi ja nämä kaksi, Sosuke ja Ponyo saavat toisensa, tässä erilaisessa fantasia-rakkaustarinassa.

Englanninkielisen elokuvan äänirooleista löytyy muuten hyvin tunnettujakin nimiä, kuten Liam Neeson ja Cate Blanchett, sekä Ponyon roolin takaa Miley Cyruksen pikkusisar, Noah Cyrus.

Tästä elokuvasta sain tilaisuuden kirjoittaa arvostelun myös viimeisimpään Episodi-lehteen, joka taitaakin jo ilmestyä tällä viikolla. Käyhän kurkkamassa!

-----------------------------------

Muutama päivä sitten sain vihdoin katsottua jo pitkään haluamani Kite Runner-elokuvan. Kirjan olen lukenut jo aikaa sitten ja tarina liikutti minua syvästi. Niinpä odotin melko paljon tältä elokuvalta eikä tämä leffaversiokaan jättänyt minua kylmäksi.

Kyyneleet silmissä katselin elokuvan viimeisiä kohtauksia ja voisin miltei sanoa, että yksi parhaita katsomiani leffoja pitkiin aikoihin. Minuun nämä draamat tuntuvat kyllä uppoavan ehdottomasti kaikkein parhaiten.

Kite Runnerissa kerrotaan kahdesta afgaanipojasta, Amirista (Zekeria Ebrahimi) ja Hassanista (Ahmad Khan Ahmodzada), jotka ovat parhaat ystävät, vaikkakin toinen on toisen palvelija. Amir on pojista se, joka asuu hienossa talossa isänsä kanssa ja Hassan asuu heidän pihapiirissään isänsä kanssa, ollen Amirin ja hänen perheensä uskollinen palvelija.

Niin uskollinen, että hän lupautuu tekemään mitä tahansa Amirin puolesta ja niin tapahtuukin. Hassan saa kokea väkivaltaa, jota Amir on salaa todistamassa, muttei kaikessa arkuudessaan uskalla puuttua tuohon väkivallantekoon, vaan livistää tiehensä.

Tuo tapahtuma vainoaa Amiria siinä määrin, että hän lopulta ajautuu itse tekemään vääryttää Hassania kohtaan ajaen Hassanin isänsä kanssa lopulta siihen pisteeseen, että he muuttavat pois.

Aika kuluu ja maailma muuttuu ja pian koittaa hetki, kun Amirin on isänsä kanssa muutettava Yhdysvaltoihin levottomuuksia ja sotaa pakoon. Amirin (Khalid Abdalla) elämä on täysin erilaista ja hän on saavuttamassa elämässään sen, mitä on haaveillutkin. Hän on onnellisesti naimisissa ja hänen ensimmäinen kirjansa on juuri julkaistu.

Kuinka ollakaan hän saa kuitenkin yllättäen puhelun, joka johtaa takaisin lapsuuteen ja noihin vanhoihin muistoihin. Amirille olisi nyt tarjoutumassa tilaisuus olla taas hyvä. Hän matkustaa takaisin Afganistaniin ja kohtaa vanhan kotimaansa nykyisessä tilassaan.

Amirilla on edessään vaativa missio. Hänen lapsuudenystävänsä Hassan on kuollut, mutta hänellä on poika, joka on päätynyt paikalliseen lastenkotiin. Amirin elämä saa uuden käänteen, sillä hänelle paljastuu lopulta, miksi hänen isänsä rakasti myös Hassania ja suosi häntä usein miltei Amirin ylitse. Hassan, hänen uskollinen ystävänsä, jonka hän omassa huonossa omassatunnossaan rypiessään petti, onkin hänen veljensä ja tämä saa Amirin aivan uuden päätteliäisyyden valtaan.

Hän aikoo pelastaa Hassanin pojan ja tuoda hänet turvaan Yhdysvaltoihin. Edessä on mutkikas ja vaikea taival, mutta Amirin vaikeudet palkitaan ja hän saa pojan turvaan uuteen kotipaikkaansa, San Franciscoon.

Amir Agha, ja hänen vaimonsa Soraya ottavat avosylin Hassanin pojan vastaan ja pian nämä kolme jo kirmaavat leijojen kanssa San Franciscon rannoilla samalla tavoin kuin Amir ja Hassankin nuoruudessaan. Näin Amir saa osoittaa hyvyyttään tälle viattomalle, jo paljon pahaa nähneelle pojalle. Vaikka tuhat kertaa ja takaisin...

----------------------------------------

Eilen illalla vuokrasin juuri DVD:lle ilmestyneen Sin Nombre-elokuvan, joka kertoo hondurasilaisen Soraya-tytön (Paulina Gaiton) ja meksikolaisen jengin jäsenen Willyn (Edgar M. Floeres) kohtaamisesta matkalla kohti parempaa elämää, kohti Yhdysvaltoja.

Soraya lähtee matkaan jo huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa, isänsä ja setänsä seurassa, kun he sattumalta kohtaavat Willyn/El Casperin, hänen ollessaan jenginsä johtajan ja kaikkein nuorimman jengin jäsenen kanssa ryöstömatkalla tässä salamatkustajia täynnä olevassa tavarajunassa. Jengin johtaja on raiskaamaisillaan Sorayan, kun Willyn kaikki patoutumat tuota väkivaltaista johtajaa kohtaan purkautuvat ja hän surmaa johtajan, pelastaen Sorayan varmalta väkivallalta ja mahdollisesti myös kuolemalta.

Nämä kaksi ystävystyvät, Sorayan isän ja sedän sekä itse Willynkin estelyistä huolimatta. Sorayan isä ja setä eivät halua Sorayan olevan väkivaltaisen jengiläisen seurassa ja Willy itse ei pidä tätä hyvänä ideana, sillä hän tietää jo olevansa jengin tappolistalla.

Mutta Soraya pitää pintansa ja sanoo, että hän uskoo heidän pääsevän Yhdysvaltoihin. Hän kertoo myös käyneensä ennustajalla ennen tätä pitkää matkaansa ja ennustajan kertoneen hänen pääsevän turvallisesti Yhdysvaltoihin, ei niinkään jumalan, vaan paholaisen avulla.

Liekö paholainen ollut viittaus Willyyn, sitä voi vain arvailla...

Lopulta jengiläiset saavat Willyn kiinni ja hänen kohtalonsa on arvattavissa. Mutta Soraya, hän pääsee kuin pääseekin Yhdysvaltoihin, sydän ehkä murtuneena Willyn puolesta, mutta täynnä uutta toivoa paremmasta elämästä.

-----------------------------------

Eilen vuokrasin myös To Catch a Thief-klassikon, jonka olen kyllä nähnyt muutamaan kertaan, mutta jotenkin se taas tarttui käsiini Blockbusterin hyllystä. Nyt heitämmekin toistaiseksi hyvästit Blockbusterille, sillä liityimme VIHDOIN JA VIIMEIN Netflixiin ja nyt sitten alkaa armoton leffavuokraus sitä kautta. Katsotaan, osoittautuuko kilpailijaansa Blockbusteria paremmaksi ja toimivammaksi systeemiksi. Netflixin kautta kun voi joko tilata leffat kotiin postitse tai katsoa suoraan tietokoneelta (tietty television kautta katsoen).

Kirjoja

2009-07-24T07:24:00.001-07:00

Kesälomakin on jo hujahtanut yli puolenvälin ja loma on ollut juuri sitä mitä odotinkin. Rentoa olemista, ei hirveää sohellusta joka suuntaan, vaan suunniteltua liikehdintää paikasta toiseen nähtävyyksiä katsellen ja ystäviä ja sukulaisia tapaillen, sen minkä nyt tässä ajassa pystyy näkemään ja tapaamaan.

Olemme olleet paljon ulkona, mökillä, kierrelleet maakunnissa ja lähialueilla, joten sisätiloissa emme ole viettäneet hirmuisesti aikaa. Tästä johtuen on myös bloggailu jäänyt tosi vähäiselle, samoin television tai elokuvien katselu (olen tosin muutamia leffoja katsellut, niistä lisää lähipäivinä). Mutta toki katsottavien listalta löytyy mm. se viimeisin Harry Potter-leffa, miltei nolottaa myöntää, etten ole tosiaan ennättänyt sitä edelleenkään mennä katsomaan. Myös Bruno houkuttelisi katsomoon, mutta saas nähdä ennätänkö leffaan täällä Suomessa, vai menenkö katsomaan elokuvan sitten palattuamme takaisin Teksasiin.

Kesäloman aikana olen kuitenkin lueskellut kirjoja ja tässä niistä muutamia.
Himoshoppaajan sisko on itse asiassa edelleenkin yöpöydälläni ja olen lukenut kirjaa noin puoleenväliin, aina myöhäisillan lukemisena. Erittäin viihdyttävä ja keveä, hauskasti kerronnaltaan toteutettua luettavaa, josta jokainen shoppailusta pitävä nainen voi jollain tapaa tunnistaa itsensä. Saas nähdä missä vaiheessa sisko tulee kuvioihin, vielä en ole edennyt kirjassa niin pitkälle.

Eilen tarrauduin lähikaupassa kulkiessani myös kirjaan Himoshoppaajan vauva, mutta laitoin kirjan takaisin hyllyyn, sillä tunnistin itsessäni jo liiaksi himoshoppaajan vikaa ja ajattelin, että kirjasarjan lumous saattaisi jo vauva-osiossa alkaa latistumaan. Etenkin jos tunnistaisin omat shoppailumaniani oman lapseni syntymän ajoilta... :-)

Jodi Picoultin My Sister's Keeper oli minulla lentokonelukemisena tänne Suomeen saapuessani ja luin kirjan lennon aikana. Niin mukaansatempaava ja mielenkiintoinen tämä tarina oli.

Kirja kertoo Annasta, nuoresta tytöstä, joka kieltäytyy luovuttamasta munuaistaan leukemiaa sairastavalle isosiskolleen Katelle. Hän tiedostaa myös vahvasti sen hämmentävän seikan, että Anna on geneettisesti manipuloitu yksilö ja syntynyt tähän maailmaan nimenomaan olemaan ns. varaosapankki sairastuneelle sisarelleen. Nopeaälyinen ja hämmästyttävän sitkeä nuori tyttö päättää pitää päänsä ja hankkii itselleen lakimiehen ajamaan asiaansa.

Tarinassa on muutama yllättävä käänne ja kirjassa tuodaan kiinnostavalla tavalla esille eri osapuolien näkökulmat tässä vakavaluonteisessa tarinassa. Kirjan loppu on yllättävä ja kääntää koko tarinan ylösalaisin.

Varsin mielenkiintoinen, koskettava ja erilainen lukukokemus.

Katja Kallion Elokuvamuisti osui silmiini erään kirjakaupan poistohyllystä ja leffafriikkinä en voinut vastustaa sen ostamista. Kallio kertoo oivallisella tavalla omista elokuvakokemuksistaan nivoen noihin kokemuksiin osan omasta elämästään. Pidän Kallion tavasta kirjoittaa. Hän osaa sanataituroinnin nerokkaalla tavalla ja sivuilla vilisee hulvattomalla tavalla toteutettuja vertauskuvia, jotka saavat hymyn huulille. Elokuvamuisti on erittäin helppolukuinen ja miellyttävä kokemus.

Mukaan mahtui monta uuttakin elokuvatuttavuutta, joten kirjan sivujen välistä löytyy monta paperilappusta ja merkintää tyyliin, katso tämä!

Suosittelen kirjaa kaikille elokuvista kiinnostuneille.

Blogitauko

2009-07-02T13:39:00.000-07:00

Hei vaan kaikille!

Täällä sitä nyt ollaan Suomen maan kamaralla ja oltu jo itse asiassa huomenissa viikon verran. Eka viikko meni hivenen sumussa, sillä heti maahan tultuamme yövyimme Hki-Vantaan lentokentän läheisyydessä Cumulus-hotskussa, sohlasimme yhden aamupäivän tapaisen Jumbossa täydessä jet lagissa, siitä kohta suuntasimme nokkamme jo kohti Keski-Suomea vanhempieni luokse ja heti seuraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti Oulua, jossa miehelläni oli kolmen päivän työmatka.

Oulussa suunnitelmat muuttuivat, sillä vanhempani eivät olleet innostuneita kaupungilla kiertelystä, vaan halusivat nähdä lähimaisemia ja käydä myös Ruotsin puolella Haaparannassa. Niinpä Nallikarista suuntasimme sinne sun tänne, mutta kävimme myös pulaamassa hivenen kylmähkössä merivedessä ja kivassa Edenin kylpylässä ;-)

Monet treffit jäivät tosin tekemättä, tästä osasyy nettipimennon, josta kärsimme koko Oulun reissun ajan, sillä nettiyhteydet eivät yllätykseksemme toimineetkaan Nallikarilla. Mutta toisaalta, pakko myöntää, oli olo varsin rentoutunut, kun ei tullut koko aikaa roikuttua täällä nettimaailmassa.

Josta sitten lähtikin tämä päätös, että tämä Teksasin taivaan alla blogini jää nyt toistaiseksi kesätauolle, mutta silloin tällöin saattaa näin lomankin aikana tänne jotain pientä kirjoitusta putkahtaa. Mutta nyt ajattelin, että pyhitämme Suomen loman täysin perheen keskeiselle lomailulle, etenkin seuraavat kaksi viikkoa, jolloin isukkikin on mukana menossa. Mehän olemme pikkuneidin kanssa Suomessa aina elokuulle saakka, mutta isä suuntaa takaisin Yhdysvaltoihin jo kahden viikon kuluttua... :-(

Oikein ihanaa kesää teille kaikille! Me olemme nauttineet tästä uskomattoman kauniiista kesä-heinäkuun taitteesta täysin rinnoin ja toivomme vielä useita aurinkoisia lomapäiviä kaikille Suomessa lomaansa viettäville!

Terkuin Sari

Cameron Diaz - My Sister's Keeper

2009-06-18T08:34:00.001-07:00

Hups. Pientä taukoa on ollut täällä blogimaailmassa, sillä tässä on ollut kaikenlaista kiirusta ja pientä huolenaihettakin, kun alkoi tuo nielu/kurkku temppuamaan ja olen tässä nyt sitten ravannut yhdellä sun toisella specialistilla koko viime viikon ja nyt on sitten koettu ensimmäinen varjoainekuvaus, nukutus ja ruokatorven ja vatsalaukun tähystyskin. Auts!

Mutta kaiken pelon ja ja jännityksen päätteeksi oli helpottavaa kuulla, ettei mitään kovin vakavaa ole onneksi meneillään, kärsin ns. refluksitaudista, jossa ruokatorven ja vatsalaukun välissä oleva sulkijalihas on vähän laiskistunut ja aiheuttaa ikäviä oireita erityisesti ruokatorvessa. Sen lisäksi kilpirauhasessani havaittiin pieni muutos, mutta muut arvot olivat ok, joten mitään operaatioita ei ole edessä. Lääkitys refluksitautiin lieventää luultavasti jo melko nopeasti nielemisongelmiani ja painon tunnetta kurkussa. Näillä eväillä nyt mennään ja vihreää valoa näytettiin myös keskiviikkoista Suomen matkaa koskien.

Sekin kun oli jo tässä vähän vaakalaudalla, lääkärini todettua, ettei matka tule luultavimmin kysymykseen, jos jotain hälyttävää löydetään. Mutta phiuh, syy ongelmiin on selviämässä ja nyt voi hengitellä hivenen rauhallisemmin ja rauhoittaa mielensä. Kyllä tässä jo kieltämättä tuli läpikäytyä alitajunnassaan vaikka mitä vaihtoehtoja... :-(

---------------------------------------

Mutta se näistä minun omista jupinoista. Yleisesti en edes hirmusti halua näin henkilökohtaisista asioista täällä höpötellä, mutta tässä sitä nyt ollaan. Höpisty on ja tässä syy siihen, että pientä taukoa on ollut kirjoittelun ja kommentoinninkin suhteen. Ajatukset ovat olleet ns. vähän muualla... ;-)

Jeps, mutta sitten vähän kevyempää?, tai noh... eräästä tulevasta elokuvasta. Katsottavien ensi-iltojen listaltani löytyy tämän hetken kärkisijoilta elokuva My Sister's Keeper-leffa, jonka yhdessä merkittävässä roolissa on hän...

Cameron Diaz, varsin tunnettu, 36-vuotias näyttelijätär, joka osui ensimmäisiä kertoja silmiini leffoissa The Mask ja There is Something About Mary. Näiden leffojen jälkeen Diaz onkin vilahdellut useissa nimekkäissä leffoissa, kuten Charlie's Angels, The Gangs of New York, Shrek, My Best Friend's Wedding sekä In her Shoes.

Tällä kertaa Cameron Diazilla on kuitenkin aivan erilainen rooli edessään. Tässä koskettavassa draama-elokuvassa, My Sister's Keeper hän näyttelee perheenäitiä, jonka perheessä on paljon iloa, rakkautta ja läheisyyttä, mutta myös surua ja menetyksen pelkoa.

Tämä on tarina perheestä, jossa vanhempi sisar sairastaa parantumatonta syöpää ja jossa nuorempi sisar on syntymästään saakka läpikäynyt useita kivuliaita toimenpiteitä, sisarensa hyväksi.

Tämä on tarina äidin ja tyttären/tytärten välisestä rakkaudesta.

Samoin kuin sisarten välisistä suhteista.

Mutta tämä on tarina myös siitä, kuinka meistä jokaisella on oikeus omaan ruumiiseensa ja tässä tapauksessa sisaruksista nuorempi, terveenä syntynyt Anna (Abigail Breslin) on tullut siihen lopputulokseen, ettei hän enää jaksa olla se, jonka oletetaan olemaan aina valmiina kivuliaisiin operaatioihin ja jatkuvaan avunantoon, oman ruumiinsa kustannuksella.

Raskas aihe, joka varmasti pistää mietteliääksi.

Tarkoituksenani onkin hankkia kyseinen, Jodin Picoultin kirjoittama novelli lentokonelukemiseksi, sillä haluan ensin lukea tämän tarinan, ennenkuin näen sen valkokankaalta. Yhdysvalloissa elokuva tulee teattereihin jo ensi viikolla, Suomen ensi-illasta en ole selvillä. Luultavasti viimeistään syksyllä tämä tulee myös Suomeen.

Melko varmaa nessukamaa tämä leffa on, joten siinäkin mielessä hyvä, että luen kirjan ensin. Osaanpahan henkisesti varautua tulevaan...

Myrskyn jälkeen...

2009-06-11T07:44:00.000-07:00

... on poutasää... Ainakin toivon niin.

Kaikki alkoi eilen illalla, kun olimme tuttavaperheen luona toisessa kaupungissa juhlistamassa heidän tyttärensä 5-vee juhlia. Ilta meni oikein kivasti ja lapsilla oli hauskaa, kunnes aloimme katselemaan kohti vihertävää taivasta ja näitä varsin mielenkiintoiselta näyttäviä tutkakuvia...

Olimme jo lähdössä ajamaan kotia kohti, mutta päätimme jäädä tuttavien luokse odottamaan, kunnes pahin myrsky on takana.

Alueemme yli oli nimittäin pyyhkäisemässä tosi ärhäkkä myrsky ja siinä mielessä vaarallinen tapaus, että alueellemme annettiin tällä kertaa tornado warning, yleisen tornado watchin sijaan. Warninghan jo tarkoittaa sitä, että tornado on jossain päin aluetta havaittu.

Ja olipa hyvä, ettemme lähteneet keskelle myrskyä ajamaan. Kuinka ollakaan se pahin myrskyalue oli nimittäin pyyhkäissyt juuri meidän pienen kotikaupunkimme yli. Kun sitten illan hämyssä ajoimme kotiin, oli meitä ensimmäisenä vastassa tällaiset röykkiöt ympäri katuamme. Nämä ovat katon palasia, huopaa ja muuta kattomateriaalia. Jes! Tästä se riemu alkoi!

Takapihallamme olisi voinut kuvitella riehuneen humalaisen jengijoukon. Vaan ei, myrskyä se vaan oli...

Kukkapurkitkin olivat komiasti kenollaan ja muutamat koriste-esineet aivan päreinä... Mutta tämä on kyllä pientä verrattuna siihen, mitä monelle muulle täällä tapahtui.

Kun aamu alkoi sarastamaan??? oli näky aika ankea...

Mutta pian keli hetkeksi kirkastui ja silloin mamma nappasi kameran ja lähti ajelemaan lähikatuja. Tällaista sotkua oli teillä. Puiden oksia, lehtiä ja kaatuneita puita.

Näitä kaatuneita puita on lähes joka pihalla. Yllättävän moni puu on kuitenkin päättänyt kellahtaa kadun suuntaan eikä kohti taloja, onneksi.

Aitavahinkoja on aivan suunnaton määrä. Tässä naapurimme aita.

Ja tässä lähikadun naapurusten aitoja, kaikki nurin. Kyllä fencing firmat nyt hierovat käsiään...

Kävinpä myös pikaisesti toisella uima-allasalueellamme ja kovin oli hiljaista. Tästä kuvasta näyttäisi, ettei täällä ole juuri mitään tapahtunutkaan.

Mutta näin karulta näyttää mm. toddler allas, joka on tarkoitettu ihan pienille muksuille. Jaa-a, huomenissa oli tarkoitus mennä lotraamaan tuonne altaalle, vaan taitaapi jäädä nyt väliin.

Tämä sorsaherrra sen sijaan oli aikeissa mennä pulaamaan ja nautti selvästi siitä, että sai olla altailla ihan yksiksensä, siihen saakka kunnes minä tulin häiriköimään kameroineni. Tyyppiä otti selvästi päähän läsnäoloni ja lentää liihottikin jo kohta tiehensä.

Sorsan vieressä, altaan pohjalla keikkui tämä puutarhatuoli. Nice!

Ja luultavasti vielä eilisiltana jonkun lapsen vesileikeissä ollut herra rapu... Oli aika märkä kaveri!

Eipä taida olla leikkipuistoonkaan asiaa pariin päivään...

Saattaisi nimittäin peppu kastua tuota liukkarimäkeä alas huristellessa. Epäilen...

Yleensä näihin samoihin aikoihin aamulenkillä käydessäni nämä tenniskentät ovat täynnä iloisia tenniksen pelaajia opettajineen kaikkineen. Tänä aamuna oli kovin hiljaista.

Ja kentän laidalta oli yllättäen katkennut puu.

Clubitalomme viereisen lastenhoitopaikan viereltäkin oli kaatunut useita puita ja tässä jo kaupungin miehet korjaamassa tilannetta. Kaupungin autoja onkin körötellyt alueellamme koko aamun.

Samoin kuin kattokorjaajien autoja. Tässä naapurin rouvamme katsastelemassa heidän kattotilannettaan. Kertoili, että pojan huoneen katto oli yläkerrasta romahtanut alas ja olohuoneeseen satelee tällä hetkellä vettä. Tosi ikävä tilanne, onneksi heillä on hyvä vakuutus ja kattokorjaaja jo täydessä työn touhussa.

Tosin täällä on taas kova ukkonen ja sataa kaatamalla, joten saapa nähdä, miten tuo katonkorjaus tällä hetkellä etenee.

Alueellamme ei yleensä enää kesäkuukausina ole tornadovaaraa, mutta poikkeuksia riittää ja tornado havaittiin vain 500 metrin päästä kadultamme. Touchdownia nyt epäillään ja naapurimme kertoilivat myös nähneensä tornadon alun meidän talojemme päällä. Huh heijaa, pistipä taas luonnonvoimat hiljaiseksi.

Tällainen on yleensä Teksasin kevät, nyt tornadomyrsky yllätti meidät kesäkuun puolella.

Suomeen ja Kaliforniaan

2009-06-10T12:52:00.000-07:00

Enää kaksi viikkoa ja sitten tämä perhe matkaa jälleen kerran kesäksi Suomeen!

Joka keväthän tätä Suomeen matkustamisen järkevyyttä punnitaan, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Onko järkeä lähteä joka ikinen vuosi kesäksi Suomeen, kun voisimme matkustella täälläkin. Noh, on täällä toki ennätetty matkustellakin (etenkin ennen lapsen syntymää, nyt tosin vähän harvempaan tahtiin), mutta aina olemme saman kysymyksen edessä, mennäkö vai eikö mennä?

Ja mihin sitten joka kesä päädymme? Lähtemään Suomeen, näihin maisemiin...

Hiljaiseen mökkirantaan, rentoutumaan ja nauttimaan Suomen kesästä. Lapselle kesä on vuoden parasta aikaa. On ehkä vaikea ymmärtää sitä ikävän ja kaipuun määrää, mitä pieni lapsi voi sisällään tuntea. Äidin on usein sydäntä särkevää kuunnella pienen lapsensa murhetta siitä, kun mummilaan pääsee niin harvoin.

Siis olisiko minulla sydäntä jättää lapsi viemättä Suomeen? No eipä ole. Ja niinpä sinne taas pian suuntaamme!

Mies pirhana vaan ei osaa pysyä erossa työstään ja niinpä matkamme alkaakin heti hänen työmatkansa innoittamana kohti Oulua ja olenkin jo saanut mukavia vinkkejä, (kiitos Sooloilijan), missä meidän kannattaisi Oulun suunnalla piipahtaa.

Ja nyt on sitten jo ainakin mökki varattu, yllä olevista maisemista, Nallikarilta. Siellä on kiva asustella viisi päivää, kun on omat keittiötarvikkeet, hellat ja jääkaapit.

Toki Suomen matkaamme sisältyy myös kaikkea muuta, sukujuhlista ystävien tapaamisiin (toivottavasti mahdollisimman monia teistä nyt pystymme/ennätämme näkemään!!!) ja pieniin maakuntamatkoihin. Mutta sen ihmeempää matkailua emme varmaan Suomesta käsin harrasta, sillä heti takaisin Teksasiin palattuamme lähdemme isukin matkassa jälleen kerran hänen työmatkansa innoittamana Kaliforniaan!

Tämä matka tuli aivan yllättäen, mutta eilen illalla jo varasimme Santa Clarasta hotellin ja tältä tämä näyttää! Olemme ihan innoissamme, loma ikäänkuin jatkuu (ainakin minulla ja pikkuneidillä, isukkihan on tälläkin reissulla kolme päivää koulutuksessa) tänne takaisin tultuamme. Ja hyvä niin, sillä isukin Suomi-lomahan on vain kaksi viikkoa, hänen ollessaan heti alussa viikon verran työssä ja loman lopullakin muutaman päivän työmatkan tehden, joten on hänkin ansainnut pari ylimääräistä lomapäivää, yllättäen tuon tulevan Kalifornian työmatkansa päätteeksi... ;-)

Tältä hotlamme näyttää! Pikkuneitihän on muuten perheemme hotellidiiva ja tykkää hotellielämästä ihan hirmuisesti. Ei mitään ymmärrystä miksi, mutta neiti rakastaa pehmeitä petivaatteita, jättisuuria sänkyjä (on meillä kotonakin king size sänky, mutta nämä hotlan sängyt on kuulema vielä isompia, okei!), isoja ravintoloita ja auloja, sekä uima-allasalueita...

Hotellin sisäpihalla on tällainen trooppinen puutarhamainen sydeemi ja tästä pikkuneiti oli aivan tohkeissaan.

Melkoinen kiljuminen alkoi tästä vesiputouksesta. Hmm, kunhan nyt ei päättäisi sitten paikan päällä lähteä tuohon enempää tutustumaan...

Ja arvatenkin nämä kuvat saivat riemunkiljahduksia aikaan...

Mutta kun isi on päivät koulutuksessa, en aio kyllä koko aikaa istua neidi kanssa hotellilla, vaikka kuinka neiti niistä pitääkin. Hotellin läheltä löytyi onneksemme suuri outlet-mall, jonka yhteydessä yllättäen... Ta daa!!! Leffateatteri! Sinne siis suuntaamme...

Jollemme ajele näissä maisemissa, jotka Santa Clarasta avautuvat. Kyllä osaakin olla verheää!

Koska mieheni ottaa pari vapaapäivää koulutussession jatkeeksi ja viikonloppukin osuu siihen väliin, on meillä on aikaa vihdoin käydä Yosemiten kansallispuistossa. Saas nähdä, miltä maisemat näyttävät elokuussa.

Luultavasti hivenen kesäisemmältä kuin tässä kuvassa. Mutta upeat on maisemat!

Ja mahdollisesti käymme myös Sequoia-puita ihailemassa Sequoia-kansallispuistossa, mutta ennen kaikkea mamma haluaa suunnata kohti Sonomaa...

Ja elokuisessa auringossa kylpeviä viinitiloja.

Haa, kerrankin sellainen olo, että kesäloman jälkeen on kiva tulla takaisin Teksasiin. Usein tänne syksyllä paluu on vähän kankeaa, koko kesän Suomessa lomailun jälkeen. Tällä kertaa ei tunnu siltä, vaan odotan takaisinpaluuta suurella innolla ja uutta matkaa sitäkin suuremmalla ;-)

The Hangover

2009-06-07T14:35:00.000-07:00

Tarkennettakoon nyt vielä, että kyseessä on perjantaina Yhdysvaltojen ensi-iltansa saanut crazy-komedia The Hangover, jonka päätin tänään käydä katsomassa.

Pari päivää sitten US Weeklyn sivuilta osui leffan kovasti kehuja antava arvostelu (kolme ja puoli tähtöstä neljästä) elokuvaa koskien ja tämä sivun mittainen artikkeli sai minut tänään hurauttamaan läheiseen leffateatteriin.

Pakko todeta heti alkuun, että tämä komedia on kyllä ehdottomasti paras kokemus pitkään aikaan! Aivan päätöntä menoa ja yliampuvaa huumoria, mutta toimii!

En ole nauranut aikoihin näin makeasti leffateatterissa istuessani, enkä tosiaankaan ollut ainoa nauruhermojaan harjoittanut henkilö. Vaikka leffa kertookin neljästä bachelor-partyissä koheltavasta äijästä keskellä Sin Cityä, Las Vegasia, tämä kyllä tavoittaa myös naiskatselijat.

Noh, en tiedä, josko huumori toimii ihan tiukkapipoisimmille, mutta siis c'moon tämä leffa on kyllä järkyn hauska!

Kaikki alkaa siitä, kun muutaman päivän sisällä avioituva Doug (Justin Bartha) lähtee viettämään polttareitaan Las Vegasiin. Hän ajaa Losista Vegasiin tulevan appensa klassikko-avomersulla ja mukaan matkaan lähtee ymmärrettävästi myös pari kaveria. Dougin paras ystävä Phil (Bradley Cooper, yes indeed!!!), heidän hammaslääkäri-ystävänsä Stu (Ed Helms) sekä Dougin tuleva käly, Alan (Zach Galifianakis).

Automatka Vegasiin sujuu hyvin ja pian nämä neljä jo skoolaavat Ceasar's Palacen katolla tulevalle illalle tyyliin: "To a night the four of us will never forget!"

Niinpä niin... Those famous last words... Tai jotain sinne suuntaan...

Seuraavana aamuna miehet nimittäin heräävät täyteen kaaokseen, muistamatta edellisyön tapahtumista yhtikäs mitään!

Ensimmäisenä krapulansa keskeltä avaa silmänsä Stu, tuo sangen rauhallinen, naisystävänsä tossun alla oleva hammaslääkäri ja huomaa kanan tassuttelevan keskellä hotellin sviittiä. Kohta nousee ylös Alan, joka suoriutuu vaivalla helpotushuoneeseen tarpeillensa ja siinä toimituksen keskellä kuulee syvän murahduksen. Hiukan silmiään hieraisten hän huomaa kylpyhuoneessa olevan siperiantiikerin, ja rynnii kauhuissaan ulos kylpyhuoneesta kompastuen keskellä aulan lattiaa makavaan Philiin.

Stu huomaa pian, että häneltä puuttuu etuhammas (hammaslääkärin painajainen, oletan...) ja kaiken kukkuraksi Doug, tuleva sulhanen on kadonnut. Tässä jo luulisi olevan pojilla nieltävää ihan tarpeeksi, mutta arvatenkaan miesten vastoinkäymiset eivät lopu tähän. Sviitin vaatehuoneesta löytyy pieni itkevä yllätys ja niinpä matkaseurueeseen liittyy myös vauvaikäinen miehen alku. Ja tästä se varsinainen riemu vasta alkaa!

Nämä neljä lähtevät etsimään niin Dougia, kuin miehenalun äitiä ja siinä samalla edellisyö alkaa avautumaan näille koheltajille. Itsellä nousi pintaan aivan päättömän koominen fiilis seurata, mitä kaikkea nämä äijät ovat saaneet aikaan ja kaikki tämä soheltaminen vain kumuloituu elokuvan edetessä.

Eipä siis ihme, että miehet löytävät itsensä jossain vaiheessa myös Las Vegasin poliisiasemalta. Onneksi sentään miesjoukon nuorin on jo tässä vaiheessa löytänyt äitinsä, joka osoittautuu yllättäen myös hammaslääkäri Stun uudeksi vaimoksi. Kyllä vaan, klassinen What happens in Vegas stays in Vegas-tilanne. Mies, nainen ja hivenen liikaa alkomahoolia. Ja sitten jo ollaan naimisissa, Vegasin Drive-thru tyyliin. Jaigs!

Loppua kohden leffan tunnelma ehkä hivenen latistuu, mutta leffan alkupuoli on niin crazyä ja viihdyttävää tilannekomiikkaa täynnä, että lopun pieni latistuminen annettakoon anteeksi. Aivan must-leffa kaikille crazy-komedian ystäville! Tarjolla paljon yliammuntaa, nasevaa sananvaihtoa, koomisia tilanteita ja täyttä kaaosta!

I enjoyed!

Jason Statham & Transporter 3

2009-06-05T22:46:00.001-07:00

Joskus vaan tulee sellainen olo, et okei, nyt on pakko katsoa joku hyvä toimintaleffa-pläjäys. Transporter leffat ovat tässä suhteessa olleet aina osuva valinta, eikä toissailtana katsomamme Transporter 3 kyllä eronnut tässä suhteessa edeltäjistään.

Vaikka Transportereissa viljelläänkin väkivaltaa (yllätys...) ja meno on melkoisen miehekästä, adrenaliinin virratessa suonissa ja testosteronin hajun miltei yltäessä katsojan nenuun saakka, ovat Transporter-leffat kyllä aikas monen naisenkin makuun!!! Ainakin tämän mamman! Pakko myöntää.

Ja onhan tarjolla myös silmäniloa, Jason Stathamin muodossa! Ja huh, olihan mies taas melkoinen lihaskimppu.

Oma mieheni tiesi heti kertoa, että Stathamia treenaa ex-armeijan kundi, Logan Hood ja minä jäin ällistyksestä suu auki tuijottamaan miestäni. Siis mtääh? Kuin sä tällaista tiedät, oli ensimmäinen reaktioni.

No niin, mies oli kuullut asiasta jossain radio-ohjelmassa ja olipa oikein tyytyväisenä, kun yllätti minut tällä tiedolla. Noh, heti uteliaana menin nettiin etsimään tästä personal traineristä lisää tietoa ja oikeassa tuo miekkulaiseni taisi olla.

Jason Stathamilla on tosiaan oma personal trainerinsä ja nimeltään juurikin Logan Hood, joka on teettänyt miehellä aikas hurjiakin lihas- ja muita treenejä juuri tätä elokuvaa varten.

Ja tulokset ovat näkyvissä valkokankaalla.

Mutta ei leffa tietty jäänyt pelkäksi Stathamin lihasten tuijotteluksi (tai noh.. öööh...), sillä juonikin oli varsin mielenkiintoinen ja jännittävä. Mutta ainahan näissä elokuvissa korostuu se toiminta ja meno olikin taas todella vauhdikasta, lukuisia taistelukohtauksia unohtamatta.

Kuvaustyylissä pidin erityisesti syvästä kontrastista ja taistelukohtauksien osittain hidastetusta, osittain nopeutetusta kuvaustyylistä. Aika nannaa oli katsella taistelua, kun välillä oli pientä hidastusta ja välillä taas ikäänkuin pikakelattiin pieni pätkä eteenpäin.

Eli juu-u, olipa taas pitkästä aikaa kiva katsella ihan kunnon actionia, ilman sen ihmeempää "syvällistä" tarinaa.

Tori & Dean

2009-06-02T20:04:00.000-07:00

Siis ihan tosi! Olen koukussa!

Joku tässä Tori Spellingin, hänen miehensä Dean McDermottin ja heidän nelihenkisen perheensä elämään liittyvässä reality-sarjassa vaan jaksaa kiinnostaa ja nyt saan taas joka tiistai-ilta seurata heidän elämäänsä Oxygen-kanavalta.

Tämä pari (kuvassa Dean ja lapset Liam sekä Stella) on julkisuudestaan huolimatta kuin kuka tahansa lapsiensa kanssa arjen seassa räpiköivä pariskunta, ja mikä minua tässä sarjassa eniten naurattaa ja viihdyttää, on se letkeä, arkipäivän huumori, jota Tori ja Dean taidokkaasti viljelevät.

Ja Dean, joka on mielestäni komea, huumorintajuinen ja sarjan perusteella ihan ehdottoman hyvä aviomies, saa omalta osaltaan minut kääntämään kanavan tiistai-iltaisin Oxygenille. Tori sen sijaan on työnarkomaani businessnainen, joka on mm. juuri lanseerannut uuden, omaa nimeään kantavan lastenvaatesarjan, kirjoittanut jo toisen kirjansa Mommywood ja siinä sivussa kuvaa uutta 90210-sarjaa ja on mukana hyväntekeväisyystoiminnassa ja erilaisissa julkkiksille pakollisissa tilaisuuksissa.

Tämän vauhdikkaan ja huumorintajuisen parin kommelluksia on viihdyttävää seurata ja jotenkin heidän elämäänsä voi kaikesta Hollywood-säkenöinnistä huolimatta ainakin jollain tasolla samaistua. Se kaikki arkinen höslääminen lasten kanssa sekä ne ainaiset miehen ja naisen väliset erot ajatusmaailman suhteen (miehillä mielessä aina se yksi ja sama... ai mikä? No joo... ja naisilla sata rautaa tulessa...), ne vaan jotenkin kolahtaa, ainakin omalla kohdalla.

Tori Spellingin muistaa ehkä parhaiten Beverly Hills 90210-sarjasta, joka itse asiassa ei edes kuulunut omiin nuoruuden suosikkeihini, minä itse pidin enemmän Melrose Placesta.

Tori on myös edesmenneen TV-sarja/leffamogulin, Aaron Spellingin tytär ja se paljon puhuttu, vauhdikkaan nuoruuden omaava tuhlaajatytär, jonka muistan olleen tiiviseen tahtiin juorulehtien sivuilla 90210-sarjan aikoihin. Yhdysvalloissa kohuttiin myös Torin perinnöstä, hänen saatuaan vain??? 800 000 taalan perinnön äitinsä Candyn omistaessa miljoonien arvosta kiinteistöjä, muusta omaisuudesta puhumattakaan. Torilla on ollut jo vuosia tulehtuneet välit äitiinsä Candyyn ja välit ovat yhä edelleen erittäin tulehtuneet, jos heillä voi sanoa minkäänlaisia välejä olevankaan.

Dean McDermott sen sijaan on kanadalainen näyttelijä, joka avioitui Torin kanssa 2006. Torilla ja Deanilla on kaksi lasta, Liam ja Stella. Deanilla on myös 10-vuotias poika aiemmasta avioliitostaan TV kokki Mary-Jo Eustacen kanssa.

Kirjoittamisen perusopinnot

2009-06-01T08:23:00.001-07:00

Tänään minua odotti mailiboxissa iloinen yllätys.

Syksyllähän minulla alkaa aivan uusi elämänvaihe, kun tytär menee jo Kindergarteniin ja on koulussa joka päivä, aamukasista iltapäivä kolmeen. Niinpä mammalla on ollut kevään aikana jo suuri huoli siitä, että kuinka mahdan saada aikani syksyllä kulumaan. Niinpä hain huhtikuussa entisen asuinpaikkakuntani (siis siellä Suomessa) yliopiston järjestämään kirjoittamisen perusopintokokonaisuuteen (30 op) ja halusin kokeilla onneani, josko pääsisin minäkin tähän kirjoittajaryhmään mukaan.

Opinnot järjestetään pääosin etänä, ja kun ennen hakemuksen lähettämistä vielä tiedustelin, onko opintokokonaisuutta mahdollisuus suorittaa täysin etänä (tällainen ulkosuomalainen kun olen, enkä pysty lähijaksoille osallistumaan), sain heti myönteisen vastauksen ja niinpä laitoin hakupaperit ja hakukirjeen menemään.

Opintokokonaisuuteen valittiin reilusta 60 hakijasta 31 opiskelijaa ja minä olin yksi näistä onnekkaista, kirjoittamisen perusopinnot syksyllä aloittavista valituista.

Nyt pääsenkin ihan tosissaan paneutumaan kirjoittamisen eri alalajeihin ja tyyleihin, ja odotan tätä alkavaa opintokokonaisuutta jo suurella innolla ja jännityksellä!

Ehkä nyt löydän sen omimmilta tuntuvan kirjoittamisen tyylin. Oli se sitten kaunokirjallista, tietopohjaista, blogikirjoittamista tai journalistista kirjoittamista.

Mitä näistä tai jollei mitään näistä, se selvinnee minulle syksyn ja tulevan talven aikana.

Toivottavasti ;-)

UP 3D-elokuvan tunnelmia

2009-05-31T21:06:00.000-07:00

Kävimme tosiaan perjantaina katsomassa tyttären kanssa animaation UP ja päädyimme katsomaan elokuvan 3D-versiona. Niin ja taisinpa uhata tästä leffasta vielä kirjoittavani vähän lisää.

Hassu tilanne sattui jo heti leffaan mentäessä. Elokuvasalissa, jossa leffan oli tarkoitus alkaa, oli pieniä teknisiä ongelmia ja manageri ystävällisesti ehdotti, että jospa voisimme tulla reilun tunnin päästä alkavaan näytökseen, ilmaiseksi.

No tottahan se meille sopi ja niinpä kävimme pikaisesti kotona lounastamassa ja palasimme puoliltapäivin takaisin leffateatteriin.

Itse elokuva oli oikein värikästä ja vauhdikasta katseltavaa, josta itselleni jäivät päällimmäisinä hahmoina mieleen vanha mies Carl ja hänen hupaisa partiopoikaseuralaisensa Russell, jonka kanssa vanhus päätyy haaveilemaansa, hurjaan seikkailuun, aina Etelä-Amerikkaan saakka. Niin ja milläs muulla ajopelillä kuin omalla talollaan lennellen, tuhansien värikkäiden ilmapallojen varassa.

Tiedossa on siis sangen mielikuvituksellista menoa ja kun tämä parivaljakko pääsee Etelä-Amerikkaan, meno senkuin villiintyy.

Jotta tuo ilmapallojen varassa oleva talo saataisiin määränpäähänsä, Paratiisiputousten viereen, on näiden kahden seikkailijan vastassa vielä monen monta mielenkiintoista ja vauhdikasta tilannetta.

Koko perheen viihdyttävä elokuva, jota oli aikuisena kiva seurata 3D-versiona, mutta joka oli 5-veelle näin toteutettuna joidenkin kohtauksien aikana vähän liikaa ja niinpä neitimme nakkasi 3D-lasinsa muutamassa kohtaa nenältä pois.

Visuaalisesti tosi upeasti toteutettu elokuva, joka oli juoneltaan elokuvan loppupuolelle mentäessä ehkä hivenen sekava ja itselle jäi avautumatta muutama pieni yksityiskohta elokuvassa. Mutta näistä ajatuksista voit lukea lisää täältä.

Leppoisa lauantai

2009-05-30T21:26:00.000-07:00

Tänään ollaan otettu ihan rennosti. Perheen kanssa yhdessäoloa, aurinkoa, uintia ja ihan vain oleskelua.

Perheen pienin pulasi pari tuntia uima-altaassa. Meillä ei ole omaa uima-allasta, vaan talomme sijaitsee sillä tapaa kivalla alueella, että asuma-alueellemme kuuluu kaksi erillistä uima-allasaluetta. Tänä kesänä näitä altaita onkin käytetty tiheään tahtiin.

Uimaan kovasti jo opetellaan, vaan silti nuo käsikellukkeet eivät millään meinaa irrota tämän tyttösen käsivarsilta. Noh, ehkä jo syssymmällä...

Ja kun neiti pulasi altaassa, äiti paneutui TODELLA tärkeisiin asioihin. Eli nenällä oli uudet Reiskan kakkulani (vahvuuksilla muuten ja olen näistä ihan tosi iloinen! Just ihkut, isot aurinkolasit, jollaisia halusinkin) nenällä kävin People-lehden kimppuun. Kyseessä olikin varsin tärkeä nummero, sillä käytiinhän siinä läpi kesän muotia ja tietty kaikkien naisten mielenkiinnon kohteita, eli julkkiksia.

Joista erityisesti tämä kuvatus toi reisiensä kanssa ikuista taistelua käyvälle äidille erityistä lohtua. Niin, arvaatkos sinä kuka on tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa?

Ha haa...

Sehän on nimittäin aina ihailemani Scarlett Johansson, jonka luulin omaavan myös nätit ja sironnäköiset reidet. Vaan kappas kummaa, tässä kuvassa kyllä näyttävät hivenen muodokkaamilta, kuin olin kuvitellut.

Joten on näitä reisiongelmia muillakin... Jopa Scarlettin tapaisilla kaunottarilla.

Johan helpotti... ;-)

P.S. Nuo Scarlettin shortsit on muuten aikas vinkeät. Aika korkea vyötärö, joka ei välttämättä ole kauhean imartelevannäköistä katseltavaa...

Tänään ohjelmassa

2009-05-29T08:32:00.001-07:00

Täällä mennään vielä perjantai-aamussa ja äiti lupasi jo viikkoja sitten viedä keskiviikkona viimeistä kerhopäiväänsä viettäneen tyttärensä elokuviin.

Ja arvatenkin menemme katsomaan tämän tänään ensi-iltaan tulleen Disney Pixar animaation...

UP-leffan, joka trailerin mukaan tarjoaa jo visuaalisesti herkullisia hetkiä meille katsojille. Tässä on nyt vielä mietintämyssyn alla, että menemmekö katsomaan elokuvan normaaliversiona vai 3D-versiona.

Tyttäremme on erittäin eläytyvää sorttia leffoja katsellessaan ja 3D-voi olla tuon ikäiselle vielä jopa hivenen pelottavakin kokemus, joten katsotaan, mihin päädymme.

Itselläni on tästä elokuvasta päällimmäisenä tämä mielikuva. Vanha mies, viktoriaaninen talo ja miljoona värikästä ilmapalloa kannattelemassa talovanhusta sinitaivaalla, poutapilvien seassa. Mihin lie talon ja vanhuksen tie tarinassa johtaa...?

No, hivenen piti jo uteliaana kurkata jutun juonta, mutta kertoilen lisää leffakokemuksesta tänään tai huomenissa.

Renesanssifestivaalit Osa II

2009-05-27T07:13:00.001-07:00

Tässä vielä vähän lisää kuvia viikonloppuna päättyneistä Renessanssi-ajan festivaaleista.

Mustalaisorkesteri soitti upeaa mustalaismusiikkia ja heidän joukostaan löytyi myös tämä tanssija, joka pyöritti kyllä lanteitaan aika tavalla hurjaan tahtiin.

Upeat nuo hänen haaremihousunsa, jotka muuten taitavat olla taas muodissa. Huh, taitaisi itseltä jäädä väliin, vaikka tämän naisen päällä näyttivätkin upeilta.

Ja tässä koko bändi. Upeaa musiikkia soittivat!

Nyt en enää muista, mitä soitinta tämä heppu bändissä soitteli, sillä häntä ei näy tuossa yläkuvassa, mutta itse kiinnitin erityistä huomiota hänen upeaan asuunsa. Kyllä rotevallekin miehelle käy tällaiset vaatteet.

Ja tässä vielä bändin soittimia. Kyllä on monenlaista kielisoitinta. Mitähän lie nimeltään?

Tämä muusikko oli ihan omaa lajiaan. Hän soitteli meille suurilla kelloilla ja tämä oli kyllä todella erikoista ja KOVAÄÄNISTÄ musiikkia!

Siinä on koko hänen kellokavalkadinsa. Oli kuulkaas melkoista kilinää, mutta todella taidolla hän näitä kellojaan kyllä kilisytteli, pakko myöntää... ;-)

Itse ihailen aina tapahtuman lintunäytöstä. Kaikki heidän keräämänsä rahat menevät lintutarhalle, joka pelastaa haavoittuneita tai muuten loukkaantuneita lintuja ja esimerkiksi tämä upea valkopäämerikotka on heidän tarhansa asukki.

Alueellamme on useita ns. Sanctuary-tyylisiä tarhoja, joissa suojellaan hylättyjä tai loukkaantuneita eläimiä. Yksi suosikeistani on kissaeläimistä huoltapitävä Sanctuary, jonne tuodaan mm. lemmikeiksi otettuja petokissaeläimiä, kuten tiikereitä, leijonia ja leopardeja. Täällä kun niitäkin salakuljetetaan ja kuvitellaan, että tiikeriäkin voi pitää lemmikkinä. Surullista, mutta onneksi löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiina auttamaan näitä viattomia eläinparkoja.

Tässä vielä tuo upea valkopäämerikotka. Kyllä se vaan on ylväs lintu!

Alueella oli myös mahdollista ratsastaa norsun selässä. Norsuja oli metsän laidassa kolme ja minua jotenkin säälitti nämä otukset. Tämäkin yksilö polki aloillaan hyvin hermostuneen näköisenä ja mietin, että koskahan mahtaa pillastua. Tähän kyytiin en siis tosiaankaan olisi halunnut, sillä fanttiystävät näyttivät hivenen rauhattomilta kavereilta...

Kamelit sen sijaan ottivat ihan lungisti ja toinen herra-kameli makoili metsän keskellä ja on ollut varmaan oma haasteensa saada se yksilö liikkeelle mahdollisia asiakkaita kuljettemaan. Tämä yksilö oli myös varsin tyytyväinen kaveri ja märehti luultavimmin heinää suunsa siimeksissä, sillä hirmuinen mouskutus sieltä kuului, kun tyttären kanssa teimme vähän lähempää tuttavuutta.

Ihan mukavan päivän saimme taas tuolla tapahtumassa viettää ja arvelenpa, että ensi keväänä taas tuonne suuntaamme. Joka kevät siellä kuitenkin on jotain uutta ja ihmeellistä katseltavaa.

Renesanssifestivaaleilla Osa I

2009-05-26T07:10:00.000-07:00

Kirjoittelin jo tuossa aiemmin toiseen blogiini, Pink Pioniesiin tästä mainiosta renesanssitapahtumasta, joka sijoittuu joka vuosi huhti-toukokuulle ja jonne milteipä joka kevät olemme suunnanneet.

Tämä tapahtuma järjestetään pienen pienessä, tätä tapahtumaa varten rakennetussa pikkukylässä, jonne mentäessä astut ikäänkuin eri aikakauteen, keskiaikaisen linnan muurien sisäpuolelle.

Porttien avautumista odotellessa kuninkaalliset toivottelivat väen tervetulleiksi linnan muurilta käsin.

Ja sisällä kylässä saatoit kohdata toinen toistaan upeammin pukeutuneita hahmoja. Tämä lady jakoi lehtisiä jo pian alkavaan esitykseen. Aivan upea puku hänellä...

...mutta erityisesti hänen kenkänsä saivat minut pysähtymään. Oh my! Noillako sitten pitäisi kävellä koko päivä? Taitaisi jäädä itseltä väliin.

Nämä kaksi nuorta miestä kävelivät vastaan joka paikassa ja kovaääniseen tyylinsä esittivät (vai liekö jo sitä loppupäivästä olleet, sillä kylässähän on oikeudet myydä alkoholivirvokkeita) hivenen juopuneita Saksan poikia.

Ja kylä on täynnä tämän tyylisiä pieniä putiikkeja ja rakennuksia. Tässä myytiin, niin hupaisalta kuin se ehkä kuulostaakin, King's Nuts eli siis kuninkaan pähkinöitä.

Tämä huomiota herättävä pari oli pukeutunut upeasti, molemmat narrin asuihin.

Tämä pari taas edusti hivenen hillitympää, talonpoikaistyyliä, mutta mielestäni heidänkin asunsa ovat todella upeasti toteutetut ja kauniit.

Näistä kauniista kärryistä saattoi ostaa vaikkapa rasian mansikoita tai raikastavaa ananasta.

Ja kun istahdit eväitäsi syömään, saatoit nähdä vieressäsi vaikkapa linnan neidon munkin kanssa rupattelemassa.

Tarinatuokioita ja erilaisia esityksiä oli tarjolla usealla eri lavalla. Tässä kerrotaan jännittäviä merirosvotarinoita.

Ja tokihan ihmisillä pitää olla mahdollisuus myös syödä tukevammin. Alueelta löytyy useita pizzerioita...

...sekä muita ravintoloita. Tästä fajitas-paikasta me löysimme omat lounasannoksemme. Ja maittavaa oli, vaikkakin fajitas-lihaan oli eksynyt ihan pikkiriikkisen liikaa suolaa.

Alueella kohoaa myös näyttävä linna, jonka ikkunankarmit olivat pikkuneitimme kummastukseksi punaiset. Hmm, mitähän tässä linnassa lie tapahtuu?

Ja linnan pihalta löytyi vielä näin hurjan oloinen giljotiini? Ups, tänne linnaan emme poikenneetkaan, sillä osoittautui kauhujen linnaksi, jonne saattoi pääsymaksua vastaan mennä koettamaan hermojaan. Sen tarkemmin en lähtenyt kurkkimaan, mitä kauheuksia siellä oli tarjolla. Itselle riitti jo tämä näkymä...

----------------------------------------

Laitan huomenna vielä vähän lisää tunnelmia täältä tapahtumasta. Vähän musiikkiin ja eläimiin liittyviä kuvia tulossa tuolloin.

Block Party

2009-05-24T21:08:00.001-07:00

Tänään pidimme kadullamme Memorial Dayn kunniaksi ns. Block Partyt ja niinpä suurin osa katumme perheistä kokoontuikin kadun päädyssä asustavan perheen pihan edustalle, grillaillen, istuen retkituoleissa, siemaillen kuka mitäkin (yksi naapureistamme on Budweiserilla työssä, joten hän tarjoaa aina oluet ja miehet kyllä tykkää... ;-))

Katumme päädyssä asustava perhe on joka ikinen juhlapyhä kehittänyt jotain kivaa yhteistä tekemistä perheille ja kun eilen huikkasivat meille, että olisiko kiinnostusta tulla heille tänään grillailemaan, ei tuohon tarvinnut kovin kauaa vastausta miettiä. Tämän perheen isukki on muuten ohjaaja, joka ohjaa mm. mainoselokuvia ja tämä setä on myös arvatenkin elokuvien ystävä. Siispä yhtäkään block partya ei ole pidetty ilman elokuvia...

Eli siis, alkuillasta lapset leikkivät, pyöräilivät, kirmasivat pitkin katuja ja muuten vaan sähkäsivät sitä sun tätä, mutta kun ilta hämärtyi riittävästi, virittelivät miehet jo tuttuun tapaan leffakankaan ja tänään katselimme illan hämärässä elokuvan Hotel for Dogs.

Tässä taitavat vielä olla koolla kaikki lapset, mutta kun leffaa oli mennyt noin puolisen tuntia (jos sitäkään), jo oli yksi sun toinen joko herkkupöydän äärellä tai kirmailemassa kuka minnekin suuntaan...

Hotel for Dogs on arvatenkin koira-aiheinen, koko perheen elokuva, joka kertoo kahdesta sisaruksesta, Andista ja Brucesta, jotka ovat kiertäneet sijaiskodista toiseen ja ovat onnistuneet kaiken tuon aikaa pitämään salaa huolta Friday-nimisestä koirasta. Kun nämä sisarukset taas kerran päätyvät uuteen sijaisperheeseen, he alkavat salaa majoittamaan kulkukoiria läheiseen, tyhjänä olevaan, vanhaan hotelliin. Tästä alkaa melkoinen hulabaloo ja tietenkin väliin mahtuu myös pientä epäonnea ja vastoinkäymisiä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Enempää en nyt juonta paljasta, mutta koetan kirjoittaa tästäkin elokuvasta vähän tarkemmin MovieBabblingseihin (linkki tuossa sivussa) lähipäivinä ;-)

Tämä oli oikein hauska elokuva, jossa oli juuri sopivasti vauhtia, huumoria ja ihan hyppysellinen draamaa. Hotel for Dogs on aikuisellekin ihan viihdyttävä leffa, minusta ainakin oli aika hupaisaa seurata koirahotellin syntyä ja kehittymistä varsin ylelliseksi hotelliksi, jossa koiraveijareille oli tarjolla jos minkälaista viihdykettä aikansa kuluksi.

Ihan perheen pienemmille tämä voi olla vielä vähän monimutkainen aihe, meidän 5-vee on selvästi vielä animaatioiden lumossa ja tämäntyyliset leffat kiinnostavat häntä hetken, mutta jo kohta kirmasi menemään eikä jaksanut ihan koko aikaa elokuvaan keskittyä.

Minä taas ihastuin elokuvan pieneen tähteen, Friday-koiraan, joka oli tosi veijari kaveri ja mennä kirmasi, minkä kintuistaan ehti. Piti myöskin hämmästellä tuota kaikenkarvaista ja kirjavaa koirajoukkoa, kuinka hyvin jokaikinen koira suoriutui "roolistaan". Tämä elokuva osoitti taas kerran, miten uskomattoman viisaita ja oppivaisia koiraystävämme voivatkaan olla ;-)

Kaikille koirien ystäville viihdyttävää katsottavaa, aikuiset mukaanlukien.

Pink

2009-05-23T12:42:00.000-07:00

Pink on tulossa syksyllä metroplexiimme konsertoimaan ja minä olen tässä jo pari viikkoa pähkäillyt, että mennäkö vai eikö mennä?

Pidän tosi paljon Pinkin musiikista, biisien sanoista, hänen äänestään ja muutenkin hänen musiikkityylistään. Räväkkä nuori nainen, jolla on myös aikas upea lavashow ja taatusti tarvittua lavakarismaa, joka tekee aina konserttielämyksestä astetta paremman.

Eli siis, minulle voi ilmoittautua, jos jotakuta kiinnostaa lähteä syyskuussa katsomaan kanssani tätä persoonallista naismuusikkoa ;-)

Lippujakin on vielä yllättävän hyvin tarjolla. Mutta kyllä kai tässä kohta on jo konserttilippu ostettava, jos mukaan mielii.

Mieheni kieltäytyi tästä huvista, sanoi vain tylysti, ettei Pink nyt ihan niin kovasti iske, että hän lähtisi konserttilippuja ostamaan. Syksyistä Metallican konserttia hän sen sijaan taitaa jo kovasti odotella... Höh, ihan tylsä tyyppi!

Star Trek

2009-05-22T16:51:00.001-07:00

Kävin tänään katsomassa Star Trek leffan ja se oli trailerin mukaisesti varsin vauhdikasta ja mukaansatempaavaa katseltavaa. Star Trekiä sekä Star Trek Next Generationia seuranneena oli varsin mielenkiintoista seurata Spockin ja James T. Kirkin alkuvaiheita.

Arvelenpa, että isänikin saattaa innostua tämän elokuvan katsomaan. Hänen kauttaanhan aikoinani uppouduin niin Star Trekin kuin monen muunkin avaruusseikkailun ihmeelliseen maailmaan (Star Warsin nyt kaikki tietävät, mutta näiden lisäksi seurasimme joskus 70-luvun lopulla mm. Battleship Galacticaa, muistaakohan kukaan muu edes tätä sarjaa, saatika Apolloa tai Starbuckia?).

No mutta, jotten eksy ihan sivuraiteille, Star Trek oli visuaalisesti hyvin toteutettu, jännittävä ja viihdyttävä leffa ja pientä huumoriakin jaksettiin kaiken vauhdin keskellä viljellä. Ja ihan hitusen oli romantiikkaakin tarjolla, siitä pitivät huolen Spock ja Uhura.

Tässä näyttelijäkaartin kirkkaimmat tähdet.

James T. Kirk: Chris Pine, Spock: Zachary Quinto, Uhura: Zoe Saldana ja Nero: Eric Bana.

Pitkään yritin hahmottaa, että kuka kumma on Neron hahmon takana, mutta lopulta piti turvautua kurkkaamaan IMDb:stä ja haa, Other Boleyn Girlistäkin tuttu kuningas Henryn hahmon takaa löytyvä mieshän se tämä oli. Minä jollain tapaa pidin myös tästä pahiksesta ja noista uhmakkaista kasvoista ja hänen tummasta äänestään.

Mutta elokuvan kantavimmat hahmot olivat toki Spock ja James T. Kirk. Oli jotenkin haikeaa nähdä myös Leonard Nimoy Spockin vanhempana versiona. Kovasti oli mies vanhentunut, mutta kaikki kunnia hänelle. Ylväästi kantoi roolinsa tässä elokuvassa, kaikkien nuorten tulokkaiden keskellä.

Kun olin jo poistumassa elokuvateatterista, vieressäni teatterisalissa istunut iäkäs amerikkalaismies pysähtyi eteeni ja totesi, että tämä elokuva vei hänet ajassa taaksepäin ainakin 20-30 vuotta. Kun vastasin itsekin katsoneeni Star Trekkiä ensimmäisiä kertoja reilut parikymmentä vuotta sitten, hän katsoi minua hämmästellen, mutta taisi kuitenkin ottaa todesta. Siinä hetken rupattelimme ja vanhus vielä naurahtaen totesi, että jaahas, taas pitää totutella uuteen Star Trek miehistöön, oma aikansa kun on kuulema mennyt aiempiin miehistöihinkin totutellessa. Jaa-a, vanhuksella on luultavimmin suunnitteilla katsoa Star Trekkiä jatkossakin ja taisipa mies jo samalla povata tälle leffalle jatko-osan, jollei toisenkin ;-)

Ihanan symppis vanhus, joka vielä toivotteli minulle hyvää päivän jatkoa ja sai tuolla pienellä keskustelutuokiolla hyvälle mielelle. Itselle jäi kaikenkaikkiaan hyvä maku elokuvasta ja totesinpa muuten taas kerran aamunäytökseen mennessäni, että sali oli täpöten täynnä. Keskiverto-amerikkalainenhan käy leffassa tämän tästä ja siitäpä syystä meidänkin lähistöltä löytyy lyhyen etäisyyden päästä äkkisältään laskettuna neljä elokuvateatteria. Niistä uusin vain viiden minuutin ajomatkan päästä, jes ;-)

--------------------------------------------

Leffan tähtösistä vielä sen verran, että eilen postilaatikkooni kolahtaneesta Us Weeklystä sain jo lukea uuden Star Trek-juorun. Lehden mukaan Kirkin roolissa ollut Chris Pine olisi huhtikuusta saakka seurustellut salaa The Hillsistä tutun kasvon, Audrina Patridgen kanssa.

Jaa-a, onkohan tämä nyt sitten totta vaiko taas hyvä esimerkki Hollywoodin juoruista? Aika näyttää, esiintyvätkö nämä kaksi kohta käsi kädessä julkisuudessa, vai onko koko juttu tuulesta temmattu.

Mutta aikas söpö pari kyllä olisivat, jos tämä juoru on tosi.

Johnny Depp taas valkokankaalla

2009-05-21T07:39:00.000-07:00

Tulevan kesän leffatarjonta on varsin monipuolista ja pitää sisällään uutuuksia niin perheen pienimille kuin meille vähän isommillekin elokuvissa kävijöille. Itse odotan jo kovasti tulevaa Potter-leffaa, mutta sen lisäksi on myös monen monta muuta mielenkiintoista odoteltavaa.

Kuten uusin Johnny Depp-elokuva: Public Enemies.

Yhdysvalloissa ensi-ilta osuu 1.7.2009, päivämäärään, jolloin olemme jo itse Suomessa kesäloman vietossa. Mitenhän mahtaa olla Suomen ensi-illan kanssa? Osuuko edes samalle kuukaudelle? Tietääkö kukaan?

Johnny Depp näyttelee legendaarista pankkirosvo John Dillingeriä tässä 1930-luvun Yhdysvaltoihin sijoittuvassa rikos/draama-elokuvassa.

Muissa pääosissa nähdään mm. La Vie en Rose elokuvasta julkisuuteen pongahtanut Marion Cotillard, joka näyttelee Dillingerin tyttöystävää Billie Frechetteä, sekä Christian Bale, joka näyttelee elokuvassa Dillingeriä jahtaava FBI-agentti Melvin Purvisia. Myös Bale tuntuu olevan hyvin työllistetty miesnäyttelijä, onhan hänellä merkittävä rooli myös toisessa kesän ensi-illassa, Terminator Salvation ja mies sai jo paljon julkisuutta viime vuoden yhdestä puhutuimmasta elokuvasta The Dark Knight.

Eli kaikenkaikkiaan loistava näyttelijäkaarti on tämän tarinan takana ja itse juonikin vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja vauhdikkaalta, kertoohan tämä ihan oikeasta legendasta, mikä tekee aina elokuvakokemuksesta astetta rikkaamman.

Itse olen aina pitänyt Johnny Deppistä ja hänen tyylistään niin näyttelijänä kuin muutenkin julkkiksena, ja odotankin tätä elokuvaa mielenkiinnolla.

-----------------------------------------------

Huomasin muuten IMDb:stä, että Deppillä on useita uusia produktioita meneillään/alkamaisillaan (yht. 18 leffaa, un*****believable!), ja näistä yksi osui erityisesti silmiini. Vuodelle 2010 suunnitteilla oleva elokuva Dali. Oh my! Jos kyseessä on elämäkerrallinen leffa Salvador Dalista, olisikohan Johnny Depp itse Dalin roolissa? Ainakin olisi aivan luotu tuohon rooliin. Nyt vaan odottelemaan, mitä tuosta elokuvasta kuuluu...

American Idolsin voittaja on....

2009-05-20T19:41:00.001-07:00

No ei TODELLAKAAN hän! Varmasti kaikki Idolseja seuranneet muistavat tämän mimmin.

Hänet palkittiin tänä iltana muistaakseni jossakin itsevarmin kilpailija kategoriassa ja siinä hän taas poseerasi, bikineissään. Rusketustakin oli jo ihan kivasti, mutta ääni, ei se vaan toiminut edelleenkään. Ja huomatkaa Ryanin leveä hymy!

Jaa, mitä Idols-tuomari Kara DioGuardi tekee neidon rinnalla? Hän täydensi laulupuolta, ja tämä nyt oli oletettavasti jonkun sortin joke pohjautuen Karan ja tämän kisaajan väliseen skismaan jo alkukarsinnoissa... ;-)

By the way, Kara väläytti biisin loppuessa myös biksuosastonsa kaikelle kansalle ja aiheutti melkoisen kuohunnan katsomossa. Haa, olin kuolla nauruun!

Illan aikana esiintyjäkaarti oli huippuluokkaa, oma suosikkini Fergie ilahdutti ilmaantumalla lavalle Idols-tyttösten esittämän Glamorous-biisin tahdittamana. Fergien uusi hiustyyli vaatii tosin pientä totuttelua, tämä laulajatar on nimittäin tätä nykyä brunette. Mutta wow, upea asu oli taas tällä trimmissä kunnossa (tätä nykyä, hänenkin painoonsa kun tämän tästä puututaan ja luo varmasti ihan kivaa pientä painetta pysyä kunnossa) olevalla naisella ja ne korot,

OMG!Ja oli mukana tietty myös koko Black Eyed Peas. Bändi sai kovasti kehuja, sillä ovathan tällä hetkellä listaykkösiä ja nappasivat tänä vuonna myös kolme Grammyä. Way to go Black Eyed Peas!

Yksi omista varhaisnuoruuden suosikeista oli muuten Cyndi Lauper, joka veti duon Alison Irahetan kanssa ja heidän esittämänsä Time after time-biisi oli kaunista kuunneltavaa.

Muistaakohan kukaan vanhoja Cyndi Lauperin videoita? Jostain syystä minulle tulee aina Cyndistä mieleen juuri tuo Time after Time-video, jossa taustalla näkyy söpö retro-asuntovaunu, ja Cyndi itsekin on vielä aivan babyface nuori nainen.

Ja jossain vaiheessa lavalle rynni jopa KISS. Ja sedät jaksaa heilua, ei voi muuta sanoa. Täysi meikki kasvoilla ja ne tyypilliset tamineet ja massiiviset kengät jyräsivät tiensä Idols-lavalle.

Ja Genellä virtaa riittää kieltä heilutella. Pitää heti mainita, ettei KISS ole kyllä koskaan kuulunut omiin suosikkeihini, vaikka olen monenmoista pehmoheavyä yms. päänheiluttelumusaa kuunnellutkin.

Joku tässä bändissä vaan on aina vastustanut mua. Mutta Gene Simmons on kyllä hyvä tyyppi ja tunnustan heti seuranneeni Gene Simmonsin omaa reality-sarjaa Family Jewelsia varsin mielenkiinnolla. Business-mies, henkeen ja vereen. Mutta myös varsin hyvä isukki ja puoliso.

Adam heitti biisin KISSin kanssa ja oli selvästi elementissään lavalla miesten kanssa heiluessaan. Vaan tuliko Idols-voitto Adam Lambertille?

Ja nyt ne silmät kiinni, jos et halua tietää voittajaa!

-----------------------------------------------

Tämän vuoden Idolsin voittaja on nimittäin...

Kris Allen. Oman 5-veen tyttäremme suosikki. Neiti ilmoitti jo heti finaalin alussa, että Kris voittaa ja supatti useaan otteeseen ohjelmaa katsoessaan, että: Kris, Kris, give me a kiss!

Huh heijaa, tässä iässäkö tämän luokan idoli-fanitus jo alkaa. Kiääksistä!

No mutta, oikeassa oli perheen pienimmäinen.

Ja Kris itsekin oli aivan ymmyrkäisenä. Oh, I don't know what to say really ja tähän suuntaan. Olin myös kuulevinani jotain sen tyylistä, että: Oh but, Adam should have win, he is so good!

Eli siis, Kris oli aivan hämmästynyt voitostaan ja oli oletettavasti jo henkisesti varautunut siihen, että Adam nappaa voiton.

Kuten varmasti myös suurin osa meistä veikkasi, minä ainakin.

Hieno homma Kris! Tänä vuonna Idols-voiton nappasi ennakkosuosikki Adamin sijasta tämä sympaattisen oloinen, melodinen ja romanttisella tavalla naapurinpoikamainen Idols-finalisti. Nappisilmä, rento ja ehkä hivenen ujonkin oloinen Kris.

Ostaisinko itse Krisin ensimmäisen levyn? No jaa, enpä osaa sanoa, mutta jos Dannyltä ilmestyy josain vaiheessa levy, sen voisin ehkä ostaakin...

Leffoja

2009-05-15T19:27:00.000-07:00

Kävin tänä aamuna katsomassa juuri ensi-iltaansa tulleen Enkelit ja Demonit leffan. Ajattelin itse asiassa välttäväni yleisömassat menemällä kello 10:40 näytökseen, mutta yllätyksekseni leffasali oli miltei täynnä. Elokuva on siis selvästi herättänyt kiinnostuksen ja arvelen, että on viikonlopun kassamagneetti.

Mutta siis itse elokuvaan. En nyt lähde sen yksityiskohtaisemmin kertomaan juonta, sillä sen on varmasti voinut jo käydä läpi useammaltakin taholta, mutta pakko mainita, että kirjan lukeneena ja siitä pitäneenä leffa ei yltänyt aivan samalle tasolle ja kuten niin monta kertaa olen kirjan luettuani ja sen jälkeen siihen perustuvan leffan nähneenä saanut jo todeta, elokuvassa ei vaan mitenkään pystytä kiteyttämään niitä kaikkia yksityiskohtia ja tapahtumia samalla intensiivisellä otteella kuin kirjaa lukiessa.

Niinpä elokuva olikin tältä osin itselleni hienoinen pettymys. Tarina kulki ihan jouhevasti, jännitystä ja juonenkäänteitäkin oli ihan sopivina annoksina tarjolla, mutta silti elokuva jätti minut vähän kylmäksi. Kun kirjaa lukiessani olin välillä niin jännittyneessä tilassa, etten pystynyt kertakaikkiaan lopettamaan, vaan ahmin sivuja toisensa jälkeen, nyt huomasin mm. Langdonin löytäessä ensimmäisen Illuminatin urhin, tai hänen itsensä jäädessä vatikaanin arkiston hapettomaan tilaan loukkuun, vain katselevani valkokangasta lasittunein silmin, tuntematta juuri mitään.

Mutta kyllähän elokuvassa vilahteli useitakin tuttuja nimiä. Tom Hanks, Ewan McGregor ja Stellan Skarsgård. Tom Hanks Robert Langdonin roolissa oli ihan ok suoritus, vaikka itse Tom Hanksissa joku särähtää korvaani ja niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, jokin hänen puhetavassaan tai ehkä juuri hänen äänessään ihan oikeasti ärsyttää.

Ewanissa sen sijaan ei ärsytä juuri mikään ja mielenkiinnolla seurasin hänen rooliaan paavin nuorena suojattina, Camerlengo Patrick McKennana . Huomasinpa jopa jossain vaiheessa ajattelevani, että hei, hänessähän on jotain samaa näköä kuin omassa miehessänikin.... Kaikkea sitä kesken elokuvan voikin päähän pälkähtää... Stellan Skarsgårdin sivuosa elokuvassa oli myös ihan ok suoritus.

Näyttelijäsuorituksista minulle jäi kuitenkin elävimmin mieleen Ewanin rooli Camerlengona, ja ylsikin suorituksellaan omaksi suosikikseni ylläolevista kolmesta.

Elokuvan visuaalinen puoli oli mielestäni onnistunut ja taiteen ystävänä huomasin tiiraavani kaikkea kirkkotaiteeseen viittaavaa lavastusta hyvinkin tarkkaan.

Minulta kysyttiin tänään, suosittelisinko tätä elokuvaa sellaiselle, joka ei ole lukenut yhtäkään Dan Brownin kirjoista? Siihen huomasin vastaavani, että kyllä suosittelen. Ehkä voi olla itse asiassa parempikin, kun ei ole sitä vertailukohdetta taustalla aiheuttamassa tiettyjä ennakko-odotuksia elokuvakokemusta kohtaan.

------------------------------------------

Tämä elokuva sen sijaan kosketti minua syvästi ja huomasin vielä kotiin ajellessani olevani hyvin pitkälti mietteissäni ja se on yleensä sen merkki, että leffa on toiminut kohdallani.

Kävin nimittäin viime viikolla katsomassa elokuvan The Soloist, joka perustuu Los Angelesilaisen kolumnisti Steve Lopezin kirjoittamaan, samannimiseen kirjaan The Soloist. Ohjaajana on jo Atonementista tuttu Joe Wright.

Elokuva kertoo skitsofreniaan sairastuneesta Nathaniel Ayersista (Jamie Foxx), kodittomasta miehestä, joka elää Los Angelesin kaduilla n. 90 000 muun kohtalotoverinsa joukossa. Hänen ainoana seuranaan on vanha 2-kielinen viulu, iso ostoskärryllinen kaduilta löytynyttä tavaraa ja mitä ihmeellisimpiä asusteita.

Los Angeles Timesin kolumnisti Steve Lopez (Robert Downey Jr.) sattuu eräänä päivänä kolumniinsa aihetta etsiessään kohtaamaan Nathanielin ja tästä alkaa varsin värikäs ystävyyssuhde kahden täysin erilaisissa maailmoissa elävän ihmisen välillä.

Nathanielin eläessä omien fantasioidensa keskellä, Steve yrittää saada epätoivoisesti Nathanielin elämän uusille raiteille huomatessaan, että tämä on todellinen luonnonlahjakkuus ja erittäin taidokas sellisti. Steve alkaa kirjoittamaan Nathanielista kolumniinsa ja uppoutuu yhä syvemmälle Nathanielin ja kodittomien maailmaan.

Elokuva tarjoaa kaikki tarvittavat draaman ainekset, unohtamatta myös pientä piristävää kommellusta katkeransuloisen elämän kilpajuoksun seassa.

Tämä elokuva ei ole pelkästään Nathanielin tarina, vaan puhuu myös kymmenien tuhansien (Los Angelesin alueella kodittomia on tosiaan n. 90 000) kodittomien puolesta. Oli silmät avaava kokemus nähdä kodittomien elämää toisaalta Nathanielin ja toisaalta Steve Lopezin näkökulmasta katsottuna. Oli myös surullista nähdä, kuinka Juilliardiin valitusta musiikillisesti huippulahjakkaasta pojasta tuli se Nathaniel, johon Steve Los Angelesin kaduilla tutustui.

Niin moneen kadulla elävään ihmiseen itsekin olen täällä Yhdysvalloissa asuessani törmännyt ja liian usein sitä huomaa suhtautuvansa kodittomiin varoen ja heidät nähdessään vaihtavansa jopa kadunpuolta. Huomaan kuuluvani niihin ihmisiin, jotka kääntävät katseensa pois huono-osaisten edessä ja häpeän itseäni.

Niin monta erilaista tarinaa kätkeytyy noiden täpötäysien ostoskärryjen, nuutuneiden kasvojen, kauhtuneiden vaatteiden ja väsyneiden katseiden taakse. Niin monta lupaavaa elämää, niin monta menetettyä tilaisuutta. Kuka minä olen heitä arvostelemaan, saatika päätäni toisaalle kääntämään. He ovat ihmisiä siinä missä mekin ja ovat oman polkunsa valinneet, osa tahtomatta, osa omasta tahdostaan.

Nathanielin kaltaisia tarinoita mahtuu tähän maahan useita kymmeniä, satoja, ellei tuhansia...

Mieleenpainuva ja erittäin onnistunut elokuva, jonka lisään kyllä ehdottomasti omiin suosikkeihini! Täydet viisi pistettä tälle elokuvakokemukselle!!!

----------------------------------

Ja lopuksi vielä lyhyt kommentti Wolverinesta. No niin, kaikkihan sen taitavat tietää, että fanittelen Hugh Jackmania ja ehkä sen vuoksi olen vähän huono edes tätä elokuvaa kommentoimaan, sillä minulle nyt saattaa jo riittää se, että herra Jackman vilahtaa elokuvassa.

Tai noh, ei nyt sentään. Mm. joku aika sitten katsomani leffa Deception oli mielestäni täysi floppi ja Hugh Jackmanin rooli kertakaikkisen epäonnistunut. Joten hei, en nyt sentään ihan pää sumussa ja silmälasit huurussa hänen tähdittämiään elokuvia katsele... ;-)

Mutta siis. Mielestäni Wolverine oli varsin hyvä leffapläjäys. Sopivassa määrin toimintaa, kivasti fantasia-scifipuolta ja sitten sitä miehistä muskelia ja räiskettä ja rähinää.

Näyttelijäkaarti oli mielestäni hyvin valittu ja Wolverine (Hugh Jackman) oli ikäänkuin jengin johtajana, taistelemassa pahuudesta nauttivaa veljeään (kuvassa kolmas vasemmalta) Victoria (Liev Schreiber) vastaan. Victorin hahmossa oli muuten jotain viehkeää ja hänen välinpitämätön katseensa ja sarkastinen puhetyylinsä tehosivat minuun ihan täysillä. Ja joku hänen fyysisessä olemuksessaankin ja eläimellisesti loikkivassa otteessaankin minua kiehtoi, voisinkin sanoa lyhyesti ja yksinkertaisesti, että: I likey!

Mutta bongasinpa tuosta jengistä vielä toisenkin ja vielä aikas söpön miehen alunkin. Upsii, kuka onkaan tämä nuori kaifferi? Taylor Kitsch on herran nimi ja hänpä sai miltei popcornit lentämään rinnuksille tai ainakin väärään kurkkuun, sillä hän muistutti mielestäni The Crow-leffan edesmennyttä tähteä Brandon Leetä ja piti ihan silmiä räpytellä, sillä näin heissä selvää yhdennäköisyyttä. Juu, tästä saa olla myös täysin eri mieltä... ;-)

Hyvä leffa kaikenkaikkiaan, suosittelen! Ja mielestäni mukiinmenevä kokemus myös niille, jotka eivät ole nähneet muita X-Men sarjan elokuvia. Tarina on kuitenkin täysin oma kokonaisuutensa ja hyvin toteutettu, joten katsojalla ei tarvitse välttämättä olla X-Menistä tietoakaan ja silti tämä on täysin nautittava elokuvakokemus.

Kaiken takana on... Tracy Anderson

2009-05-14T21:22:00.000-07:00

Kuka on tämä nainen? Aivan järkyttävä body (miehille nyt tiedossa vähän silmänruokaa...) tällä nuorella naisella. A-a-auts! Tahtoo samanlaisen!!!

Kyseessä on Tracy Anderson. Melkoisen hyvässä kunnossa on tämä muutaman meille melko tutunkin julkkiksen oma personal trainer, oman Tracy Anderson Method-treenausohjelman ja oman treenistudion luonut nainen, joka on usein lehtien sivuilla ja lööpeissä esillä.

Tämä upeakroppainen nainen jakaa mielipiteet kahtia. Toiset ovat sitä mieltä, että tämä Tinkeriksi kutsuttu, pieni mutta pippurinen nainen on täysi huijari, joka ottaa rahat pois rikkailta (so???) ja esittää ihan huuhaa-seikkoja omina faktoinaan.

Omiin silmiini pisti Tracyn 1000 kalorin dieetti, suosittelemansa 2 tunnin treenit 6 kertaa viikossa (Missä ovat lepopäivät kropalle? Vai eiks niitä enää tarvita? Valaiskaa?) ja se, ettei naisten pitäisi hänen mukaansa tehdä yli 3 paunan painoja. Siis mitä tuo nyt on sitten kiloissa? Ei juuri mitään. Itse käytän päivittäin 7 paunan puntteja, enkä kyllä ole mielestäni mikään jättilihasmassaan pyrkivä nainen, enkä luule noilla paunamäärillä siihen yltäväni, mutta lihasta jo näkyy ihan kivasti parin kuukauden kotona treenaamisen jäljiltä ja olen tosi tyytyväinen.

Mutta muuten hänellä on ihan hyviä neuvoja ja myönnän heti katselleeni googlettamalla hänen muutamia treeniohjeitaan, ja mielestäni niissä on ihan varteenotettavia vinkkejä, joista muutamia käytän minäkin.

Moni ehkä jo tietääkin tämän, mutta ne Tracyn julkkiksista julkkiksimmat asiakkaathan ovat siis:

Madonna. Jaa-a, voiko näistä sääristä ja noista käsivarsista siis kiittää Tracyä? No arvelenpa, että Madonnalla itselläänkin löytyy vähän eväitä näiden lihasten ylläpitoon, mutta varmasti osa kiitoksista kuuluu myös Tracylle.

Tässä Madonna ja Tracy ovat käyneet täkäläisessä orgaanisia tuotteita suosivassa Whole Foods-kaupassa. Ihan ok ketju, ei tosin kuulu omiin suosikkeihini (hintava, ja samantyylisiä tuotteita saa myös muista ketjuista, kuten Market Street ja Central Market, joista jälkimmäisessä hinnat ovat nykyään ihan kohtuulliset).

Ja tässä sitten ihan ns. bestikset. Gwyneth Paltrow ja Tracy Anderson. Ovat muuten aloittaneet jonkinasteisen yhteistyön juurikin treenauksen/treenistudioiden saralla.

Ja tässä ystävykset matkalla mitä luultavimmin salille tai salilta, jonnekin...

----------------------------------------------

Ja tästä aasinsiltana omaan painonhallinnan tilanteeseeni. Oma jumppakärpäseni on iskenyt jo tätä nykyä siinä määrin, että koen jo jonkinlaista huumaavaa nautintoa lenkillä käydessäni tai salilla/kotona lihassarjoja treenatessani. Kun tämä päivä oli yhtä hulinaa, tuntui aivan autuaalliselta lähteä illalla YKSIN lenkille, nauttia ilta-auringosta ja antaa ajatusten soljua vapaina. Kerrassaan ihanaa!

Vaikka itse pidän enemmän lenkkeilystä (ei tarkoita, että juoksen tai edes hölkkään, vaan pääosin reipasta kävelyä, väliin pieniä spurtteja, ajassa n. 45-60 mintsaa, 3-5 kertaa viikossa), myös salilla on joskus kiva käydä vähän itseään repimässä.

Ja mikä onkaan sen parempi fiilis, kun lihaksissa tuntuu, että jotain on tullut tehtyäkin. Mutta silti se kaikkein paras fiilis tulee siitä, kun vuosikausien jälkeen huomaa solahtavansa saman kokoisiin farkkuihin kuin joskus 90-luvulla.

Jips, olen iloinen!

American Idols

2009-05-13T20:18:00.000-07:00

On taas se aika keväästä, että American Idols alkaa olemaan jo loppusuoralla. Tänään kisassa olivat mukana enää Adam Lambert, Kris Allen ja Danny Gokey.

Eilisten esitysten jälkeen en enää ollut itsekään täysin varma, ketkä kaksi näistä miehistä lähtisivät tänä iltana jatkoon. Aikaisemmin olisin veikannut suoralta kädeltä Adamia ja Dannyä, mutta eilen Kris yllätti minut vahvoilla esityksillään ja arvelinkin, että joko Kris tai Danny ovat finaalissa, Adamin finaalipaikan ollessa jo miltei takuuvarma juttu. Niin paljon kehua ja julkisuutta hän on tässä kisassa saanut.

Ja kuka sitten lähti kotiin?

No voi. Upean karheaääninen, symppiksen oloinen Danny Gokey. Erittäin lahjakas laulaja, joka toivon mukaan vielä näkyy musiikkimaailmassa. Lahjakkuus ei kuitenkaan enää taida riittää American Idols-kisassa. Top 2 sijoille päästäksesi sinulta pitää löytyä myös vahvaa lavakarismaa ja tähtiainesta, joka Dannyltä ehkä jossain määrin vielä puuttui. Mutta uskon kyllä, että hänestä kuullaan vielä.

Lahjakas mies, jota kohtaan tunsin kisan alusta saakka syvää sympatiaa, sillä elämä on jo ennättänyt koetella Dannyä kovalla kädellä, hänen vaimonsa menehtyessä sydänsairauden aiheuttamiin komplikaatioihin vain kuukautta ennen Idolsin alkukarsintoja.

Mutta ensi viikolla kisaavat siis enää nämä kaksi miestä. Melodisempi, nappisilmäinen, naapurinpoikamaisesti komea ja (ainakin vielä) jalat maassa tyypiltä vaikuttava Kris Allen sekä...

Uusin Rock God, Elvis, whatever! Adam Lambert! Nyt taitaa kyllä olla vahvasti Adamin vuosi ja alkukankeuteni tämän nuoren miehen suhteen ovat häivenemässä. Ihan oikeasti mua aluksi nyppi tän kaverin teatraalisuus ja ehkä hivenen liikakin itsevarmuus lavalla, mutta pakko se kai on myöntää, että Adam on juuri sitä, mitä musiikkimaailma hakee ja tarvitsee. Omalaatuinen, lahjakas ja karismaattinen, itsevarma nuori mies. Eiköhän näillä eväillä pääse jo aika pitkälle.

Itse veikkaan siis Adamia koko Idols-kisan voittajaksi.

Oletteko muut huomanneet ajattelevanne samaa, vai kuvittelenko vain. Mutta miten tämä nuori Idols-finalisti tuo minulle väkisinkin mieleen nuoren Elviksen?

Onko se tuo olemus, tumma tukka vai nuo ilmeet? Joku hänessä nyt vaan on... Niin kovin Elvismäistä.

Thai-ruokaa...

2009-05-13T06:06:00.000-07:00

Äitienpäiväkin oli ja meni, mutta herkut ovat vieläkin mielessäni. Isukki ja pikkuneiti veivät äidin lemppari-Thaipaikkaan ja saimme taas maistella Thai-keittiön herkkuja.

Alkupalaksi tilasimme Chicken Satay-vartaat, joista yleensä neiti syö suurimman osan ja isukki ja äiti sitten syövät, mitä ylimääräistä jää. Tällä kerralla vain taustalla näkyvät kastikkeet, sillä vartaat upposivat neidin suuhun melkoista vauhtia.

Onneksi siis tilasimme toisiksi alkupaloiksi molemmille vanhemmille Chicken Tom Kha-keitot, joihin en kyllä taida kyllästyä koskaan. Keitot ovat muutenkin nykyisin omaa herkkuani, joten huomasin tyhjentäväni lautasen alta aikayksikön. Kertokaa, kuinka saisin itse loihdittua yhtä mausteisen ja maistuvan Tom Khan? Tietääkö kukaan?

Pääruoaksi tilasin ensimmäistä kertaa ananas-curryn, joka tuli tosiaankin ihan nimensä mukaisesti ananaksen sisällä. Tämä pääruoka oli hienoinen pettymys, sillä olisin kaivannut vähän enemmän tulisuutta annokseen.

Tällaisia herkkuja siis söimme äitienpäivänä. Tämä viikko onkin sitten melkoista lentoa, sillä juhlaa on miltei joka päivälle ja taidammekin keskittyä pääsääntöisesti kakun mussuttamiseen, sillä synttärijuhlia on tällä viikolla useampia ja sen lisäksi vähän muutakin juhlaa on viikonlopulla tiedossa, mutta niistä olenkin sitten ihan hys hys vielä tällä erää... ;-)

Tässä vielä loppuun kuva oman koekeittiöni ensimmäisestä synttärikakusta, jonka tein viikonloppuna. Saas nähdä, miten tänään käy. Tarkoitus olisi leipoa jollain tapaa samanlainen viritelmä ja sen lisäksi vielä ns. kukkakakku. Tämä versiohan on vähän kallellaan olevaa mallia, eikä tuo nyt ihan täysin cupcakeltakaan näytä. Mutta noh, katsellaanpa huomenissa, millaiselta uusi versio näyttää... ;-)

Itse huokaan huomenna jo hivenen helpotuksesta, kun saan kahdet synttärikekkerit (pikkuneidin "poikaystävän" juhlat ovat aamupäivällä ja oman muksun iltapäivällä, joten juu-u, yhtä juoksua on taas tiedossa...) ohitse ja taidankin painua illan hämärässä katsomaan huomenna ensi-iltaan tulevan leffan, joka on arvatenkin tämä:

Älkää nyt kertoko tästä leffasta vielä mitään, jos olette tämän mahdollisesti nähneet. Kirjana tämä tarina toimi mielestäni kohuttua DaVinci Codea paremmin, saa sitten nähdä, miten on elokuvan laita. DaVinci Code ei ainakaan yltänyt elokuvaversiona kirjan tasolle ja Tom Hanksia Landonin roolissa kritisoitiin monella eri taholla. Miten lie Tomppa hoitaa homman tässä elokuvassa, huomennahan se viimeistään selviää...

Pääosissahan ovat ainakin Tom Hanks ja Ewan McGregor, joista jälkimmäinen yksi lemppareistani.

Mukavaa viikon jatkoa!

Sari

Äitienpäivää ja elokuvia...

2009-05-10T07:27:00.001-07:00

Tänä aamuna äiti sai pötkötellä pitkään (jos kello 8:aan saakka nukkumista nyt voi sanoa pitkään pötköttelyksi...), sai sänkyynsä aivan ihania pikkuneidin kerhossa taiteilemia äitienpäivälahjoja ja ison tulppaanikimpun sekä maistuvaa kakkua.

Äitienpäivää siis olemme tänään viettäneet ja tytär kekkasi, että laitetaanpa äitienpäiväkakkuun neljä kynttilää, äidin oltua neljä vuotta äitinä. Noh, huomenna niitä kynttilöitä voisi kakussa olla jo viisi, sillä minähän lähdin laitokselle äitienpäivän jälkeisenä päivänä, tai oikeastaan yöllä, kello 3:35 tarkalleen sanottuna ;-)

Huomenna siis vietämme myös tyttären syntymäpäiviä, eli tässä sitä taas ollaan ja herkutellaan, päivätolkulla... ;-)

Kakkupohjaan lisäsin vähän kaakaota, ja täytteenä on vadelma-mansikkasurvosta ja kermavaahtoa. Tein myös koekakun neidin synttäreitä varten, mutta taitaapi olla koekeittiöllä vielä hieman petraamista, sillä koekakku on hivenen Pisan tornia muistuttava ilmestys ja ensi viikolla järjestettäviin lastenjuhliin toivon sen pysyvän jo vähän paremmin tolpillaan ;-)

---------------------------------------

Ja mitä sitten on äitienpäivän ohjelmassa? Täällähän mennään vielä varhaisessa aamussa, joten mieheni ehdotti, että jos äiti haluaisi mennä vaikkapa elokuviin (yllätys, yllätys...). Hän voisi sillä aikaa olla neidin kanssa kotona.

Ja tottahan tällaiseen ehdotukseen heti tartun ja selasinpa tässä jo heti nettisivuilta aamunäytösten osalta ne mielenkiintoisimmat.

Ajattelin mennä katsomaan joko tämän...

Tai sitten tämän...

Katsotaan, kumpi vie pidemmän korren. Ylimmäinen draama on varmasti koskettava tarina, ja ollut ajatuksissani ja katsottavien listalla jo jonkun aikaa, alempi taas tuntuu olevan uusin kassamagneetti ja trailerin mukaan erittäin jännittävä draama-thrilleri.

Mutta nyt menen laittamaan vaatetta päälle, ja köröttelen lähimpään leffateatteriin.

Toivottavasti teillä kaikilla äideillä on ja on ollut oikein mukava äitienpäivä!

Sari

Santa Marian Lime pepper

2009-05-09T11:45:00.000-07:00

Joulukuustahan minun laihdutusurakkani lähti käyntiin ja sen jälkeen ei oikeastaan ole mennyt päivääkään, ettei edessäni olisi ollut jonkinlainen salaattiannos.

Tyttären oli eilen kerhossa (jee, kerho aukesi taas perjantaina ja oli ihan hyvä päätös, sillä H1N1-virus on todettu oletettua lievemmäksi, vaikka tautiin sairastuneita onkin nyt jo tuhansia) pitänyt äitienpäivän lähestyessä listata äidistä tiettyjä seikkoja. Oli hiusten väriä, nimeä, silmien väriä ja kaikkea yksityiskohtaa ja eräänä kohtana oli äidin lempiruoka, johon tyttö oli vastannut, että: salaatti.

Neiti on siis hoksannut, ettei äidin suukasta mene juuri enää muuta tavaraa alas kuin salaattia, keittoja tai näkkileipää. Noh, kärjistetysti, sillä kyllä herkkuhammastakin välillä kolottaa ja pahasti... ;-)

Mutta tosiaan, salaatit ovat nyt kovasti mieleen ja salaatti on kyllä siinä mielenkiintoinen ruokalaji, että erilaisia variaatioita voi loihtia vaikka millä mitalla.

Vaan olen tässä huomannut, että eräs mauste kulkeutuu miltei kaikkiin tekemiini salaatteihin.

Ystäväpariskuntamme Suomesta laittaa aina mitä ihanampia ylläripaketteja meille joulun aikaan ja tänä jouluna sieltä paljastui mm. aivan ihania maustepurnukoita. Ja niistä kaikkein mieleisimmät olivat kaksi purnukkaa Santa Marian Lime Pepperiä! Nam, nam, tätä kyllä rouhaan kaikenlaisiin salaatteihin, katkarapuleipiin ja erilaisiin kasviskeittoihin.

Tuo kivasti sävyä ruoan makuun, sillä sisältää nimensä mukaan limeä, pippuria ja merisuolaa sekä erinäisiä yrttejä. Suosittelen kokeilemaan!

Ja tässä ihan perus-tonnikalasalaatti, jonka vetäisin tässä joku päivä viime viikolla. Viime viikolla ostin tonnikalan tapaan toteutettua kalkkunan rintaa ja se toimii yhtä hyvin niin salaateissa kuin tunaleivän kalkkunaversiossa.

Ja nyt ostoksille. Neidin syntymäpäivät jo häämöttävät ja huomiseksi teen jo varaslähdön ja ensimmäisen koeversion tyttären synttärikakusta. Onhan huomenna kuitenkin äitienpäivä, niin voimme sitten maistella kakkua äitienpäivänkin kunniaksi ;-)

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja muutenkin mukavaa sunnuntaita teille kaikille!

Sari

Järjen jättiläiset Meksikossa...

2009-05-09T05:09:00.000-07:00

Paikallisen juorulehden US Weeklyn tilaajana saan kummastella aina mitä ihmeellisimpiä julkkisten toilailuja lehden sivuilta.

Eilen postilaatikkoon kolahtaneen lehdennumeron sivuilta osui kyllä heti silmiini tämä kuva ja aiheutti pienen naurun tyrskähdyksen.

Järjen jättiläiset, The Hillsistä tunnetuksi tullut Heidi Montag ja omasta mielestäni aivan uskomatton ärsyttävä, itsekeskeinen, pahimman luokan k-pää Spencer Pratt olivat sitten päättäneet lähteä vähän Meksikoon lomailemaan.

Ja siinä he nyt sitten menevät. Käsi kädessä, rannalla, maskit naamalla. Ensinnäkin, ulkona, avoimissa tiloissa en juuri maskia käyttäisi ja toisekseen, katsokaa nyt tuota Heidin maskia, eihän se ole edes kunnolla kiinni ja on tuota ööh, melko ohutta, miltei läpikuultavaa materiaalia.

Oh boy!

Pitäisköhän munkin hakea samanlainen suoja ja lähteä tonne uima-allasalueelle hillumaan samaan tyyliin. Ehkä jätän väliin... Kuitennii...

Nam nam... sushia!

2009-05-08T13:02:00.000-07:00

Olen varmasti ennenkin höpissyt sushin himoistani, mutta tällä viikolla ollaan jo varmaan uusissa enkoissa tämän pakkomielteen suhteen. Maanantaina kävimme kestosuosikiksemme jo muodostuneessa sushipaikassa entisen kotikaupunkimme kupeessa ja eikö eilen pitänyt ostaa Walmartista taas sushia.

Pitää kyllä ihan kehua tätä meidän alueen uutta Walmartia. Siellä on uskomattomia tuoretiskeja kondiittoreineen, juustonleikkaajineen ja aasialaisine sushitaitureineen.

Ai jai jai... En voinut taas vastustaa heidän tekemiään taideteosmaisia annoksia, ja niinpä mukaani tarttui jos jonkinlaista sushi-herkkua.

Ja ovat kyllä parhaita kaupasta löytyviä susheja meidän alueella. Ajatelkaa, Walmartissa!

Ostinpa siis Philadelphia rolleja, Avocado-vegetable salad rolleja ja shrimp vegetable rolleja. Ja kyllä taas maistui, pitää myöntää!

Onko sinulla muuten joku tietty ruoka tai ruokalaji, joka aiheuttaa välillä pakkomielteitä?

Minulla se on kyllä ehdottomasti sushi ja sen lisäksi huomaan välillä himoavani thairuokaa ja siihen paras lääke on yleensä käynti läheisessä, ihanan autenttisessa ja kohtuuhintaisessa thai-ravintolassa, njam!

Mukavaa perjantaita toivotellen,

Sari

Miyazakin uusin

2009-05-06T14:16:00.000-07:00

Elokuussa saamme taas istua koko perhe elokuvateatterissa. Ainakin arvelen, että tämän tarinan uskaltaudun mennä tuolloin jo 5-veen tyttäreni kanssa katsomaan.

Miyazakilta on nimittäin tulossa Yhdysvaltojen ensi-iltaan elokuun puolessavälissä uusi animaatio: Ponyo.

Tarina 5-vuotiaasta pojasta, joka ystävystyy kultakalaprinsessaan, joka puolestaan haaveilee ihmiseksi muuttumisesta. Miyazakin tyylin tuntien tiedossa on varmasti jälleen kerran kiehtova tarina, joka vie mukanaan niin lapset kuin aikuisetkin jännittävään seikkailuun.

Miyazakin animaatioita olen koettanut myös itselleni kerätä ja tyttären kanssa olen niitä varoen katsellut, ihan kaikki Miyazakin animaatiot kun eivät ole ehkä ihan pienintä yleisöä varten.

Mutta perheemme kestosuosikiksi ja myös pienellekin yleisölle sopivaksi on osoittaunut tämä animaatio:

My Neighbour Totoro.

Voi juku, mikä ihana tapaus onkaan tuo muhku, ihana, muriseva Totoro ja on kyllä vienyt sydämemme mukanaan siinä määrin, että San Franciscossa matkaillessamme tytär halusi välttämättä Totoro-tabletit ja äitikin huomasi tässä taannoin aasialaisessa kaupassa vieraillessaan hankkivansa itselleen vaaleanpunaisen Totoro-kännykkäkorun.

Juu-u, välillä lapsettaa pahan kerran, mutta katsopas itse tämä leffa ja saatat huomata itsekin höpsöttyväsi ihan samalla tavoin ;-)

Mutta nyt on vuorossa jännät hetket. Lähdemme ystäväperheen luokse katsomaan tv-kaistan kautta Suomi-USA lätkämatsin. Tehän siellä jo tiedättekin, miten pelissä on käynyt. Me olemme vielä onnellisen tietämättömiä Suomi-poikain kohtalosta, joten enpä ole tänään uskaltautunut Iltalehden tai -sanomien webbisivuille, saatika Facebookiin, jossa lätkähullut, miespuoliset tuttavat jo taatusti toitottavat lopputuloksia ;-)

Joten jännää on tiedossa, mä nimittäin eläydyn lätkäpeleihin vähän liiankin kanssa ja saatan huutaa ja riehua aivan täpöillä, niin maalien kuin epäonnistumisien eteen sattuessa. Joten saas nähdä, lähteekö huomenna ääntä vai murisenko minäkin vähän Totoro-tyyliin vain kuiskaamalla...

Viikon jatkoja kaikille!

Sari

Sunnuntain shoppailua ja H1N1-virusuutisia

2009-05-04T08:27:00.000-07:00

Eilen lähdin käymään kaupungilla, tavoitteenani ostaa vähän kasvopyyhkeitä, puhdistussellaisia ja uudet lenkkeilyhousutkin olivat hakusassa, sillä niin kivaa kun on painoa pudottaakin, on sillä myös sellainen seuraamus, että vaatekaapin sisältöä joutuu vähän uudistamaan.

Niinpä lähdin matkaan tavoitteenani löytää ainakin ne uudet urheilupökät.

Mutta sen nyt tietää, kun tämä äippä pääsee kaupungille. Matkaan voi aina tarttua myös jotain muuta. Vaan löysin sentään kasvopyyhkeet ja uudet lenkkeilyhousut. Tuossa ne yllä nyt ovat, Championin mustat, tiukat caprimittaiset pöksyt, jotka ovat kyllä tosi kivat jalassa!

Lisäksi löysin uuden lompakon, Nine Westin mallistoa, tilava ja paljon lokerikkoja, vanhan ja saumoistaan irtoamaisillaan olevan tilalle, eli ihan tarpeeseen tuli tämäkin... ;-)

Ja mitäs siellä vielä näkyy? Kolme kappaletta leffoja, oi mikä yllätys! Targetissa alehyllyjen seassa pörrätessäni ottivat nimittäin silmiini nämä...

Kaikki kolme aiempaa X-Menin leffaa: X-Men, X-Men United ja X-Men The Last Stand.

Tästä leffasarjasta olen katsonut X-Menin kahteenkin otteeseen, mutta nuo kaksi seuraavaa elokuvaa ovat jääneet kohdaltani näkemättä ja Wolverinen innoittamana katsoin eilen X-Men Unitedin ja tänään on vuorossa The Last Stand.

Ja myönnetään nyt vielä sekin, että kävin eilen elokuvateatterissa uhmaamassa kaikkia median antamia kehoituksia ja menin julkiseen yleisötapahtumaan (ups!, äitini ei oikein tykännyt, kun hänelle tästä kerroin, ovat niin huolissaan tästä tilanteesta siellä koto-Suomessa) ja vieläpä aivan täpötäyteen elokuvasaliin katsomaan Wolverinen. Itse Wolverinesta kertoilen lisää fiiliksiä vielä jossain vaiheessa...

Täällä on nimittäin H1N1-viruksesta nyt tullut jo sellainen mediapyöritys ja kohu, että alueemme koulut päätettiin (useiden alueemme kouluikäisten sairastuttua) sulkea kokonaan täksi viikoksi ja niinpä olemme neidin kanssa tämän viikon kotosalla. Edelleen varoitellaan yleisötapahtumiin ja tilaisuuksiin menosta ja osavaltiossamme on tällä hetkellä 40 tartunnan saanutta, tämä lukema on luultavasti taas tänään muuttunut.

Eli meillä onkin tosi mukava viikko tiedossa. Minä ja 4-vee kotosalla koko viikko kaksistaan ei ole mikään kovin ihana yhdistelmä. Neiti tulee menettämään kiinnostuksensa leluihinsa ja äidin kanssa touhuiluun luultavasti jo tänään iltapäivällä ja äitikin on varmasti perjantaihin mennessä jo täysin hermoraunio.

Niinpä jotain pientä tapailua olemme suunnitelleet muutamien äitien kanssa, vaikkei ne vakio McDonaldsin leikkitapaamiset ole nyt tässä tilanteessa ihan ensimmäisenä listalla.

Tässä siis seuraamme tilannetta ja ehkä ensi viikolla taas neitikin pääsee kerhoilemaan. Katsotaan, mihin asiat kehittyvät.

Täällähän on ollut paljon keskustelua siitä, että H1N1-virus olisi oletettua lievempi ja verrattavissa Influenssa A:han, mutta jotkut myös pohtivat, onko tämän ensimmäisen virusaallon jälkeen tulossa mahdollisesti toinen, vaarallisempi mutaatio viruksesta.

Toivon mukaan tämä virus nyt kuolee pian pois eikä toista aaltoa enää tulisi. Tässäkin tilanteessa on jo ihan tarpeeksi ihmettelemistä ja huolenaihetta, etenkin oman lapsen puolesta.

Mutta jospa kaikki kääntyisi parhain päin ja tämä ärhäkkä tauti saataisiin jo pian kuriin. Ainakin Meksikossa ollaan jo optimistisia asian suhteen.

Viikon alkuja toivotellen,

Sari

Regis ja Kelly show:n vappuaaton vieraat

2009-04-30T13:34:00.000-07:00

Katselin tänään uutisia arvatenkin sikainfluenssasta kiinnostuneena ja täällä siitä ollaankin jo kehkeyttämässä melkoista joukkohysteriaa. Tänä aamuna läheisen metroplexin koulut päätettiin sulkea ja 80 000 oppilasta ovat "kotiutettuina" ainakin 8.5. saakka.

Itse odottelemme, josko oman tyttären kerhopäivä järjestetään huomenna, vai suljetaanko myös meidän alueemme kaikki koululaitokset kokonaan. Samoin Suomi-koulumme kevätjuhla on vielä vaakalaudalla ja oma suunnittelemani garage sale huomiselle ja lauantaille vaiheessa, kun ei ole tietoa, järjestääkö communitymme tätä yhteistä tapahtumaa nyt lainkaan.

Sairastuneita on jo alueellamme kymmeniä ja etelä-Teksasista löytyy jo ensimmäinen kuolonuhri, 2-vuotias meksikolaislapsi menehtyi sikainfluenssaan aiemmin tällä viikolla.

Eli hivenen on sekavat fiilikset asian suhteen. Toisaalta nämä kaikki varotoimenpiteet kummastuttavat, mutta toisaalta on myös hiukan huolestunut fiilis, kun tauti leviää jo selvästi aiempaa nopeammin ja siirtyy pisaratartuntana ihmiseltä ihmiselle.

----------------------------------------

Mutta jos aamun televisiotarjonnasta ja uutisoinnista löytyi niitä vakaviakin puolia, niin sentään jotain keveämpääkin oli tarjolla. Uutisten jälkeen katselin nimittäin joka-aamuista, livenä New Yorkista lähetettävää Regis ja Kelly-showta, jossa myös tottakai oli puheenaiheena sikainfluenssa, mutta oli paikalle uskaltautunut kuitenkin myös muutamia julkimoja.

Joista ensimmäisenä ilmestyi haastateltavaksi hän...

No juu, Hugh Jackmanhan se siinä! Hyvin casuaalina, rento aussimies istahti haastateltavaksi ja ihastutti taas meikäläistä siinä määrin, että itse haastattelu taisi mennä osittain ohi korvien...

Haastattelussa siis aiheena Jackmanin uusin elokuva, X-Men Origins Wolverine, jossa Hugh Jackman nähdään itse Wolverinena ja jota elokuvaa itsekin tässä suunnittelen meneväni katsomaan, kunhan siihen vain tilaisuus koittaa.

Itselle uutta tietoa oli se, että Jackman on myös Wolverinen tuottajana. Haastattelussa puheltiin myös roolin aiheuttamista paineista ruokavalion ja treenauksen suhteen ja Hugh naureskeli, että olihan siinä, omat kommervinkkinsä koettaa selvitä erittäin tarkkaan kellotetusta päivärytmistä. Itseäni huvittivat erityisesti nämä: kello 3:45am viipale leipää, 5:30am puolentoista tunnin treeni ja sitä rataa...

Regis ja Kelly olivat taas vauhdissaan ja Kelly kyseli hyvin tarkoin mm. elokuvan pienestä alastonkohtauksesta ja sen sisällöstä. Hugh vastasi uteluihin kohteliaan arvokkaasti, että alastonkohtaus on hyvin asiallinen ja lyhytkestoinen, eli mitään isompaa paljastelua ei elokuvassa esiinny... Kelly vaikutti tämän kuultuaan ehkä aavistuksen pettyneeltä... ;-)

Hyvin oli leppoisa tunnelma koko haastattelun ajan ja pientä vitsinpoikastakin heiteltiin puolin ja toisin. Taas jäi oikein hyvä maku suuhun tästä komiasta australiaisnäyttelijästä ja aiheutti vain lisäkuumeen mennä katsomaan Wolverinea. Nyt siihen olisikin varmasti hyvä tilaisuus, ei ainakaan olisi taatusti leffateattereissa tunkua, kun uutisisissa pyydetään välttämään kaikenlaisia yleisiä tapahtumia ja tilaisuuksia. Mitenhän lie tämä tilanne vaikuttaa USA:n Top Box Office-lukemiin? Mene ja tiedä...

------------------------------------

Mutta ei Hugh suinkaan ollut ainoa tämän aamuinen vieras Regiksen ja Kellyn studiossa. Sen lisäksi katsojat saivat myös nauttia pienestä tanssiesityksestä, jossa tähtinä nämä kaksi.

Aivan suloiset Chuck Wicks ja Julianne Hough. Tämän viikon Dancing with the Stars kisasta tipahtanut ylisöpö pari, jotka ovat siis yhdessä myös oikeassa elämässä. Chuck on tunnettu country-laulaja ja Julianne ammattitanssija, mutta nykyisin myös countrylaulaja, levyttäen oman esikoisalbuminsa kesällä 2008.

Näitä kahta oli kyllä ilo seurata tanssilattialla kaikkien näiden viikkojen ajan. Niin kepeää ja kaunista heidän tanssinsa ja niin sähköistä ja säkenöivää heidän välinen kemiansa oli.

Ovat he vaan niin nuori ja kaunis pari, että voi voi...

Kuvan oikeassa reunassa näkyvä Kelly Ripahan on täällä Yhdysvalloissa paljon esillä lehdissä ja mainoksissa ja hänestä minun on ihan pakko vielä mainita, etten kyllä lakkaa ihmettelemästä, miten tuo nainen pysyy noin hemmetin hoikkana? Lapsiakin jo ties kuinka monta, mutta ei mitä, hän on niin sorja kuin pajunvarsi. Itse en noihin mittoihin kyllä pääse enää millään, joten ei voi kuin ihailla hänen tarmoaan ja tuota lihaksikasta ja niin pienen pientä kroppaansa.

Mutta on tässä itselläkin jo painon kanssa paremmat oltavat. Vanhoihin mittoihin olen jo päässyt ja jopa aavistuksen pienempäänkin ja odotan, josko vielä muutama kilo tipahtaisi, niin sitten oltaisiin jo aikas kivoissa lukemissa. Mutta melkoista itsensätarkkailua saa koko ajan harrastaa. Ei ole kauheasti varaa retkahdella uudesta ruokavaliosta, se kun näkyy heti vaa'alle seisahtaessa...

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut oikein kiva vappu. Meillähän sitä ei vietetä, tosin lauantaina paistelen munkit ja kutsumme kotiimme ystäväperheen, joiden kanssa pienimuotoisesti vapputyyliin juhlimme. Tiedossa siis simaa, munkkia, nakkeja ja perunasalaattia ja lapsille ilmapalloja. Ei sen ihmeempää, vaan eipä sitä juuri muuta tarvitakaan.

Tai noh, ehkä vähän kuohuvaa... ;-)

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Sari

Muutamia leffoja sekä tuntomerkkejä itsestäni

2009-04-27T13:21:00.000-07:00

Kävin perjantaina leffateatterissa katsomassa vastikään ensi-iltaan tulleen elokuvan State of Play.

Trailerin mukaan luvassa oli paljon vauhtia ja jännittäviä tilanteita, mutta vähän aikaa elokuvaa katsottuani huomasin, että leffa oli paljon muutakin kuin jännitystä tai takaa-ajoa.

Russell Crowen, Ben Affleckin, Helen Mirrenin ja Rachel McAdamsin tähdittämässä elokuvassa mennään paljon syvemmälle rikosten tutkintaan ja elokuvassa niin tutkivaa journalistia harjoittavat reportterit kuin poliisietsivätkin koettavat ratkaista mysteeristä murhatapausta, jossa nuori poliittinen assistentti saa surmansa ja on pian linkitettynä sikäläiseen poliitikkoon, jonka kanssa hänellä uskotaan olevan seksisuhde.

Mielenkiintoisia tapahtumia siis luvassa ja pidin tämän elokuvan tyylistä, sillä sitä vastoin, että tässä olisi ollut ihan hirmuisesti toimintaa tai väkivaltaa, tässä leffassa keskityttiin enemmän tutkinnalliseen ja journalistiseen näkökulmaan ja tämä oli mielestäni erinomainen elokuvakokemus, vaikka myönnänkin heti perään fanittavani Russell Crowea aika tavalla ;-)

Mutta tämä leffa oli mielestäni taas kerran osoitus hänen taiturimaisista näyttelijänlahjoistaan, enkä voinut kuin ihailla hänen suoritustaan tässä karkean ja vanhanaikaisen reportterin roolissa, miehenä, joka ei juuri piittaa nykytekniikasta tai hörhö-bloggailuista (hehe), vaan haluaa keskittyä olennaiseen ja on periksiantamaton saadakseen työnsä päätökseen.

Tästä leffasta kirjoitin enemmän englanniksi tänne. Suosittelen tätä leffaa kaikille rikoselokuvien ystäville.

--------------------------------------

Katsoin tässä muutama päivä sitten myös elokuvan The Boy in the Striped Pajamas ja tämä elokuva liittyy myös edellisessä postauksessani olevan The Courageous Heart of Irena Sendler-leffan tavoin Holocaustiin ja toisen maailmansodan aikaan.

Tarinassa pieni saksalaispoika Bruno (Asa Butterfield) muuttaa maaseudulle ja asettuu perheineen isoon kartanoon, jonka lähettyvillä sijaitsee myös sodan aikainen juutalaisleiri. Pojan isä on korkeassa virassa oleva saksalaisarmeijan päällikkö, joka on vastuussa kyseisestä juutalaisleiristä ja sen sisällä tapahtuvista murhenäytelmistä.

Poika karkailee tämän tästä pihapiiristä ja löytää pian tiensä juutalaisleiriin ja tuon leirin reunalla, piikkiaidan takana, hän tutustuu toiseen pikkupoikaan, Shmueliin (Jack Scanlon), jonka kanssa hän ystävystyy tällä kummalla tavalla, piikkilanka-aidan heidät toisistaan erottaen.

Brunolla on oma lapsenomainen käsityksensä Shmuelin leiristä eikä hänellä ole aavistustakaan siitä, millaisissa olosuhteissa Shmuel ja hänen perheensä leirillä asuvat.

Vahvin rooli elokuvassa lienee juutalaispojalla, joka elokuvan lopussa houkuttelee saksalaispojan leiriinsä kohtalokkain seurauksin ja elokuvan karmaiseva loppu tuntui minusta itsestäni miltei oikeutetulta. Saipahan paha palkkansa, vaikka viaton lapsi olikin tässä se uhri, monien muiden viattomien ihmisten ohella.

Aiheena karmaiseva ja tässä olisi voinut olla kovastikin potentiaalia koskettavaan elokuvakokemukseen, mutta oli mielestäni hivenen epäonnistunut yritys. Tarina on vähän kankeasti toteutettu ja näyttelijäsuoritukset ovat lievä pettymys.

---------------------------------

Ja eilen illalla katsoimme sitten tämän.

Marley & Me-leffa, joka oli ensi-illassa jo joskus joulun aikoihin. Nauruhermoja kutkutteleva komedia/draama Marley-koirasta, joka elävöittää nuoren parin elämää ja sittemmin myös kolmilapsisen perheen arkea. Pääosissa Marleyn roolissa olevien nelijalkaisten lisäksi Jennifer Aniston ja Owen Wilson.

Elämänmakuinen ja hauska elokuva, joka saa hyvälle mielelle. Lopussa pääsi sitten jo pieni itkunpyrähdys, sillä Marleyn elämää seurataan elokuvassa pentuiästä vanhuuteen ja lopussa on tiedossa hyvästien jättäminen uskolliselle ystävälle, Marleylle, tuolle energiselle nelijalkaiselle ystävälle, joka sekä ihastutti että vihastutti omalla räiskyvällä ja eläväisellä olemuksellaan.

Mukava leffaelämys, vaikka koko perheelle!

------------------------------------

Lopuksi vielä hauska haaste, jonka sain Mikaelalta.

Tuntomerkit itsestäni haasteessa paljastan muutamia tuntomerkkejä, joista minusta ehkä saattaapi ulkopuolinenkin tunnistaa... ;-)

1. Minulla on pitkät, vaaleat hiukset (ollut aina), jotka peijakas vie, koettavat aina käpristyä hivenen kikkuralle ja minulla on tätä hiuskuontaloani kohtaan ikuinen viha-rakkaussuhde.

2. Pitkät kynnet ovat olleet sormissani aina ja ikuisesti. Ne vaan kasvavat niin hurjaa vauhtia, etteivät kynsisakset oikein perässä pysy ja niinpä ovat aina olleet melko pitkät.

3. Olen farkkutyttö henkeen ja vereen. Siispä farkut jalassa minut yleensä näkee, missä ikinä liikunkin. Oli ne sitten stretchit, pillit, leveämmät, caprit tai mitkä vaan, mut juu, shortseja mä en jalkaani laita!

4. Tatuointi nilkan sisäosassa on muutaman vuoden takainen, jo kauan haaveissa ollut toteutus. Itse väkerretty tribaalikuvio, joita olisi ehkä kiva saada lisääkin, jokunen... Ainakin niskaan tai yläselkään...

5. Olen vasenkätinen ja ravintoloissa käydessä tuppaamme aina istumaan miehen kanssa niin, että tökimme toisiamme kyynärpäillä...

6. Luonteenpiirteiltäni olen edelleen hivenen perfektionisti ja itsekriittinen, siinäpä vasta mukava pari, joka varsinkin nuorempana aiheutti vähän ongelmia käytännön tasolla. Yhä edelleen taistelen näiden luonteenpiirteiden kanssa, mutta alan jo elämään niiden kanssa, sulassa sovussa...

7. Pituutta minulle on luotu 173cm ja painokin on tätä nykyä ihan normilukemissa, toivon mukaan vielä muutama kilo nykylukemista tipahtaa... ;-)

Tähän haasteeseen voit sinäkin osallistua, jos haluat. En nyt lähde ketään sen kummemmin erikseen tähän haastamaan. Mutta nappaa tästä, jos haluat osallistua ;-)

Terkuin Sari

The Courageous Heart of Irena Sendler

2009-04-23T09:17:00.000-07:00

Hallmark-sarjan maailman ensi-illassa oli sunnuntaina CBS-kanavalla vuorossa tämä koskettava, tositapahtumiin perustuva tarina.

The Courageous Heart of Irena Sendler on elokuva nuoresta puolalaisnaisesta, Irena Sendleristä (Anna Paquin), joka rohkealla toiminnallaan pelastaa 2500 juutalaislasta Varsovalaisesta juutalaisghetosta puolalaisperheiden hoiviin. Elokuvan traileri osui sattumalta silmiini viime viikolla ja sunnuntaina päätin katsoa tämän heti ensi-iltalähetyksenä.

Ja pidin tästä koskettavasta tarinasta siinä määrin, että kyyneleet noruivat poskiani pitkin, niinkuin kaikissa Holocaustiin liittyvissä elokuvissa on kohdallani käynyt. Joku näissä tositapahtumiin perustuvissa, järkyttävissä kertomuksissa saa minun sisimpäni tukahtumaan. Voin silmissäni nähdä nuo kaikki pienet lapset ja heidän epätoivoiset äitinsä heittämässä viimeiset hyvästinsä, kun Irena on ottanut heidät suojelevien siipiensä hoiviin ja pelastanut varmalta kuolemalta.

Todella kaunis tarina, jota suosittelen erityisesti kaikille äideille, vaikka onkin ajoittain melko raskasta katseltavaa. Elokuvan lopussa lähes satavuotias Irena itse lähettää äitienpäiväterveiset kaikille äideille ympäri maailmaa, muistaen erityisesti lapsistaan luopumaan joutuneita juutalaisäitejä ja kaikkia niitä puolalaisäitejä, jotka olivat avosydämin valmiina ottamaan vieraan lapsen omaan huostaansa.

Irena Sendler nukkui pois vuonna 2008, kunnioitettavassa 98 vuoden iässä ja hänen tarinansa on yksi monista, uskomattomista rohkeuden osoituksista kaiken tuon järjettömältä tuntuvan juutalaisvihan keskellä. Tämä nainen ja hänen suunnaton rohkeutensa teki minuun suuren vaikutuksen ja huomasin toteavani miehelleni, että kuinkahan moni ihminen olisi tämän päivän itsekeskeisessä maailmassa valmis samankaltaiseen humanitaariseen hyväntekoon ja niihin riskeihin, joissa myös oma elämä on uhattuna.

Sunshine Cleaning & Taken

2009-04-20T15:51:00.000-07:00

Haa, uusi viikko ja uudet kujeet. Kiirusta pukkaa monessa suhteessa, mutta aina on kuitenkin aikaa katsella leffoja ;-)

Kävin viikonloppuna katsomassa leffateatterissa parikin mielenkiintoista elokuvaa, Taken ja Sunshine Cleaning leffat, jotka ovat tarinoiltaan hyvin kaukana toisistaan. Taken on actionleffa, joka on pyörinyt teatterissa jo useamman viikon, mutta edelleen vetää katsojia elokuvasaliin, Sunshine Cleaning taas erilainen draama, joka tuli puolestaan juuri ensi-iltaan.

Taken elokuvan johtotähtenä on aina yhtä kiinnostava, harkitun rauhallinen ja itsevarmuutta uhkuva kestosuosikkinäyttelijäni, Liam Neeson.

Hänen roolinsa Takenissa oli sekoitus toimintaleffan sankaria, isää ja ex-vakoojaa. Pääosassa on siis ex-vakooja Bryan (Liam Neeson), joka asustaa vaatimattomasti huoneistohotellimaisessa kodissaan halutessaan olla lähellä 17-vuotiasta tytärtään Kimiä (Maggie Grace), joka asuu ylellisesti äitinsä Lenoren (Famke Janssen) ja isäpuolensa Stuartin (Xander Berkeley) kanssa nauttien yltäkylläisestä ja hemmotellusta elämästä.

Bryanilla itsellään on vain yksi tavoite, olla lähellä tytärtään ja saada takaisin kaikki ne kadotetut vuodet, jotka hän menetti työskennellessään tiiviisti agenttina, pois perheensä parista.

Kun Kim saa yllättäen päähänsä lähteä kesäksi Ranskaan, on Bryan huolissaan asiasta, eikä ole kovinkaan innostunut koko ajatuksesta. Mutta tytär ja hänen äitinsä onnistuvat taivuttelemaan isän allekirjoittamaan suostumuksensa alaikäisen tyttärensä matkustamiselle.

Kim on juuri saapunut Pariisiin ja asettunut taloksi ystävättärensä kanssa tämän serkun upeaan asuntoon, kun tyttöprostituutiota harjoittavat albaanirikolliset sieppaavat heidät. Bryan on tapahtumahetkellä puhelinyhteydessä Kimin kanssa ja tästä puhelusta saa alkunsa takaa-ajo, jossa Bryanin ainoa tavoite on saada tyttärensä ehjänä takaisin, hinnalla millä hyvänsä.

Siis takuuvarmaa, action-leffoille tyypillistä vauhdin huumaa ja jallitusta on tässä elokuvassa tarjolla ja ihan ok elokuvakokemus, sanoisin. Juoni oli ehkä osittain hivenen hatara, sillä Bryan oli jo leffan alkumetreiltä saakka vähän liiankin vakuuttunut siitä, että tyttären turvallisuus on uhattuna ja kun sitten tytär siepattiin, oli se todellakin vahvasti ennakoitavissa.

Perustoimintaleffapyöristystä, mutta Liam Neeson antoi kaikkensa ja jos vertaan tätä toimintaa esim. 12 Roundsiin, on tässä ihan erilainen ote niin ohjauksellisesti kuin näyttelijävalintoineen.

Sunshine Cleaning leffa oli minulle etukäteen aivan tuntematon tapaus. Mutta päätin mennä katsomaan tämän draaman jo pelkästä uteliaisuudesta pikaisesti aiemmin trailerin nähtyäni. Ja tämä oli ihan positiivinen yllätys, monessakin mielessä.

Tässä elokuvan päähahmot vasemmalta lukien: Oscar Lorkowski (Jason Spevack), Rose Lorkowski (Amy Adams), Joe Lorkowski (Alan Arkin) ja Norah Lorkowski (Emily Blunt).

Elokuva kertoo kaikessa yksinkertaisuudessaan Rosesta ja hänen sisarestaan Norahista, jotka perustavat yhdessä kemialliseen puhdistamiseen liittyvän, varsin erikoisen firman, joka perehtyy rikospaikkojen jälkipyykinpesuun, kirjaimellisesti. Nämä kaksi nuorta naista nimittäin pitävät huolta siitä, että kun kuolema kohtaa mitä yllättävimmillä tavoilla, kenet tahansa, he hoitavat verijälkien ja ruumiin eritteiden siivoamisen.

Elokuva tarjoaa varsin mieleenpainuvia ja erikoisiakin tilanteita katsojan koettavaksi ja on tarinankulultaan varsin toimiva ja erilainen elämys. Pidin toisaalta elokuvan arkisesta otteesta ja toisaalta minua kiehtoi juuri ne kaikki omituisuudet, joita tämän nelikon elämään mahtui.

Rosen epätoivoinen takertuminen teini-rakkauteensa, Norahin veltto teinimäisyys ja tapa liikkua omituisissa piireissä, tutustuen myös varsin erikoislaatuiseen nuoreen naiseen, Lynniin (Mary Lynn Rajskub).

Tytärten isän Joen omat pikkubusinekset ja niiden pyöritykset toivat hymyn huulilleni ja pieni Oscar-poika toi oman lisänsä tähän värikkääseen ja elämältä maistuvaan, mielenkiintoiseen draamaan.

Erityisesti ihastuin tässä elokuvassä kuitenkin häneen. Emily Blunt oli valkokankaalla ja Rosen sisaren Norahin roolissa niin valovoimainen ja kiehtova, etten ollut saada silmiäni irti hänestä.

Kuka on tämä näyttelijätär? Toisaalta niin viattomalla tavalla sensuellin oloinen, toisaalta Norahin roolissa niin lapsenomainen, anarkistisesti kapinallisen huoleton, kuriton nuori nainen, joka eläytyi rooliinsa todella uskottavalla tavalla ja jäi luikertelemaan mieleeni vielä kotimatkallakin, niin että minun pitikin heti googlettaa hänestä lisätietoja.

Hänen aikaisemmista roolisuorituksistaan otti silmiini pieni sivurooli Charlie Wilson's War elokuvassa, sekä rooli Devil Wears Prada-elokuvassa. Näistä leffoista en ole nähnyt kumpaakaan, joten Emilyn roolisuoritukset näiden leffojen osalta ovat minulle täysi mysteeri.

Odotan kuitenkin varsin mielenkiinnolla tältä naiselta lisää roolisuorituksia. Etenkin hänen rooliaan elokuvassa The Young Victoria ja Gulliver's Travels sekä mahdollisia rooleja elokuvissa The Girl, Gnomeo and Juliet sekä Shoot the Messenger.

Fracture

2009-04-16T20:53:00.000-07:00

Hei vaan. Olenpa ollut taas pitkään poies täältä blogista. Huih! Mutta tämä viikkokin on mennä vierähtänyt enempi tai vähempi sairastellessa. Ensin oli vatsaoireita, sitten tuli kovaa kuumetta ja tänään päätin jo viimein mennä lääkäriin. Ja sainkin vahvan antibiottikuurin ja toivon sen jo pian vaikuttavan.

Mutta tänään osui leffakanavia pyöritellessäni silmiini elokuva, joka oli minulle ennestään ihan tuntematon tapaus.

Katselimme siis mieheni kanssa tänään leffan Fracture, jossa pääosissa vahvan uran luonut Sir Anthony Hopkins sekä jo The Notebook-leffasta vahvasti mieleeni jäänyt, nuori komistus Ryan Gosling.

Mielenkiintoinen psykolinen "thrilleri", jos nyt näin voidaan sanoa, ei niinkään vavisuttava thrilleri, mutta mielenkiintoista psykologista pyöritystä jälleen kerran, niinkuin olen muuten huomannut Hopkinsin leffoissa usein olevan.

Nuori asianajaja Willy Beachum (Ryan Gosling) toimii syyttäjänä jutussa, jossa varakas herrasmies, Ted Crawford (Anthony Hopkins) on syytettynä vaimonsa murhasta. Juttu vaikuttaa alkujaan varsin yksinkertaiselta, mutta pian Beachumille paljastuu, että tämä iäkäs ja rauhallisen oloinen mies onkin varsin ovela vanha kettu, joka onkin huomattavasti hankalampi kala napattavaksi, kuin mitä Willy oli kuvitellut.

Nuori nousukas asianajaja ja vanha, kokenut konkari tuovat kankaalle mielenkiintoisen parivaljakon ja heidän sanallinen ja psykologinen kädenvääntönsä on varsin mielenkiintoista katseltavaa. Muutamat juonenkäänteet ja elokuvan loppukin saattavat olla tarkkanäköiselle katsojalle hieman ennakoitavissa ja itse tarina tuoda mieleen joitakin samalla tyylillä toteutettuja psykologisia thrillereitä, mutta joka tapauksessa varsin kutkuttavaa taiturointia Anthony Hopkinsilta jälleen kerran.

Joku kumma tuon vanhan miehen olemuksessa, hänen ilmeissään ja eleissään, siinä kaikessa rauhallisuudessa ja vakaudessa vaan toimii. Hän on kuin luotu tällaisten harkitsevien, laskelmoivien ja läpipahojen, psykologiset kiemurat taitavien konnien rooleihin.

Eikä Ryan Goslinginkaan rooli ollut moitittava, vaikka jäinkin odottamaan vielä pikkiriikkisen vahvempaa roolisuoritusta häneltä. Mutta toki Anthonyn ollessa vastapeluri ei tältä asetelmalta kai voida välttyä.

Varsin katsottava leffa kaikenkaikkiaan! Suosittelen!

Pizzaa!

2009-04-09T07:16:00.001-07:00

Viikonloppuna alkoi tekemään ihan hirmuisesti mieli pizzaa. Ihan sitä itse tehtyä ja kahdenlaista sorttia.

Ei siinä sitten auttanut, kun ruveta leipomaan ja taikinastahan se homma lähti käyntiin...

Aikuisten pizzan aineksia. Itse marinoitua ja grillattua kanaa, vuohenjuustoa ja tomaattia, sekä itse tehtyä tomaatti-BBQ-kastikesekoitusta.

Ja tässä sitten jo isin ja äitin pizza lähdössä uuniin.

Perheen pienin täytti itse oman pizzansa.

Eli lapsen mieleen on ihan peruspizza, johon tulee kinkkua, ananasta ja tonnikalaa sekä mozzarellaa että swizz-juustoa. Alle laitan aina itse tekemää tomaattikastiketta, johon tulee tomaattisosetta, basilikaa, oreganoa, suolaa ja ripaus sokeria.

Ja tässä jo toinen pizza pellillä valmiina syötäväksi.

Ja meillä on muuten miehen ihan omituinen tapa laittaa pizzan päälle Smoked Tabascoa. Se tuo vähän lisäpotkua pizzan makuun ja on niin maan perusteellisen hyvää!

Niin että taas on ollut laihis koetuksella. Mutta edelleen olen saanut pudotettua painoa, vaikka pudotus on tietty hidastunut, eikä niitä nyt enää karise siihen tahtiin kuin vuoden alussa. Mutta maanantaina varovasti puntariin tirkistettyäni (viikonlopun herkuttelun jälkeen) sain huomata, että kiloja on karissut tähän mennessä 11,5 kiloa sitten joulukuun.

Mutta vielä voin helposti pudottaa ainakin viisi kiloa ;-) Sen verran on tuota ylimääräistä kertynyt tässä muutaman vuoden sisällä, ettei sitä ihan hetkessä päästäkään vanhoihin mittoihin... Huoh...

Leffoja

2009-04-07T20:13:00.000-07:00

Viikonloppuna tuli taas katseltua vähän leffoja ja ihan ensimmäiseksi kävimme neidin kanssa katsomassa uutuusleffan Monsters vs. Aliens.

Perheen pienin tykkäsi elokuvasta kovasti ja tänäänkin määräsi äidille, että: Äiti, laitatko sitä Monstersia ja Aliensia tulemaan televisiosta! Eli uppoaa pieneen yleisöön! Neiti oli ilmiselvästi haltioissaan isokokoiseksi ja voimakkaaksi muuttuneesta Susan-tädistä, joka seikkaili animaatiossa kaikenlaistan monstereiden kanssa ja jopa neidille ihan tutuissa maisemissakin, San Franciscossa, josta tyttö tunnisti heti Golden Gate-sillan ;-)

Pakko kuitenkin myöntää, että itselle tämä animaatio ei nyt oikein kolahtanut. Visuaalisesti homma toimi ja elokuvan ns. hyvät hahmot olivat sympaattisia ja hauskan värikkäästi ja eloisasti toteutettuja. Niin ja oli kyllä oikein mukavaa vaihtelua nähdä Susan-tyttönen elokuvan päätähtenä. Mutta silti jäin kaipaamaan jotain uutta ja erilaista. Johtuu ehkä siitä, että tämä avaruusteema alkaa jo hivenen puuduttamaan elokuvissa tämän tästä animaatioita lapsen kanssa katsomassa ravaavaa äitiä ja tuntuu, että kohta minulta tursuaa jo korvista ja nenästä näitä monstereita ja alieneita. Montakohan alien- tai jollain tapaa avaruuteen liittyvää lastenleffaa tänä vuonna tulee markkinoille? Viime vuonna niitä tuli ainakin katsottua useampia.

Päähahmon Susanin äänenä oli muuten Reese Witherspoon ja selvää yhtäläisyyttähän näillä kahdella on ;-) Susan olikin ihan vekkuli hahmo tässä elokuvassa ja hahaa!, kerrankin nainen oli sankarina lastenelokuvassa! Hienoa!!!

---------------------------------------

Sunnuntaina karkasinkin sitten ihan yksikseni leffaan ja menin katsomaan Renny Harlinin uusimman ohjaustyön, 12 Rounds, joka osoittautui Suomi-ohjaajan symppaamisesta huolmatta pettymykseksi.

Juonen kulku oli jotenkin kankeaa ja useat tilanteet olivat ennalta-arvattavissa. Samoin näyttelijävalinnat olivat menneet kyllä aika tavalla poskelleen. Kuulinkin, että tämä leffa oli osittainen yritys saada John Cenan uraa käyntiin, mutta tällä roolisuorituksella se taitaa kyllä jäädä tavoittelemattomaksi haaveeksi.

Entinen show-painija periksiantamattoman poliisin roolissa ei vaan toiminut ja oli jotenkin ahdistavaa seurata miehen kankeaa ja miltei amatöörimäistä otetta läpi elokuvan. Samoin minua häiritsi Rennyn ohjaustyyli. Joku siinä oli totaalisesti pielessä ja tarinankulku ja kuvaustyyli toi väistämättä mieleeni useat B-luokan action-leffat, joita olen nähnyt.

Leffan juoni lyhyesti. Danny Fisher (John Cena) on New Orleansilainen poliisi, joka sattuu nappaamaan FBI:n peräänkuuluttaman terroristin Miles Jacksonin (Aidan Gillen). Jacksonin kiinnisaadessaan hän aiheuttaa vahingossa kylmäverisen rikollisen tyttöystävän kuoleman ja Jackson uhkaa kostaa tämän Fisherille.

Tapahtumahetkestä menee vuosi ja pian Fisher saa huomata, että Jacksonin uhkaus piti paikkansa ja että hän on napannut Fisherin tyttöystävän Mollyn (Ashley Scott). Jackson haluaa pelata 12 Rounds peliä Fisherin kustannuksella ja tämän tulee selvitä kaikista 12 kierroksesta, jotta saa Mollyn elävänä takaisin.

Tästä alkaa kissa-hiirileikki, jonka lopputuloksen nyt tietty voi arvata, kun John Cena laitetaan tähän muskeleineen ja maskuliisinine olemuksineen sankarin rooliin.

--------------------------------------------

Juu-u. Miten tästä nyt osaisi nätisti sanoa, että vähän pieleen meni tämä yritys. Mutta odotan kyllä mielenkiinnolla Renny Harlinin Mannerheim-elokuvaa. Tuleekohan se nyt 2010 ensi-iltaan? Vai miten se nyt meni...

Mutta nyt uni kutsuu.

Huomenna laitan vähän kuvia viikonlopun herkuttelusta. Onkohan tästä blogista tullut tällainen ruoka-leffablogi? Pahasti siltä näyttää...

Viikon jatkoja,

Sari

Aamupalahaaste ja lounaani

2009-04-03T11:02:00.001-07:00

Sain Sooloilijalta hauskan haasteen, jossa piti kuvata oma aamupalatarjotin.

Omat aamupalani ovat tätä nykyä aika pienokaisia, joten ei tässä juuri ollut kuvattavaa ja miltei hävettää tämä tänne laittaa, mutta tässä tulee... ;-)

Lasi vettä, viipale moniviljaleipää, jossa päällä itse tuherrettua tonnikala-ruohosipulisekoitusta ja päällä viipale kevytjuustoa, aamun vitamiinit sekä kulhollinen karhunmarjoja, jotka ovat ehdottomasti herkkuani, nytkin on kulhollinen karhunmarjoja tässä työpöydälläni.

Ja kun nyt kerran ruoasta lähdin puhelemaan, niin tässä vielä lisää siitä aiheesta.

Meillä on takapihalla oma pieni yrttitarha ja rosmariini jo kukoistaa komiasti!

Basilikakin näyttää hyvältä, vaikka vielä on kasvun varaa...

Josta sitten pääsemmekin päivän lounasannokseeni. Tein takapihan ruukkubasilikasta, keltaisista tomskuista ja aivan ihanan pehmeästä, italialaisesta Bufala mozzarellasta raikkaan salaatin ja olipahan taas hyvvee!!!

Viikonloppuja kaikille!

Sari

Jääkiekon huumassa...

2009-03-27T19:29:00.001-07:00

Eilen illalla lähdimme koko perhe keskustaan katsomaan jääkiekkoa. Peli alkoi vasta 19:30 ja vähän arvelutti, että miten perheen pienin jaksaa, mutta hienosti meni koko ilta. Minun ja pikkuneidin ei tule niin kovin usein lätkämatseihin lähdettyäkään (vaikka tunnustaudun kyllä kiekkofaniksi), mies sen sijaan käy peleissä vähän useammin.

Mutta on se ihan jännittävää aina kerta pari vuoteen käydä pelin tunnelmaa haistelemassa ja katsomassa ihan oikeaa NHL-meininkiä.

Tässä olemme noin kello kuuden maissa illalla ajelemassa kohti edessä häämöttävää keskustaa. Liikennettä ei ollut enää tuohon aikaan hirmuisesti liikenteessä.

Ja tässä sitten odotellaan peliä alkavaksi.

Ennen pelin alkua on kansallislaulun aika ja kyllä se vaan hienolta kuulostaa, kun paikalliset käsi rinnalla laulavat niin tosissaan ja antaumuksella.

Ja sitten peli jo starttasikin. Meillä oli istuinpaikat ihan tuossa jään tuntumasta, joten tunnelma oli väliin tosi tiivis.

Ja NHL:lle tyypilliset käsirysytkin sai seurattua näin läheltä.

Pojat ottavat vähän valssiaskeleita...

Vai liekö kyseessä nyrkkeilyottelu? Ota tuosta nyt selvää...

Peli oli ihan ok katseltavaa, tosin niitä maalejakin olisi aina kiva nähdä tehtävän. Tämän pelin osalta se toive ei sitten toteutunutkaan... :-(

Pelistä lähtiessämme keskustan pilvenpiirtäjät näyttivät jotenkin aavemaisilta. Pilvet roikkuivat tosi matalalla ja olivat harmahtavina miltei pelottavan näköisiä. Ei kuitenkaan ollut mitään ukonilmaa tai tornadovaroituksia lähettyvillä. Pilvet ihan muuten vain päättivät roikuskella tuolla tapaa matalalla...

Neiti nukahti samantien takapenkille ja uinui sikeästi aamuun asti. Ja ihan reippaana jaksoi kerhoon, vaikka äitiä vähän jännitti, että kuinka jaksetaan aamulla herätä kerhoilemaan. Mutta hienosti herättiin ja oltiin intoa täynnä, kun päästiin pitkästä aikaa taas kerhoon ja kavereita tapaamaan (kevätloman ja sairastelun jälkeen) ;-)
--------------------------------------

Jaa-a. Taidanpa kohta laittaa vielä jonkun kaapissa olevan leffan pyörimään, nautin lasin jotain hyvää juotavaa ja sitten pötköttämään.

Huomenna onkin sitten taas kiirus päivä, kun tiedossa on Suomi-koulua, pikkuneidin jalispeliä ja sitten pitäisi ullakkoakin siivota.

Olemme muuten tyhjänneet tässä viime aikoina kotia kaikesta turhasta. Tänään lähti viinikaappimme (kaksiosastoinen jääkaappityylinen sellainen, puna- ja valkoviineille). Ei sillä vaan ole ollut käyttöä enää pitkään aikaan ja pääsi hyvään kotiin, viiniharrastelijalle. Viime viikolla lähti työhuoneesta ylipainava vuodesohva asuntoautossa asuvalle miehelle, joka oli tosi onnellinen saadessaan ihan ehjän ja just sopivan kokoisen sohvan RV:nsä. Ja mulle tuli joteskin tosi hyvä mieli, että saimme auttaa miestä sohvapulassaan ;-)

Ja garage salea varten olen kasannut jo ihan järkyn määrän tavaraa. Kierrätys on meillä pop ja toukokuussa aion taas pitää muutaman ystävättären kanssa mega-garage salen tässä omassa autotallissa ;-)

Juu, mutta nyt menen soffalle katsomaan elokuvaa ja nautin hiljaisesta illasta. Neitikin on ollut jo unten mailla hyvän aikaa.

Mukavaa viikonloppua!

Sari

Pari leffaa...

2009-03-24T06:57:00.001-07:00

Kuluneen viikonlopun ja alkaneen viikon aikana olen yllättäen katsellut taas muutamia elokuvia. En ole nyt päässyt leffateatteriin saakka, sillä tässä on ollut kaikenlaista kevätlomahulinaa ja nyt viimeisimpänä tyttären sairastelua, mutta hyvin tuolta leffavuokraamostakin tuntuu löytyvän katseltavaa... ;-)

Tuoreimpana muistissa on eilen illalla katsomani Happy-Go-Lucky-leffa.

Tämä oli todella raikas ja ihanan keveä elokuva, jonka vuoropuhelua ja lennokasta sanahelinää pyörittelen vieläkin mielessäni. Elokuvan päähenkilö Poppy toi mieleeni keltaisen ilmapallon, joka on päässyt karkuun ilmapallonmyyjältä ja joka leijailee keveästi kesätuulessa sinisellä taivaalla. Niin onnellisena, vapaana väripilkkuna kesäauringossa... ;-)

Piristävä ja hymyn huulille tuova leffakokemus! Kertakaikkiaan!

Happy-Go-Lucky kertoo 30-vuotiaasta Poppystä (Sally Hawkins). Tuosta ihanan pirteästä, energisestä ja yltiöpositiivisen luonteen omaavasta Lontoolaisesta luokanopettajasta, joka sekä ihastuttaa että vihastuttaa positiivisella ja kuplivalla olemuksellaan.

Elokuva on miltei yhtä värikäs kuin Poppy itsekin. Täynnä nauruhermoja herättelelevää vuoropuhelua ja tilanteita, jotka saavat hymyn huulille.

Tarinassa seurataan Poppyn arkea, iloja ja vastoinkäymisiä, joita hänen kohdalleen osuu. Elokuva alkaa tilanteesta, jossa Poppy kurkistaa uuden kirjakaupan kätköihin ja kohtaa tuppisuun kirjakaupan myyjän, joka suorastaan huvittaa Poppya, eikä hän malta olla kiusaamatta miestä soljuvalla sanahelinällään. Kaupasta poistuessaan hän huomaa, että hänen rakas polkupyöränsä on varastettu, mutta ei ota tuosta suurempaa stressiä, harmittelee vain, ettei saanut jättää hyvästejä pyörälleen.

Poppy on siis elämäänsä keveästi suhtautuva 30-vuotias sinkku, joka nauttii jokaisesta hetkestä, osaa pitää hauskaa ja omaa laajan tuttavapiirin, mikä on helppo ymmärtää, hänen ollessaan niin hersyvä ja sanavalmis nuori nainen. Mutta joku tuossa hahmossa myös aika ajoin ärsytti minua ja huomasin ajattelevani, että mitenhän kauan itse jaksaisin tuollaisen ihmisen seurassa. Ja huomasin ajattelevani, että jos Poppyn tyylinen ihminen olisi ystäväni, olisi hän ihanaa seuraa, mutta vain pieninä annoksina, en kyllä taitaisi pysyä koko aikaa tällaisen ihmisen vauhdissa mukana...

Poppy harrastaa hauskoja asioita. Hän käy koulun jälkeen harrastamassa trampoliinihyppelyä, ajautuu flamencotunneille ja havainnoi myös elämän varjoisampia puolia ympäriltään. Hän huomaa luokkansa oppilaan, Nickin (Jack MacGeachin) käyttäytymisessä jotain outoa ja ottaa asian puheeksi ensin pojan itsensä ja sittemmin myös koulun rehtorin kanssa. Ja pian selviää, että Nickin asiat eivät ole kotona hyvin. Tuossa tilanteessa Poppy tutustuu myös nuoreen sosiaalityöntekijään Timiin (Samuel Roukin), jonka kanssa kemiat pelaavat ja jatkon voikin jo sitten arvata...

Poppy asustaa ystävättärensä Zoen (Alexis Zegerman) kanssa ja toteaa tälle jo leffan alkumetreillä tarvitsevansa ajotunteja. Siis tuumasta toimeen ja pian Poppy onkin jo autokoulussa opettelemassa ajamisen taitoja. Nämä ajotunnit tuovatkin ihan oman lisämakunsa tähän hulvakkaaseen elokuvaan.

Poppyn autokoulunopettaja Scott (Eddie Marsan) on nimittäin maailman huumorintajuttomin ja varsin omituinen keski-ikäinen mies, joka ottaa autokoulunopettajan työnsä aivan liian vakavasti eikä kestä pienintäkään häiriötekijää ajotunnin aikana. Siinäpä siis melkoisia tilanteita tiedossa, kun jatkuvasti puhua pälpättävä, joka kommenttiin takertuva, ironinen Poppy istuu ensimmäistä kertaa autonrattiin.

Läpi elokuvan katsoja voi aika ajoin seurata näitä varsin mielenkiintoisia ajotunteja, joissa Scott ja Poppy käyvät värikästä vuoropuhelua, päätyen lopulta siihen väistämättömään seikkaan, etteivät nämä kaksi kertakaikkiaan mahdu saman auton katon alle ja tilanne muuttuu väkivaltaiseksi eikä Poppy enää taivu seuraavalle lauantain kello 12:00 tapaamiselle.

Poppyn suhde sosiaalityöntekijään Timiin sen sijaan on hyvällä mallilla ja elokuva päättyykin kohtaukseen, jossa Poppy soutelee ystävättärensä Zoen kanssa ja puhelee iloisen hersyvään tyylinsä kännykkään, ilmiselvästi Timille naljaillen...

Keveä komedia, jonka sisälle mahtuu myös hivenen draaman aineksia. Tämä oli ihan piristävää ja kaivattua vaihtelua ainaiselle draamaleffojen tuijotukselle ;-)

------------------------------------

Joku päivä sitten vuokrasin myös leffan Match Point. Jo pitkään katsottavien listalla olleen elokuvan, joka on taas uusi Woody Allenin ohjaama tuttavuus. Pääosissa Jonathan Rhys Meyers, Scarlett Johansson, Emily Mortimer ja Matthew Goode.

Elokuva kertoo Chrisistä (Jonathan Rhys Meyrs), tennisuransa lopettaneesta nuoresta miehestä, joka tutustuu Tom Hewettiin (Matthew Goode), mieheen, joka on erittäin varakkaasta englantilaisesta perheestä ja jonka kautta Chrisille avautuu mahdollisuus aivan uudenlaiseen, vauraaseen elämäntyyliin.

Tomin sisar Chloe (Emily Mortimer) nimittäin rakastuu Chrisiin ja tuo melko pian esille mahdollisuuden avioliitosta ja erittäin vauraasta ja yltäkylläisestä tulevaisuudesta hänen rikkaassa perheessään. Chrisin tuntemukset Chloea kohtaan eivät ehkä ole yhtä vahvat kuin toisinpäin, mutta nämä kaksi ovat siitä huolimatta pian seurustelusuhteessa, eikä mene aikaakaan, kun Chloen isä tarjoaa Chrisille paikkaa perheen menestyksekkäässä yrityksessä ja Chris tarttuu oikopäätä tilaisuuteen.

Ainoana ongelmana Chrisin loistokkaalta näyttävälle tulevaisuudelle on eräs pieni seikka. Se seikka, että Chris itse ihastuu silmittömästi Chloen veljen Tomin tyttöystävään Nolaan (Scarlett Johansson), amerikkalaiseen, sensuelliin kaunottareen, joka vie Chrisiltä jalat alta jo ensi kohtaamisella. Tämä ihastus muuttuu pian kiihkeäksi suhteeksi ja Chrisin elämä muuttuu jännittäväksi kissa hiiri leikiksi, hänen kuullessaan Nolan ja Tomin erosta ja ajautuessaan yhä lähemmäksi Nolaa ja omaa kohtaloaan.

Ja niinkuin tällaisilla suhteilla on usein tapana, Chrisin hairahdus ei voi kestää loputtomiin, saatika päättyä onnellisesti ja pian Chris saakin kuulla, että Nola odottaa hänelle lasta ja haluaa tämän ottavan eron Chloesta. Mutta Chris on liian mukavuudenhaluinen eikä pysty päästämään irti loistokkaalta vaikuttavasta tulevaisuudestaan eikä liitostaan Chloen kanssa ja lopulta hän ajautuu umpikujaan eikä hänellä enää tunnu olevan muuta pakotietä kuin raaka veriteko. Ja jostain kummallisesta syystä kohtalo määrää, ettei Chrisiä koskaan tuomita tästä teosta, vaikka hän hetken aikaa onkin pääepäiltynä.

Onnea tosiaankin, sillä Chrisin elämä on nyt kyllä sitä loistokasta, vaurasta elämää, jota hän niin kiihkeästi itselleen haki ja epätoivoisesti suojeli, mutta sen hintana ja elinikäisenä taakkanaan on rakastamansa Nolan surmatyö, omantuntonsa raastamana ja surmatyöhön syyllisenä. Siinäpä avaimet onnelliseen elämään, kerta kaikkiaan!

Mielenkiintoinen elokuva, suosittelen!

-----------------------------------------

Viime lauantaina katsoin myös DVD:lle juuri ilmestyneen Twilightin. En uskaltautunut odottamaan liikoja, sen herättäessä katsojissa sekä negatiivisia että positiivisia tuntemuksia.

Ja oli oikeastaan ihan hyvä, etten odottanut tältä leffakokemukselta liikoja, sillä tarina kulki ajoittain vähän tahmeasti ja näyttelijäsuoritukset eivät yltäneet ihan parhaimmalle tasolle.

Niinpä kummastelin elokuvan katsottuani sen julkisuusastetta ja mukanaan tuomaa kohua. Tämähän julkaistiin DVD:nä täällä Yhdysvalloissa osuvasti Spring Breakin aikana ja lauantaina (paras myyntipäivä ainakin vuokraamoissa), kun yleensä kaikki uudet DVD-julkaisut tapahtuvat tiistaisin. Ja videovuokraamoissa ja useissa myymälöissä oli mahdollisuus tehdä jo viikkoja aikaisemmin Twilightin etukäteistilaus, eli melkoista myyntimenestystä tälle DVD:lle on selvästi odotettu.

Johtunee nyt sitten siitä, että on nuorisoleffa ja kohderyhmänä eniten leffoihin rahaa pistävät teinit, mutta silti, onkohan tämä nyt tosiaan teinien mielestä se MUST SEE tai MUST HAVE-leffa? Olisi hauska kuulla jonkun nuoren mielipide tästä elokuvasta. Onko kellään tietoa, mitä nuoret ovat tästä pitäneet?

En lähde nyt selostamaan elokuvan juonta sen enempää, tuon vain muutaman seikan esille omista havainnoistani.

Elokuvan näyttelijäkaarti on täynnä nuoria ja kauniita kasvoja, Edwardin (Robert Pattinson) ollessa jopa veistosmaisen komea ilmestys, muistuttaen olemuksellaan jollain tapaa rebelmäistä James Deania ja myös John Cashia (Joaquin Phoenix) Walk The Line-leffasta. Siis tältä osin vaikuttava nuori mies, mutta jotain jäin hänen roolisuoritukseltaan kuitenkin kaipaamaan, sillä kirjasarjassa tämä nuori vampyyrimies saa ihoni kananlihalle ja miltei ihastumaan hänen mystiseen olemukseensa.

Roolisuoritukset jättivät minut päähenkilöiden osalta siis vähän valjuksi, mutta kyllä leffassa oli myös hyviäkin hetkiä.

Erityisesti elokuvan visuaalinen puoli kiehtoi ja pidin elokuvan tummasta sävystä, auringonpaistetta (ymmärrettävistä vampyyrimäisistä syistä johtuen) ei leffassa juuri näkynyt. Muutama kohtaus jäi erityisesti mieleeni, niistä päällimmisinä kaunis kohtaus tummalla nurmella, jossa Bella (Kristen Stewart) ja Edward makaavat vieretysten, ja jossa valaistus on tummasävyinen ja mystinen.

Ja edelleen kameran kuvatessa upeaa metsämaisemaa, zoomaten ylväinä ja korkealla kasvavien havupuiden latvoihin, paljastaen Edwardin ja Bellan puunlatvojen kätköistä. Näissä hetkissä oli jotain kiehtovaa ja mystistä, jopa vähän varttuneemmalle naiselle... ;-)

Takaa-ajokohtaukset ja piinaavat hetket balettisalissa jäivät myöskin mieleeni elävästi ja jollain tapaa pidin Bellaa jahtaavaa nuorta vampyyriä Jamesia (Cam Gigandet) vahvana roolihahmona tässä elokuvassa. Eikä nuoren miehen ulkonäössäkään ollut moittimista ;-)

Tämä leffa puree varmasti parhaiten nuoreen yleisöön, itse katselen tällaisia leffoja ehkä liian kriittisin silmin ja kirjoista osan luettuani palaan liiaksi kirjan tekstiin, vertaillen näitä kahta toisiinsa. Ei mikään huono elokuvakokemus, mutta ei mikään mullistavakaan, pakko myöntää.

Siis tällaisia leffakokemuksia tällä erää. Jaa-has, mitähän sitä sitten seuraavaksi katsoisi?

Grilliherkkuja

2009-03-22T10:29:00.000-07:00

Perjantaina oli uskomattoman lämmin sää ja niinpä miehen tultua töistä oli ajatuksenamme vähän grillailla takapihalla.

Mies teki tällaisia kanavartaita, kanat olivat yön yli marinadissa ja sitten vain grillivartaisiin.

Lisukkeeksi tein asparagusta ja grillitomaatteja.

Ja siellä muhivat jo ruoat grillin uumenissa.

Kanavartaat jo miltei valmiina.

Ja tässä maistuva annokseni, nyytin sisällä vielä muita kasviksia. Kastikkeeksi tein kermaviili-sinappikastikkeen, joka oli tosi maistuvaa.

Perjantai-illan jälkiruokaherkuista ja muista patiotunnelmista voit käydä lukemassa täältä.

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Sari

Katsottuja ja katsottavia elokuvia

2009-03-17T13:31:00.000-07:00

Pieni tauko on ollut kirjoittelussa, mutta siihen on ihan hyvä syy. Meillä on täällä meneillään nyt ns. Spring Break, eli vapaasti suomennettuna kait jotain kevätloman suuntaistahan tämä on. Mutta äidille, hömmm... Se on sitten kaikkea muuta kuin lomaa.

Joka päivä jotain ohjelmaa ja tukka putkella mennään sinne ja tänne. Ja kotona ei viihdyttäisi yhtään ja jos, niin sitten soi ainakin se sama vanha virsi: Äi-tiii! Äiti sitä, äiti tätä. Äi-tiiiih!!!

Noh, ei pitäisi valittaa. Kohta on jo edessä ne vuodet, kun äitiä ei juuri huudella ja ovia vain paiskotaan päin näköä, mutta silti mammalla on vauhdissa pysymistä.

Onneksi sää on ollut muutaman viime päivän ajan mitä ihanin, joten mukavaahan se on lomaa viettää vaikkapa ihan ulkoilun merkeissä, kuten tänäänkin, kiitos vaan mukavasta seurasta useammallekin mammalle ja muksulle. Joten eiköhän tämä viikko taas vierähdä omalla painollaan ja nopsasti ihan lomaillessakin.

Vaan lomailusta huolimatta olen taas katsellut muutamia leffoja. Vuokrasin fiksusti kaksi leffaa yhden päivän vuokralle ja olikin jo pientä kiirusta saada ne palautettua ajoissa, mutta onnistui sentään, eikä tarvinnut turvautua pikakelaukseen (se olisikin ollut oikein leffan katselua se...).

Ensimmäinen katsomani leffa oli Choke, jonka nappasin käteeni kannen tekstin perusteella. Mutta elokuvan tarjoama huumori ei oikein auennut, ja vaikka olikin Fight Clubin kirjoittajan käsialaa, ei seksiaddiktiosta kärsivä, Jeesuksen mahdollinen jälkeläinen jaksanut niin hirmuisesti innostaa. Mutta parit hyvät naurut kyllä saatiin leffan ansiosta miehen kanssa aikaan, joten piste siitä. Sen enempää mulla ei tästä leffasta sitten olekaan sanottavaa.

--------------------------------------------------

Sitä vastoin toista katsomaani leffaa olin jo osannut odottaa ja joku päivä sitten bongasin sen viimein Blockbusterissa. Elokuva on ranskankielinen ja alkuperäiseltä nimeltään: Il y a longtemps que je t'aime, englanniksi siis I've loved you so long.

Koskettava tarina kahden sisaren suhteesta ja sisaruksista vanhemman, Julietten (Kristin Scott Thomas) paluusta sisarensa Lean (Elsa Zylberstein) ja hänen nykyisen perheensä luokse.

Kristin Scott Thomas on mielestäni upea näyttelijätär ja Englantilaisen potilaan ollessa yksi elokuvasuosikeistani, voitte arvata, että Kristin teki minuun jo tuolla roolillaan suuren ja unohtumattoman vaikutuksen. Ja tässä elokuvassa näen hänet taas eri silmin. Tässä elokuvassa hän näyttelee ranskaksi, joka jo itsessään oli minulle jonkinasteinen yllätys ja ihaillen seurasin hänen työtään ja kuuntelin hänen sulavasti soljuvaa ranskaansa (minä en edes juuri huomannut mitään aksenttia, jonka ehkä ranskalaisena heti erottaa...).

Tarina kertoo siis näiden kahden sisaren suhteesta ja heidän katkeransuloisesta yhteenpaluustaan. Sekä menneisyydestä, joka jätetään tumman, perhesuhteita varjostavan verhon taakse. Siitä vaieten, siihen juuri palaamatta. Juliette on pidättyväinen ja hänelle on muodostunut poissaollessaan kylmä kuori, jonka taakse hän ei halua päästää ketään, ei edes herttaista ja rakastavaa sisartaan.

Lea itse on puolestaan kahden tulen välissä. Hän on toisaalta onnellinen rakkaan sisarensa paluusta ja siitä, että voi tätä auttaa, toisaalta hän ymmärtää aviomiehensä huolen siitä, että heidän kotiinsa ja kahden lapsensa läheisyyteen tulee ihminen, jota he tuskin tuntevat ja jonka menneisyys tuo mukanaan oman painolastinsa.

Kaiken tämän lisäksi Juliette herättää Lean tuttavapiirissä kummastusta. Kuka oikeastaan on tämä mystinen, salattu, takaisin perheen pariin palannnut nainen, josta kukaan ei ole edes kuullut koskaan aiemmin. Kuka on Juliette? Missä hän on ollut? Miksi hän tuli takaisin?

Lea perheineen kuitenkin tietää, että Juliette on ollut vankilassa viimeiset 15 vuotta murhasta ja että murhan kohteena on ollut hänen oma 6-vuotias poikansa. Tämä seikka saa monen ulkopuolisen ihmisen suhtautumaan Julietteen vihamielisesti, mutta Juliette vaikenee kuin muuri ja nielee kaiken.

Elokuvan viime metreille asti huomasin kysyväni jatkuvasti itseltäni, miksi Juliette teki sen? Miksi hän murhasi oman pienen lapsensa? Kuinka kukaan äiti voi tehdä mitään sellaista, oli kyseessä millainen elämäntilanne tai millaiset henkiset ongelmat tahansa. En voinut käsittää syytä tuohon murhenäytelmään.

Kunnes, aivan elokuvan lopussa Juliette vihdoin avautuu sisarelleen (tämän jo saadessa tietoon muutamia asioita tapahtumien kulusta puolivahingossa) ja kertoo kaiken. Ja niin palaset loksahtavat paikalleen, tarina saa päätöksensä ja minä vastauksen kysymykseeni.

Kaunis ja koskettava tarina. Jälleen kerran.

--------------------------------

Ja tänään aion sitten vuokrata tämän elokuvan.

Elegy. Pääosissa Penelope Cruz ja Ben Kingsley. Molemmat todella ihailtavia näyttelijöitä! Tämän leffan trailerin näin viime viikolla ja herätti kiinnostukseni saman tien.

Tarina kahdesta hyvin eri ikäisestä ihmisestä, jotka löytävät toisensa. Eihän tätä siis voi olla katsomatta. Näin vahvat näyttelijät pääosissa, tämä leffa ei nyt vaan kerta kaikkiaan voi mennä mönkään!

Tästä lisää tarinaa tämän viikon aikana. Jännittyneenä alan tätä illalla katsomaan (jos nyt vaan tosiaan löytyy vielä Blockbusterista illalla ja saan tämän vuokrattua, kun tuli juuri tänään uutuutena vuokraamoihin... ups!).

Mukavaa viikon jatkoa!

Sari

Teetä ja sympatiaa... Ja vähän kaakaota vaahtokarkeilla...

2009-03-12T17:09:00.000-07:00

Tämä viikko on mennyt enemmän tai vähemmän flunssaa pidellessä. Tai jollei nyt aivan flunssaa, niin ainakin tukkoista nenua ja siitä johtuvaa jomottavaa pääkoppaa...

Ja niinpä olen huomannut nautiskelevani korealaisen ystävättäreni minulle antamista teepussukoista suurella riemulla. Hänen miehensä Englannin tuliaisena heiltä löytyy useita erilaisia teelaatuja ja tämä minun saamani teelaatu on tosi voimakasta ja maistuvaa, punaista teetä, jota olenkin nyt sitten nautiskellut monena iltana.

Ja mikä onkaan sen ihanampaa kuin tukkoisessa olotilassa hörppiä iso mukillinen teetä ja lueskella samalla vaikka uusimpia sisustus- ja naistenlehtiä.

Ja kun äiti juo teetä, pitää perheen pienimmänkin saada jotain juotavaa. Ja tämän neidin herkkua on perinteinen kaakao, suomalaisittain ehkä vähän vähemmän perinteisillä vaahtokarkeilla... ;-)

Rachel Getting Married... osa II

2009-03-11T10:39:00.001-07:00

No niin, nyt on sulateltu eilistä elokuvakokemusta ja ajatukset yöllisen leffan katselun jäljiltä ovat taas hiukan selkeämmät. Ja varoitus, tätä sepostusta nyt sitten piisaaaaaah!

Minä yllätyin tästä elokuvasta totaalisesti, positiivisessa mielessä!

Ihastuin tapaan, jolla elokuva oli toteutettu. Ihastuin Anne Hathawayn rosoiseen rooliin, ihastuin kuvaustyyliin ja ohjaukseen ja ihastuin elokuvan tummaan ja puhuttelevaan sävyyn.

Ihastuin jopa siihen, ettei kaiken tarvitse olla aina niin kiiltokuvamaista, edes niinkään aurinkoisina hetkinä kuin häitä valmistellessa tai itse hääpäivänä. Mutta ennen kaikkea ihastuin siihen, että tämä aihe tuntui minulle jostain syystä niin hirmuisen tutulta.

Josta aiheesta olisi itsellänikin monta (ainakin näin jälkikäteen) nauruhermoja kutkuttavaa tarinaa kerrottavana sivustaseuraajan roolissa (muutamaan otteeseen myös miltei pääosassa...), mutta jotka nyt jääkööt omaksi tiedokseni. Leffan jälkeen palasinkin ajatuksissani useisiin tilanteisiin, erilaisten perhetapahtumien keskelle. Tapahtumiin, joiden kulkua ja merkitystä olen etenkin vähän varttuneempana ja itsekin äitinä usein ihmetellyt.

------------------------------------------------

Mutta jotten nyt ihan luiskahda sivuraiteille aiheesta, niin Rachel getting married on siis nimensä mukaan elokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat Rachelin (Rosemarie DeWitt) tuleviin häihin ja niiden edelliseen päivään ja iltaan, Rehealsal Dinneriin ja itse H-hetkeen, eli tietenkin hääpäivään. Puitteet tälle muistorikkaalle päivälle ovatkin mitä mainioimmat. Morsiamen vanha kotitalo on idyllinen ja lämminhenkinen ja häätapahtuman tyyli on etninen ja värikäs, suorastaan yltäkylläinen mausteiden ja upean musiikkilajitelman seos.

Mutta tämä elokuva on kuitenkin niin paljon enemmän kuin pelkkää kaunista kuvausta tai kauniita perhepotretteja tästä kauniista perhetapahtumasta. Tämän tarinan taustalle kätkeytyy myös paljon muuta, jotain paljon syvällisempää ja myös raadollisempaa.

Suuri paino elokuvasta on nimittäin Rachelin sisaren Kymin (Anne Hathaway) roolissa. Kym saapuu paikalle päivää ennen häitä ja on toisaalta odotettu, toisaalta ei niin toivottu häävieras. Hänen menneisyytensä erilaisissa päihdelaitoksissa ja -hoidoissa on tuoreena lähiomaisten mielissä ja hänen tummanpuhuva olemuksensa ja dramaattiset elkeensä aiheuttavat heti kitkaa perheen sisällä. Niinpä kohtaus siellä, kohtaus täällä käsittelee häiden rinnalla myös Kymin taistelua elämänsä ja läheisimpien perheenjäsentensä kanssa tuossakin lyhyessä hetkessä, juuri tuon viikonlopun aikana, häävalmisteluiden ja häiden keskellä. Hänen ollessa aina se, joka joutuu selittelemään lähiomaisilleen tekemisiään, se, jolla menee aina jossain vaiheessa asiat kohti alamäkeä ja jonka on vaikea löytää elämälleen suuntaa.

Taustalla kytee myös suru ja kaipuu perheen nuorinta lasta, Ethania kohtaan, joka menehtyi vuosia aiemmin tapaturmaisesti, Kymin ollessa osasyynä hänen kuolemalleen. Tämä tuska painaa edelleen niin Kymiä itseään, kuin hänen sisartaan Rachelia, mutta erityisesti heidän isäänsä Paulia (Bill Irwin), jolle tuo kipeä muisto on vieläkin erittäin arka ja vaikea kohdata.

Oli myös jollain tapaa surkuhupaisaa ja toisaalta niin arkipäiväisen tuttua seurata Rachelin ja Kymin yhteenottoja ja sitä kaunaa ja katkeruutta, jota etenkin Rachel tunsi sisartaan kohtaan. Toisaalta taas tuntui äärettömän raskaalta todistaa Kymin jatkuvaa kamppailua oman itsensä ja oman identiteettinsä suhteen. Hänen jatkuvasti vielä itse itselleen syöttäen sitä ajatusmaailmaa, että hän on aina se suvun paljon puhuttu, ei kaivattu, hulluja suustaan päästelevä, sosiopaatti, sekopää-sisar.

Mutta kaikkein surullisinta oli elokuvan loppupuolella huomata sisarusten äidin Abbyn (Debra Winger) henkinen kylmyys ja halu paeta menneisyyttään ja jopa omia tyttäriään. Elokuvan lopussa katsojalle hiipiikin mieleen pieni aavistus siitä, ettei Abby ole ollut läsnä tyttäriensä lapsuudessa heidän tarvitsemallaan tavalla ja on osasyynä Kymin nuoruusvuosina alkaneisiin päihde- ja huumeongelmiin.

------------------------------------

Elokuva herätti minussa monenlaisia tunteita, mutta etenkin perhesiteet, sisarten keskenäiset suhteet, ihmiselämän raadollisuus ja itse itsellemme ja läheisillemme aiheuttettu tuska, anteeksianto sekä vanhemmuuden tärkeä rooli lasten hyvinvointia ajatellen korostuivat mielessäni. Tämä elokuva sai minut jälleen kerran pysähtymään ja miettimään myös omaa äitiyttäni.

Enkä malta olla vielä mainitsematta muutamia yksityistkohtia kuvaustyylistä ja ohjauksesta. Leffan kuvaustyyli on perinteinen ilman mitään kikkailuja ja osittain ikäänkuin jonkun perheenjäsenen tai kutsuvieraan kuvaamana toteutettu, ajoittain jopa melko amatöörimäisen oloinen ja tämä jakaakin selvästi mielipiteet kahtia. Osa kritisoikin kuvaustekniikkaa ja pitää sitä suorastaan tökerönä, osa taas on sitä mieltä (samoin kuin minä), että juuri tällä tapaa toteutettu kuvaustyyli tuo katsojan lähemmäs tarinaa. Saa samaistumaan kyseiseen hetkeen ja eri tilanteisiin niin tutunomaisesti, että saatat tuntea seuraavasi sinulle jo entuudestaan tutun perheen häävalmisteluja ja itse häätapahtumaa.

Ohjaus on mielestäni myös samalla tapaa katsojan tarinaa lähemmäs tuovaa ja arkipäiväisen kauniisti toteutettua, joka kosketti ainakin minua ihan eri tavalla kuin ne useat Hollywood-loistokkaat ohjaustyöt, joissa suorastaan läpihuokuu se kaikki viimeiseen asti hiominen ja kohtausten viimeistely. Tätä leffaa katsellessa tuli sellainen olo, että näyttelijöillä on ehkä ollut hivenen vapaammat kädet lähteä kohtauksiin mukaan ja ehkä jopa saada mahdollisuus improvisoida ja tuoda esiin sitä hullua luovuutta! Ainakin Hathawayn roolin kohdalla ;-)

Loppua kohden tarina alkoi kuitenkin paikoitellen tuntumaan puuduttavalta ja ehkä muutaman kohtauksen elokuvan lopusta olisi voinut leikata pois.

Mutta silti, kaikesta draamasta ja turhautumisista, väittelyistä ja kaunasta huolimatta perhe on kuitenkin aina perhe ja sisar on aina sisar, jonka elokuvan loppu kiteyttääkin hyvin kauniilla tavalla.

Kaiken kaikkiaan tämä elokuva oli omalla persoonallisella tavallaan kaunis ja erilainen, toisaalta tummasävyinen ja puhutteleva.

Ja ehdottomasti katsomisen arvoinen, ja omalla kohdallani yksi mieleenpainuvimmista draama-elokuvista!

Rachel Getting Married

2009-03-10T21:51:00.000-07:00

Katsoin juuri Rachel Getting Married leffan ja olin todella yllättynyt... Positiivisesti!

Eilen illalla näin ensimmäistä kertaa leffan trailerin ja samalla mainoksen jossa kerrottiin, että leffa tulee tänään vuokraamoihin. Niinpä tyttären kanssa Blockbusterin ohi ajaessani kipaisin tämän vuokraamassa.

En osannut odottaa mitään ihmeellistä tästä elokuvasta, mutta tottakai kiinnostuneena odotin Hathawayn roolisuoritusta, hänen ollessa roolistaan myös Oscar-ehdokkaana. Mutta mitä minä voin tästä nyt sanoa. En tällä hetkellä mitään muuta kuin sen, että olen aivan ymmyrkäisenä miten upeita pienen budjetin elokuvia on viime aikoina syytänyt markkinoille.

Ensin järkytyin The Wrestleristä ja sen realistisen puhuttelevasta sanomasta, sen jälkeen yllätyin täysin Slumdogin kiehtovuudesta ja värikkyydestä ja sitten tulee Rachel getting married.

Tässä vaan joku naksahti omalla kohdallani paikalleen ja uppouduin tarinaan niin tunteella, että kyyneleet valuivat poskia pitkin useaan otteeseen (olenkohan ehkä joskus aiemminkin kertoillut kyynelehtiväni leffoja katsellessa... mutta siis, olen herkkä ja tunteellinen ihminen, ei mahra mittään...). Niin ja tämän voin jo nyt sanoa, että Anne Hathawayltä täysin napakymppi-roolisuoritus! Wau! Kyllä saa Princess Diaryt jo unohtaa tämän naisen roolilistalta... Potentiaalia löytyy vaikka mihin!

Kerron lisää tuntemuksia huomenissa. Nyt menen nukkumaan ja sulattelemaan ajatuksiani tästä leffasta. Mutta siis, minä tykkäsin!

Traileri löytyy täältä: http://www.imdb.com/video/imdb/vi4010410265/

twilight

2009-03-08T19:08:00.000-07:00

Luin eilen illalla (yöllä) päätökseen tässä joku aika sitten ostamani, Stephenie Meyerin kirjoittaman kirjasarjan ensimmäisen osan twilight.

Kirjan alkupuoliskoa lukiessani hiipi mieleeni ajatus, ettei tämä ehkä olekaan minun tyyliseni kirja, sillä alkusivuilla käydään läpi teini-ikäisen Bellan elämää ja muuttoa isänsä luokse Forksin pikkukaupunkiin, Washingtoniin. Kerronta on hyvin tyypillistä nuortenkirjamaista tekstiä ja pelkäsin, että kiinnostukseni ei tule pysymään kovin korkealla, jos tarina etenee samaan malliin myös kirjan sisäsivuilla.

Mutta olinpa onnekseni väärässä ja jo kohta huomasin, että kiinnostukseni alkoi kuin alkoikin heräämään ja niin hassulta kuin se kuulostaakaan tällaisen neljääkymmentä hipovan kotiäidin suusta, tarina koulutytöstä ja vampyyripojasta tempasi mukaansa sillä voimalla, että eilen illalla valvoin yömyöhään, sillä en kerta kaikkiaan voinut lopettaa kirjaa kesken, vaan luin viimeiset sata sivua todella jännittyneenä ja koko ajan odottaen, että mitä nyt, mitä nyt, kuinka Bellan käy, kuinka tarina päättyy...

... jotta seuraava tarina voi alkaa. Yöpöydälläni odottaakin jo sarjan seuraava kirja New Moon, joka minulta jo löytyy. Seuraavat kaksi Eclipse ja Breaking Dawn ovat myös lukulistalla, mutta en ole niitä vielä hankkinut. Odotan, että niiden hinta vielä tipahtaa, sillä nuo kaksi ensimmäistä löysin paikallisen poistomyymälän LASTENOSASTON (kuvitelkaa... hehe...) poistohyllyltä... ;-)

Ja nyt minua jo syyhyttää nähdä kirjaan perustuvan elokuva twilight, jossa pääosissa Robert Pattison ja Kristen Stewart, molemmat nuoria parikymppisiä näyttelijöitä. Pattison on nähty mm. Harry Potter-sarjan Goblet of Fire leffassa Cedricinä, kun taas Kristen on näytellyt mm. Panic Roomissa sekä Into the Wild-leffoissa.

Siis nuoria lupauksia molemmat.

Nämä kaksi ovat olleetkin viime aikoina paljon esillä julkkislehdissä. Tämä aukeama löytyi marraskuun US Weeklystä ja ovathan he, upea pari!

Leffasta en kylläkään uskalla odottaa liikoja, sillä elokuva ei ole saanut mitään hirmuisen hyviä arvosteluja. Mutta joka tapauksessa haluan tämän nähdä, kun kirjakin on vielä tuoreessa muistissa ja minua kiinnostaa, kuinka tarina etenee valkokankaalla.

Taalan teatterissa tämä leffa näyttäisi pyörivän, joten saatanpa pikaista sinne lähipäivinä, tai odottaa vielä hetken ja vuokrata kotiin ;-)

Viikonlopun herkutteluja

2009-03-05T05:13:00.000-08:00

Viikonloppuna ystäväperhe oli luonamme kyläilemässä ja koska olemme edelleen laihdutuskuurilla molemmat mieheni kanssa, niin päätimme, että valmistaisimme jotain vähän kevyempää ruokaa. Ja jo tuttuun tapaan pojat innostuivat ruoanlaitosta ja valmistivat kalaa niin grillissä kuin savustaenkin.

Arvatenkin taas lohta tehtiin, sillä se on täällä mielestäni se varmin valinta. Halibut maistuu vähän mutaiselta, kissakalasta en innostu lainkaan, troutia (taitaa olla taimen) tulee myös usein tehtyä, mutta on vähän hintavampi kala kuin lohi. Kalaa tuleekin syötyä nykyään aika usein, vaikkemme vieläkään taida ihan kerta viikkoon kalaa valmistaa.

Lisukkeeksi pojat valmistivat vielä kivan vihanneskulhon (siis ei riisiä tai perunaa, kuten olisimme aiemmin tehneet). Nämä paistuivat myöskin grillissä ja olivat tosi kiva lisuke kalan kanssa.

Tässä oma lautaselliseni. Namskua! Ja näet ihan oikein, tuo valkoinen kastike on sour cremeä, eli kermaviilin tyylistä kastiketta, mutta kevytsellaista, joten ei pitäisi olla niin paha juttu...

Ja ups! Sunnuntaina innostuin vielä paistelemaan räiskäleitä. Niistäkin tulee jo nähtyä unia, kun tämä laihdutus se ei vaan ota loppuakseen ja kalorit vilisevät silmissä ja pieni omantunnon pistos on rinnassa pienenkin herkuttelun jälkeen.

Mutta tätä herkkuhetkeä en voinut jättää väliin! Pitäähän sitä vähän osata hellittää, vaikka koettaa painoa pudottaakin.
Mutta tämä ranskalaisen ystävättären suosittelema Nutella on nyt sitten sitä ihan kiellettyjen listalla olevaa herkkua. Suklaapähkinätahna on ihan taivaallisen hyvää, mutta kaloreita tässä herkussa onkin sitten 190 parissa lusikallisessa... Auts!!!

Siitä huolimatta lettusen väliin sujahti pikkiriikkisen (mieheni voi olla tästä kyllä eri mieltä tyyliin pikkiriikkisen tosiaankin...) Nutellaa ja minä tykkään!

--------------------------------------

Laihdutusurakasta sen verran, että tällä hetkellä painoa on tippunut yhdeksän kiloa. Jippii!!! Mutta totuus on se, että nyt vasta alkaa tuntumaan siltä, että tämä painonpudotus alkaa näkymään jossakin. Mutta silti, vielä voisin helposti tiputtaa ainakin viisi kiloa, sillä vieläkin löytyy sitä löysää siellä ja täällä. Ja jotta pääsisin niihin lukemiin, jotka mulla oli ennen lapsen syntymää...

Suurin syy siihen, että tämä laihdutuskuuri nyt kerrankin toimii on se, että päätimme yhdessä miehen kanssa laittaa koko ruokavalion uusiksi. Ja että se halu lähti meistä molemmista, omasta tahdosta, sillä kyse ei ole pelkästään siitä, että pudotamme painoa, vaan myös terveydellisistä syistä. Mieheni on jo vuosia syönyt verenpaine- ja kolesterolilääkkeitä, vaikkei olekaan millään tapaa ylilihava, vaan nämä ongelmat johtuvat hänellä perintötekijöistä. Ja kun tuo 40 vee alkaa väistämättä lähestymään meillä molemmilla, päätimme, että nyt jos koskaan on aika vähän tarkistaa omaa elämäntyyliä ja ruokatottumuksia.

Vähensimme lihan osuutta ja punaista lihaa emme syö juuri lainkaan (paitsi tytär). Syömme pääosian kanaa ja kalaa, kasviksien ja vihannesten osuutta lisäsimme huomattavasti, vähensimme riisin ja pastan osuutta ja ostamme nykyään vain kokojyväpastaa. Marjoja syömme päivittäin ja vettä koetamme juoda useita lasillisia päivässä. Mutta se tärkein asia on ehkä kuitenkin se, että annoskokoja olemme pienentäneet huomattavasti emmekä enää santsaa samalla tapaa kuin aiemmin.

Minä olen nimittäin ollut ruoan suhteen ihan rohmu. Iltaisin notkuin jääkaapilla tai ruokakaapilla ja olen ollut aina se, joka on heti hakemassa toisen lautasellisen ruokaa. Nyt on jo tottunut ajatukseen, ettei sitä tarvitse aina syödä itseään ihan tukkoon ja olo on paljon kevyempi.

Mutta silti makeanhimo iskee aina välillä ja silloin antaa mennä. Ei sitä pysty kuitenkaan kaikkia herkkuja ruokavaliosta poisjättämään. Joten silloin tällöin voi myös maistella jotain makiaa, ihan hyvällä omallatunnolla ;-)

Äitini kommentti muuten tästä laihdutuksesta oli se, että nopeasti ne kilot tulevat sitten takaisinkin. Ja onhan se niinkin, mutta kyllä kova pyrkimys olisi nyt siihen, etteivät ne enää takaisin tulisi, vaan tuo 18 voipakkausta rasvaa pysyisi pois kehostani, lopullisesti!

Saas nähdä, kuinka käy...

Slumdogia ja lentolippujen varailua...

2009-03-02T21:45:00.000-08:00

Kevät on selvästi tulossa, kun kiirettä piisaa niin, ettei meinaa edes ennättää koneelle istahtaa ja blogeja päivitellä ;-)

Viikonloppukin se siis hujahti hurjaa vauhtia, oli jalkapallopeliä, ystävien kanssa tapailua, Suomen matkan suunnittelua ja niin, perjantaina kävin vielä katsomassa jo pitkään suunnittelemani Slumdog Millionairen.

Etukäteen en osannut juurikaan arvailla, mikä minua leffateatterissa kohtaa, mutta sieltä pois astellessani aloin hiljalleen ymmärtämään, miksi tämä elokuva sai 8 Oscaria.

Erilainen ja raikas leffa, jossa ei pelkästään kerrottu tarinaa elokuvan päätähdestä Jamalista, vaan tuotiin esille myös upealla tavalla kulttuurieroja ja kuvattiin yleisesti elämää Mumbain slummeissa.

Tarkemmat fiilikseni tästä leffasta voit käydä lukemassa täältä.

------------------------------------------

Ja mikä oli menneessä viikonlopussa kaikkein parasta, eilen saimme vihdoin tilattua lentoliput Suomeen!

Kesäkuun loppupuolella suuntaamme kohti kotimaata! Ihanaa, vaikka toisaalta kamalaa, sillä matkan hinnat olivat taas ihan katossa ja pulitimme lentolipuistamme reilut 1000 euroa kipale. Ei kyllä kauheasti naurata näillä hinnoilla lennellä Suomeen kerran vuodessa.

Mies on jo useana vuonna uhkaillut, että tänä vuonna ei mennä Suomeen ollenkaan. Ja siis, olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä, rahallisesti. Mutta tunnepuoli, sille en mahda mitään.

Lapsi itkee jo nyt useana iltana viikossa, että koska pääsee mummilaan. Sitä en voi viedä lapseltani pois. En vaan voi kieltää häneltä sitä iloa, että pääsee kerran kesässä mummiloihinsa ja saa sen kaiken huomion ja rakkauden isovanhemmiltaan. Sillä niin pahalta kuin se tuntuukin, he eivät ole sitä hänelle ikuisesti jakamassa.

Joten sinne taas suuntaamme, maksoi mitä maksoi. Ja minä olen neidin kanssa Suomessa reilut 6 viikkoa. Jospa sitä taas siinä ajassa ehtisi pikkuisemmekin tankata rakkautta taas aimo annokset seuraavaa syksyä ja talvea varten...

Viikon jatkoja toivotellen,

Sari

Hollywood Blvd

2009-02-25T14:21:00.000-08:00

Oscareista Hollywoodiin... Tai jotain sen suuntaista...

Ei vaan ihan tosi. Minä ajattelin, että kun nyt on tullut höpöteltyä Oscareista, niin laitan perään joulukuisia kuvia lomamatkaltamme ja nimenomaan Losista ja Hollywoodista.

Mutta hei, eikö ole upea tuo Losin skyline tuossa YLHÄÄLLÄ?
Todellisuudessa se kuitenkin näytti siltä kuin tuossa ALHAALLA!

Niin että tämä minua taas jaksoi järkyttää tässä kaupungissa. Tuo usva on siis ns. smogia tai savusumua, vai miksi sitä nyt sanotaankaan... Niin että mitenkähän saasteinen onkaan Los Angeles. Huh heijaa...

Mutta kyllä ne tutut maamerkit aina löytää, niinkuin tämän Hollywood signin. Aamukävelyllä oleva vanhempi nainen tuumasi, että kaukaapa neito kuvailee kylttiä, että lähemmäskin pääsee. Mutta minulle riitti tämäkin.

On se vaan paikkaan pykätty tämäkin kyltti. Taustalla tosi kivat nuo antennit vai mitkä lie...

Ja sitten köröteltiin jo kohti Hollywood Boulevardia... Palmujen katveessa...

Tämä taisi jo olla Hollywood Boulevardia ja minusta on katu katujen joukossa, ei mitenkään kummoisesti poikkea Losin muusta ilmeestä. Ja taas on utuista smogia taustalla...

Ja Kiinalaisen teatterin edestä löytyvät sitten ne kaikkein suurimmat nimet ja kädenjäljet. Niinkuin tämän tunnetun blondin...

Ja lapsellinen (ja blondi) kun olen, niin lykkäsinpä omankin käteni tuohon Marilynin kädenjälkien rinnalle. Aikas samankokoinen käsi meillä... ;-) Ja kuva oli aika vaikea ottaa, kun muu perhe ei kiinnostunut edes autosta ulostautumaan. Mies tokaisi vain, että ne tähdet ja kädenjäljet on jo kerran nähty, me ajellaan tytön kanssa vähän sightsaria...

Jassoo...
Johnny Depp on päässyt ns. isojen nimien viereen ja siinä komeilivat herran kengät ja kädet betonissa.

Ja no niin, saa jo riittää mallailu...

Ja näitä tähtösiä sitten riittää Walk of Famella...

Niinkuin myös turisteja ja minä kyllä tunsin itseni ihan samanlaiseksi turistiksi kuin nämä muutkin. Tässä Kiinalaisen teatterin lähettyvillä on muuten tosi paljon kaikenlaisia krääsäkauppoja ja on joteskin vähän kummallinen paikka. En oikein tiedä, mitä tästä Kiinalaisen teatterin ja Walk of Famen alueesta pitäisi ajatella, on toisaalta mielenkiintoinen ja kiehtova tähtineen, teattereineen ja kaikkineen, mutta toisaalta jotenkin ontto ja valju koko paikka.

Kiinalaisen teatterin koristukset ovat kyllä kauniita.

Tässä kauniit teatterin ulko-ovet. Sisälle en valitettavasti ehtinyt, sillä olimme matkalla lentokentälle, eikä minulla ollut kuin pieni hetki pörrätä alueella.

Niinpä Kodak Teatteristakin näin vain tämän. Nenä kiinni lasissa kurkkailin ovista sisään, mutta sielläkin jäi sitten käymättä. Olisi ollut jännä nähdä, millaista tuolla teatterisalissa on ja istahtaa vaikka samalle eturivin tuolille kuin rouva Pitt tai herra Pitt tai joku muu eturivin näyttelijä viime sunnuntailta... Ehkä teen sen, joskus...

Oscareiden pukuloistoa

2009-02-23T06:31:00.000-08:00

No niin, minä en malta pysyä erossa eilisillan pukuloistosta ja ensin listailen tässä omia suosikkeja ja inhokkeja ja sitten vähän muutamia muita pukuja ja pareja... ;-)

Mutta ensin ne suosikit. Ne tulevat tässä:

Nicole Kidmanin puku oli aivan ihana! Niin keveä ja kaunis, perhosmainen puku, jonka helmenhohtava sävy pukee hyvin tätä hoikkaa, kaunista naista.

Natalie Portmanin puku on keveä unelma, jonka värikin niin ihanan karkkimainen ja keväinen!

Myös Alicia Keysin puvussa väri oli kaunin keväinen ja tässä puvussa oli mielestäni paljon samaa tyyliä kuin yllä olevassa Natalien puvussa. Todella ihana puku tämäkin!

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Mickey Rourken asu, joka muuten päätyi ns. Worst Dressed-listalle. Ihan mälsää! Tämähän oli tosi persoonallinen valinta, hus hiiteen tuxedo vaatimukset. Jokaisella saakoon olla oikeus pukeutua tyylilleen uskollisena. Tämähän on ihan tyylikäs asu, vai mitä?

Ja sitten ne inhokit...

Auts! Jessica Biel on mielestäni yksi luonnollisimmasta kaunottarista koko Hollywoodissa, mutta mikä ihmeen kaapu tämä on? Huh, ei ymmärrä yhtään...

Ja siis todella, kaikki kunnioitus upeaa veteraaninäyttelijärtä Sophia Lorenia kohtaan, mutta voi hyvänen aika sentään! Jos ja kun ikää alkaa naisella olemaan, niin pitäisiköhän tuo decolteen seutu peittää vähän eri tavalla ja ehkä puvunkin olla hivenen hillitympi?

Ja vielä toinen asia. Eikö osa vanhenemista ole myös se, että hyväksytään iän tuomat merkit myös omilla kasvoilla. Olin aivan järkyttynyt tästä pöhöttyneestä ja selvästi jo useita kertoja kirurgin veitsen alla käyneestä naamavärkistä. Voi Sophia minkä olet mennyt tekemään...

Ja hetkonen, lähtikö Beyoncen kotoa mukaan tämä verhokangas? Oh hoo, tämä ei kyllä ole parasta pukeutumista tältä upealta laulajattarelta...

-------------------------------------------

Mutta siis, illan kirkkain tähti Oscar-juhlissa oli tietenkin KATE WINSLET! Hän sädehti lavalle astuessaan ja vaikkei itse puku yltänyt omiin suosikkeihini ja päätyi ns. Worst Dressed joukkoon, on Katessa aina oma glamourinsa, mitä ei yksi iltapuku voi minnekään kadottaa.

Totta se on Kate, ansaitsemasi Oscar on nyt sinun!

Ja tässä mielipiteet jakava puku. Odotin vähän naisellisempaa ja räväkämpää pukua, värikin olisi voinut olla vähän keväisempi kuin tämä metallihohtoinen harmaa. Mutta siis, ei tämä puku mikään kamala ilmestys ole, missään nimessä.

Angelina Jolien musta puku oli todella kaunis ja vartalonmyötäinen, mutta joskus olisi kiva nähdä tämä rouva muissakin väreissä. Pääsi kuitenkin tällä puvullaan ns. Best Dressed-joukkoon.

Brad ja Angelna olivat kuvatuimpia pareja. Rouva Pitt näyttää tässä kuvassa tosin hiukan siltä, että kuvattavana oleminen alkaa jo hiljalleen riittämään.

Bradin ihailevaa ilmettä ei voi salata.

Jennifer Anistonin läsnäolosta Oscareissa koetettiin saada puoliväkisin skandaalia aikaan (johtuen Angelinan ja Bradin läsnäolosta ja mahdollisesta "yhteentörmäyksestä" Angien kanssa). Tässä hän kuitenkin poseeraa erittäin vapautuneen oloisena nykyisen miesystävänsä, muusikko John Mayerin kanssa. Ja Jenniferin puku, se on tosi kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Mutta olin kuitenkin huomaavani Jenniferin juontamisosiossa pientä kireyttä ja oli hyvä, että juontajaparina oli Jack Black, jonka olkapäähän Jennifer sai välillä nojailla... ;-)

Upeita pukuja vilisi silmissä useita kymmeniä ja varmasti joku kaunis puku jäi minulta muistamatta, mutta nämä jäivät parhaiten mieleeni.

Niin ja uteliaana haluan tietää, kuka oli sinun suosikkisi pukuloiston osalta?

P.S. Lisää Oscar-höpötystä voit lukea myös yhdessä ystävättäreni kanssa ylläpitämästä Babbling about movies-blogista. Käy kurkkaamassa!

OSCARIT

2009-02-22T17:28:00.000-08:00

Oscar-gaalakin se mennä vilahti taas ohitse ja oli ihan mukavaa vaihtelua nähdä Hugh Jackman juontamassa tätä hienoa gaalaa. Hän otti lavan omakseen ja en voinut kuin ihailla kaikkea Broadway-tyylistä pukuloistoa ja upeita tanssinumeroita, joita silmieni eteen avautui. Minä ainakin pidin tästä vaihtelusta, sanokoot muut mitä sanovat.

Mutta itse asiaan...

Paras naispääosa: Kate Winslet roolistaan elokuvassa The Reader

Hyvä Kate!!! Tämä Oscar-patsas meni AIVAN oikeaan osoitteeseen! Ja tämä nainen olisi voinut hyvin olla ehdokkaana kahdestakin eri elokuvasta, sillä hänen roolinsa leffassa The Revolutionary Road oli mielestäni vielä tätäkin roolia vahvempi, mutta hyvä näinkin ;-)

Paras miespääosa: Sean Penn roolistaan elokuvassa Milk

Öö, tätä leffaa en ole edes nähnyt ja Sean Penn on hyvä näyttelijä ok, mutta hei, tämä Oscar-patsas olisi pitänyt mennä ihan toiselle miehelle, nimittäin Mickey Rourkelle! Hemmetti!!!

Paras naissivuosa: Penelope Cruz roolistaan elokuvassa Vicky Cristina Barcelona

Yes! Vicky Cristina Barcelona on ehkä yksi viime vuoden oudoimpia tapauksia. En oikein tiennyt, että mitä tässä tarinassa haettiin, mutta se jäi mieleeni, että ilman Penelopea tämä leffa olisi ollut täysin mitätön, ainakin minulle...

Paras miessivuosa: Heath Ledger roolistaan elokuvassa The Dark Knight

Arvatenkin tämä patsas meni Heath Ledgerille ja patsaan kävivät noutamassa Heathin läheiset: isä, äiti ja sisar. Koskettava hetki, ja minä itkeä tirsutin taas ihan kunnolla...

Paras elokuva: Slumdog Millionaire

Ja olisihan se pitänyt arvata, että paras elokuva Oscar-pysti menee Slumdogille. Itse en ole leffaa vielä nähnyt, mutta kai tämä ja useat muut Oscarit eri kategorioissa, sekä ne kaikki Golden Globet ovat syy katsoa tämä leffa, ainakin jossain vaiheessa, vaikkei aiheena vaikuta niin kauhean kiinnostavalta. Mutta ehkä olen väärässä, taas kerran...

Paras animaatio: WALL-E

Aivan ihastuttava animaatio, jota suosittelen lämpimästi niin lapsille kuin aikuisillekin. Tarina rakkaudesta ja kaipuusta toisen luo. Kipin kapin vuokraamaan, jos et ole tätä vielä nähnyt! Meidän perheen ehdoton suosikki ja kun tytöltä tuossa hetki sitten arvuuttelimme, että kumpi saa Oscun, WALL-E vai Kung Fu, tuli vastaus heti kirkkaalla äänellä: WALL-E!!!

Ja pakko vielä mainita yksi palkittu tämän iltaisissa Oscareissa. Vaikka itse tuijotan kaikkein kiinnostuneemmin noita yllä mainittuja kategorioita, myös muutama muu kiinnostaa, kuten tämä.

Paras puvustus: The Duchess

Oletko nähnyt tämän leffan? Jos olet, niin tiedät kyllä miksi tämä elokuva sai Oscarin parhaasta puvustuksesta. Upeasti ja taidolla toteutetut asut toivat oman lisämakunsa tähän muutenkin erittäin mielenkiintoiseen tarinaan.

Mielestäni myös Kieran ja Ralphin roolit olisivat olleet Oscarin arvoisia, mutta tällä kertaa eivät päässeet ehdokkaiksi saakka.

---------------------------------

Ja lopuksi vielä pari upeaa asua Red Carpetilta.

Mickey Rourke ei halunnut pukeutua tuxedoon, mutta hei, minusta tämä Jean Paul Gaultierin suunnittelema puku oli aivan upea ja Mickeyn oloinen, persoonallinen valinta!

Ja yllättäen Marisa Tomei oli pukeutunut myös valkoiseen ja tämä hänen upea pukunsa oli minusta todella kaunis!

Mutta oma suosikkini oli kuitenkin tämä ihana Natalie Portmanin iltapuku! Mikä väri ja miten keveä, keväinen ihanuus kauniin Natalien tyttömäisyyttä korostaen.

Mutta nyt riittää Oscar-höpinät tältä erää. Huomenna taidan laittaa vielä muutamia tunnelmia red carpetilta, mutta sitten riittää Oscar-hälinä minun osaltani...

Ja nyt, uni kutsuu... ;-)

Mukavaa viikon alkua kaikille!

Sari

Oscar-gaalan juontaa...

2009-02-21T08:17:00.000-08:00

Huomenna ne sitten jaetaan, Oscar-patsaat jo 81. kerran. Elokuvaväki valmistautuu suureen juhlaan, kaikki ne upeat asut ovat jo valittuina ja sovitettuina, kampaajat valmiina ja korut ja asusteet tiedossa.

Tämän vuoden Oscareiden juontaja on muuten oman Hot-listan kärkisijalla komeileva hurmuri ja etenkin Australia-elokuvassa minut vakuuttanut, Hugh Jackman!

Tässä vähän tunnelmia Hughin näkökulmasta ennen huomista koitosta, kurkkaa täältä:

http://www.youtube.com/watch?v=eRjPaTUD3N4

http://www.youtube.com/watch?v=mHtTKQy9lOI&NR=1

Ennen Oscareita aion myös katsella ABC-kanavalta Barbara Waltersin toimittaman haastattelun, jossa tänä vuonna haastateltavina yllättäen Hugh Jackman, Mickey Rourke, Anne Hathaway ja The Jonas Brothers. Mielenkiintoinen ohjelma (vaikka itse Barbara aiheuttaa minulla usein puistatusta), jossa Barbaralla tapana käydä heti asian ytimeen ja kysellä hyvin henkilökohtaisiakin kysymyksiä. Kiinnostuneena odotan etenkin Mickey Rourken haastatteluosiota, jossa Barbara tuo esille myös menneen ja ne lukuisat nimekkäät roolit, jotka Rourke hylkäsi.

Jos Barbara Walters on sinulle outo nimi, täältä voi löytää uutisoinnin, jossa hän kertoo hivenen tulevista haastatteluistaan (alussa tulee pieni mainos)...

http://abcnews.go.com/Video/playerIndex?id=6920682

Maltan tuskin odottaa huomista ja jännään jo nyt, että menevätkö omat arvaukseni kohdilleen. Ja tässä omat suosikkini vielä.

- Naispääosan suosikkini: Kate Winslet
- Miespääosan suosikkini: Mickey Rourke
- Naissivuosan suosikkini: Penelope Cruz
- Miessivuosan suosikkini: Heath Ledger
- Paras elokuva: The Curious Case of Benjamin Button
- Paras animaatio: Wall-e

Internetissä on ollut paljon spekulointia siitä, että onko julkisuuteen levinnyt Oscar-valittujen lista paikkaansapitävä, mutta Oscareiden järjestäjät ovat jyrkästi kieltäneet julki tulleen dokumentin/listan paikkaansapitävyyden. Alla ne tärkeimmät paljastuneet nimetyt (ja silmät kiinni, jos et halua niitä nähdä)...

- Miespääosa: Mickey Rourke
- Naispääosa: Kate Winslet
- Miessivuosa: Heath Ledger
- Naissivuosa: Amy Adams
- Paras elokuva: Slumdog Millioinaire

Olisipa noloa, jos tämä lista nyt sitten olisi se lopullinen. Noh, huomenna se nähdään...

The Wrestler kosketti

2009-02-19T07:55:00.000-08:00

Kävin viikonloppuna katsomassa jo pitkään suunnittelemani The Wrestler-leffan.

Kun elokuva starttasi edessäni valkokankaalla, en oikein tiennyt mitä odottaa. Tottakai tiesin, että Mickey Rourke oli jo saanut tästä roolistaan Golden Globen ja on myös roolistaan Oscar-ehdokkaana, mutta muuten en ollut täysin varma, mitä minua tulisi tämän elokuvan aikana kohtaamaan.

Mutta kun lähdin elokuvateatterista, olin sanaton, jälleen kerran.

Aivan uskomattoman upea roolisuoritus Mickey Rourkelta ja minä toivonkin nyt sydämeni pohjasta, että Oscar-patsas ojennetaan tälle miehelle sunnuntaina!

Aiheena niin kovin yksinkertaisen draaman ainekset, mutta toteutus mieleenpainuva ja sanoisin jopa unohtumaton. Minä en ainakaan ihan heti unohda tätä elokuvaa ja tapaa, kuinka Randyn elämä häntä heitteli ja takaa-ajoi.

Mickey Rourken tulkinta oli niin käsinkosketeltavaa ja henkeäsalpaavaa, että jo pelkkä ajatus saa ihoni kananlihalle. Uskonpa, että Rourke antoi osan itseään tähän rooliin ja löysi taas vastaavasti Ramin roolista palasia omasta elämästään ja kykeni sen vuoksi uppoutumaan rooliin niin erinomaisella taidolla ja herkkyydellä.

Oli koskettavaa nähdä vanhan miehen herkkä puoli, kaikki ne vuodatetut kyyneleet ja kaikki ne syvät tunteet tytärtään kohtaan. Oli jotenkin lohdutonta ajatella, kuinka moni mies elää niin samantyylistä elämää kuin Randy, taistellen päivästä toiseen eteenpäin, välillä epätoivon partaalla, välillä pientä iloa ja toivoa sisimmässään tuntien. Niin moni ihminen meidänkin lähiympäristössä asuu samoissa olosuhteissa kuin Randy, trailer-parkeissa, yksinäisinä, ilman läheisten apua ja turvaa.

-----------------------------------

Tarina kertoo siis Randy the Ram (Mickey Rourke) show-painijasta, jonka elämä on pitkälti painiotteluista toiseen selviämistä, henkilökohtaisen elämän kanssa taistelua ja pakoteiden etsimistä arjen kipeästä todellisuudesta. Randyn elämä on käännekohdassa, hänen sairastuttuaan vakavasti ja tämä saa hänet pysähtymään ja hakemaan elämälleen uusia arvoja.

Randyllä ei ole juuri ystäviä eikä läheisiä elämässään ja niinpä hän joutuu hakemaan seuraa mitä mielenkiintoisimmista paikoista, kuten strippiluolista. Hänellä onkin melko läheiset välit strippari Cassidyyn (Marisa Tomei), jolle hän usein kertoo elämästään ja huolistaan.

Cassidy on kuitenkin hyvin varovainen viemään suhdetta eteenpäin, sillä Randyhan on vain yksi asiakkaista. Mutta ajan myötä suhde tiivistyy ja Cassidy on vaikean valinnan edessä. Onko Ram the Randy tosiaankin vain yksi asiakkaista, vai ehkä sittenkin jotain enemmän?

Randyllä on myös tytär Stephanie (Evan Rachel Wood), jonka hän hylkäsi tämän ollessa vielä pieni. Randy kaipaa usein tytärtään ja tämä asia tulee puheenaiheeksi myös Cassidyn kanssa, joka kehoittaa miestä ottamaan yhteyttä Stephanieen. Ram päättää pian tehdä niin ja saada välinsä Stephanien kanssa kuntoon. Hän kertoo Stephanielle sairaudestaan ja huomaa pian, että tyttärellä on vielä tunteita häntä kohtaan ja suhde lämpenee ja tiivistyy.

Tämä tuo suunnatonta iloa Randylle, mutta miehen rosoinen elämäntyyli tuo kuitenkin varsin pian kaikki ne satutttavat, vanhat tavat esille, eikä kestä kauaakaan, kun uudelleen eloon herännyt suhde tyttären kanssa on rajusti koetuksella.

Vastoinkäymiset toisensa jälkeen ajavat Randyn takaisin paini-areenoille ja elämää uhkaavista terveydellisistä riskeistä huolimatta hän kokee, että paini-areenat ja ne kaikki tutut kasvot noissa ympyröissä ovat se ainoa oikea perhe joka hänellä on. Eikä muulla ole juuri enää merkitystä.

--------------------------------------

Surullinen ja mieleenpainuva tarina, joka saa miettimään, miten pienestä tulee usein itse oltua tyytymätön. Elämän ei tarvitse olla täydellistä, eikä se koskaan tule sitä olemaan, mutta pitäisi osata nauttia jokaisesta hetkestä, perheestä, läheisistä, katosta päämme päällä ja siitä, että meillä on ympärillämme ihmisiä, joilta saamme apua ja läheisyyttä sitä tarvitessamme.

Kaikki meistä eivät ole niin onnekkaita.

Benihana

2009-02-17T06:53:00.000-08:00

Viime viikolla tosiaan juhlistimme myös miehen syntymäpäiviä ja menimme sen kunniaksi syömään lempparipaikkaamme, Hibachi steakhouse Benihanaan, japanilaiseen ravintolaan, josta saa mm. herkullista, perinteisellä "teppanyaki" tyylillä tehtyä ruokaa.

Olimme ensimmäisiä asiakkaita, joten saimme odottaa hivenen aikaa ravintolan aulassa. Sieltä aukenivatkin ihan kivat näkymät drinkkibaariin.

Liekö ollut ravintolan omistaja nojailemassa tiskiin...

Kivoja nuo kaikki valaisimet tässä ravintolassa.

Ja sitten asiaan. Teppanyaki on perinteinen japanilainen tapa ruoanlaitossa ja annokset tehdään aina tällaisen lieden äärellä ja asiakkaat siis istuvat kokin ympärillä ja seuraavat ruoan valmistusta. Ja tapana on, että pöydän ollessa suuren lieden ympärillä, saatat jakaa sen tuntemattomien ihmisten kanssa, sillä pöytään istutetaan niin monta ihmistä, kun mukavasti saadaan mahtumaan ja niinpä jaoimme pöydän intialaisen pariskunnan kanssa, jotka vaikuttivat ihan mukavilta kunnes...

He päättivät valittaa joka ikisestä asiasta, kastiketta liikaa, liian vähän, mitä tämä nyt on, tuo uusi annos, ei tätä ei sitä, minä haluan extra-sitä extra-tätä. Vaivasivat kokkiparkaa koko ajan ja lopulta jopa ravintolan omistaja tuli selvittämään, että mikä on ruoassa vikana, kun koko ajan suu kävi ja valitusvirttä tuli solkenaan.

Lisäksi ärsytti, kun pariskunta puheli koko ajan rahasta. Itse en ainakaan juuri halua omista henk.koht. asioista keskustella, jos jaan pöydän tuntemattomien ihmisten kanssa...

Mutta onneksi ruoka oli sentään hyvää ja sitä oli riittävästi, tai oikeastaan ihan liikaa... Otimme Chef-special annoksen, joka oli kahdelle. Annokseen kuului alkusalaatti ja keitto, katkaravut, kanaa ja punaista lihaa paistettuna tuolla isolla liedellä sekä lisukkeena riisiä ja ihania japanilaisia kastikkeita. Punaisen lihan olisi voinut kohdaltani jättää pois kokonaan.

Jälkiruoaksi sai valita jäätelön tai shorbetin, minä valitsin tämän appelsiinishorbetin, joka oli ehkä hiukkaisen liian imelää omaan makuuni, mutta upposi kuitenkin.

Hyvää oli, mutta nyt kun on itse pienentänyt omia ruoka-annoksiaan melko tuntuvasti, olo oli varsin turta ruokailun jälkeen ja voi olla, että seuraavalla kerralla tänne mentäessä otan ihan jonkun pienen annoksen.

Enkelit ja Demonit

2009-02-14T16:43:00.000-08:00

Katselin tässä juuri alkanutta The Insider-julkkisohjelmaa, kun yllätyksekseni huomasin, että loppukeväästä ensi-iltaan on tulossa Dan Brownin kirjaan perustuva elokuva Angels & Demons, Enkelit ja Demonit.

Brownin ehkä tunnetuin kirja/elokuva DaVinci Code jakoi niin lukijansa kuin myös elokuvayleisön kahtia. Osa piti jo kirjaa yliampuvana ja ehkä jopa liian arkana aiheena (entäpä tämä kirja sitten?), ja elokuvasta moni ei pitänyt lainkaan. Noh, sanotaan mitä sanotaan, mielestäni DaVinci Code oli viihdyttävä elokuva, mutta pakko tunnustaa, että odotan kyllä Enkelit ja Demonit-elokuvaa huomattavasti suuremmalla jännityksellä kuin DaVinci Codea.

Mielestäni Enkelit ja Demonit-kirjan tarina oli kohuttuun DaVinci Code-teokseen verrattuna mielenkiintoisempi ja selvästi mukaansatempaavampi. Ja vaikkei makuasioista voikaan kiistellä, uskaltaudun veikkaamaan, että näin on asia myös näiden kahden elokuvan suhteen ;-)

Tarinan pääosissa on Katolinen kirkko ja ikivanha, salainen veljeskunta Illuminati, joka on saanut voimansa takaisin ja aikoo tehdä kaikkensa tuhotakseen vanhan vihollisensa, Katolisen Kirkon, kohdistaen vihansa erityisesti Vatikaaniin. Ja jos tarina etenee elokuvakankaalla yhtikäs samaan tyyliiin kuin kirjan teksti, on luvassa paljon mystiikkaa ja symboliikkaa, joiden perusteella Harvardin uskonnon laitoksen tunnettu tutkija Robert Langdon
(Tom Hanks) yrittää tulkita veljeskunnan seuraavia askelia.

Langdonilla onkin siis edessään aivan uudenlaiset haasteet, kun hän yrittää kaikin tavoin estää tämän erittäin vanhan ja jo miltei unhoon jääneen, Illuminati-järjestön suunnittelemaa iskua Vatikaaniin.

Ja itse tarinahan sijoittuu pitkälti Vatikaaniin, joten onkin jännittävää nähdä, miten tietyt kohtaukset on toteutettu. Jännittyneenä odotan myös yleisesti visuaalisen puolen toteutusta, sillä ainakin DaVinci Codessa se teki minuun vaikutuksen.

Pääosassa Langdonin roolissa nähdään siis Tom Hanks, mutta näyttelijäkaartista löytyy myös muita tuttuja nimiä, kuten Ewan McGregor sekä ruotsalaiskasvo Stellan Skarsgård.

Mutta vielä pitää odottaa toukokuun 15.pvään, jotta elokuva on teattereissa.

Trailerin voit katsoa täältä: http://www.imdb.com/video/imdb/vi1394934553/

Ystävyydelle!

2009-02-13T19:06:00.000-08:00

A friend is someone who listens

A friend is someone who cares

A friend is there for you always

I guess that's why true friends

are always so rare...

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ TEILLE KAIKILLE!

Terkuin Sari